lauantai 11. maaliskuuta 2017

Synnytyspelosta


TmT Sari Haapion väitöstilaisuus on Tampereella 17.3. aiheena "Synnytysvalmennus kätilötyön interventiona: Ensisynnyttäjien valmennuskokemukset ja valmennuksen vaikutus". Tämän tiedon löysin Facebookin uutisvirrasta. Mielenkiinnosta avasin linkin väitöskirjaan, koska halusin tietää mistä oli kyse. Olenhan itsekin ollut ensisynnyttäjä ja valmennuksen läpikäynnyt. Tiivistelmässä kiinnitin huomiota synnytyspelkoon, jota minulla ei ollut missään vaiheessa.

Innostuin lukemaan väitöskirjaa pidemmälle, koska halusin tietää selittääkö väitöskirja synnytyspelolle syytä. Vaikka itse en pelkoa kokenut, en synnytysvalmennuksen yhteydessä voinnut olla huomaamatta joidenkin tulevien äitien selkeää pelkoa, joka ilmeni esimerkiksi itkemisellä. En tutustunut väitöskirjaan sanasta sanaan, vaan luin pätkiä mitkä vaikutti mielenkiintoselta sisällysluettelon perusteella. Otteeni eivät kata koko väitöskirjan aihesisältöä vaan olen poiminut niitä faktoja, jotka minua kiinnostivat.

Haapion väitöskirjassa kiinnitin huomiota lukuun viisi ja siellä käsiteltyihin pelon kohteisiin ja määrään. Noin 87% otannassa olleista äideistä koki synnyttämiseen liittyvää pelkoa kovasti tai kohtalaisesti. 75%:lla oli kohtalaisia tai kovia pelkoja liittyen äidin ja lapsen hyvinvointiin ja 36% äideistä pelkäsi kohtalaisesti tai kovin keisarinleikkaukseen joutumista. Synnytyspelkoa ilmeni etenkin raskauden alkuvaiheessa. Olin itse yllättynyt noin korkeasta synnytykseen liittyvästä vahvasta pelosta. On toki normaalia, että uusi asia pelottaa, ei siis ainoastaan synnytykseen liittyen. Siinä vaiheessa, kun tajuntaan alkaa hiipiä ymmärrys uuden elämän kehittymisestä, varmasti meistä jokainen alkaa miettimään vaihtoehtoja mitä tapahtuu ja mitä voi tapahtua.

Luvussa 5 käsitellään myös synnytykseen liittyvien pelkojen muodostumista. Minusta on mielenkiintoista, että vahvimmaksi syyksi mainitaan äidin kielteinen mieliala. Kielteinen mieliala nosti "synnyttämiseen liittyneiden pelkojen muodostumisen riskin yli kolminkertaiseksi ja hyvinvointiin liittyneiden pelkojen muodostumisen riskin lähes nelinkertaiseksi. Kielteiset vertaiskertomukset olivat myös yhteydessä kaikkiin synnytyspelon osa-alueisiin, mutta niiden merkitys oli kielteistä mielialaa pienempi." (Haapio,S. , sivu 64). Itse olen luonteeltani positiivinen, joten luulen osaltani juuri mielialani ja vähäisen tiedonhankinnan osaltaan vähentäneen uhkaskenaarioiden luomista ja näin ollen pelon syntymistä. Toisille on toki luonteenomaista hankkia mahdollisimman paljon tietoa ja tätä kautta käsitellä asioita. Mutta voiko tässä yhteydessä sanonta "tieto luo tuskaa" olla paikallaan?

Oma raskausaikani ja synnytyskokemus on lähinnä "katsotaan mitä tapahtuu ja otetaan kaikki mitä annetaan". Raskauteen liittyvä lukemistoni rajoittui lähinnä neuvolasta saatuun materiaaliin sekä netin sivustoon, jossa kerrottiin sikiön vaiheet viikko viikolta ja miten raskaus vaikuttaa odottajaan. En siis raskausaikana lukenut kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää tai selannut keskustelupalstoja. Neuvolassa otin ohjeistukset vastaan, kuuntelin mitä kerrottiin ja ei minulla ollut neuvolassa mitään ihmeellistä kysyttävää (eli asiat eivät pyörineet mielessä tai herättänyt lisäkysymyksiä). Etsin tietoa, jos jokin asia vaati selvittämistä, mutta tuolloinkin pyrin pysymään ns. luotettavissa lähteissä eli ei keskustelupalstoja tai vertaiskertomuksia esim.blogeista.

Raskausajasta noin seitsemän kuukautta jouduimme asumaan poissa kotoa, kun yläkerran huoneiston tulipalon tuhoja korjattiin myös meidän asunnossa. Evakon vuoksi vauvaa varten hankinnat jäi siihen pariin kuukauteen, mitä kotiin päästyä jäi aikaa. Stressin syytä raskausaikana olisi ollut, mutta koska raskaus meni hyvin, en huolehtinut asioista mihin en pystynyt vaikuttamaan. Ehtihän tuota sitten lähempänäkin. Vaavisängyn vuokrasin vasta synnytyksen jälkeen ennen kotiin pääsyä.


Väitöskirjan johdannossa mainitaan, että tilastojen valossa lapsia syntyy naista kohden 1,65. Tämä tarkoittaa, että yhä useammin raskaanaoleva on ensisynnyttäjä. Myös lapsiluku jää useimmiten yhteen. Juuri kokemuksen puuttuminen ja uuden tilanteen kohtaaminen voi aiheuttaa synnytyspelkoja.

Kuinka vertaiskertomuksista saisi ei niin kielteisiä? Ja lukisiko/kuuntelisiko kukaan sellaisia? Onko pahimman skenaarion hakeminen parempi, kuin keskittyä positiiviseen ajatteluun ja sitä kautta pyrkiä hakemaan voimaa kohdata uusi tilanne? Itsekin koin synnytyskipuja, väsymystä ja odotusta tilanteen päättymisestä (koska prosessi on raskas henkisesti ja fyysisesti), mutta päällimäisenä tunteena itselläni oli turvallisuuden tunne. Olin hyvissä, osaavissa käsissä koko raskausajan ja synnytyksen, eikä minulle jäännyt negatiivista kokemusta synnytyksestäni. Kipumuisti suojaa ihmistä, joten jälkeenpäin ei voi palata kokemaansa tunteeseen vaikka muistoissa pystyy tapahtumaan palaamaan.

Väitöskirjassa ilmenee myös, että virallisten synnytyspelkodiagnoosien määrä on noussut, samaan aikaan kun synnytysvalmennuksen osana oleva synnytyssairaalaan tutustuminen on muuttunut virtuaalliseksi. Meillekin oli tarjolla vain virtuaalikierros. Jälkeenpäin ajatellen virtuaallinen tutustuminen ei auttanut siinä vaiheessa, kun olimme sairaalassa. En muista kävinkö edes siinä huoneessa minkä kuvia netissä katsoin. Väitöskirjassa tulee esille ajatus sairaalaantutustumisen ja valmennuksen yhdistämisestä. Mielestäni tässä on ajatusta. Valmennuksessa pyrittiin kokemusten kautta jakamaan tietoa, mutta voisiko tiedon jakaa luonnollisessa ympäristössä? Valmennuksissa annettu tietoa on yleisluontoista, mutta synnytykset yksilöllisiä. Myös synnyttäjät ovat yksilöitä, mutta ympäristö on yleensä sairaalaympärstö. Tutustuminen ympäristöön voisi mahdollista auttaa peloista kärsiviä pääsemään yli joistakin henkisistä esteistä joita tietämättömyys kasaannuttaa.

Niin hassulta, kun voikin kuulostaa, olisin kaivannut enemmän tietoa synnytyssairaalan käytännöistä. Ellen olisi käynnyt synnytyssairaalani labrassa ennen synnytystä, en olisi osannut liikkua rakennuksessa, koska virtuaalikierroksesta kaikkea ei hahmottanut. Pääsimme perhehuoneeseen ja en tiedä oliko miehelleni asiaa selitetty, mutta kukaan ei minulle kertonut missään vaiheessa, että tarvittavat tiedot löytyvät huoneessa olevasta kansiosta. Löysin kansion päivää ennen kotiutumista. Olisin mielelläni kuullut ruokailukäytännöistä, ruokailutilasta, pesutiloista yms. Kansiossa löytyi muutakin infoa, mikä olisi voinnut olla mielenkiintoista lukemista jo edellisenä päivänä.

Ehkä käytäntöjen tietäminen voisi antaa tunnetta tilanteen hallitsemisesta tilanteessa, jossa kaikkia asioita ei vain voi hallita.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!