Mammakuntoon2019 on kestänyt jo lähes 10 kuukautta ja olen itsestäni ihan älyttömän ylpeä! Olenhan sarjauudenvuodenlupaustenrikkoja, mutta tänä vuonna olen yrittänyt ja jatkanut vaikka tulosta ei ole tullut. Lähdin kokeilemaan myös jotain uutta (Fitfarmin valmennukset) ja näin opin, missä olin tehnyt asiat "väärin".
Asioita oppii, mutta kaikessa ei tarvitse olla itseoppinut. Valmennusopit on ollut minulle hyvä muistutus, että on järkevää pyytää apua ja vielä järkevämpää on noudattaa neuvoja. En usko, että olisin ollut valmis myöntämään osaamattomuuttani painonhallintaan liittyen, jos vuoden alussa olisin lähtenyt mukaan valmennukseen.
Todennäköisesti olisin hengaillut mukana sen kuusi viikkoa (minkä ensimmäinen valmennus minulla kesti) ja sen jälkeen todennut, että joo, kyllä minä tiedän! ja sen jälkeen räpiköinnyt yksikseni vastavirtaan. Koska räpiköin yksikseni noin 8,5 kk opin jo parin ensimmäisen valmennusviikon aikana luottamaan annettuihin ohjeisiin. Olin myös siihen mennessä tehnyt paljon oikeita asioita, mutta koska minulla ei ollut ketään jolta kysyä jeesiä, en osannut tehdä korjausliikkeitä.
Tällä hetkellä noudatan uuden valmennuksen ohjeita (se ei ol blogiyhteistyö, joten en siitä nimellä huutelekaan, mutta Fitfarmin on sekin). Kaksi viikkoa takana ja mielestäni homma on lähtenyt hyvin rullaamaan.
Helpointa on arki ja kotiympyröissä oleminen. Helpointa on tehdä kaksi kertaa viikossa eväät valmiiksi ja ottaa ne aamuisin mukaan. Helppoa on, kun ruoat on käden ulottuvilla eikä tarvitse miettiä, että mitä seuraavaksi söisi ja milloin. Minulla on ruoat ja aikataulutus. Rutiinit on kivoja ja niihin voi luottaa.
Mutta sitten, kun tulee rutiineihin muutos, kuten viikonloppuretki kotiseudulle. Ruokalilurytmi on eri ja niitä omia eväitä ei viitsi siellä mussuttaa, kun vieressä muut syö perinneherkkua (mykyrokkaa... nam!).
Kotipaikalla minulle iskee älytön herkuttelubuumi ja herkuttelu alkaa monesti jo menomatkalla. Jostakin syystä päässäni napsahtaa rajoittajat pois päältä ja "loma, vapaa, voin tehdä mitä tahansa" -moodi päälle. Todellisuudessahan en huijaa kuin itseäni. Olen tästä ennenkin kirjoitellut, joten olen ongelmani tunnistanut kyllä, mutta mitä sille voin tehdä?
Tällä kertaa varauduin menomatkalla omilla eväillä (lihapullia ja ruusukaalia) ja välttelin kaupassa käyntiä. Ukkelille sanoin, että jään autoon, niin en vahingossakaan osta karkkia. Kun itsekuri ei meinaa riittää, niin sitten on parempi pysyä autossa, kun toiset käy pissatauolla (niin ja minua ei pissattanut).
Kotipaikalla oltiin kaksi kokonaista päivää ja siellä pyrin soveltamaan annettuja ruokaohjeita. Lauantaina tuli herkuteltua, mutta ei tämä minun dieetti sihen kaadu. Pakkohan noita herkkupäiviäkin pitää opetella, jotta ei mopo lähde kokonaan käsistä. Ukkelin synttärikakku oli vuorattu karkein ja sitä söin. Parikin palaa, mutta sitten en karkkia ottanutkaan. Iltapalaksi söin äidin tekemää sokeritonta mansikka-lakkasoppaa ja maitorahkaa. Juustoleivät himoitti, mutta jätin väliin.
Tänä aamuna aamupuuro ja päätös palata arkeen. Evääksi lähti siivuja keräkaalista ja kurkkua ja huoltamon myymälästä mukaan tarttui raejuustopurkki ja juotava proteiinipirtelö.
Huomenna (kyllä se kuuluisa huominen) paluu täydelliseen päivärytmiin. Eli vaikka kaksi päivää olen ruokaohjeistuksia soveltanut ei tässä olla mitään menetetty, jos mietin millaisia kotipaikkareissuja olen esim. viime vuonna viettänyt. Toiset ratkeaa juomaan, minä ratkean syömään.
Itselleni tämä valmennusjakso ei ole ainoastaan painonpudotusta vaan oppimista itsestäni ja syömisestä: Mitkä on hyviä valintoja, kuinka opin olemaan itselleni armollinen ja kuinka ruoka ei tätä elämää pyöritä. Toki minulla on tavoitteita, jotka haluan saavuttaa, mutta myös tässä samalla minulla on elämä johonka kuuluu myös mykyrokka, jota saan vain kerran vuodessa.
Oppimiseen kuuluu myös, että en tuijota vaakaa. Yleensä olen jakanut punnitustuloksia, mutta tämä jää nyt vähemmälle. Viime viikolla palattiin lomaturvotuksista takaisin lomaa edeltäviin painoihin ja toivottavasti suunta on tälläkin viikolla oikea. Minulla on hyvä olo ja tykkään kropastani, joten mielestäni oikealla tiellä ollaan.
