7 Vinkkiä synnytykseen

Jokainen synnytys on yksilöllinen. Teoriassa kaikki menee saman perinteisen kaavan mukaan, mutta käytäntö toteutuksessa tekee muutoksen kaavaan. Itselläni on takana yksi synnytys ja se ei ainakaan mennyt minkään oppikirjan mukaisesti vaikka lopputulos olikin sama kuin monella muullakin: Maailman ihanin, viattomin, herkin, suloisin ja syötävän söpö tuhisija eli minun oma rakas lapsi.

Huhtikuun Mammalandian yhteistyöpostauksen aihe on "omat vinkkini synnytykseen". Tässä muutama vinkki minulta, ihmiseltä joka ei turhia murehtinut ennen synnytystä. Enkä kyllä sen jälkeenkään.

Vinkit synnytykseen: 

1. Hanki tieto luotettavista lähteistä

Apua/Jee raskaana! Vielä ei uskalla/halua kertoa kenellekkään, mutta tietoa pitäisi saada. Nykypäivänä helpoin ja lähin tietolähde on internetti, mutta se ei välttämättä ole se luotettavin. Tietomäärä minkä voit löytää internetistä on niin suuri, että koko raskausaikasi ei riitä sen kaiken tiedon lukemiseen, saati käsittelemiseen. Tuohon tietomäärään mahtuu myös useampi bitti synnytykseen liittyen. Kuten synnytyspelkoon liittyvässä teksissä jo kirjotin, kielteiset vertaiskertomukset lisäävät synnytykseen liittyviä pelkoja. Jos läheltäsi ei löydy henkilöä jonka kanssa voit jutella, ole yhteydessä neuvolaan ja hae tukea ammattilaisilta tai tukiryhmistä.

2. Olet valmis, kun kynä ei pysy enää kädessä

Niin kauan kun pystyt puhumaan normaalisti ja esim. pitämään supistuspäiväkirjaa on sinulla ainakin vielä hetki aikaa ennen H-hetkeä.

Kuvituksena on otteita "supistuspäiväkirjastani" 5.-9.10.2015. Synnytysvalmennuksessa neuvoivat pitämään kirjaa, että voi vastata kun kysyvät synnärillä. Kaiken kaikkiaan minulla sivuja täyttyi 15. Vaikka tunnollisesti aikoja jaksoin kirjata ylös, jätin homman kesken loppuvaiheessa. Siinä vaiheessa olinkin jo aika valmis hakeutumaan synnytyssairaalaan. 

3.Kivunlievitys - Mieti vaihtoehtoja, mutta älä ole jääräpää!

Kivunlievitykseen löytyy useita vaihtoehtoja, ja yksi vaihtoehto on olla ilman mitään. Asennoilla, hieronnalla, liikkeillä, tanssimisella(!) voidaan helpottaa synnytyskipuja. Hengitys, ääntely ja vaikkapa laulaminen auttaa kehoa rentoutumaan.

Eri vaihtoehtoihin on hyvä tutustua etukäteen, koska tiedosta voi olla hyötyä synnytyksen aikana. Jos toivot hierontaa, harjoitelkaa tukihenkilösi kanssa etukäteen. Jos olet jättänyt aiheeseen tutustumisen vähälle, kuten minä tein, sinulle kyllä kerrotaan vaihtoehtoja synnytyssairaalassa.

Ainakin Helsingissä sairaalaan soitetaan ja kysytään voiko jo tulla ja onko oikea paikka vai ohjaavatko muualle (esim. jos ei ole tilaa siellä mihin haluat mennä). Puhelimessa kartoitetaan tilanne ja annetaan vinkkejä mitä vielä voi kotona tehdä pidentääkseen kotona olo aikaa.

Siinä vaiheessa, kun sain neuvolasta lapun mihin piti kirjoittaa mitä toivoo synnytyseltä oli ajatukseni, että pitäisikö tämmöisiäkin ajatella etukäteen?

Olin hiljaa mielessäni ajatellut, että jos ilman kipulääkkeitä selviäisi mahdollisimman pitkälle, niin olisi hyvä niin. Laskettuaika oli 4.10., supistukset alkoivat aamulla 5.10. ja Ukkeli syntyi keisarinleikkauksella 9.10.

Supistuksia oli siis maanantaista lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti yötä päivää. Torstaina yritettiin jo laitokselle, koska en voinnut uskoa supistusten käyvän enää pahemmaksi. Olin väärässä 😃. Perjantaiaamuna palasimme pelipaikalle ja tällä kertaa jäimme sisälle. Ja otin vastaan kaiken mitä annettiin.

4. Luota sairaalan henkilökuntaan

Vaikka olisit tehnyt kuinka hienon suunnitelman synnytyksesi etenemisestä on todennäköistä, että kaikki ei mene kuten olit sen suunnitellut. Kroppa voi tehdä asioita, joita suunnitelmassasi ei oltu otettua huomioon. Itselläni kohdunsuu aukesi sairaalassa oloaikana sentin. Siis n.9 tunnin aikana.

Tämä oli yksi syy minkä takia päädyttiin sektioon. Sairaalan henkilökunta on koulutettu auttamaan synnytyksessä ja pätevää henkilökuntaa on olemassa paikalla. Itse luotin siihen miten ohjeistettiin ja asioita tehtiin, mutta voit pyytää myös toisen mielipiteen, jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole niinkuin sanotaan. Vaikka henkilökemiat eivät menisi yhteen, on henkilökunta koulutettu tehtäväänsä.
Vaikka ihmiset ja naamat vaihtui tunsin olevani hyvissä käsissä kokoajan.

5. Pyydä ajoissa särkylääkettä - sinun ei tarvitse olla sankari!

Kipulääkkeet on sanavarsinaisessa muodossa lääkkeitä kipuun. Itse menin ilokaasulla suhteellisen pitkään (4 h). Siinä vaiheessa, kun hengitysrytmini meni sekaisin ja tulin känniin kaasusta (olo oli kuin olisi hirveässä humalassa pimeällä kadulla) pyysin saada jotakin muuta.

Otin spinaalipuudutteen ja kun sen vaikutus alkoi vähetä (n. 2 h) laitettiin epiduraali. Ja toinen annos epiduraalia 2 tuntia myöhemmin. Leikkauspäätös tehtiin n. 30 minuuttia myöhemmin lääkkeen annosta.

1. ja 2.epiduraalipuudutteen välillä kipu ehti palata ja sanoinkin 2. annoksen jälkeen huoneessa olleelle kätilölle, että ymmärrän täysin narkkareita tai alkoholisteja, jotka kaipaavat helpotusta tuskiinsa. Itselläni oli erittäin autuasolo saatuani takaisin kivuttomuuden tunteen, että varmaankin hymyilin, kun minua vietiin leikkaussaliin.

6. Sen tuntee kun vedet hölähtää

Yksi suurempia kysymyksiä oli lapsiveden menon huomaaminen. Eräällä kaverillani vedet tuli käytännössä vasta kun lapsi oli syntynyt, toisella synnytyksen käynistyessä. Itselläni sairaalassa pedille. Lapsivesi hölähti pedille. En muista sanoinko ääneen vai vainko ajattelin, mutta oli sellainen "Oho, mikäs tuo oli" - hetki. Tunne on täysin erillainen, jos vertaisi sitä virtsan karkaamiseen. Se oli kuin vesi-ilmapallo olisi rikottu ja vedet vain pärskähtää ulos.

7. Vastasyntynyt on ihana, mutta nuku kun lapsi nukkuu

Syntymä on rankkapaikka myös vauvalle ja hän tarvitsee unta. Niin sinäkin. Nuku jos pystyt. Ainakin meillä ensimmäinen yö (no ne muutama tunnit) poika nukkui hyvin. Seuraavan päivä menikin sitten ruokkiessa lasta ja sen jälkeen päivät meni lapsen ehdoilla.

Lisäisin vielä, että älä pelkää pahinta vaan odota parasta. Joka hetki jossakin päin maailmaa joku synnyttää. Toiset sairaalassa, toiset kotona, toiset turvassa ja toiset vaaran uhatessa. Vaikka olisit ensi kertalainen, et ole ensimmäinen. Pyydä, kysy, ota selvää. On luonnollista miettiä asioita, mutta niistä on hyvä myös puhua, koska puhuminen auttaa eikä kysyvä tieltä eksy.

Lisää Mammalandian bloggaajien tekstejä löydät Mammalandian kotisivuilta. Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Synnytyspelosta

TmT Sari Haapion väitöstilaisuus on Tampereella 17.3. aiheena "Synnytysvalmennus kätilötyön interventiona: Ensisynnyttäjien valmennuskokemukset ja valmennuksen vaikutus". Tämän tiedon löysin Facebookin uutisvirrasta. Mielenkiinnosta avasin linkin väitöskirjaan, koska halusin tietää mistä oli kyse. Olenhan itsekin ollut ensisynnyttäjä ja valmennuksen läpikäynnyt. Tiivistelmässä kiinnitin huomiota synnytyspelkoon, jota minulla ei ollut missään vaiheessa.

Innostuin lukemaan väitöskirjaa pidemmälle, koska halusin tietää selittääkö väitöskirja synnytyspelolle syytä. Vaikka itse en pelkoa kokenut, en synnytysvalmennuksen yhteydessä voinnut olla huomaamatta joidenkin tulevien äitien selkeää pelkoa, joka ilmeni esimerkiksi itkemisellä. En tutustunut väitöskirjaan sanasta sanaan, vaan luin pätkiä mitkä vaikutti mielenkiintoselta sisällysluettelon perusteella. Otteeni eivät kata koko väitöskirjan aihesisältöä vaan olen poiminut niitä faktoja, jotka minua kiinnostivat.

Haapion väitöskirjassa kiinnitin huomiota lukuun viisi ja siellä käsiteltyihin pelon kohteisiin ja määrään. Noin 87% otannassa olleista äideistä koki synnyttämiseen liittyvää pelkoa kovasti tai kohtalaisesti. 75%:lla oli kohtalaisia tai kovia pelkoja liittyen äidin ja lapsen hyvinvointiin ja 36% äideistä pelkäsi kohtalaisesti tai kovin keisarinleikkaukseen joutumista. Synnytyspelkoa ilmeni etenkin raskauden alkuvaiheessa. Olin itse yllättynyt noin korkeasta synnytykseen liittyvästä vahvasta pelosta. On toki normaalia, että uusi asia pelottaa, ei siis ainoastaan synnytykseen liittyen. Siinä vaiheessa, kun tajuntaan alkaa hiipiä ymmärrys uuden elämän kehittymisestä, varmasti meistä jokainen alkaa miettimään vaihtoehtoja mitä tapahtuu ja mitä voi tapahtua.

Luvussa 5 käsitellään myös synnytykseen liittyvien pelkojen muodostumista. Minusta on mielenkiintoista, että vahvimmaksi syyksi mainitaan äidin kielteinen mieliala. Kielteinen mieliala nosti "synnyttämiseen liittyneiden pelkojen muodostumisen riskin yli kolminkertaiseksi ja hyvinvointiin liittyneiden pelkojen muodostumisen riskin lähes nelinkertaiseksi. Kielteiset vertaiskertomukset olivat myös yhteydessä kaikkiin synnytyspelon osa-alueisiin, mutta niiden merkitys oli kielteistä mielialaa pienempi." (Haapio,S. , sivu 64). Itse olen luonteeltani positiivinen, joten luulen osaltani juuri mielialani ja vähäisen tiedonhankinnan osaltaan vähentäneen uhkaskenaarioiden luomista ja näin ollen pelon syntymistä. Toisille on toki luonteenomaista hankkia mahdollisimman paljon tietoa ja tätä kautta käsitellä asioita. Mutta voiko tässä yhteydessä sanonta "tieto luo tuskaa" olla paikallaan?

Oma raskausaikani ja synnytyskokemus on lähinnä "katsotaan mitä tapahtuu ja otetaan kaikki mitä annetaan". Raskauteen liittyvä lukemistoni rajoittui lähinnä neuvolasta saatuun materiaaliin sekä netin sivustoon, jossa kerrottiin sikiön vaiheet viikko viikolta ja miten raskaus vaikuttaa odottajaan. En siis raskausaikana lukenut kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää tai selannut keskustelupalstoja. Neuvolassa otin ohjeistukset vastaan, kuuntelin mitä kerrottiin ja ei minulla ollut neuvolassa mitään ihmeellistä kysyttävää (eli asiat eivät pyörineet mielessä tai herättänyt lisäkysymyksiä). Etsin tietoa, jos jokin asia vaati selvittämistä, mutta tuolloinkin pyrin pysymään ns. luotettavissa lähteissä eli ei keskustelupalstoja tai vertaiskertomuksia esim.blogeista.

Raskausajasta noin seitsemän kuukautta jouduimme asumaan poissa kotoa, kun yläkerran huoneiston tulipalon tuhoja korjattiin myös meidän asunnossa. Evakon vuoksi vauvaa varten hankinnat jäi siihen pariin kuukauteen, mitä kotiin päästyä jäi aikaa. Stressin syytä raskausaikana olisi ollut, mutta koska raskaus meni hyvin, en huolehtinut asioista mihin en pystynyt vaikuttamaan. Ehtihän tuota sitten lähempänäkin. Vaavisängyn vuokrasin vasta synnytyksen jälkeen ennen kotiin pääsyä.

Väitöskirjan johdannossa mainitaan, että tilastojen valossa lapsia syntyy naista kohden 1,65. Tämä tarkoittaa, että yhä useammin raskaanaoleva on ensisynnyttäjä. Myös lapsiluku jää useimmiten yhteen. Juuri kokemuksen puuttuminen ja uuden tilanteen kohtaaminen voi aiheuttaa synnytyspelkoja.

Kuinka vertaiskertomuksista saisi ei niin kielteisiä? Ja lukisiko/kuuntelisiko kukaan sellaisia? Onko pahimman skenaarion hakeminen parempi, kuin keskittyä positiiviseen ajatteluun ja sitä kautta pyrkiä hakemaan voimaa kohdata uusi tilanne? Itsekin koin synnytyskipuja, väsymystä ja odotusta tilanteen päättymisestä (koska prosessi on raskas henkisesti ja fyysisesti), mutta päällimäisenä tunteena itselläni oli turvallisuuden tunne. Olin hyvissä, osaavissa käsissä koko raskausajan ja synnytyksen, eikä minulle jäännyt negatiivista kokemusta synnytyksestäni. Kipumuisti suojaa ihmistä, joten jälkeenpäin ei voi palata kokemaansa tunteeseen vaikka muistoissa pystyy tapahtumaan palaamaan.

Väitöskirjassa ilmenee myös, että virallisten synnytyspelkodiagnoosien määrä on noussut, samaan aikaan kun synnytysvalmennuksen osana oleva synnytyssairaalaan tutustuminen on muuttunut virtuaalliseksi. Meillekin oli tarjolla vain virtuaalikierros. Jälkeenpäin ajatellen virtuaallinen tutustuminen ei auttanut siinä vaiheessa, kun olimme sairaalassa. En muista kävinkö edes siinä huoneessa minkä kuvia netissä katsoin. Väitöskirjassa tulee esille ajatus sairaalaantutustumisen ja valmennuksen yhdistämisestä. Mielestäni tässä on ajatusta. Valmennuksessa pyrittiin kokemusten kautta jakamaan tietoa, mutta voisiko tiedon jakaa luonnollisessa ympäristössä? Valmennuksissa annettu tietoa on yleisluontoista, mutta synnytykset yksilöllisiä. Myös synnyttäjät ovat yksilöitä, mutta ympäristö on yleensä sairaalaympärstö. Tutustuminen ympäristöön voisi mahdollista auttaa peloista kärsiviä pääsemään yli joistakin henkisistä esteistä joita tietämättömyys kasaannuttaa.

Niin hassulta, kun voikin kuulostaa, olisin kaivannut enemmän tietoa synnytyssairaalan käytännöistä. Ellen olisi käynnyt synnytyssairaalani labrassa ennen synnytystä, en olisi osannut liikkua rakennuksessa, koska virtuaalikierroksesta kaikkea ei hahmottanut. Pääsimme perhehuoneeseen ja en tiedä oliko miehelleni asiaa selitetty, mutta kukaan ei minulle kertonut missään vaiheessa, että tarvittavat tiedot löytyvät huoneessa olevasta kansiosta. Löysin kansion päivää ennen kotiutumista. Olisin mielelläni kuullut ruokailukäytännöistä, ruokailutilasta, pesutiloista yms. Kansiossa löytyi muutakin infoa, mikä olisi voinnut olla mielenkiintoista lukemista jo edellisenä päivänä.

Ehkä käytäntöjen tietäminen voisi antaa tunnetta tilanteen hallitsemisesta tilanteessa, jossa kaikkia asioita ei vain voi hallita.