maanantai 30. tammikuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus: Esittelyssä perheemme



Aloitin tammikuussa yhteisöbloggaajana Mammalandiassa. Kerran kuukaudessa kirjoittelemme annetusta aiheesta ja tässä kuussa aiheena on perheen esittely. Vaikka aihe on helppo ja erittäin lähellä sydäntä, on minulla tällä hetkellä olo kuin ala-asteella, kun piti kirjoittaa aine omasta perheestä. Tiedättehän: Minun perheeseen kuuluu äiti, isä ja poika. Meillä on myös kissa, joka on karvainen. Kovin syvällisesti en lähde meitä nyt ruotimaan, mutta tässä jotakin pientä mitä en vielä ole blogissani ehtinyt (ehkä) kertomaan.

Eli perheessämme on lisäkseni mieheni ja poikamme, sekä kissa. Olemme mieheni kanssa syntyneet -70 luvun loppupuolella ja kumpikin on kotoisin Pohjois-Savosta. Vaikka ikäeroa meillä ei ole kuin pari vuotta, emme vielä kotiseudulla tunteneet toisiamme. Tiemme kohtasi erään hellepäivän iltana 2000-luvun alussa Ilosaarirockissa, Joensuussa. Siitä lähtien olemme yhtä pitäneet. Tavatessamme asuin jo Helsingissä ja mies työskenteli ja viimeisteli opintojaan Savon suunnassa. Kolme vuotta pidimme yllä kaukosuhdetta, johon tosin kuului päivittäinen yhteydenpito ja näkeminen lähes joka viikonloppu. Samaan aikaan opiskelin töiden ohessa iltakoulussa verhoilijaksi, joten se kolme vuotta meni todella nopeasti. Lopulta mieheni muutti myös Helsinkiin. Asuimme aluksi omistamassani yksiössä ja muutimme sitten vuokralle hieman isompaan. Naimisiin mentiin kotiseutupaikkakunnalla 2009. Oma asunto ja Kissa hankittiin 2010. Muutama vuosi vierähti kera karvaisen lapsen ja lopulta lokakuussa 2015 perhe kasvoi yhdellä Ukkelin saapuessa valaisemaan elämäämme.

Vanhempina olemme rauhallisia ja samoilla linjoilla siitä miten haluamme lapsemme kasvattaa. Perheenä pyrimme tekemään asioita yhdessä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä opiskeluni rajoittaa yhteistä aikaa. Opiskeluni on tosin suonnut isälle ja pojalle sellaista yhteistä aikaa, mitä välttämättä ei olisi ollut, jos olisin joka iltakotona (ja kertomassa miten asiat pitää tehdä, koska äiti tietää :) ). Olen myös erittäin kiitollinen miehelleni, että hän on luopunut harrastuksistaan kouluni vuoksi. Ukkelin maailmaantulo laittoi maailmamme uusiksi, mutta se ei ole aiheuttanut ongelmia suhteessamme. Pikkumies on tuonnut elämäämme niin paljon iloa ja onnea, että en koskaan olisi osannut kuvitella sellaista kokevani. Perheeni on pieni, mutta se on minun oma 💗



Mammalandian bloggaajien tarinoista pysyt mukana tykkäämällä Mammalandian facebook -sivusta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

#Mammakuntoon2017 - 4.viikko: Hyvällä maulla eteenpäin

Tadaa! Kuukausi vuotta 2017 kohta takana ja uuden vuoden lupaukseni painonpudotuksesta pitää edelleenkin! Onko ollut helppoa? On. Onko ollut haasteita? On. Onko harmittanut, että päätit julkaista projektisi julkisesti? Ei. Onko tullut tuloksia? Ei--- ei, kun siis ON!

Tammikuussa olen liikkunut vähemmän, kuin olin suunnitellut. Olen kuitenkin lisännyt arkiliikuntaa ja etenkin selkälihasliikkeitä ja kyykkyjä olen tehnyt. Ukkeli keksi kuinka kiva leikki syntyy, kun könyää kyytiin kesken selkälihastreenin. Ei siinä tarvitse mitään keinua tarvita, kun äiti kiikkaa niin kivasti:) Yli kymmenen kilon lisäpainolla siis treenattu.

Olen pyrkinyt ottamaan perusasiat haltuun eli syömisen ja sen mitä suuhuni pistän. Pääpiirteittäin syön 5-6 kertaa päivässä eli 3-4 tunnin välein. Kun syö smaan aikaan pojan kanssa, pysyy tahti hyvänä. Turha napostelu jäännyt jo sen vuoksi, että Ukkeli kyllä nopeasti tulee vaatimaan osansa :) Ruokien osalta olen yrittänyt tehdä fiksuja valintoja eli turhalla ei korvata terveellistä, edes nälkäisenä! Jokaisella aterialla pyrin pitämään aterian tasapainoisena ja huolehtimaan proteiinin saannista. Hyvät rasvat, kasviksia ja monipuolisesti eri vaihtoehtoja (=ei samaa ruokaa joka päivä). Hiilareitakin menee, mutta etenkin leivän syöntiä olen yrittänyt rajoitta eli välipala ei olisi pelkkää leipää. Iltaruoka meillä on yhteinen ja kaikkea mahdollista tulee tehtyä. Annoskoon olen pyrkinyt pitämään järkevänä, jos ruoka ei ole sieltä kevyemmästä päästä.
Koulun alkaessa huomasin, että herkemmin tulee sorruttua kahvilan tarjontaan, mutta siinäkin suunnitelmallisuus ja keskittyminen olennaiseen auttaa vaikka meinaa herkut himotella. Koulun jälkeen vaivaa usein nälkä ja todellakin saan tehdä töitä, että en sorru kaupan herkkuihin.
Ravintolatkaan ei ole jäännyt välistä, mutta sielläkin pyrin tekemään järkeviä valintoja.

Tässä muutama esimerkki, mitä on tullut syötyä tammikuussa:
Aamu alkaa yleensä yrttiteellä ja pirtelöllä

Keittoja on tullut tehtyä ja syötyä, koska ne maistuu myös Ukkelille. Tähän keittoon meni mit kaapista löytyi eli naurista, lanttua, perunaa, sipulia, herkkusieniä ja jauhelihaa.

Kanakeittossa porkkanaa, lanttua, naurista, perunaa, kanaa ja lopussa sekaan meni ruokakermaa. Mausteena mm. currya.

Kanankoipi uunissa (nahka otettu pois kypsennyksen jälkeen), wokkivihanneksia sekä salaattijuustoa. Pinnalle vielä vähän öljyä ja pippuria.

Yksi välipala eli hedelmiä ja paahdettuja soijapapuja

Leivitetyt jauhelihapullat ja peruna muusi. Jauhelihapulla taikinaan tuli jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, muna ja mausteet. Ennen uunissa paistoa leivitin pullat mantelijauheella. Muussi yksinkertaisuudessa keitettyjä perunoita muussiksi ja sekaan Créme Fraîche (kevyt...)

Opiskelijan päiväruoka: Nuudeleita, kananmuna,avokadoa ja kasvista. 

Itsetehdyt täytetyt pinaattiletut. Täytteenä kinkku-papumössö, avokadoa ja valkosipulikermaviili.

Iltapala: Kofeiiniton Earl Grey, maitorahkaa ja  appelisiinia, hapankorppuja avokadolla ja levitteellä.

Veden juontiin minun pitää vielä kiinnittää huomiota paremmin. Turhan herkästi jää päivän vesimäärä juomatta. Helmikuun tavoitelistalla onkin veden juonnista huolehtiminen, tarpeeksi pitkät yöunet sekä salitreenin aloitus. 

Väliaika tietona, että tähän mennessä painoa lähtenyt 2,9 kg.  Vuositavoitteesta siis saavutettu jo 2,9 kg / 12 kg. Helmikuun pudotus tavoite 1-2 kg. 



lauantai 28. tammikuuta 2017

Vauvakino ja puoli La La Landia


Torstaina nautimme Ukkelin kanssa populaarikulttuurista elokuvan muodossa ja kävimme katsomassa Vauvakino -esityksenä 14 Oscar-ehdokkuutta saanneen La La Land'in. Tai ehkä se jäi vain La Landiksi, koska puolessavälissä lähdettiin kotiin syömään ja nukkumaan. Tunnissa ehdin hyvin kokeilemaan mikä on Ukkelikin suhtautuminen elokuvateatterissa olemiseen.

Finnkino järjesti Vauvakino -esityksiä eripuolella Suomea ja pääkaupunkiseudun tarjonnasta valintamme osui tällä kertaa Vantaan Flamingoon. Ottaen huomioon näytöksen aloitusajan (klo 11) ja Ukkelin päväruoka ja -uniajan, en halunut lähteä seikkailemaan julkisilla. Autolla meiltä pääsee Flamingoon suhteellisen nopeasti. Ukkelin ollessa seitsemän kuukautta kävimme ensimmäisen kerran Vauvakino -näytöksessä, joten minulla oli pieni aavistus mitä olisi odotettavissa tälläkin kertaa. Edellisellä kerralla Ukkeli ei vielä ollut juoksenteleva taapero, vaan pysyi nätisti sylissä ja nukkui loppuesityksen viereisellä penkillä. Nyt eletään kuitenkin aikaa, jolloin sylissä istuttaminen ei ole niin helppoa, vaan sylissä venkoillaan, kääntyillään ja liutaan alas (jee, liukumäki-leikki, uudestaan!). Olimme siis eri tilanteessa kuin edellisellä kerralla, ja tarkalleen ei voinnut tietää, mitä tuleman piti. Lippua varatessani valitsin paikan ensimmäiseltä riviltä. Normaalisti ensimmäinen rivi ei todellakaan ole ykkösvalintani, mutta paikkavalintaan vaikutti se, että edellisen kerran perusteella tiesin etualasta löytyvän leluja ja muuta aktiviteettia. Näin oli myös tälläkin kertaa.

Lunastin lippuni ennen näytöksen alkua. Vaunuparkille minulla ei ollut tarvetta, mutta sellainen olisi löytynyt vapaana olevasta salista. Kovin kauan meidän ei tarvinnut odottaa salin ulkopuolella, mutta siinäkin ajassa ehdin sen seitsemän kertaa Ukkelin perässä juosta. Naapurisalissa oli kokoustilaisuus ja salin edustalle oli laitettu pystypöytiä vihreine somisteineen. Alue oli "aidattu", mutta ei sellainen 90-100 cm korkeudessa oleva nauha alle 80 senttistä hobittia pysäytä. Äiti sai hien pintaan kumarrellessa ja kiinni juostessa. Mutta en ollut ainoa :) Tässä vaiheessa hieman haikaillen suuntasin katseeni turvakaukaloissa uinuviin pikkuisiin joiden ikä mainitaan vielä viikoissa (tai kuukausissa). Saliin päästyämme tilanne rauhoittui, koska sieltä löytyi tekemistä. Istumapaikkojen lisäksi salista löytyi vaipanvaihtotasoja, pari syöttötuolia, mikro ja leluja. Kuten aiemminkin, etuosassa salia oli lasten käyttöön tarkoitettuja leluja, istuimia ja keinuhevosia eli vähän kaikenlaista, jotka auttaa perheen pienimpiä jaksamaan, kun vanhemmat/hoitaja katsoo leffaa. Ukkelin bongattua lelut sain kaikessa rauhassa käydä viemässä vaatteet ja tavaramme penkillemme.


Ennen näytöksen alkamista ehti Ukkeli tutustua lelutarjontaan. Paras lelu kaiksita oli kuitenkin keinuhevonen. Keinutuolit on ennestään tuttuja ja kii-kaa kuuluu meilläkin sanavarastoon, mutta keinuhevonen oli uusi kokemus. Hetkeä ennen näytöksen alkua valot himmennettiin, mutta ei sammutettu, joten salissa oli koko näytöksen ajan mielyttävän valoisaa, mutta ei häiristevän kirkasta. Ensimmäisen kuvan ilmestyessä valkokankaalle, oli jotenkin suloita, kuinka leikkijöiden päät kääntyivät kohti kuvaa ja ihmettelevät katseet seurasivat jättiläisvauvan. (Alussa oli joku mainos, jossa oli vauva). Olisi ollut hauska olla pikkuihmisen päänsisällä hänen kohdatessa tällaisen uuden ihmetyksen.  Päätökseen lähteä katsoaan La La Land vaikutti se, että kyseessä on musiikkielokuva. Ukkeli pitää tanssimisesta musiikin tahtiin. Tanssiin riittä rytmi astian-tai pyykinpesukoneesta tai vaikka vedenkeittimen kohinasta. Toivoin, että musiikkielokuva viihdyttäisi myös Ukkelia ja hyvin poikani tunsin. Elokuvan alkaessa, ensimmäisten musiikkien tulvahtaessa valkokankaalle poika istui keinuhevosessa ja jammaili menemään. Hän tapitti ratsunsa selästä elokuvaa tiiviisti ensimmäiset 5-10 minuuttia (ja välillä yläkroppa lähti musiikin mukaan), mutta sitten piti keskittyä keinumiseen ja muuhun leikkimiseen. Minä en ollut tajunut katsoa kauanko elokuva kestää, joten jouduin tarkistamaan tämän näytöksen jo pyöriessä. Jos olisin etukäteen katsonut, että leffa kestää vähän yi 2 tuntia olisi leffa ehkä jäännyt välistä. Puolitoista tuntia olisi vielä menetellyt, mutta 2 tuntia + poistumiset, kotiin ajo, syöttäminen ja nukkumaan laitto olisi sotkennut päivärytmiä vähän liikaa (kuten kävi HopLopin keikalla). Päätin, että elokuvissa ollaan klo 12 asti ja sitten lähdetään. Olin maksanut leffalipusta 7,5€, joten puolikas leffa tuli yhtä kalliiksi, kuin olisin viikonloppuna mennyt katsomaan kokonaisen filmin.

Lapseni tuntien tiesin, että kaikki mikä ei ole omaa; on toisen kädessä; mitä voi syödä/juoda ja mikä on pienempi kuin hän itse, kiehtoo ja se pitää koskettaa/laittaa suuhun. Seurasin siis toisella silmällä leffaa ja toisella mitä Ukkeli puuhasi. Pahimmilta säädöiltä vältyttiin ja leikit sujui rauhallisesti. Ukkelin bongattua portaat oli minunkin noustava penkistä. Ukkeli nousi salin portaat ylös asti välillä pysähtyen ihmittelemään langan pätkää, vauvan leluja, kenkiä, vesipulloa, yms. mitä pitkällä reissulla vain eteen sattui. Uskon, että Ukkeli olisi jaksanut olla esityksen loppuun asti. Meillä oli vaipat ja ruoat mukana, joten sekään ei olisi ollut este, mutta halusin pitää päivärytmin suhteellisen samana kuin yleensä. Näin ollen kellon tullessa kaksitoista, pakkasin kimpsut ja kampsut, otin Ukkelin kainaloon ja jätin Ryan Goslingin odottamaan Emma Stonea... (en paljastakaan mihin 😊 ). La La Landista siirryttiin Dreamlandiin melkein ajallaan. Ukkeli ei nukahtanut autoon, joten päikkärit ei siirtynet sen vuoksi. Ruoka maistui, koska emme olleet liikoja leffassa herkutellut. Ehkä minäkin saan joskus vielä leffan katsottua loppuun.

Miten meni noin omasta mielestäni: Paremmin kuin arvasin, mutta kuitenkin niin kuin olin etukäteen odottanutkin = ei suuria yllätyksiä. Salissa meni hyvin, koska oli leluja ja mahdollisuus kiipeillä portaita. Ei ollut velvollisuutta istua paikallaan, joten ei tarvinnut myöskään hangoitella vastaan. Elokuvassa musiikkia, joka osui pojan rytmihermoon. Miinusta: kaikki herkut mitä ei saanut syödä ja kaiki lelut, jotka oli toisen omia.

Tässä vielä tiivistettynä pari vinkkiäni, jos Vauvakino on kokematta:
- Omat eväät mukaan - salissa on mikro, jossa sellaista kaipaa. Meillä oli mukana maissisuikeroita, vettä ja välipala smoothie.
- Imetys - onnistuu salissa. Ylätasanteelta yms. löytyy tarvittaessa pötköttelypaikka, jos ruokailu ei istualtaan luonnistu.
- Vaipanvaihto onnistuu salissa - salissa on tasot, joilla voit vaihtaa vaipan eli sinun välttämättä tarvitse poistua tilassa sen vuoksi. Ota mukaan kuitenkin vaipat yms. mitä uskot tarvitsevasi.
- Ole kuin kotonasi - huolehdi lapsesti, mutta nauttikaa leffasta. Vauvakinon ideaan kuuluu, että salissa saa liikkua ja siellä saa kuulua ääniä. Totta kai toiset katsojat tulee ottaa huomioon eli asiallisesti pitää käyttäyä.
- Kokeilkaa - alaikärajaa ei ole, joten jos itseäsi leffakiinnostaa niin rohkeasti vain kokeilemaan.Missään nimessä ei kannata leffareissua jättää sen takia välistä, että pelkää oman lapsen olevan liian levoton pysymään paikallaan.
- Teatterissa on tilaa - näytöksiin ei ole tarkoitus myydä salia täyteen, joten paikkoja omille ja lapsen tavaroille löytyy.
- Seuraa ohjeita ja kysy tarvittaessa - Saliin vaunuja ei saa tuoda, mutta kantokopan kylläkin. Jätä vaunut ohjeistettuun paikkaan. Finnkinon sivuilla annettu ohjeistusta.
-Koko perheellä leffaan - jos mahdollista, on tämä hauska tapa viettää laatuaikaa yhdessä.

Kiitosta/Vinkkejä järjestäjälle (jos satutte lukemaan): 
- Kiitos, että järjestätte Vauvakinoja
- Voisi olla useamminkin - ymmärrän, että näytös halutaan valita olemassa olevasta ohjelmistosta. Itse olisin valmis näkemään vähän vanhemmankin leffan (klassikot, joita ei näe televisiosta joka toinen viikko on jees), jos vain näytös olisi kohdistettu lapsia ajatellen. Välttämättä lelujakaan ei tarvitsis olla niin paljon. Oma lelu mukaan, paikan päällä keinuhevonen, säkkituolia yms. missä purkaa energiaa. Lapselle siis, ei minulle. 
- Onnistuisiko iltapäivänäytökset esim. klo 16 alkavat?
- Olisiko Lasten sunnuntain ja Vauvakinon välimaastoon mitään saatavilla? Taapero iltapäivä?
- Mahdollisuus nimilappuihin konttaavan/kävelevän/juoksevan lapsen selkään? Kovin moni lapsista tuskin teatterista häviää, mutta nimilappu ja paikkanumero ei välttämättä olisi paha tietää, jos tulee äitiä/isää ikävä. Tai jos karkaa valvovan silmän alta salista ulos ovien vielä ollessa auki.


torstai 26. tammikuuta 2017

Matkamessut: 4 perhematkaa Eurooppaan + 1 kirja


Tavoitteeni oli löytää Matkamessuilta vinkkejä huhtikuulle suunnitellulle perhematkalle. Speksit oli, että paikassa pitäisi olla lämpimämpää kuin Suomessa, matkustuksen pitäisi olla suhteellisen helppoa ja perillä pitäisi löytyä 1,5 vuotiaalle viihdykettä. Kahden ja puolen tunnin aikana ehdin käydä useammalla ständillä, mutta moni kohde jäi katsomatta. Toiset jätin suosiolla väliin (kaukomaat) ja keskityin siihen miksi matkamessuille olin tullut. Perjantai-illan pari viimeistä tuntia oli hyvä aika kierrellä ja kysellä. Messuilla ei ollut liikaa ihmisiä ja messuemännilla/-isännillä oli aikaa kertoa, kun ei ollut ihmisiä jonossa. Ja sinnikkäimmät jaksoivat hymyillen vielä kerrata puheensa "kitutunnin" aikana, mutta oli monella ständillä oli jo luovutettukin siltä päivää.
Kohteista joihin tutustuin, nämä neljä paikkaa tuntuivat potentiaallisimmilta vaihtoehdoilta:

Bilbao

Bilbaon messuständi oli ensimmäinen paikka johon jäi kyselemään tarkemmin. Ensimmäisenä ständillä huomasin mahtavan kukkakoiran ja vasta sen jälkeen tuli mieleen tiedustella hieman tarkemmin kohteesta. Minulla oli mielikuva, että Espanjassa mennään, enkä ollut väärässä. Bilbao sijaitsee Pohjois-Espanjassa, Baskimaalla. Suomea puhuva, Bilbaossa asuva nainen kertoi minulle, että huhtikuussa on toki lämpimämpää, mutta sää voi olla vaihteleva. Sen lisäksi, että sain häneltä nipun esitteitä mukaan (sekä kaksi kynää, kartan ja muovikassin) hän suositteli kohdetta lapsiperheelle rantojen, ruokakulttuurin ja nähtävyyksien vuoksi. Ja onhan siellä Guggenheim museo, jos kaupungin nimi vaikutti kaukaisesti tutulta... Paras vinkki oli kuinka päästä Bilbaoon: Finnair tekee suorialentoja touko-elokuussa, mutta laskeutuu Biaritzeen (Ranskaan), josta on vielä noin kahden tunnin bussimatka. Toinen vaihtoehto, mitä hän itse käyttää ja suositteli lämpimästi, oli katsoa lennot joko Frankfurtin tai Münchenin kautta. Kummastakin menee 2 -3 lentoa päivässä Bilbaoon, joten vaihdosta huolimatta, oikein kikkailemalla, säästä matkustusaikaa ja pääsee suoraan perille.
Bilbaon ständin kukkakoira oli upea, ja vahdin ansiosta jäinkin kyselemään lisää


Kyproksen saari on kahden maan hallinnassa. Kyproksena tunnettu puoli on kreikkalaisten hallinnassa ja Pohjois-Kypros turkkilaisten. Kävin kummallakin ständillä ja kumpikin osasi kyllä vakuuttaa matkakohteena.

Kypros


Kahdelta suomalaiselta matkaoppaalta(?) sain seuraavat vinkit: Ruoka, rannat, helppo liikkua sekä lapsi ystävällinen ravintolakulttuuri (Kuten tuolla etelässä taitaa yleensä olemaan). Kohteiksi suositeltiin Pafosia, josta löytyy rantapoukamia ja suomalaisten suosimaa Agia Napa'a, josta löytyy enenmmän hiekkarantoja. Lentoja on Pafosiin sekä Larnakaan, ja Larnakasta on vain noin tunnin matka Lemesos'iin, jos haluaa sinne suunnata. Kreikka kuuluu Euroopan Unioon, joten lapsiperheen vuokratessa autoa saarella on samat säännöt lastenturvaistuimien käytöstä kuin Suomessa. Saarella tosin on vasemmanpuoleinen liikenne, joka on hieman eritavalla kuin meillä täällä.
Lapsille sopivia kohteita osattiin vinkata Pafosin ulkopuolella oleva eläintarha Pafos Bird park (Googlettamalla selvisi, että paikka on Pafos Zoo). Sieltä pitäisi löytyä lintujen lisäksi elefantteja ja kirahveja ja muita villieläimiä. Lisäksi lähistöllä on Pafosin vesipuisto (Aphrodite Water Park) sekä Pafos Lunapark, joka on jonkin sortin huvipuisto ja sijaitsee bussin päätepysäkin luona. (Googlettelemalla en mitään järkevää löytänyt, mutta todennäköisesti kohteita, joka varmasti selviäisi hetkessä paikan päällä:) ). Muita saamiani vinkkejä oli, että kauppakeskuksissa on yleensä leikkipaikkoja, mutta ne eivät sijaitse niinkään julkisen liikenteen reittien varrella. Lapset voi ottaa joka paikkaan mukaan. Hotelleista kannattaa kysyä vinkkejä, koska tietävät parhaiten.

Pohjois-Kypros


Pohjois-Kyprosta minulle esitteli englanniksi Lapida Hotel'in omistaja (jos oikein ymmärsin). Hän suositteli parhaaksi ajankohdaksi kesäkuuta, jolloin ei ole vielä liian kuuma. Heinä-elokuussa on liian kuuma lapsille. Huhtikuussa on jo lämminät ja keväällä on vihreää ja kukat kukkivat. Tosin rannalla voi olla vähän liian viileä (nuo neuvot pätevät varmasti tuolla Kyproksenkin puolella...) Matkustamisesta esittelijä osasi kertoa, että eurooppalaiset lentoyhtiöt lentävät Larnakan kentälle (Kyproksen puolelle), mutta hotellin kautta järjestyy kuljetus rajan yli Laptaan, jossa hotelli sijaitsee. Laptasta on lyhyt matka Kyreniaan. Toinen vaihtoehto lentää Pohjois-Kyprokselle, ja jota he itsekin olivat käyttäneet matkamessuille saapuessa, oli lentää Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Tällöin laskeudutaan Lefkosaan, Ercan Havaalanin kentälle (ja hotelli järjestää toki kyydin täältäkin). Hotellin hintataso oli noin 25€/aikuinen/yö (vuosikas ilmaiseksi). Hotelli järjestää pyytäessä myös aktiviteettejä yms. . Kovin paljon en Pohjois-Kyprokseksta vinkkejä saanut, mutta ei tämäkään pahalta vaikuttanut. Perheomisteinen hotelli olisi varmasti miellyttävä kokemus.

Malta

Maltan ständillä vietin aika pitkän pätkän ja opas kertoi monta hyvää vinkkiä. Hän merkitsi minulle karttaan kohteita missä kannattaa käydä, mutta eräs vanhempi messuvieras päätti ottaa kartan itselleen. Katsahdimme oppaan kanssa toisiamme ja mitään asiaan kommentoimatta opas piirteli minulle uudet ympyrät karttaan :) Mutta asiaan: Myös Maltalla tarkenee huhtikuussa. Saari on pieni ja kaikki lähellä. Autolla ajelee helposti rantojen välillä, jos tuulet eivät olekaan suosiolliset toisella puolen. Saari on kuulema muodoltaan "nouseva" joten Vallettan puoleinen ranta on loivempaa, kun taas toisen puolen rannalta löytyy jyrkänteitä. Sieltäkin uimarantoja toki löytyy. Hotellia ei kannata Vallettasta etsiä vaan katse kannattaa suunnata Slieman tai St.Juliansin alueelleelle. Katseen suuntaaminen paikan päällä on kuulema helppoa myös, koska Vallettan rannalta näkee Sliemaan, niin lyhyet on siellä välimatkat. Nähtävyyksiä saarella on esimerkiksi vanha pääkaupunki Mdina, jonka keskiaikaiset rakennukset on valaistu iltaisin kauniisti (näin minulle kerrottiin).Vallettan ja Slieman välille jäävä Manoel Islandilta löytyy tivoli. Tosin tivolin epäiltiin olevan auki vain sesonkiaikana, johon taasen huhtikuu ei kuulu. Liikenteestä osattiin kertoa, että Maltallakin ajellaan vasentareunaa, mutta jos autolla ajelu ei houkuta, toimii julkiset hyvin, eikä taksikaan kovin kallis ole. Esimerkkinä taksi lentokentältä Vallettaan n.15 €. Sukeltajille alueelta löytyy upeita kohteia, mutta sukeltamista ei 1,5 vuotiaan kanssa ihan vielä olla mahdollista kokeilla.


Kaikki kohteet vaikutti kivoilta, mutta päätöstä meidän perhematkakohteesta ei vielä tehty. Pitää jatkaa arvioimalla lentoja, hotelleja ja tietenkin sitä omaa budjettia. Matkan etsintöjen jatkuessa voin selailla pientä opusta, jonka ostin matkamessuilta. Ensimmäisen kirjamyyntipisteen kiersin taidokkaasti, mutta seuraavaa piti katsoa tarkemmin, kun kirjat oli vain 2€ /kpl (tuommoiset hinnat nostaa sisäisen sulo vilenin esille). Matkaoppaiden joukosta löysin Lasten kanssa matkalla -matkaoppaan. Kirja on vuodelta 2013 ja tekijöinä Kalle Niinikangas ja Ville Ropponen. Nopeasti selattuna näytti siltä, että kirjasta varmasti löytyy vinkki poikineen. Reissaaminen ei Ukkelin kanssa ole aivan vierasta, mutta on se eri asia lähteä laivalla Tallinnaan/Tukholmaan, kuin lentäen kohteeseen X. Myönnetään, että hieman minua mietityttää miten lentomatka menee. No, se on sen ajan murhe 😃(ja hyvinhän se menee, ja jos ei mene, niin ei mene).


Onko sinulla suositella mitään kohdetta meille? Ja mitä kokemuksia 1,5 vuotiaan kanssa lentokentiltä ja lentokoneesta? Mitä mukaan? Mistä vuokrata pussi matkarattaille? Onko joku nippelitieto, mitä kukaan ei ikinä muista kertoa (esim. kakkavaipan vaihto koneessa?)? Ja kaikkea muuta tuollaista...
Matkamessujen aulassa teemana oli viidakko - Welcome to the Jungle

tiistai 24. tammikuuta 2017

Hyvää tapaa hakemassa - Perheet Safkaa


Lapset ja ravintolassa syöminen, uhka vai mahdollisuus? Ei ehkä kumpaakaan, mutta kylläkin kokeiltavan arvoista. Ennen omaa lasta mennessäni syömään ravintolaan pyrin välttämään pöydät, jotka oli lapsien/leikkipaikkojen lähellä. Ehkä syy on selittämättäkin selvä, mutta kerrotaan nyt vielä erikseen: Lapset on äänekkäitä, ne ei pysy paikallaan, ovat kärsimättömiä ja häiritsevät jokaista ympärillä olevaa. Tässä tietenkin yleistän jokaisen lapsen, myös omani. Lisätään vielä, että oman lapsen synnyttyäni en ole muuttanut mielipidettä, olen ainoastaan siirtynyt ruokailemaan sinne muiden lapsellisten joukkoon. Lapset ovat äänekkäitä, liikkuvia, kärsimättömiä odottamaan ja voivat häiritä kanssa ihmisiä, koska HE OVAT LAPSIA ja heiltä ei voi vaatia samaa kuin aikuisilta! Iän myötä opitaan käytöstapoja ja tulee lisää ymmärrystä.  Jos aikuinen käyttäytyy kuvatun kaltaisesti on yleensä syynä humalatila (tai sitten henkilö ei oppinut/hänelle ei opetettu käytöstapoja). Minusta pienempi paha on selvästi kyllästynyt lapsi, joka vain haluaisi kotiin, kuin selvästi humaltunut aikuinen.

Helsingissä järjestettiin lauantaina 21.1. Perheet Safkaa -tapahtuma. Konseptin on ideoinnut Family Mattersin perustajat Petra Gergov-Koskelo ja Minna Koskelo. Tapahtuman idea on kehittää perheystävällistä ravintolakulttuuria ja madaltaa perheiden kynnystä ruokailla ravintoloissa. Mukaan päivään oli lähtenyt 13 ravintolaa kutsuen kaikki lapsiperheet mukaan. Me ruokailimme Strindbergillä ja vietimme paikan päällä oikein miellyttävän kaksi tuntisen. Seurueeseemme kuului Lähinnä Kauempana -matkablogin pitäjä Kati lapsineen, sekä minä Ukkelin kanssa. Käytännössä siis kaksi rummutusta rakastavaa pikkuhurmuria, joista toinen kylvää edelleenkin maastoon ruoan mitä ei syö, sekä reipas pikku prinsessa. Ja totta kai me isommat prinsessat eli lapsistaan ylpeät äidit. Strindbergin edustaa klassisempaa tyyliä ja myös ravintolassa asioivat taitavat suuremmaksi osaksi olla iäkkäämpää väkeä (tämä aivan mutu tuntumulla Helsingin Sanomien artikkelin ja oman arvion perusteella). Ulkona oleva kyltti kertoi Perheet Safkaa tapahtumasta, mutta en tiedä kuinka moni ruokailija oli tästä tietoinen tai kertoiko henkilökunta ruokailijoille.  Lapsia oli todennäköisesti normaali lauantai-iltapäivää enemmän, vaikkakaan ovin monta aivan näin pientä ruokailijaa ei paikalla ollut.

Karavaanimme oli liikenteessä kaksilla rattailla ja Strindbergin hissiin mahtui vain yhdet kerrallaan. Pientä odusta tullessa ja mennessä, mutta asia hoitui kyllä ja sisälle (ja ulos) päästiin. Pöytämme oli aivan ikkunan vieressä ja Esplanadinpuisto avautui ikkunan takana. Tämän talven koristevalot ovat ehdottomasti upeimmat mitä ikinä Helsingissä olen nähnyt ja illan pimentyessä ikkunan takana saimme ihailla loistetta paraatipaikalta. Pöytään asettuminen vaati pientä tuolileikkiä, mutta lopulta jokainen löysi oman paikkansa. Meille haastetta toi kaksi syöttötuolia pöydässä, jossa toisella puolella oli yhtenäinen penkki ja toisella puolella tuolit. Ukkeli sai pöydän päätypaikan ja aloittikin välittömästi rummuttelun pöydässä olevilla aterimilla. Henkilökunta oli oikein miellyttävää ja ymmärtäväistä. Lähtiessä selvisi, että tarjoilijallamme oli itsellään useampi lapsukainen, joten hänellä ei ollut vaikeuksia ymmärtää pienten lasten käytöstä. Naapuripöytiin en kurkkinut, mutta kukaan ei ainakaan tullut valittamaan äänistä, mitä meidän pöydästä kantautui. Kerrottakoon, että pöydässä ei ollut maailmanlopun meininki, vaan normaali hyväntuulinen iloittelu, minkä vain lapset saa aikaan.


Lapsille oli tehty päivää varten erityismenu. Alkupalaksi valitsin toast skagenin ja pääruoaksi lihapullat ja perunamuusi. Jälkiruokavaihtoehtoja oli yksi erittäin pätevä eli jäätelöannos (Strindbergin jäätelöherkku). Itselleni otin kananpoikacaesar -salaatin. Varauduin siihen, että pääsisin maistelemaan myös Ukkelin annoksista, enkä ollut väärässä. Ottaen huomioon, että katkaravut oli aivan uusi tuttavuus, maistui toast skagenin hyvin. Loput lihapulla-annoksesta jouduin pyytämään mukaan, koska muuten niin hyvä ruokainen Ukkeli ei tällä kertaa jaksanut keskittyä pääruokaan. Lisukeleivät ja katkaravut skagenin päältä taisi täyttää tarpeeksi. Jälkkäri toki maistui (äitinsä poika;)) ja hetken jo säikähdin, että eikö minulle jää mitään. Pöydästä lähtiessä jälkeemme jäi sotku, tätä ei voi valitettavasti kieltää, mutta pahemmaltakin paikka olisi voinut näyttää. Pari tuntia ravintolassa on pitkä aika lapselle, etenkin kun pitää vielä paikallaan pysyä. Lapsista vanhin osasi tuoda kärsimättömyytensä esille sanoin. Pikkumiehillä se ilmeni kasvavalla levottomuudella. Lapsista vanhin pysyi paikallaan, kun sai täyttää ravintolasta saatua Oppi&Ilo -kirjasta. Loppuhetkillä auttoi netin  lastenohjelmat kännykästä. Ukkelinkin kärsivällisyyttä koeteltiin ja se ilmeni kiipeilyvimmalla. Johan sitä olikin joutunut istumaan hyvän tovin. Sohvalta piti könytä ylös ja alas, sylin kautta viereen istumaan ja kun lopulta nostin käsivarsien varassa katsomaan seinäpeilistä kuvaansa, oli se todella hauska juttu. Vapaasti en päästänyt juokemaan, koska se ei vain kuulunut asiaan tällä kertaa.

Mielestäni Perheet Safkaa on konseptina hyvä rohkaisemaan perheitä kokeilemaan muitakin ravintoloita, kuin niitä joissa on tarjolla lasten oma menu kuvineen ja leikkipaikka pöydän vieressä. Oma lapsi on pieni ja käytöstapoja ei häneltä voi vielä vaatia, mutta silloin vastuu onkin meillä vanhemilla. Todennäköisesti ketjuravintolat leikkipaikkoineen tulee vielä erittäin tutuksi, kun äiti ja isä haluaa ulos syömään. On kuitenkin hyvä tietää, että ravintolaan voi mennä ruokailemaan lapsen kanssa ilman, että koko aikaa tarvitsee miettiä mitä muut meistä ajattelee (,koska tiedän mitä he ajattelevat, koska ajattelen itse aivan samalla tavalla). Lapset oppii esimerkin ja tekemisen kautta, joten kokeillaan ja näytetään esimerkkiä.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Äiti- ja perhejuttuja jakamassa Mammalandiassa


Kun tuli mahdollisuus hakea yhteisöbloggaajaksi Mammalandiaan , en jättänyt tätä polkua kokeilematta. Minulle blogiyhteisöt ja -yhteistyö on uutta, joten mielenkiinnolla odotan mitä vielä tulee eteen ja kehen tätä kautta pääsen tutustumaan. Kirjoittelut jatkuu kuten ennenkin eli sen puoleen meno ei muutu (kikkailua Ukkelin kanssa, keikkoja, kakkajuttuja ja katsottavia sarjoja myös jatkossa), mutta kerran kuussa rustailen jotakin Mammalandian toivomasta aiheesta (tammikuussa tulossa vielä tietoa meidän perheestä :) ). Mammalandian muiden kirjoittajien teksteihin pääset halutessasi tutustumaan sivustoni sivupalkissa olevan linkin kautta tai sitten klikkaamalla tästä. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Omaan huoneeseen - näin nukutaan meillä


Meidän nukkumisjärjestelyt muuttuivat vuodenvaihteessa, kun Ukkeli siirrettiin nukkumaan omaan huoneeseen. Omassa sängyssä Pikku-mies on nukkunut jo yli vuoden, joten siirto omaan huoneeseen oli vain ajankysymys. Pari viikkoa on mennyt todella nopeasti, eikä muutos vaikuttanut Ukkelin nukkumiseen mitenkään. Itselleni muutos on ollut rankempi, koska olen joutunut palaamaan herätyskellon käyttöön. Aiemmin pieni henkilökohtainen herättä veti verhot ikkunan edestä, kun oli aika äidinkin nousta. Meillä on nukuttu alusta lähtien niin hyvin, kuin vain pienen vauvan kanssa voi nukkua. Uusiin järjestelyihin Ukkeli on tottunut nopeasti ja öitä ei olla turhaan valvottu missään vaiheessa. Toki meilläkin on valvottu ja heräilty, mutta en ole kokenut, että kehoni olisi kärsinyt unen puutteesta.

Noin 3 ensimmäistä kuukautta nukuin Ukkelin kanssa samassa sängyssä. Ensimmäinen yö kotona nukuttiin kaikkiyhdessä. Sänkymme tuntui kuitenkin turhan pehmeältä sektion jäljiltä ja siirryin pojan kanssa nukkumaan vierashuoneen kovemmalle vuoteelle. Imetin, joten nukkuminen pojan vierekkäin tuntui helpolta ja luonnolliselta: Ruokabaari oli aina lähellä ja käytettävissä. All-inclusive -palvelua 😀. Alussa etenkin "nukkuminen" oli termi lepotilalle, jota käytin ajasta, jolloin en ollut hereillä. Eräänä iltana ensimmäisten viikkojen aikana päätin, että yritän syöttää ainoastaan istualtaan ja laitan lapsen nukkumaan Vaavi-sänkyyn (jonka olin vuokrannut). Katsottuani Anna Karenina -elokuvan, toisen leffan sekä jostakin sarjasta pari jaksoa, ruokailu jatkui edelleen (tiheän imun kausi nimittäin). Tein yön pikkutunneilla uuden päätöksen, että kumoan aiemman päätöksen ja jatkossa imetän yöllä maaten ja annan Ukkelin nukkua vieressäni yrittämättä mitään omaan sänkyyn siirtoa. Pari-kolme viikkoa nukuimme vierashuoneessa ja kun leikkausjälki antoi myöten, vaihdoimme huoneita: mies vierashuoneeseen ja minä Ukkelin kanssa parivuoteeseen. Parivuode oli parempi, koska minun ei tarvinnut yöllä miettiä, olenko liian laidassa ja onko tilaa. Yleensä kissamme nukkui tyynyni vieressä, joten sain nukkua kummankin lapsen kanssa :)

1.1.2016 Ukkeli siirtyi nukkumaan omaan sänkyyn ( ja mies palasi vierustoveriksi, mutta kissan piti poistua). Sänky oli erillään parisängystä, ja pieni hajurako taisi vaikuttaa, koska jannun yöunipätkät pitenivät. Imetyskertoja en ollut aiemmin laskenut, mutta oli niitä huomattavasti useampia kuin sänkyyn siirron jälkeen. Imetyshormonit auttoivat jaksamaan yösyötöt. Kuukaudet vieri ja kun ruokailuun tuli mukaan muutakin kuin pelkkä äidinmaito, lyheni yösyöttöaika huomattavasti. Edelleen syötin 2-3 keraa yössä. Kesän lopussa huomasin, että uni vei syöttäjästä voiton (herättiin aamulla kaikki samassa sängyssä) ja silloin päätettiin kokeilla yötä ilman syöttämistä. Pojalla maistui päivällä ruoka, ja kokoa sekä ikää oli sen verran, että yösyötöt eivät olleet enää välttämättöä. Eräänä aamuna juttelin Ukkelille, että "sovitaanko, että ensiyönä nukut koko yön. Tai heräät vain kerran?". Tietenkin tämä oli vain perushöpöttelyä, mutta seuraavana yönä Ukkeli heräsi vain kerran. Tarjosin hänelle vesipullosta imun ja hän jatkoi tyytyväisenä unia. Kyllä tuollainen tapahtuma pisti miettimään paljonko lapset oikeasti tuossa iässä voi ymmärtää puhetta? Tutkitusti he ymmärtävät varhaisemmassa vaiheessa kuin uskoisikaan.

Olimme kuulleet tarinoita, kuinka yösyötön vieroituksessa huudetaan useita öitä tissin perään, mutta tältä(kin) meillä vältyttiin. Muutamana yönä pidimme vesipullon sängyn vieressä, mutta se havaittiin tarpeettomaksi. Pari viikko meni ja Ukkeli nukkui koko yön heräämättä. Siirtymä tuntui niin helpolta, että muutamana aamuna miehen kanssa piti miettiä, että tuliko yöllä herättyä. Syksyn mittaan kokeilimme jälleen uutta asiaa eli yksin nukahtamista. Iltarutiiniin oli kuulunut iltasadun jälkeen silittellä ja hyssytellä Ukkeli uneen. Eräänä iltana luin sadun, toivotin hyvät yöt ja peittelin vuoteeseen (tosin kaksi sekuntia myöhemmin Ukkeli oli jo jaloillaan) ja poistuin huoneesta. Tämäkin kokeilu onnistui yli odotusten. Osaltaan hyvät hermot ja kärsivällisyys auttoi (saatiin riittävästi unta joten hermot oli tallella), koska alussa sängystä kyllä kuului vaikka vähän mitä. Jos ääni ei ollut hätäitkua, annoimme hänen siellä proteistoida. Unen tultua tarkistettiin nukkumisasento ja peiteltiin. Läpi yön nukkuminen ja nukahtaminen luonnistui aloimme puhumaan Ukkelin siirtämisestä omaan huoneeseen. Sovimme päivämääräksi 1.1.2017.

Kun 8.1.-17 kotiuduimme reissusta, nukkui Ukkeli ensimmäisen yön omassa huoneessaan. Isä oli järjestellyt huoneen valmiiksi meidän poissa ollessa. Kuulen yleensä aamuisin, kun soittorasia vedetään, joten herätyskelloni kyllä huolehtii edelleen äidin heräämisestä ellen ole vielä sängystä noussut.

Meillä iltarutiinit on pyritty pitämään samana paikasta riippumatta ja nukkumisjärjestelyt on aloitettu tilanteen mukaan aina samaan aikaan.
Näin meidän iltahommat menee
- iltapala
- iltapesut (pylly, naama, hampaat)
- iltasatu (kumpikin lukee ääneen)
- hyvän yön toivotus
- yövalo päälle ja kertaalleen sänkyyn peittely + nalle kainaloon
- Kun hiljenee: Tarkastuskäynti, miten päin makaa, lelujen laitto sängynreunaan (uninalle kainaloon) ja peittely.

Iltasadun olen lukenut ensimmäisestä viikosta lähtien. Kirjoja on luettu laidasta laitaan (Narnia; Nalle Puh; minä ja Hercule Poirot; Rauli Virtasen reissukirja (tai jokin vastaava); Polkupyörällä maapallon ympäi yms.). Viime aikoina enemmän puhtaasti satukirjoja, mutta ensimmäinen kirja oli Pekka Töpöhäntä.




perjantai 20. tammikuuta 2017

Iske niitti sydämeesi - Badding muistoissamme Dubrovnikin illassa


Kuva: Yle elävä arkisto (Saundi)

Viime viikolla sain nauttia äidin omasta ajasta jopa kahtena iltana. Torstaina tyttöjen kanssa ja lauantai-iltana Dubrovnik Lounge& Lobby'ssa  Rauli "Badding" Somerjoen muistokonsertissa. Meinasi mennä konsertti ohi, kun viikolla selvisi pienimuotoinen aikatauluongelma.

Todennäköisyys, että miehelläni ja minulla olisi päällekkäisiä menoja, on kovin pieni. Olemme onnistuneet järjestämään harvat menomme niin, että hoitajaa ei olla tarvittu, vaan jompikumpi on ollut kotona. Pari kertaa on tehty ns. lennosta vaihto, kun toinen on tullut ja toinen mennyt. Syksyllä esim. mentiin Ukkelin kanssa Pasilan asemalle isää vastaan, kun hän tuli työmatkalta ja minun piti ehtiä kouluun. "Läpsystä vaihto" oli tarkoitus toteuttaa lauantainakin, kun miehellä oli liput jääkiekkopeliin (HIFK-KalPa) ja minulla lippu Iske Niitti sydämeesi ja Ala Rokkaamaan! -keikalle. Keikka oli Baddingin muistokonsertti, jossa Katri Somerjoki (& Niittisydän) muisteli setäänsä. Lauantaina, 14.1.,  tuli Badding kuolemasta 30 vuotta. Minulle Badding ja hänen musiikkinsa on ollut aina hyvin lähellä sydäntä.

Noh. Alkuviikosta otimme lauantai-illan aikataulun suunnitteluun.  Oletin, että keikka alkaisi aikaisintaan klo 22.  Miehen peli alkoi iltapäivästä ja hän epäili sen kestävän korkeintaan kasiin. No problem, hyvinhän siinä ehtii. Onneksi - siis todellakin onneksi - tarkistin keikan alkamisajan ja selvisi, että keikka alkaisi jo klo 20.30. Jaahas, mitenkäs nyt näin? Pikaisen tuumailun tuloksena päätin yrittää löytää lapsenlikan pariksi tunniksi. Tuolloin pääsisin ajoissa lähtemään ja mies saisi katsoa pelin rauhassa loppuun. Lapsenlikan saaminen näin lyhyellä varoitusajalla epäilytti, mutta onneksi meiltä löytyy niin ihania ihmisiä ympäriltä, että vaihtoehtoja oli loppupelissä kaksin kappalein. Ukkelille tutumpi ihminen lapsiensa kanssa hoiti tällä kertaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ukkelia hoiti joku ei-sukulainen. En epäillyt lainkaan homman toimivuutta: tuttu ympäristö ja reipas nuori mies, joka ei turhia äidin perään huutele. Täytyy kyllä myöntää, että hieman oli hassu olo sisuksissa, kun kotoa lähdin.

Lauantai oli sama, kun kävimme pikapyrähdyksen Hop-Lopissa ja Ukkelin päiväunien ajankohta "hieman" venähti. Se itseasiassa olikin hyvä juttu, koska olin varma, että Ukkeli jaksaa leikkiä siihen asti, kun isä tulee kotiin. Kaveri tuli lapsineen illasta ja ehdittiin hyvin katsoa tärkeimmät asiat. Lapset löysi yhteisen sävelen ja Ukkeli oli innoissaan kavereista. Kun lähtöni lähestyessä selitin Ukkelille, että äiti lähtee nyt ja jäät tänne vähäksi aikaa kaverini kanssa, nosti Ukkeli kätensä, vilkutti reippaasti,( hee-hee = hei-hei) ja ampasi olohuoneeseen. Ilmiselvästi asia oli selvä ja pärjäsi pari tuntia ilman äitiä 😊.

Keikkapaikalle Dubrovnikiin ehdin ennen kahdeksaa. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta en ollut huolissani, koska olin varannut ja maksanut liput. Lippu oli lunastettavissa lipunmyyjältä. Paitsi, että kun kysyin lippuani, ei lippuja kuulema enää ollut, koska kaikki oli mennyt. Mainitessani, että olen lippuni kyllä jo myös maksanut, pyysi hän vain peremmälle enempää asiaan puuttumatta. Sisään tullessani olin havainnut, että paikka oli aivan täynnä. Takkia narikkaan viedessäni ikäväkseni huomasin, että eräs lempiartisteistani, M.A.Numminen, oli jo lavalla kertomassa Badding - muistojaan. Kun narikasta lopulta pääsin, oli puheenvuoro jo ohi. Raivatessani tietä tiskile, harmittelin mielessäni Nummisen missaamista. M.A. Numminen on artisti, jota suuresti ihailen. Nummisella oli viime vuonna juhlavuosi ja sen kunniaksi hän teki erityyppisillä kokoonpanoilla useita keikkoja. Itse ehdin nähdä näistä yhteensä kolme konserttia syyskuussa ja lokakuussa.

Tiskin luota löysin tuttavani ja heidän kanssa rupatellessa selvisi, että tapahtuman aloitus oli myöhästynyt, koska jonon purkaminen oli vienyt aikaa. Pienimuotioinen lippuhässäkkäkin kai oli ollut. Tämä selitti osaltaan myös sen, miksi sisäänpääsyni oli loppupelissä vaivaton.  Dubrovnikin salin puoli oli tupaten täynnä ja tunnelma oli muutenkin hyvin tiivis. Seisoimme tiskin vieressä väistellen tarpeen mukaan janoisia kanssa keikkailijoita. Itselläni sydän hyppäsi ihan uuteen paikkaan, kun tajusin the MAN'in eli herra Mauri Antero Nummisen pyytävän tietä! Totta kai maestrolle tietä tehtiin. Hänkään ei päässyt tiskin luota poistumaan, joten käytin tilanteen hyväksi ja fanikuvan lisäksi kerroin ihailevani häntä suuresti. Ja kiitin kaikesta. Tässä vaiheessa ahtaus ja ihmisten paljous ei haitannut enää yhtään. Periaatteessa olisin voinnut lähteä jo kotiin, mutta keikalle oltiin tultu, niin pitihän se kaikka kuunnella. 

Alkuhässäköinnin vuoksi lämppäri, Grandmother Corn,  pääsi aloittamaan hieman myöhässä. Pojat soittivat omia biisejä, jotka oli oikein meneviä. Mukaan mahtui myös illan henkeen pari Baddingin biisiä. Kun ylimääräiset tuolit oli lavan edestä kannettu pois ja Dubrovnikin saliin saatiin kaivattua tilaa, oli pääsesintyjä Katri Somerjoki& Niittisydämen aika esiintyä. Esitetyt kappaleet olivat kaikki Baddingin käsialaa ja kappaleet oli valikoituneet toiveiden ja Katrin omien tuntemuksien pohjalta. Katri Somerjoki & Niittisydämen sovitukset kappaleista olivat erinomaisia, bändin näköisiä ja bändi sai kappaleisiin aivan uudenlaista otetta. Kahden setin mittainen keikka sisälsi biisejä laidasta laitaan aina Apina&gorillasta Alla Kuusinpuun kautta Paratiisiin. Paratiisista saimme kaksi eri sovitusta, kun bändi soitti sen uudelleen encorena Kauas Pilvet Karkaavat kappaleen jälkeen. Bändi, ja illan teema, olisi täyttänyt isommankin keikkapaikan. Kuten M.A.Numminen totesi, olisi täyttänyt helposti Tavastian (Keikka odotellessa...). Itse livahdin paikalta viimeisen biisin jälkeen ja suuntasin kotiin. Kotimatkalla täpötäydessä junassa viereeni istui Dio-fani, joka myös oli tulossa samalta keikalta. Mukaan hän oli napannut keikkajulisteen, jonka takaa löytyi toisen setin biisilista. Pakko oli rikkoa jälleen suomalaista hiljaisuutta ja pyysin kuvan listasta 😀. Kaiken kaikkiaan lauantaipäivä oli erittäin onnistunut.



Youtube -video: kuvaus:Kari Karttiala & Virpi Miettinen






keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pikapyrähdys Hop-Lopiin


Parhaat - ja toisinaan huonoimmat - ideat syntyy ilman suurempaa miettimistä. Lauantaiaamuna keksin, että tänään lähdetään käymään Hop-Lopissa. Muistin nähneeni Jumbon lähellä yhden ja pienellä googlettelulla selvisikin, että kyseessä on Hop-Lop Vantaa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen Hop-Lop, joka oli remontoitu vasta muutama kuukausi sitten.

Ajatus, että Ukkeli pääsee riehumaan sielunsa kyllyydestä oli erinomainen. Ajoitus meni vaan täysin pieleen. Lähdön hetkellä jo tiesin meidän aikataulun kusahtaneen siinä paikassa. Tänään tulisi poikkeus normaalirutiineihin ja se vaikuttaisi sitten myös päiväuniin. Vaikka ajoitus oli tuhoon tuomittu, etenin suunnitelman mukaisesti enkä enää perääntynyt. Löysin perille helposti ja sisällä oli kiva hulina päällä. Olen yleensä jopa ylpeä, että poikani ei ole ujo, mutta tilanteessa, jossa poika huitelee jo ensimmäisen liukumäen kohdalla, kun yritän saada vaatteita päältäni, olisin kaivannut hieman ujompaa vesseliä. Neljä kertaa kävin juoksemassa Ukkelin kiinni, koska olisi muuten hävinnyt näkyvistä. Maanittelevat kutsuhuudot ei auttanut, kun Ukkeli laittoi jalkaa toisen eteen minkä pienistä kintuistaan vaan pääsi. Lopulta, kun sain riisuttua ulkovaatteeni, ja pidettyä Ukkelin vieressä/sylissä sen viisi sekuntia, huomasin, että minulla ei ollut lainkaan kolikoita lukollista kaappia varten. Sisäänpääsymaksun yhteydessä sai ostettua poletteja, jotka kävi kaappiin, mutta myös peleihin / autorataan.


Sukellus!


Jotta Ukkeli pääsi tutustumaan ympäristöön, aloitimme pienten leikkialuuelta. Kiipeileminen ei lähtenyt käyntiin, mutta pallomeri kiinnosti ja Ukkeli sukelsikin sinne pääedellä. Pallomeri oli entuudestaan tuttu ainakin Ruotsin laivalta itsenäisyyspäivän aikaan. Hop-Lopin pienten allas  oli tosin syvempi Silja-Linen vastaava. Ukkeli istui kaulaa myöten palloissa,  mutta näytti nauttivan tilanteesta. Yritin houkutella Ukkelia seikkailemaan pienten alueen esterakäytävään, mutta pallot oli mielenkiitoisempia. Ukkeli tosin huomasi jotain paljon palloja kiinnostavampaa. Vierestä seurasin, kun Ukkeli kömpi ylös pallojen keskeltä ja otti pikapyrähdyksen donitsiliukuun. Siis siihen liukumäkeen, jota lasketaan erityisillä alustoilla. Ukkeli nousi jo "portaita" kohti huippua, kun minä vielä valitsin meille sopivaa donitsia. Muutamat kanssa leikkijät päästettiin ohi, mutta niin vain Ukkeli nousi sinnikkäästi portaat ylös ilman mitään apuja. Istutin meidät kummankin samaan donitsiin ja sitten mentiin. Vauhti oli juuri sopiva ja liuku tarpeeksi pitkä. Ukkelillekin vauhti kelpasi, koska välittämästi aloitti uuden nousun mäen harjalle. Kolmannen nousukerran kohdalla päätin, että mennäänpäs katsomaan mitä muuta paikalta löytyy (Oli jo hiki!).


Seuraavana kokeilussa oli trampoliini.  Trampoliini oli hieman outo paikka ja Ukkeli päätti turvautua istumiseen. Pomputtelin hieman pohjaa ja Ukkeli pääsi rytmiin mukaan, mutta ei puhettakaan, että omilla jaloilla oli seissyt. Aikamme trampoliinilla oltuamme, annoin tilaa lähes Ukkelin ikäiselle tytölle äitinsä kanssa. Tyttö olikin vanha tekijä trampoliinilla ja välittömästi polvet otti rytmiä vastaan, niin kuin kuuluukin. Siinä katsottiin ja taisi Ukkelikin keksiä mitä tuolla ihmeellisellä joustavalla lattialla pitäisi tehdä, koska välttämättä halusi takaisin matolle ja hienosti homma alkoikin sujumaan.

Normaali ruoka-aikamme oli mennyt jo ohi, ja hieman kauhistellen seurasin ajan kulumista. Vielä näytti virtaa Ukkelissa löytyvän, joten lähdimme katsomaan alueen tarjontaa. Seikkailulabyrinttiin ei Ukkeli yksin rohjennut, mutta äidin sylissä oli hyvä haasteet kohdata. Peililabyrintti oli hauska, etenkin kun peilit jousti niihinkämmenellä lyödessä. Ravintolan puolelle Ukkelin kurvatessa olin aivan varma, että nyt taitaa tulla meilläkin lähtö syömään. Ruoka maistuu meidän pikku-miehelle, vaikka koon perusteella sitä ei välttämättä osaisi päätellä. Ukkelin säntäillessä ja tutkiessa paikkoja, tein havainnon, että Hop-Lop on todella suosittu syntympäiväjuhlien viettopaikka. Valmiiksi lastatussa kärryssä oli toistakymmentä "täällä juhlii..." lappua odottamassa tulevia juhlijoitaan. Ymmärrän hyvin, minkä vuoksi Hop-Lop ja muut synttäripaikkaa tarjoavat ovat suosittuja: Aktiviteetti ja tarjoilut yhdessä paikkaa ilman suurempaa vaivaa. Tokihan palvelut on sitten laskutettu sen mukaisesti, mutta ei se aivan halpaa ole järkätä juhlia kotonakaan. Meidän seuraavat synttärit taidetaan kuitenkin viettää ihan vielä kotona.


Kun olimme seikkailleet Hop-Lopissa tunnin, päätin, että nyt meidän pitää vain lähteä. Tunti oli mennyt aivan liian nopeasti ja vielä oltaisiin helposti oltu vielä tunti toinenkin, mutta ruoka ja uni oli tähän aikaan tärkeämpää kuin leikkiminen. Ennen lähtöä kävimme käyttämässä poletin autorataan. Pääsin ajamaan, koska kyseessä oli sähköauto, jolla vauhtia säädeltiin poljinta painaen. Yhdellä poletilla pääsi kolme kierrosta ympäri rataa, joka sisälsi sinivalotunnelin. Autoilun jälkeen puettiin ja lähdettiin kotiin. Ukkeli nukahti välittömästi autoon päästyään. Autossa nukkuminen tarkoitti sitä, että päikkäreitä sai houkutella tänään pidempään. Kotona vaihdettiin vaippa,syötiin ja mentiin päikkäreille.  Mutta mitäs pieni yliväsynyt pakkaus tekee? Ei missään nimessä nukahda! Normaalisti helposti sänkyyn nukahtava Ukkeli piti lopulta käydä silittämässä uneen. 2,5h päikkäreiden jälkeen kävin avaamassa huoneen oven, että ei ihan koko iltapäivä mennyt nukkumiseksi. Suurempia herättämisiä ei tarvinnutkaan, vaan durasel pupun akut oli tarpeeksi latautuneet ja meno jatkui. Hyvähän se on levänneenä taas riehua.

Missä käytiin: HOP-LOP Vantaa, Vantaanportin Retail Park, Antaksentie 4, Vantaa
- 1-2 vuotiaat, 10e lippu / yli 3-vuotiaat 16e (Aikuiset 0€)
- Poletit 1€/kpl -> pelejä, autolla ajo, lokerikot
- Ruokailu: Kahvilaravintola. Ruoka-annokset 5,90€ - 8,90€; Pikaruoka 7,90€-23,90€; Salaatti 6,90€-8,90€ + muita vaihtoehtoja. Ei omia eväitä. Vesipullo ja vauvojen ruoka on sallittu.
- Uudistettuna avautunut 1.10.2016
- Ukkelin suosikit tällä kertaa: Pallomeri, Donitsiliuku, Peililabyrintti, Palikoista rakennettu linnoitus, autot (uskoisin)
- Mennään uudelleen koko perheen voimin ja varataan aikaa huomatavasti paremmin.

Meillä oli todellakin vain pikainen pyrähdys, joten paljon jäi vielä kokematta. Onko suositella jotakin mikä jäi meiltä näkemättä/kokematta? Mitä on hyvä muistaa kun seuraavan kerran mennään Hoplopiin?

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kirjastoretken antia: satuja lapselle (sekä äidille ja isille)

Meidän vakikirjasto meni eilen remonttiin, joten palautusta odottavat kirjat jouduin viemään toiseen paikkaan (onneksi se paikka ihan tuossa vieressä). Minulla odottaa yksi varaus noutoa,  joten piti selvittää senkin nykyinen sijainti (kun se noutokirjasto on rempassa ja varauksilla vain viikon laina-aika... ).
Lastenosastolta löytyi Ukkelille Pekka Töpöhäntä -kurkistuskirja ja Astrid Lindgrenin Satuja. Onnekkaan kirjastossa kiertelyn tuloksena lähti myös äidille satukirja:Twin Peaks'in Salattu Historia. Mark Frostin kirja julkaistiin viime vuonna tulevaa Twin Peaks kautta ajatellen. Minun on ollut tarkoitus tämä opus käsiini etsiä ennen uusia jaksoja, mutta kohtalo lähetti sen minulle hieman suunniteltua nopeammin.  En usko kirjan kovin kauan kirjastossakaan vanhentuneen, koska Best-seller hyllystä löytyi (laina-aika 14 vrk).  Suurin kysymys nyt vain on, että missä pirun välissä minä ehdin tuon lukemaan!?!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Twin Peaks tunnelmointia ja hyvää ruokaa Sandrossa!



Olen Twin Peaks -fani, jos tätä et vielä tiennyt. Sivuutin aihetta Nämä 5 LEGO -pakettia haluaisin! kirjoituksessa. Vaikka en joulun viettomme yhteydessä asiaa mainunnut, katsoimme kolme viimeistä Twin Peaks jaksoa joulunpyhinä. Miehelleni sarja oli uusi kokemus ja itse ihmettelin, miten jotkin kohtaukset muistin niin eri tavalla, kuin silloin ensimmäistä kertaa katsoessani 90-luvulla. Esimerkiksi Audrey Horne ja räjähdys. Muistelin, että lentokone räjähti viedessään mukanaan rakastavaiset, mutta ei se niin mennytkään.

Twin Peaksin uusista jaksoista päästään nauttimaan toukokuussa (JEEE!!!) ja parin viime vuoden aikana on sarja noussut jälleen esille. Tähän tietenkin on vaikuttanut 25-vuotisjuhla, uuden kauden ympärillä vellonut keskustelu jne. Kulttisarja, ei voi kiistää. Helsingissä on ollut esillä Twin Peaksin innoittamaa näyttely, johon kutsutut taiteilijat ovat jakaneet oman Twin Peaksiin liittyvän tuntemuksen pohjalta luodun teoksen. Peak Experience -näyttely (Creat, 05.-17.1.2017).

Viime torstaina vietettiin tyttöjeniltaa, johon kuului Peak Experience näyttely ja ruokailu Kampin Sandrossa.
Torstain keli oli aivan kamala, mutta löysimme kukin tahoiltamme näyttelypaikalle. En ollut koskaan käynnyt Creat'n tiloissa, mutta perille pääsin vaivatta pienestä myöhästymisestä huolimatta (Kartta kännykässä pelasti). Näyttely oli pieni, mutta näyttelyssä oli hyvin tilaa, koska paikalla ei ollut paljon katsojia.
Suurimmasta osasta teoksia pystyin löytämään Twin Peaks yhteyden, mutta aivan kaikista sitä tuntua en saannut. Tosin täytyy muistaa, että teokset oli tehty niiden tuntemuksien perusteella mitä sarjaherätti. Olisin odottanut kalaa kahvipannussa, mutta sitä en ainakaan havainnut :) Suosikkini oli Mari Kasurisen My Little Laura Palmer. Myös toinen Laura Palmer henkinen työ oli kaunis, mutta valitettavasti sen tekijä jäi minulta katsomatta. (Sininen taulu, jossa muovitettu hahmo).  Lähes kaikki teokset olivat myynnissä ja hieman himoittelin Ivana Helsinki -kaulakorua. Korun hinta ei olisi ollut mahdoton, mutta jätin sen ostamatta. Näyttely kattoi ainoastaan kaksi huonetta, joka oli itselleni huomattavasti vähemmän kuin mitä olin odottanut. Kadulta näki ensimmäisen huoneen ja punaisten verhojen taakse jäävä pienempi tila ei kovin suuria yllätyksiä jakanut.
Mari Kasurinen My Little Laura Palmer

Ivana Helsinki


Näyttely oli katsottu nopeasti läpi, ja kun poistuimme purevaan talvimyräkkään oli pöytävaraukseen lähes tunti aikaa. Pistäydyimme matkan varrella Coronassa yksillä ennen siirtymistä Kampin ostoskeskukseen. Olimme varanneet pöydän Sandrosta, joka on laajentanut Kampin 5.kerroksen Kortteliravintola-alueelle. En Korttelissa ollut ehtinyt käymään vaikka alue aukeni jo joulukuussa. Tarjolla oli useita erityyppisiä ravintoloita ja lisää rakennettiin. Bar Cón'iin emme eksyneet, mutta sisäänkäynti oli sen verran vakuuttava, että pakko sinnekin kyllä vielä eksyä.
Bar Cón sisäänkäynti

Olen käynnyt Kallion ja Eiran Sandrossa, joten ravintolan tarjonta oli minulle ennestään tuttu. Täytyy myöntää, että Sandron salaatteja, dippejä ja leipää odotin eniten, enkä joutunut pettymään :) Etenkin leipä on vain niin hyvää ja lähes aina vielä lämmintä! Korttelissa näytti olevan usean kokoista ravintolaa, ja Sandrokin näytti aluksi pienemmältä kuin olikaan. Ravintola oli yllättävän iso ja näkymät avautui ikkunasta Narinkkatorille. Tullessa ulkona vellova lumimyräkkä ja pimeys peitti näkyvyyden, mutta kun sade lakkasi erottui kaukaisuudessa mm. Linnanmäen maailmanpyörä. Kesällä maisemat on uskoakseni huomattavasti kauniimmat. Vaikka oli arki-ilta, oli ravintola täynnä ja se myös näkyi noutopöydän, ja etenkin lämpimien ruokien, menekissä. Välillä joutui odottamaan täydennyksiä, mutta ei siellä ilman ruokaa jäännyt. Onnistuin syömään itseni ähkyyn, eikä muutkaan valittanut nälkäänsä. Yksi seuralaisistamme ihastui (lopultakin) falafeleihin. Aiemmat kokemukset eivät olleet häntä vakuuttanut, mutta nyt hänelle sai vakuuttaa, että pullat oli falafeleja.

Mielestäni Kampin Sandro on aavistuksen kliinisempi, kuin esimerkiksi Kallion Sandron boheemimpi olemus. Tosin kaikki Korttelin ravintolat tuntuivat edustavan tietyllä tapaa samanlaista yhtenäistä tyylisuuntaa, joten sen puolesta ravintola sopi paikalleen. Englantia puhuva henkilökunta oli iloista ja avokeittiöstä jälkiruokapöydän tarjontaa selittänyt kokki sai ainakin meidät tuntemaan tervetulleeksi. Ainoan miinuksen 160 cm pitkä ihminen antaa ravintolan naulakosta. Itselläni oli pitkä talvitakki, joka olisi ollut lattialla, jos olisin laittanut sen alemmalle tasolle. Ylärekki vuorostaan oli sen verran korkealla, että sain varvistella yltääkseni... Ravintola on päivittäin auki ainakin klo 23 asti. Yhteen ruokajuomaan, noutopöytään + jälkiruokapöytään rahaa meni n. 30 €.