Superdieetin aloitus - tukea tavoitteeseen!

Blogiyhteistyö: Fitfarm ja  Perhekupla

Maanantaina 26.8. alkaa FitFarmin Superdieetti. Olen joutunut odottamaan startin aloitusta hetken, koska missasin edellisen ryhmän, tai en missanut, mutta se ei sopinut siihen hetkeen ja suosiolla siirsin aloituksen elokuun loppuun. Nyt kun aloituksen hetki on käsillä, olen henkisesti väsynyt ja en tiedä kuinka oikeasti jaksan noudattaa ohjeistusta.

Motivaatiota kyllä riittäisi, mutta se on hetkelllisesti hautautunut. Pidän vielä kiinni ajatuksesta, joten homma ei ole vielä aivan käsissä. Tiedän, että tämä väsymys on väliaikaista ja johtuu aivan työpaineista, jotka on kuormittuneet menneen neljän viikon aikana. Maanantaina työkaveri palaa töihin ja tilanne rauhoittuu osaltani.

Minulla on halua saada pois nämä sitkeät kilot. Vaikka yritystä on ollut, en ole saannut niitä omin avuin vähenemään tämän vuodena aikana. Sehän tarkoittaa vain sitä, että en ole tehnty asioita oikein ja silloin pitää asioiden muuttuua.
Superdieetistä en odota mitään ihmekuuria, jolla hips-heps kilot vex. Odotan ohjeistusta ruokavalioon ja liikuntaan, jotta näen missä minun omat neuvot on mennyt vikaan. Luotan, että kyllä minä vielä tulosta saan näkyviin, kunhan oikeita asioita alan tekemään. Ja painotus tuossa: MINÄ alan tekemään.

Superdieetti valmennus kestää kuusi viikkoa. Se on pirun lyhyt aika. Tavoitteeni tähän kuuteen viikkoon on oppia näkemään mitä asioita minun pitää tehdä toisin, että saan #mammakuntoon2019 projektini oikeille urille ja kiloja pois ennen joulukuun viimeistä. Painonpudotustavoitteet pidän maltillisena -3 kg:sssa, jolloin per viikko pudotusta tulisi 0,5 kg. Jos kiloja ei lähde, on parempi kehonkoostumuksen muuttua eli läskiä pois ja lihasta tilalle. Tämä Supedieetti osuu hassuun saumaan eli tasan kuuden viikon päästä olen sopinut viimeisen kesälomaviikkoni ja haaveissa Kreikan saaristo. En todellakaan ajoittanut tätä Superdieettipätkää tähän väliin vaan se vain osui. Tämä on siis myös lomakuntoon -dieetti samalla.

Torstaina julkaistiin ensimmäisen viikon ruokaohjeet ja ensimmäisen kolmen viikon liikuntaohjeet. Olen käynyt online materiaaleja läpi ja ruokailun osalta koen olevani jo aika hyvällä pohjalla. Ainoastaan määriä pitää lisätä ja keskittyä rytmitykseen. Mukana myös jotakin lisää ja jotakin pois. Liikuntaohjelmat on isoplussa ja vihdoinkin minulla on salille ohjelma. Työpaikkamme kuntosali on onneksi nin bueno, että pääsen suorittamaan treenit siellä. Mahdollisesti hyödynnän ohjelmaan kuuluvan PT:n alennushinnan, ja maksan siitä, että PT voi katsoa, että liikkeet tulee oikein tehtyä.

Kaiken kaikkiaan materiaali tuntuu mukavan monipuoliselta. En tiedä kuinka mones Superdieetti-valmennusryhmä onkaan kyseessä, mutta eiköhän tätä noudattamalla tulosta tule. Kaikki on kiinni enää minusta itsestäni.

Huomenna sunnuntaina edessä alkupunnitus- ja mittaus, kaupassa käynti, aterioiden valmistelua, jumppakamppeiden pakkaus (pari viikkoa mennyt nyt ilman salia, koska ei ole ehtinyt/jaksanut). Enköhän näiden valmistelujen myötä ole maanantaiaamuun mennessä karistanut harteiltani tämän  työviikon väsymyksen viitan ja voin pukea ylleni Superdieetti-viitan. 

Instagramin puolelle (@hima_saimi) minun on tarkoitus tarinoida enemmän Superdieetin etenemisestä - laitahan minut seurantaan ja tarkista instastoorit säännöllisesti. Täällä blogin puolella päivityskuulumiset Mammakuntoon2019 projektipäivityksissä.

Superdieetin aloittaminen + FITMAMA arvona! - Mammakuntoon2019

Kaupallinen yhteistyö: Perhekupla ja FitFarm

Kun maaliskuussa tuli Perhekuplan kautta kysely kiinnostuksesta yhteistyöhön FitFarmin kanssa, en kovin kauan vastaustani pohtinut. Ehdottomasti haluan. Mammakuntoon2019 projektia oli tässä vaiheessa työstetty 3,5 kk ja kaikki apu oli tarpeen. Ja on edelleen! Vaikka omatoimisesti olen päässyt liikunnan ja ruokailujen kanssa johonkin balanssiin ei niitä kaipaamania tuloksia ole tullut - vielä.

Aika kului, luulin jo, että homma oli jo haudattu, mutta neljä kuukautta myöhemmin sain vahvistuksen: Minut on valittu mukaan yhteistyöhön ja saan 6 viikon SUPERDIEETTI -valmennuksen. Upeaa! Olisin heti halunut lähteä mukaan, mutta seuraava ryhmä aloitti jo 2 päivää ilmoituksesta.

Jahkaillahan ei kannattaisi, koska ei se huominen ole yhtään parempi aloittaa kuin tänään, mutta nyt minun oli pakko siirtää aloitus seuraavaan starttiin. Haluan osallistua valmennukseen 100%:sti, jotta saan siitä kaiken hyödyn irti. Nyt ei ole oikea hetki. Nyt olen lomalla ja onnistuin telomaan polveni toissa viikonloppuna eli ennen kuin saan uudet nahkat kinttuun pitää vielä hetki välttää kyykkyjä yms. rasitusta. kävellä onneksi voi.

Seuraava ohjelma alkaa vasta elokuun lopussa, joten joudun vielä omillani menemään, mutta ei tämä haittaa. Olen päässyt liikunnassa kaipaamaani 30 minuuttia päivässä tahtiin ja koko ajan parannan peruskuntoani. Odotan innolla SUPERDIEETTI -valmennuksen alkua ja sitä miten se auttaa minua eteenpäin.

Oletko sinäkin mamma, joka kaipaisi jeesiä painonhallinnan kanssa? Elät vauva-aikaa ja mahdollisesti imetät? Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa FITMAMA -valmennus FitFarmin kautta!

ARVONTA!
Perhekuplan Facebook -sivulla on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa Fitfarmin FITMAMA®️ -valmennuksen. Arvontaan voi osallistua 31.7.2019 asti ja valmennu alkaa 19.8. Katso lisätiedot Perhekuplan FB -sivulta ja osallistu!

****
SUPERDIEETTI -valmennus kuulumisia elokuun lopulta lähtien.

Oletko osallistunut FitFarmin SUPERDIEETTI -valmennukseen? Millainen kokemus sinulle jäi?

On Hieno Paikka Haudan Povi - Alan Bradleyn 9. Flavia tarina

Yhteistyössä: Bazar Kustannus

En muista minä vuonna kohtasin Flavia de Lucen ensimmäisen kerran, mutta se oli pian hänen ensi esiintymisensä - ja se oli rakkautta ensilukemalta. Hän oli silloin 11-vuotias, eikä ole tuosta pahemmin vanhentunut vaikka vuosia olemme jo tunteneet.

Se kuinka tapasimme, perustui puhtaasti ulkoisiin seikkoihin. Kirjan kansityyli puhutteli minua erityisen paljon ja sillä kertaa kakku oli yhtä hyvä, kuin miltä se näyttikin. Tai siinä tapauksessa piiraan maku makea.

Alan Bradleyn luoma De Lucen perheen tarina vanhassa sukukartanossa toisen maailman sodan jälkeisessä Britanniassa antoi minulle lukijana samanlaisen upotuksen minulle tuntemattomaan aikaan, kuin mitä olin oppinut löytämään Agatha Christienin kirjoista. Tai kirjojen televisiofilmatisoinneista.

Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen päässyt tutustumaan Flavian perheeseen, kotiin, rakkaaseen harrastukseen kemian parissa, kartanon henkilökuntaan ja kylään jossa De Lucet asuvat. Ja tietenkin kylän ihmisiin - ja murhiin. Jokainen kirja on päästänyt lukijansa aavistuksen pidemmälle Flavian maailmaan.

Kirjasarjan uusin suomennos "On hieno paikka haudan povi" on kirjasarjan 9. kirja ja Flavia on 12-vuotias ja mielestäni tämä kirja kasvatti nuorta sankariamme eniten. Eikä Flavia ole ainut joka pääsee uuteen rooliin. Ja mitään paljastamatta, voi lukija loppua kohden huomata, että asiat eivät todellakaan jää yhdeksään kirjaan vaan edessä on vielä monta rikosta selvitettävänä.

Jos kirjasarja ei ole vielä tuttu, suosittelen tutustumaan sarjaan alusta lähtien. Julkaistut kirjat alusta lähtien: Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Filminauha kohtalon käsissä, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Kuolleet linnut eivät laula, Nokisen tomumajan arvoitus sekä Kolmasti naukui kirjava kissa ja On hieno paikka haudan povi.

Jos Flavia on jo vanha tuttu, voimme jäädä yhdessä odottamaan kirjasarjan seuraavaa osaa "The Golden Tresses of the Dead", joka julkaistaan Isossa-Britanniassa 24. tammikuuta 2019 . Yhden kirjan englanniksi lukeneena jään odottamaan suomennosta, koska kemialliset asiat on mielenkiintoisempia suomeksi (vaikka niistä en silloinkaan mitään välttämättä ymmärrä).

Yksi Perhekuplan bloggaajista

Viime viikolla sain tiedon, että olin päässyt Perhekuplan bloggaajaksi. Ihana päästä mukaan energiseen blogiyhteisöön, jonka kanssa uskon blogini kehittyvän uudelle tasolle.

Minusta on mukavaa, että vaikka Perhekupla on uusi blogiyhteisö on mukana pidempään blogia pitäneitä, mutta myös vasta vähän aikaa bloganneita. Itseni luen uusiin, koska tänä vuonna tulee blogin aloittamisesta kaksi vuotta.

Perhekupla on blogiyhteisö, jonka blogit käsittelee perhe-elämää, vanhemmuutta äidin ja isän näkökulmasta, lapsiarkea, raskausaikaa, ruokaa, sisustusta, muotia, ajankohtaisia asioita. Siis kaikkea sitä, mitä perheelle kuuluu päivittäin.

Perhekuplan bloggaajat lisäkseni (aakkosjärjestyksessä)
Askeleita - Blogia kirjoittaa 29-vuotias äiti ja vaimo Päijät-Hämeestä. Perheeseen kuuluvat 6/2015 syntynyt esikoinen ja 9/2017 syntynyt vauva. Blogi on kirjoittajalleen paikka purkaa tuntojaan ja tallettaa muistoja raskaus- ja pikkulapsiajoista; täältä löydät arjen kertomuksia, lasten kasvun ihmettelyä sekä äidin haaveiluja ja välillä syvällisempiäkin mietteitä.

Askeleita isyyteen - Blogia kirjoittaa n. 40 -vuotias insinöörimies. Järki-ihminen ja usein väärässä. Perheeseen kuuluu avovaimo, jonka kanssa odotamme vauvaa saapuvaksi elokuulla 2018. Blogi käsittelee isäksi tuloa, parisuhdetta, raskautta ja muita elämän suuria ja pieniä asioita. Kevyiden aiheiden lomassa pohditaan välillä syvempiäkin.

Askeleita perheenä - Blogia kirjoittelee 27-vuotias kahden lapsen (Tobias 2/13 ja Liljah 4/16) äiti ja yhden miehen vaimo. Kirjoittelen tavallisesta perhearjesta iloineen ja suruineen. Remontoidaan, sisustetaan, shoppaillaan ja rakastetaan. Tavallista tai tavallisuudesta poikkeavaa nuoren perheen elämää. Mukana jaloissa pyörimässä kaksi koiraa (Bella ja Eddie), kaksi kania (Nipa ja Tikru) ja kissanpentu Lumi.

Erityisenisi - Tänne kirjoittaa hämeenlinnalainen kahden lapsen (06/2008 ja 08/2011) vuorotöitä tekevä iskä. Perheeseen kuuluu myös äiti ja 2 kissaa. Vanhempi pojista on erityislapsi.Blogissani kerron erityisesti mistä itse saan virtaa ja jaksamista.

Kat von Yvon - Tätä blogia kirjoittelee 25 -vuotias nainen, Satakunnan Kankaanpäästä. Asuu avoliitossa ja toimii kotiäitinä, samalla nettilukiossa opiskellen. Etsii itseään ja tyyliään, pohtii arkisia ja ajankohtaisia asioita. Ikuinen laihduttaja ja mieletön kenkäfriikki. Noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota ja soveltaakin erilaisia reseptejä ruokavalioon sopiviksi. Poika 11/14, Tyttö 05/17

Karhusola - Blogia kirjoittaa 25-vuotias kahden pienen pojan(Onni 2/16 & Oiva 10/17) äiti Helsingistä. Fiilistellään lastenvaatteita ja jaetaan positiivista mieltä. Blogissa keskitytään lapsiperhearkeen, siihen mitä se rehellisesti on. Lisäksi pohditaan äitiyttä ja äidiksi kasvamista. Menossa ovat mukana myös kihlattu Eetu ja kaksi englanninbulldoggia.

Kolmen lapsen kaaos - Blogin takana 20-vuotias kolmen lapsen äiti. Äiti, joka on hulluna lastenvaatteisiin, sekä armoton suklaaholisti. Äiti, joka ei ole täydellinen jälkikasvunsa kasvattaja, mutta onko täydellistä ja virheetöntä vanhempaa olemassakaan?

Kotona ja kaupungilla - Kolmekymppisen turkulaisäidin blogi (kaupunkilaistunut maalaistyttö), joka käsittelee perhe-elämää, arkea ja juhlaa, pienen taaperon kanssa vietettyä (laatu)aikaa ja vähän kaikkea mitä elämäämme milloinkin kuuluu (matkailua, ruokaa, sisustamista, mökkeilyä, askartelua/diy) ja muuta hömppää. Lisäkseni perheeseemme kuuluu mieheni ja taaperoikäinen lapsemme (10/14).

Lapsen tyhjä lautanen - Blogi pitää 29 -vuotias kahden moniallergikko lapsen äiti. Pojalle 01/17 sopii noin 20 ruoka-ainetta ja tytölle 05/17 sopii 5 ruoka-ainetta. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Blogi sisältää kurkkauksen meidän elämään ja myös käytännön vinkkejä allergiaelämän helpottamiseen. Samalla toivon, että voin tuoda enemmän esille allergiatietoutta niille, joille tämä elämä on vieras. Se ei ole "vain" allergiaa. Allergiaperheen elämä pyörii ruoan ja oireiden ympärillä ja se on erittäin raskasta, vie yöunet, mielenterveyden, rahat ja mahdollisesti myös parisuhteen.

MoMo - MoMo on katsaus meidän perheen monikulttuuriseen monikkoarkeen. Minun tieni vei aikanaan opiskelujen kautta työharjoitteluun Gambiaan ja sieltä mukaan tarttui monien kokemuksien lisäksi isämies. Mannerten välisen kaukosuhteen ja pitkän oleskelulupaprosessin jälkeen isämies kotiutui Suomeen syksyllä 2014. Lopullisesti elämä muuttui tammikuussa 2015 kun alkuraskauden ultrassa näkyikin kaksi sykkivää sydäntä. Monikkoarkea on eletty nyt pari vuotta ja koko ajan opitaan uutta. Blogi on täynnä kommelluksia meidän arjesta, perheen yhdessä tekemiä reissuja sekä minun intohimojani eli ruoanlaittoa ja leipomista. Kaikkea tätä maustaa monikulttuurisuus ja blogissa paljon vilahtelee myös Gambia, meidän perheen toinen kotimaa.
 Pahimpia on aamut - (Perhekuplan sivulla ei vielä esittelyä ole, mutta blogista löytyy: PAHIMPIA ON AAMUT-blogi on ruuhkavuosissa rämpivän, sopivasti nörtin, nuoren naisen julkinen päiväkirja. Blogi on paikka, johon kerään talteen reseptit, suunnitelmat, arjen taistot sekä pienet että suuret mielipiteeni. Tämä on paikka, johon taltioin arkea, unelmia, kokemuksia, niksejä ja niitä matkan varrella sattuvia, hauskoja kömmähdyksiä. PAHIMPIA ON AAMUT-blogi on paikka, jossa saan sanoa ennen kuin ajattelen ja jossa elämä on muutakin kuin lapsiperhekuplaa. Ennen kaikkea tämä on paikka, joka on jotain ihan omaa.)

Sinä olet aurinko - Blogia kirjoittaa 25-vuotias vegaanista elämäntapaa kohti pyrkivä äiti ja vaimo Pirkanmaalta. Uskon, että ihmisen on hyvä kehittää itseään vähän kokoajan, ja omaksi kehittymispolukseni olen valinnut eläimiä ja luontoa kunnioittavan elämäntavan vaalimisen. Perheemme arkea värittävät kaksi poikaa (2012 ja 2014), tytär (2017) ja aviomies. Mukana vilahtelevat myös perheen lemmikit, japaninpystykorva Jokke ja maatiaiskissa Eemeli. Blogi pitää sisällään aitoa lapsiperhearkea kevyillä tyttöjen jutuilla maustettuna. Vuoden 2017 syksystä alkaen blogi alkaa päivittymään myös vegaanisen/cruelty-free kosmetiikan ja ekologisen ja eettisen muodin parissa.

Unelmien elämistä - Blogia kirjoittele 33-vuotias viiden lapsen ylpeä äiti ja yhden miehen onnellinen vaimo. Blogissa otetaan tällä hetkellä kaikki irti äitiydestä, ollaan totaalisen hurahtaneita lastenvaatteisiin, kirppistellään ja sisustellaan.Tätä kaikkea suurella sydämellä ja hymy huulilla.Välilä kaipaillaan vuorokauteen lisää tunteja, että ehtisi kaikki mielessä olevat projektit toteuttaa.

Vauhtihirmun elämää - Tätä blogia kirjoittelee 26v moniallergisen 08/15 syntyneen pojan äiti. Kirjoittelen meidän lapsiperhe-elämästämme, johon oman mausteensa tuo lapsen laajat allergiat.

Esittelytekstit on otettu suoraan Perhekuplan kotisivuilta. Blogien lisäksi nettisivuilta löytyy artikkeleita sekä muuta mielenkiintoista luettavaa.

Perhekuplan Facebook -sivua kannattaa seurata, jos Facbookissa vietät aikaa muutenkin. Perhekuplan sivuille päivittyy kaikkien bloggaajien tekstit.

Perhekuplalta löytyy myös Instagram -tili ja senkin saa laittaa seurantaan: @perhekupla

Tervetuloa kanssani Perhekuplaan. Jee!

Meidän päivämme - eräs lauantai

Yhteistyöpostaus Mammalandian kanssa

Lauantai 23.9.

Klo 0.30 aika lopettaa askareet ja mennä nukkumaan. Ukkeli on nukkunut jo yli kolme tuntia ja mieskin ainakin kaksi. Ihanaa, huomenna (tänään!) saa nukkua myöhään.

Klo 3.05 Kissalla on asiaa. "Me nukutaan nyt" lausahdus ovelta ei tehoa, mutta kissa onneksi hiljenee.

Klo 7.00 "Äidii, äidii, äidii" No olisi täällä isikin tarjolla. Katson silmät ristissä kelloa ja käyn hakemassa Ukkelin meidän sänkyymme naapurihuoneesta. Paskat hän mitään enää nuku. Mies ja Ukkeli lähtee aamupalalle, minä suljen vielä hetkeksi silmäni.

Klo 8.05 Olohuoneessa katsotaan piirrettyjä. Vai animaatioitako ne kaikki nykyään on?

Klo 8.30 Minäkin jaksan nousta sängyn pohjalta lämpöpeiton alta.

Klo 8.30 - 10.00 Aamupala, muuttolaatikon pakkaamista (Ukkelin kieltämistä ja uudelleen pakkaamista X 10). Mies tyhjentää parvekkeen kalusteet autoon ja lähtee viemään ne uudelle asunnolle. Pitäisi jatkaa Ukkelin kanssa pakkaamista, mutta jumitun katsomaan Yle Areenalta Late Late night show with James Corden, koska Carpool Karaokessa Foo Fighters.

Klo 11.00 Päiväruoaksi neljänviljan puuroa. Ukkelille iskee annoskateus minun puurosta voisilmällä ja teemme vaihtarit. Tosin puuro mehukeitolla alkaa heti houkuttaa enemmän, kun saan sen eteeni. Loppupelissä syömme minun alkuperäisen annoksen yhdessä.

Ruoan jälkeen potalla käynti, vaipan vaihto ja unta kalloon.

Klo 12.00 Ukkelin huoneessa alkaa hiljentyä ja jatkan opinnäytetyön kirjoittamista.

Klo 13.00 Mies tulee kotiin ja menee myös päiväunille.

Klo 14.00 Ukkelin huoneesta kuuluu ääntelyä ja Mies herää myös päiväunilta. Paitsi, että Ukkelia olisi vielä nukuttanut ja hän protestoi heräämistä. Välipala piristää.

Klo 15.00 Mies ja Ukkeli lähtee HopLopiin. Jatkan opparin kirjoittamista. Antoisa päivä kirjoitustyön osalta.

Klo 17.30 Pojat tulee kotiin ja alan valmistelemaan iltaruokaa. Pojat ovat syönneet HopLopissa välipalaa (mm. sipulirenkaita), joten nälkä ei aiheuta raivokohtauksia. Ukkeli kiipeää tosin syöttötuoliin välittömästi, kun ymmärtää ruokaa olevan saatavilla.

Klo 18.30 Olen niin väsynyt ja löhöilen olohuoneen lattialla ja mietin tulisiko televisiosta mitään. Ajatustyö on raskasta ja kisaväsymyt alkaa painamaan. Olemme myynneet television joten katsomme tällä hetkellä ohjelmat pelkästään tietokoneen ruudulta. Laitan Miehen ensimmäisenä hoitamaan Master Chef Australian näkyvyyden kuntoon, koska perjantai-iltana en saannut mitään näkymään. Ukkeli puuhaa omiansa, mitä käy välillä pomppimassa päälläni. Teemme parit jumppaliikkeet samalla. Kadun sitä varmasti huomenna, koska jumppailut on jäänyt aivan kokonaan viime aikoina, joten edessä voi olla erinnäisiä tuntemuksia kropassa.

Klo 19.00 Jatkamme pakkailuja. Ukkeli rakentelee legoilla ja kovasti haluaisi auttaa pakkaamisessa.

Klo 19.30 Ukkeli päättää vapauttaa itsensä vaipan ikeestä ja mennä suihkuun. Vielä ei ole suihkuaika, joten palautamme hänet vaippaansa ja katsomaan Avaraa luontoa.

Klo 20.00 Iltapala-aika. Tänään tarjolla juustovoileipää, pinaattilettuja ja mehukeittoa. Iltapalan jälkeen iltapesut, avaava lääke,jonka lääkäri määräsi flunssan jälkeen jatkuneeseen köhinään ja sänkyyn laitto

Klo 20.30 Iltasatu. Olemme lukeneet Kaislikossa Suhisee kirjaa ja olemme kohdassa, jossa Konna pakenee vankilasta pyykkimuijaksi pukeutuneena. Alkuperäinen kirja on huomattavasti mielenkiintoisempi, kuin tähän asti lukemani lyhennökset aiheesta.

Klo 20.45 Ukkelin sängyn petaaminen uudelleen, koska sadun aikana on äiti saannut päällensä kaiken irtaimiston sängystä. Mukaan luettuna lakanan.

Klo 21.00 Hyvän yön toivotukset ja pusut on annettu, soittorasia soittanut unikappaleen ja Ukkelin huone hiljentynyt. Kaivan koneen esille ja teen blogipostausjaot Facebook ryhmiin. Hoidan parit sähköpostit sekä sovin oppariin liittyvistä läpiluvuista.

Klo 22.20 Meidän makuuhuoneesta kuuluu jo kuorsaus ja kissakin on nukahtanut jalkoihini. Viimeistelen tämän blogipostauksen ennen kuin käyn hakemassa vähän iltapalaa ja kirjoitan vielä pari riviä opparia. Puolen yön maissa pakotan itseni nukkumaan. Sunnuntaina saa jälleen nukkua hetken pidempään...

Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittavat yhdestä yhteisestä aiheesta.

Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

Tammikuu: Esittelyssä perheemme
Helmikuu: Ei somea lukita yöksi - sosiaalinen media arjessa
Maaliskuu: Blogini syntymä ja vauvavuosi
Huhtikuu: 7 Vinkkiä synnytykseen
Toukokuu: Ulkoilua lapsen kanssa (Pokémon MOM)
Kesäkuu: Oma lapsuuteni vs. lapseni lapsuus
Heinäkuu: Mummolassa
Elokuu: Sadepäivän leikit - voiko sateeseen sulaa?

Nimikirja - seikkailun määrää lapsen oma nimi!

Yhteistyöpostaus Kirjasiskot Oy:n kanssa. Yhteistyö saatu Mammalandian kautta.

Arjessa taaperon kanssa välillä tuntuu, että poika unohtaa nimensä. Leikin tiimellyksessä kutsuhuudot kaikuvat kuuroille korville ja edes koko nimellä kutsuminen ei tunnu tehoavan, kun keskittyminen on aivan muualla. Tai sitten se on vain valikoivakuulo.

Kun meno äityy turhan vauhdikkaaksi ja äiti  lapsi tarvitsee rauhoittumista, on hyvä hetki ottaa kirja esille ja lukea yhdessä. Siis äiti lukee ja lapsi kuuntelee. Niin kuin elokuvissa ja päiväunissa.

Meillä kainalossa/peiton alla jaksetaan olla muutama hetki ja keskittyä tekstiin sekä kuviin ennen kuin on jälleen aika syöksyä leikkeihin. Olen kuitenkin huomannut, että lukemista ei kannata lopettaa vaan jatkaa, koska leikin keskellä kyllä kuunnellaan. Koskaan ei voi olla täysin varma missä vaiheessa leikki lakkaa ja selvästi keskitytään jälleen tarinaan. Näin kävi myös Kirjasiskoilta saadun "Poika joka unohti nimensä" nimikirjan kanssa.

Kirjasiskot kirjan idea on, että kirjat ovat yksilöyty lapselle lapsen nimen ja sukupuolen mukaan. Kirjat voi tilata Kirjasiskojen nettisivulta ja jos kirjaa ei halutulla nimellä valmiina löydy, voi kirjan tilata millä nimellä tahansa. 

Kirjan nimen mukaisesti poika unohtaa nimensä ja kirjan juoni kulkee nimeä etsien. Matkalle poika saa oppaaksi Hikka-Hiiren. Hiiri ja poika kulkee ympäriinsä nimeä etsien ja kohtaavat matkan varrella monta mukavaa hahmoa, jotka auttavat nimen etsimisessä. Kirja on kuvitettu kauniilla Anni Virran käsinpiirretyillä kuvilla, jotka ilahdutti Ukkelia erittäin paljon.

Vaikka traktorileikit vei Ukkelin mennessään kirjan ensimmäisellä lukukerralla, leikki loppui kuin seinään, kun poika kirjassa lopulta muisti nimensä ja (yllätys, yllätys) nimi oli sama kuin Ukkelilla. Lapsen katseessa oli havaittavissa ilahtumista siitä, että hänen nimi oli luettu kirjasta. 

Kirja itsessään on pehmeäkantinen ja en uskaltanut antaa kirjaa pikkuherralle (2 v.) itsenäisesti luettavaksi, koska kokemuksesta tiesin, että sivut mitkä on revittävissä myös repeävät. Jemmasin kirjan kirjahyllyn ylähyllylle seuraavaa lukukertaa varten. Uskon, että vähän isompana, kun kirjaimet ovat ajankohtaisempia luetaan kirjaa toisella tavalla. Siihen asti luemme kirjaa hahmoja ja kuvia ihmetellen. Ja toki sitä omaa nimeä, joka selviää vasta kirjan lopussa.

Nimikirja on kirja, jossa "seikkailun määrää lapsen oma nimi!" 

- kuten kirjan takakanteen on kirjoitettu. 

Mummolassa

Joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittaavat yhdestä yhteisestä aiheesta. Heinäkuun aiheena on mummolassa / vaarilassa. 

Olemme onnellisia sen suhteen, että Ukkelin kummatkin isovanhemmat ovat elossa. Valitettavasti he asuvat kaukana meistä. Positiivisena puolena on, että he asuvat samalla paikkakunnalla, joten kun lähdemme isovanhempien luo ei meidän tarvitse ensin keskustella mihin suuntaan auton nokka osoittaa.

Yleensä tulee puhuttua mummolasta, kummastakin paikasta, vaikka sieltä myös ukki löytyy. Ehkä se mummola vaan sopii luonnollisemmin suuhun, vaikka kummatkin isovanhemmat ovat yhtä aktiivisia Ukkelin hoidossa ja läsnä kun kylään mennään.

Kotipaikkakunnalla tulee käytyä vähintään neljä kertaa vuodessa ja silloin yleensä pidempään kuin pelkän viikonlopun ajan. Pääsiäinen, joulu ja kesäloma-aika tulee jatkossa olemaan ajankohtia milloin pyrimme pääsemään sukulaisten luo. Perheelläni on vuosien ajan ollut perinteenä käydä makkaranpaistoretkellä kaksi kertaa vuodessa: pääsiäisenä ja lokakuun lopussa/marraskuun alussa. Nämä retken pyritään myös jatkossa säilyttämään.

Onneksi nykyteknologia auttaa yhteydenpitoon ja Ukkelin kehittymisen seuraamiseen. Kuvia ja videoita tulee lähetettyä puhelimiin ja tablettiin (Whatsapp, sähköposti ja kuvaviestin). Videopuhelut on Ukkelille tullut tutuksi ja vaikka puhelimen haluaa korvalle viedä on ihmetys suuri, jos luurissa ei näykään soittajan kuvaa.

Mummolassa/Ukkilassa pyritään säilyttämään päivärutiinit, mutta paljon enemmän on joustoa kuin kotona. Niin harvinaista herkkua ukin ja mummon näkeminen on, että saa lipsua. Poikkeamat yleensä liittyy ruokailurytmiin, mitä syödään tai monelta nukutaan. Eihän sille voi mitään, että yhdestä ruokapöydästä lähtiessä (nälkäisenä ei kotoa lähdetä) on toisessa ruoka odottamassa. Ukkelilla tuntuu olevan välistä loputon vatsa, koska kummankin mummon ruoka maistuu yhtä hyvälle :)   

Nukkumisjärjestelyt on myös erillaiset, kuin kotona. Helsingissä Ukkeli nukkuu omassa huoneessa, mutta mummolassa nukutaan kaikki samassa huoneessa. Kaikki nukkuu hyvin, mutta aamulla herätään aiemmin. Toisessa mummolassa Ukkelin sänky on meidän sängyn jalkopäässä ja parinakin aamuna on herätty siihen, että Ukkeli puristelee meitä varpaista :) 

Huomattavasti enemmän haluaisimme olla isovanhempien kanssa ja tarjota isovanhemmille mahdollisuuden olla lapsenlapsen kanssa. Miehen vanhemmille lapsenlapsi on ensimmäinen, minun vanhemmille neljäs. Mies ja Ukkeli on ollut nyt heinäkuussa kaksi viikkoa mummolassa, joten nyt myös Miehen vanhemmat ovat saanneet viettää reippaasti aikaa Ukkelin kanssa. Välillä olen kärsinyt hieman huonosta omatunnosta, että olemme niin paljon minun vahnempien luona. Olen toki miehelleni asiasta maininnut, mutta silti vietettyjä öitä kertyy minun kotipaikalla enemmän kuin hänen kotona.

Uskon, että mummolareissut on Ukkelillekin matkan pituudesta huolimatta miellyttäviä reissuja, koska maalla on paljon nähtävää ja tekemistä. Serkkupoikien vanhat traktorit ja muut lelut on kaivettu esille, sekä serkkujen uudet lelut (mopoa yms. näitä nyt on) kiinnostaa. Ukilla löytyy piha täynnä "leluja" eli kaikkia ihania brumm-brumm vehkeitä esim. kaivinkone, traktori, ruohonleikkuri. Naapurissa on hevostalli ja koskaan ei tiedä mitä muuta nähtävää pihaan eksyy, kuten esim. juhannuksen aikaan heinänteko. Pihasauna on harvinaista herkkua, josta pääsee nauttimaan kummassakin mummolassa.

Kunhan Ukkelille tulee ikää lisää ja jos vain vanhempamme jaksaa, voisi ajatella lähettää lapsi kesäksi maalle. Eikös sitä ennen niin tehty? :)

Lue myös muut tämän vuoden yhteistyöpostaukset:
Tammikuu: Esittelyssä perheemme
Helmikuu: Ei somea lukita yöksi - sosiaalinen media arjessa
Maaliskuu: Blogini syntymä ja vauvavuosi
Huhtikuu: 7 Vinkkiä synnytykseen
Toukokuu: Ulkoilua lapsen kanssa (Pokémon MOM)
Kesäkuu: Oma lapsuuteni vs. lapseni lapsuus

Pokémon MOM - ulkoilua lapsen kanssa

Tämä on Mammalandian yhteistyöpostaus. Mammalandian kotisivulta pääset lukemaan muiden Mammalandian bloggaajien mietteitä Ulkoilusta Lapsen kanssa.

Heinäkuun 16. päivänä on maailmanhistoriassa tapahtunut suuria asioita: 1969 Apollo 11 laukaistiin kohti kuuta, 1979 synnyin minä ja 2016 Suomessa sai virallisesti ladattua Pokémon GOn. Miten Pokémon GO (tuo "so last season" -peli) liittyy ulkoiluun taaperon kanssa? 

Ensinnäkin Pokémon Go teki viime kesänä sen missä Kansanterveyslaitos ei ollut onnistunut yhtä tehokkaasti: sai lapset vapaaehtoisesti ulos kävelemään - kilometrejä. Eikä villitys jäänyt lapsiin vaan öttiäisten ja muiden pöppiäisten perään säntäsi myös kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Ja sinnehän sitä minäkin säntäsin.

Viime kesänä Ukkeli oli 8 - 9 kuukautta ja liikkuminen tapahtui kontaten. Kaikki mikä käteen osui piti viedä suuhun, joten rehellisesti sanottuna hiekkalaatikot ja nurmikot ei minua kiehtonut ulkoilupaikkana. Niin kauan kun kädet pysyi nätisti sylissä ei minun tarvinnut huolehtia mitä suusta löytyy. Tämän vuoksi päivittäiseen ohjelmaan kuului vaunulenkit.

Vaunulenkkien yhteyteen oli hyvä yhdistää Pokémonit ja siinä puuhassa vietimme useamman tunnin. Yleensä lenkit meni niin, että Ukkeli nukahti päiväunille rattaisiin minun työntäessä rattaita metsästäen Pokémoneja ja haudutellessa munia. Mikäs siinä olikaan kulkea mantuja ristiin rastiin ja välillä havaita ympärillä muitakin metsästäjiä.

 

 

Talven tullen Pokét sai jäädä ja Ukkelin opittua kävelemään tuli ulkona tutustuttua ympäristöön enemmän (eikä minun kännykän akku olisi kestänyt ja sormetkin siinä olisi kohmettunut).Viime talvena pääsimme nauttimaan lumestakin ja todistettavasti mäessäkin käytiin, kun nautittiin ulkoilun riemusta helmikuussa ja laskiassunnuntaina pulkkämäestä koko perheen voimin. 

Vaikka Ukkeli oppi kävelemään, ei meno ollut vielä niin varmaa, että toppavaatteissa olisi kulku ollut sujuvaa. Liikkuvuuden vaikeus ja aamu-unisuus oli syitä, miksi talvella ei tullut joka päivä ulos mentyä. Heräsimme usein vasta yhdeksältä, jolloin aamut venyivät usein niin, että ulos ei ehditty ennen päiväunia (ja kun olisi pitänyt pukeutua) ja illalla pimeys tuli varhain, eikä silloin enää viitsinyt lähteä ulos. Välillä vuorostaan tuli keksittyä syitä miksi meidän ei kannata ulos lähteä ja välillä oli oikeasti niin huono ilma, että ulos ei menty ellei ollut aivan pakko.

Ilmojen lämmetessä ja päivän pidentyessä on jälleen ollut haluja pistää nenä ulos. Nyt kun Ukkeli on ohittanut iän, jolloin kaikkea pitää maistaa, on hiekkalaatikkoleikitkin kutsuvampia. Leikkiautot ovat in ja onneksi läheinen leikkipuisto tarjoaakin hyvän varustelun. Omassa pihassa pääsee myös hiekkalaatikolle, mutta puistossa parempi lelutarjonta. Emme toki ole jättäneet vaunulenkkejä, mutta (usein) lenkit  on funktionaalisempia eli suuntautuvat johonkin mielenkiintoiseen tai tarpeelliseen kohteeseen, kuten esim. katsomaan rakennustyömaata.

Uskon, että olemme nyt käännekohdassa, jossa meillä alkaa ulkoilmaelämä. Kesän jo näyttäydyttyä on vaatetusta pystynyt vähentämään entisestään ja ulos lähtökin helpottuu. 1 v 7 kk liikkuu jo niin huolettomasti, että hänen kanssaan voi harrastaa muutakin kuin keinumista, esim. seuraa johtajaa, jossa minä en ole johtaja. 

Kesältä odotan montaa ihanaa ulkoiluhetkeä. Unelmissa on, että päästään pian koko perheellä pyöräilemään. Kypärät löytyy koko perheelle ja pyöränistuinkin on jo hankittu eikä ole kuin kiinnitystä vaille lähtövalmis. Jos menen asioiden edelle, niin ensi kesänä voi sitten jo Ukkelille harkita ensipyörän ostoa.

Myös metsäretkiä suunnittelen. Itse olen kasvanut maalla, jossa metsä ja järvi oli aina läsnä. Nyt kun asun kaupungissa ymmärrän sen, kuinka helppoa oli mennä leikkimään metsään tai läheiselle pellolle. Saksassa lomaillessamme huomasin, että Ukkeli vierasti nurmikkoa, koska hän ei ollut sellaista ennen kohdannut. Kuvittelin, että hän lähtisi välittömästi juoksemaan kohti vihreää, mutta hän kiersikin nurmikkoalueen siihen asti, että istutin hänet keskelle aluetta. Hetken varovaisen koskettelun jälkeen hän ymmärsi, että nurmikko on hyvä asia. Itselleni metsä on turvallinen paikka, mutta pelkään, että lapsi ei opi tajuamaan metsän hyvyttää, jos hän ei pääse tutustumaan siihen. Siksi toivon, että saamme vanhempina itsestämme niin paljon irti, että kulkumme käy yhteisille retkille metsään.

Mutta palataan vielä Pokemoneihin. Hankittuani uuden puhelimen pääsi Pokémon metsästyskausi jälleen käyntiin. Ukkeli (onneksi vielä) jaksaa istua rattaissa, joten olen päässyt jatkamaan rakasta harrastusta (ja yhdistänyt funktionaaliset lenkit siihen). Rattaiden aisa tukee hyvin kännykkää, jolloin lenkkiä ei tarvitse keskeyttää vaativan metsästystoimenpiteen ajaksi. Pelistä on kytketty äänet pois, mutta värinä hälyttää ympärillä piileksivistä öttiäisistä. Kiitos värinätoiminnon, ei näyttöä tarvitse koko aikaa vilkuilla. Ja kun näyttöä ei tarvitse tuijottaa, voi keskittyä ympäristöön, liikenteeseen - ja lapseen.

Vaikka tällä hetkellä Pokémon Go on minun juttu eikä liikuta poikaani, haluan uskoa, että hänen tullessa "pokémon ikään" on ulkoaktiviteettitarjonta kasvanut entisestään. Itse haaveilen (itselleni) Walking Dead tyyppisestä AR (lisätty todellisuus)- pelistä, jossa pääsisi mätkimään vastaantulevia zombeja. Tai jotain yhtä mukavaa ja terveellistä K-18 matskua. Pojan kasvamista ja uusia pelejä odotellessa: Kaikkien maiden Pokémon äidit, yhtykää!

Lue myös:
Laskiaissunnuntain 3 huippuhetkeä
Ulkoilun riemua!

7 Vinkkiä synnytykseen

Jokainen synnytys on yksilöllinen. Teoriassa kaikki menee saman perinteisen kaavan mukaan, mutta käytäntö toteutuksessa tekee muutoksen kaavaan. Itselläni on takana yksi synnytys ja se ei ainakaan mennyt minkään oppikirjan mukaisesti vaikka lopputulos olikin sama kuin monella muullakin: Maailman ihanin, viattomin, herkin, suloisin ja syötävän söpö tuhisija eli minun oma rakas lapsi.

Huhtikuun Mammalandian yhteistyöpostauksen aihe on "omat vinkkini synnytykseen". Tässä muutama vinkki minulta, ihmiseltä joka ei turhia murehtinut ennen synnytystä. Enkä kyllä sen jälkeenkään.

Vinkit synnytykseen: 

1. Hanki tieto luotettavista lähteistä

Apua/Jee raskaana! Vielä ei uskalla/halua kertoa kenellekkään, mutta tietoa pitäisi saada. Nykypäivänä helpoin ja lähin tietolähde on internetti, mutta se ei välttämättä ole se luotettavin. Tietomäärä minkä voit löytää internetistä on niin suuri, että koko raskausaikasi ei riitä sen kaiken tiedon lukemiseen, saati käsittelemiseen. Tuohon tietomäärään mahtuu myös useampi bitti synnytykseen liittyen. Kuten synnytyspelkoon liittyvässä teksissä jo kirjotin, kielteiset vertaiskertomukset lisäävät synnytykseen liittyviä pelkoja. Jos läheltäsi ei löydy henkilöä jonka kanssa voit jutella, ole yhteydessä neuvolaan ja hae tukea ammattilaisilta tai tukiryhmistä.

2. Olet valmis, kun kynä ei pysy enää kädessä

Niin kauan kun pystyt puhumaan normaalisti ja esim. pitämään supistuspäiväkirjaa on sinulla ainakin vielä hetki aikaa ennen H-hetkeä.

Kuvituksena on otteita "supistuspäiväkirjastani" 5.-9.10.2015. Synnytysvalmennuksessa neuvoivat pitämään kirjaa, että voi vastata kun kysyvät synnärillä. Kaiken kaikkiaan minulla sivuja täyttyi 15. Vaikka tunnollisesti aikoja jaksoin kirjata ylös, jätin homman kesken loppuvaiheessa. Siinä vaiheessa olinkin jo aika valmis hakeutumaan synnytyssairaalaan. 

3.Kivunlievitys - Mieti vaihtoehtoja, mutta älä ole jääräpää!

Kivunlievitykseen löytyy useita vaihtoehtoja, ja yksi vaihtoehto on olla ilman mitään. Asennoilla, hieronnalla, liikkeillä, tanssimisella(!) voidaan helpottaa synnytyskipuja. Hengitys, ääntely ja vaikkapa laulaminen auttaa kehoa rentoutumaan.

Eri vaihtoehtoihin on hyvä tutustua etukäteen, koska tiedosta voi olla hyötyä synnytyksen aikana. Jos toivot hierontaa, harjoitelkaa tukihenkilösi kanssa etukäteen. Jos olet jättänyt aiheeseen tutustumisen vähälle, kuten minä tein, sinulle kyllä kerrotaan vaihtoehtoja synnytyssairaalassa.

Ainakin Helsingissä sairaalaan soitetaan ja kysytään voiko jo tulla ja onko oikea paikka vai ohjaavatko muualle (esim. jos ei ole tilaa siellä mihin haluat mennä). Puhelimessa kartoitetaan tilanne ja annetaan vinkkejä mitä vielä voi kotona tehdä pidentääkseen kotona olo aikaa.

Siinä vaiheessa, kun sain neuvolasta lapun mihin piti kirjoittaa mitä toivoo synnytyseltä oli ajatukseni, että pitäisikö tämmöisiäkin ajatella etukäteen?

Olin hiljaa mielessäni ajatellut, että jos ilman kipulääkkeitä selviäisi mahdollisimman pitkälle, niin olisi hyvä niin. Laskettuaika oli 4.10., supistukset alkoivat aamulla 5.10. ja Ukkeli syntyi keisarinleikkauksella 9.10.

Supistuksia oli siis maanantaista lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti yötä päivää. Torstaina yritettiin jo laitokselle, koska en voinnut uskoa supistusten käyvän enää pahemmaksi. Olin väärässä 😃. Perjantaiaamuna palasimme pelipaikalle ja tällä kertaa jäimme sisälle. Ja otin vastaan kaiken mitä annettiin.

4. Luota sairaalan henkilökuntaan

Vaikka olisit tehnyt kuinka hienon suunnitelman synnytyksesi etenemisestä on todennäköistä, että kaikki ei mene kuten olit sen suunnitellut. Kroppa voi tehdä asioita, joita suunnitelmassasi ei oltu otettua huomioon. Itselläni kohdunsuu aukesi sairaalassa oloaikana sentin. Siis n.9 tunnin aikana.

Tämä oli yksi syy minkä takia päädyttiin sektioon. Sairaalan henkilökunta on koulutettu auttamaan synnytyksessä ja pätevää henkilökuntaa on olemassa paikalla. Itse luotin siihen miten ohjeistettiin ja asioita tehtiin, mutta voit pyytää myös toisen mielipiteen, jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole niinkuin sanotaan. Vaikka henkilökemiat eivät menisi yhteen, on henkilökunta koulutettu tehtäväänsä.
Vaikka ihmiset ja naamat vaihtui tunsin olevani hyvissä käsissä kokoajan.

5. Pyydä ajoissa särkylääkettä - sinun ei tarvitse olla sankari!

Kipulääkkeet on sanavarsinaisessa muodossa lääkkeitä kipuun. Itse menin ilokaasulla suhteellisen pitkään (4 h). Siinä vaiheessa, kun hengitysrytmini meni sekaisin ja tulin känniin kaasusta (olo oli kuin olisi hirveässä humalassa pimeällä kadulla) pyysin saada jotakin muuta.

Otin spinaalipuudutteen ja kun sen vaikutus alkoi vähetä (n. 2 h) laitettiin epiduraali. Ja toinen annos epiduraalia 2 tuntia myöhemmin. Leikkauspäätös tehtiin n. 30 minuuttia myöhemmin lääkkeen annosta.

1. ja 2.epiduraalipuudutteen välillä kipu ehti palata ja sanoinkin 2. annoksen jälkeen huoneessa olleelle kätilölle, että ymmärrän täysin narkkareita tai alkoholisteja, jotka kaipaavat helpotusta tuskiinsa. Itselläni oli erittäin autuasolo saatuani takaisin kivuttomuuden tunteen, että varmaankin hymyilin, kun minua vietiin leikkaussaliin.

6. Sen tuntee kun vedet hölähtää

Yksi suurempia kysymyksiä oli lapsiveden menon huomaaminen. Eräällä kaverillani vedet tuli käytännössä vasta kun lapsi oli syntynyt, toisella synnytyksen käynistyessä. Itselläni sairaalassa pedille. Lapsivesi hölähti pedille. En muista sanoinko ääneen vai vainko ajattelin, mutta oli sellainen "Oho, mikäs tuo oli" - hetki. Tunne on täysin erillainen, jos vertaisi sitä virtsan karkaamiseen. Se oli kuin vesi-ilmapallo olisi rikottu ja vedet vain pärskähtää ulos.

7. Vastasyntynyt on ihana, mutta nuku kun lapsi nukkuu

Syntymä on rankkapaikka myös vauvalle ja hän tarvitsee unta. Niin sinäkin. Nuku jos pystyt. Ainakin meillä ensimmäinen yö (no ne muutama tunnit) poika nukkui hyvin. Seuraavan päivä menikin sitten ruokkiessa lasta ja sen jälkeen päivät meni lapsen ehdoilla.

Lisäisin vielä, että älä pelkää pahinta vaan odota parasta. Joka hetki jossakin päin maailmaa joku synnyttää. Toiset sairaalassa, toiset kotona, toiset turvassa ja toiset vaaran uhatessa. Vaikka olisit ensi kertalainen, et ole ensimmäinen. Pyydä, kysy, ota selvää. On luonnollista miettiä asioita, mutta niistä on hyvä myös puhua, koska puhuminen auttaa eikä kysyvä tieltä eksy.

Lisää Mammalandian bloggaajien tekstejä löydät Mammalandian kotisivuilta. Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Ei somea lukita yöksi - Sosiaalinen media arjessa

Sosiaalinen media on osa päivittäistä arkeamme. Sosiaalinen media, eli some, määritellään kanavaksi, jossa jokaisella on mahdollisuus viestintään ja sisällöntuottamiseen. Yksinkertaisuudessaan voi sanoa, että jos pystyt kommentoimaan, olet osa somea.

Kun lehtien mielipide- ja tekstaripalstat on koettu liian hitaiksi vaikuttaa, on perinteinen media hylätty ja löydetty somelaaksosta reaaliaikainen kommentointikanava. Somessa itsekukin voi jakaa ajatuksiaan nimettömästi, avattarena tai omana itsenään. Äänensä kuuluville saaminen on helppoa, koska kanavia on monta ja some on aina auki.

Helppous, viestin jaettavuus ja ajatus mahdollisuudesta vaikuttaa, tai saavuttaa mainetta, voi kiehtoa monia ja olla syy jakaa viestejään eri palvelimissa. Anonyymiyden ja nimimerkin taakse piiloutumisen kuvitellaan antavan luvan kommentoida mitä tahansa, ja kennelle tahansa. Hekin, jotka kommentoivat omalla nimellään, eivät välttämättä mieti seuraamuksia ja sitä mitä kaikkea he kommentoidessaan edustavat. Riippuen henkilön asemasta, hän tahtomattaan edustaa suurempaa kokonaisuutta.

Kirjallinen viestintä on lajissaan haastavimpia, koska viestisisällön ymmärtämiseen vaikuttaa esimerkiksi lukijan sen hetkinen mielentila. Tekstin laatijalla on vastuu tuottaa ymmärrettävä kommentti. Kommenttia kirjoittaessa tulee sisältö, sanojen käyttö, tyyli, asennoituminen asiaan jne. olla kohdillaan. Kommentoijia löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta ja jokaiseen tarpeeseen. Oma mielipide tai ei, jokaiselle löytyy väylä viestiä sekä viestille  oma lukijakuntansa. Jos kuvittelemme sosiaalisen median Muumilaaksoksi, millaisia kommentoijia meille tulisi vastaan?

Muumipeikko - Peräkammarin poika. Tämä kommentoijatyyppi kaipaa seikkailuja, vaikka sitten somesta. Kotiin on kuitenkin aina hyvä palata ja näin ollen reissutkaan ei kovin kauas ulotu tai ainakaan liian pitkäksi aikaa. Maailmankuvaa on laajennettu vähintään facebookissa ja 24suomi -keskustelukanavalla. Kommentoija mielellään jakaa  näkemyksiään miettimättä suuremmin seuraamuksia. Todennäkäisesti jälkiä puidaan sitten yhdessä vanhempien, ja koko kylän, kesken.

Muumimamma - Pullantuoksuinen äitihahmo, joka kaivaa käsilaukustaan niksit, marttakerhon -ohjeet sekä kertoo tarvittaessa kuinka tehdä pihkavoidetta tai variksenmarjahyytelö. Hyvää tarkoittavat ja harkiten kirjoitetut kommentit eivät halua loukata ketään, vaan auttaa ja ilahduttaa lukijaansa.Valitettavasti konteksti voi olla vain väärä. Surffailee sujuvasti netissä, mutta mielellään lukee uutiset edelleenkin teksti-TVstä tai sanomalehdestä.

Muumipappa - Lukee mielellään keskustelupalstoja ja yömyöhäsellä muutaman rommitotin jälkeen jakaa pikkusihneissään elämän viisauksiaan.

Niiskuneiti - Yolo. Nettikamera, selfietikku ja oma kanava. Mitä muuta ihminen tarvitseekaan? Jos se on kuvattavissa, jaettavissa ja tykättävissä täytyy silloin toimia niin. Instagram ja Snapchat on vähimmäisvaatimuksia ja kommentitkin voi tiivistää lyhenteisiin tai yhteen sanaa. Ihanaa ♡ . Tulevaisuuden toiveissa ala sosiaalisessa mediassa esim.bloggaaja, oma Youtube -kanava tai muu vastaava.

Pikku-Myy - Kriittinen, aggressiivisuuteenkin taipuvainen, joka jaksaa jankuttaa aiheesta, kunnes keksii seuraavan mielenkiintoisemman aiheen. Mikään ei ole pyhää ja oma mielipide on ainoa oikea. Suorapuheisuus aiheuttaa ongelmia, mutta toisinaan osuu myös naulankantaan ja näin löytää ajatuksilleen kannattajia. Yksinhuoltajaäiti, suuri sisarkatras tai muu suuresti elämään vaikuttanut asia on antanut kommentoijalle puhtia näyttää paikkansa maailmassa. Maasta se pienikin ponnistaa.

Hemuli - Erikoisalanaan erikoisosaaminen. Näiltä kommentoijilta saa faktoja pöytään pyytämättä ja nämä kommentoijat viihtyvätkin parhaiten oman alansa keskustelupalstoillla, joissa on hyvä jakaa tietouttaan samantasoisten keskustelijoiden kanssa. Amatöörien kanssa keskustelu on piinaa, koska he eivät tiedä mistä puhuvat.

Nuuskamuikkunen - Metsäfilosofi, joka jakaa harkiten neuvojaan. Toisinaan kommentit ovat hieman kryptisiä, mutta niihin ei saada lisävastausta, koska kommentoija on pakannut telttansa ja lähtenyt ongelle seuraavaan somekanavaan. Itsenäinen ja osin omavarainenkin kommentoija ei välttämättä ymmärrä muiden pointteja, mutta se ei ole este millekään. Iätön nuori kapinallinen on valmis asettumaan poikkiteloin auktoriteetteja vastaan samalla kun siteeraa suurimpia filosofeja twitterissä.

Vilijonkka - Oman elämänsä Vuoden paras äiti -kilpailun osallistuja, joka puolustaa raivokkaasti jälkikasvuaan, kasvatusmetodejaan sekä tarjoaa neuvojaan niin kodinlaittoon kuin lastenkasvatukseen. Kärkäs puuttumaan asioihin vaikka omassa elämässä olisi vielä parantamisen varaa, huolimatta viimeisen päälle filtteröidystä profiilikuvasta. Superuser keskustelupalstoilla (esim. Vauva.fi) ja Facebookin äiti-ryhmissä. Mahdollisesti tämän kaiken lisäksi pitää henkilökohtaista blogia perhe-elämänkuvioista. Aktiivinen sosiaalinen elämä (somessa).

Haisuli - Somelaakson kiusaaja. Yleensä tulee trollaamaan vain saadakseen siitä iloa ja aiheuttamaan kaaosta muissa kommentoijissa. Ei välitä mitkä on seuraamukset, kunhan saa oman ilon. Esiintyvät harvemmin omalla nimellä.

Mörkö - Keskustelun tappaja. Kommentoija onnistuu jäädyttämään keskustelun ja usein on ei-kaivattu vieras. Nimi on tunnettu, joten ilmestyessään mukaan keskusteluun kaikki odottavat pahinta. Näiden kommentoijien tarvetta kommentoida ei useinkaan ymmärretä. Kommentoija on vaatimassa mahdottomia keskustelukumppaneiltaan ja näin ollen ei myöskään ole kaivattua seuraa.

Näin jälleen kerran on aktiivinen somepäivä edennyt iltaan, mutta jossakin päin maailmaa on aamu ja somettajat heräävät pikkukoloistaan. Somelaakson asukkaiden on aika käydä nukkumaan, mutta eihän sielläkään oikeasti nukuta, vaan näyttöjen sinisen valon loisteessa valvotaan yömyöhään. Mehän kaikki jo nimittäin tiedämme, että ei somea ei lukita yöksi.

Mikä sinun hahmosi on? Kuka unohtui joukosta ja millainen hän olisi kommentoijana? 

Tämä postaus on tehty helmikuun yhteistyöpostauksena Mammalandian kanssa. Mammalandian kotisivun löydät täältä ja Facebookiin pääset kommentoimaan täältä.

Innoituksen postauksen tyylistä sain Muumien remasteroituihin jaksoihin ja uusien ääninäyttelijöiden valintaan liittyneestä keskustelusta. Muumit eivät tainneet ylittää someraivon kynnystä, vaikka kaikki kommentoijat eivät uusista äänistä lämpene.

Äiti- ja perhejuttuja jakamassa Mammalandiassa

Kun tuli mahdollisuus hakea yhteisöbloggaajaksi Mammalandiaan , en jättänyt tätä polkua kokeilematta. Minulle blogiyhteisöt ja -yhteistyö on uutta, joten mielenkiinnolla odotan mitä vielä tulee eteen ja kehen tätä kautta pääsen tutustumaan. Kirjoittelut jatkuu kuten ennenkin eli sen puoleen meno ei muutu (kikkailua Ukkelin kanssa, keikkoja, kakkajuttuja ja katsottavia sarjoja myös jatkossa), mutta kerran kuussa rustailen jotakin Mammalandian toivomasta aiheesta (tammikuussa tulossa vielä tietoa meidän perheestä :) ). Mammalandian muiden kirjoittajien teksteihin pääset halutessasi tutustumaan sivustoni sivupalkissa olevan linkin kautta tai sitten klikkaamalla tästä.