perjantai 29. kesäkuuta 2018

Synttäriarvonta IGssä ja FBssa vielä tänään!


Nyt on viimeinen päivä osallistua Hima Saimi blogin 2-vuotissynttäriarvontaan.
Etsi itsesi Hima Saimi blogin IG- ja/tai FB-tilille, lue ohjeet ja osallistu.
Palkintona ihastuttava Little Maya pääpanta
IG tili @hima_saimi
FB tili @himasaimi
Linkit myös blogin yläpaneelissa

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Mikä tuo kysymys on - Kaksivuotiaan kyselykausi


"2-vuotias kysyy erityisesti ”mikä” -kysymyksiä " kertoo Mannerheimin lastensuojeluliiton sivut. No shit, Sherlock!

Mikä tuo on? Auto. Mikä tuo on? Toinen auto. Mikä tuo on? En tiedä. Auto!

Näin kerran keskinkertaisen komedian, jossa ideana oli, että vauvoilla on kaikki maailman tieto, mutta he unohtavat sen, kun oppivat puhumaan. Epäilen, että elokuvassa oli jätetty osa totuutta pois.  Tai sitten se kerrottiin elokuvan jatko-osassa. Pari vuotiaalla on edelleenkin kaikki maailman tieto, muuten he eivät testaisi vanhempiaan koko ajan.
Jos et ole varuillasi, huomaat jääneesi toiseksi keskustelussa taaperon kanssa (6 - 0!). Meillä "mikä" kysymyksen lisäksi halutaan tietää "kuka". Valitettavasti nämä kysymykset eivät rajoitu kaupassa vastaankävelleseen henkilöön vaan myös ulkona voidaan tiedustella kuka tiputti lehden puusta. Niin, mitähän tuohon vastaisi. Kyllä siinä on vanhemmilla tekemistä.

Väestöliiton -sivujen mukaan 4-6 -vuotiaat on kyselyiässä. Voi luoja. Mitähän tästä vielä tulee, jos se on jo nyt tällaista? Lohduttavaa tässä toki on, että kysymyssanojen määrä kasvaa eli emme jankaa ylläolevan esimerkin kaltaista mikä-mikä-mikä-minäpäkerronvastauksenkunäitionniinpällliettäeitiedä -keskusteluja. Voimme silloin hypätä suoraan tuohon äitionniinpälliettäeitiedä -osaan.

Toistaiseksi Mikä -kysymyksiin on jaksanut vastata positiivisinmielin. Kuvakirjojen lukemiseen on tullut toisenlaista mielenkiintoa, kun halutaan tietää kaikkien esillä olevien esineiden ja asioiden nimet ja motiivit niiden olemassa oloon ja sijoitteluun. 


sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Miljoona, miljoona... Pehmolelua!


Pehmolelut on ihania, lutusia, pehmosia, karvaisia, löllyköitä, pumpulisia, suloisia, rakkaita ja tärkeitä. Niillä voi ratsastaa, niitä voi hoitaa, niitä voi ruokkia, niiden kanssa voi nukkua, ottaa torkut ja levätä. Ne antavat turvaa, suojaavat ja kuuntelevat kaikki jutut. Ne pitää järjestellä, ottaa mukaan ja muistaa pitää mukana. Ne on löydyttävä illalla sängystä ja niiden vierestä on aamulla herättävä. Ne täyttävät pesukoneen oksennustaudin aikoihin, mutta niitä ei saisi koskaan pestä. Ne on. Nyt ja aina. Ainakin parivuotiaan mielestä.

Myönnän olevani osasyyllinen Ukkelin pehmoleluvuoreen. Mutta eihän ne aivan itsestään ole meille kulkeutunut. Mukana juonessa on Mies, mummot, tädit ja serkut. Lisäksi nimeän osasyylliseksi Linnanmäen, Suomen Messut, Radisson Bluen, Scandic hotelliketjun, Eckerö Linen, Silja Linen, Viking Linen, Sea Lifen, Ähtärin eläinpuiston, edesmenneen Anttilan sekä Disney shopin Lontoossa. Opittepas olemaan lahjoittamatta tai myymättä pehmoleluja viattomille ihmisille.

Tällä hetkellä vuori on väistämätön paha, mutta ajanmyötä vuoren pienentäminen on ajankohtaista. Olen harkinnut niille luonnollista poistumaa (hävitä/unohda/lahjoita), mutta toki joku pitää jättää talteen. Itselläni tallessa on Smurffipappa sekä nalle. Smurffipappa on Ukkelilla mukana leikeissä ja pappoja on itseasiassa kaksi. Mieskin on aikoinaan saanut Smurffipapan joululahjaksi ja se on pengottu esille  lapsuuden kätköistä.

Ennen hävityksen aikaa, pehmoleluja kuljetetaan huoneesta toiseen ja illan päätteeksi peitellään peiton alle. Hyvää yötä  Myyrä, Tyttö dinosaurus, Toni-poni, Norsu, Sammakko, Pekka Töpöhäntä, Irvikissa, Tyttö dinosauruksen poikanen, Iso pupu, Pikku pupu, Karhu, Nalle, toinen Nalle, kolmas Nalle, Lintu, Kissanpoikanen, Kala, Smurffipappa, toinen Smurffipappa, Poro, Hertta, toinen Norsu, Orava, Krokodiili - ja hyvää yötä Ukkeli.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannus Helsingissä


Hyvää juhannusta!
Tällä hetkellä, kun katson ulos ikkunasta, sade vihmoo ikkunaan ja tuuli taittaa puunlatvat 90 asteen kulmaan. Perinteinen juhannuskeli.

Tänä vuonna vietetään juhannus kotona eli Helsingissä. Emme ole mitän erikoista keksineet, kunhan hengaillaan kotona, tehdään ruokaa ja nautitaan yhdestä ylimääräisestä vapaapäivästä.

Tämä on ensimmäinen juhannus Helsingissä ja toki on tullut katsottua mitä kaupunki tarjoaa. Tässä parit vinkit tähän iltaan, jos vielä on hakusessa iltamenemiset:

Juhannusjuhla Kumpulan siirtolapuutarhassa

Klo 18.00 - 23.00 
Osoite: Kumpulan siirtolapuutarha, Kalervonkatu 1 a
Ohjelma: Bändi, hevosajelua, kahvio, makkaraa, lettuja, kenttäpelejä, kokko. 
Vapaa pääsy

Juhannuskokko kaivopuistossa

Klo 20.30 - 00.00
Osoite: Kaivopuisto, Café-Restaurant Ursula, Ehrenströmintie 3 
Ohjelma: Haitarinsoittoa Osmo-Matias Jokinen, DJ Jonas Laaksonen, meri, Ursulan terassi ja tarjoilut: Suomen suvi parhaimmillaan keskellä kaupunkia!
Vapaa pääsy

Seurasaaren juhannusvalkeat

Klo 16.00 - 01.00
Osoite: Seurasaari 
Ohjelma: Kokko, kärrysauna, lavatanssit,tanssia, laulua, pitopöytä
Liput: 23 €, alle 12-vuotiaat maksutta aikuisen seurassa

Stadin juhannus

22.-23.6.2018
Osoite: Lonna
Musiikkia. Katso tarkempi festariohjelma Facebook tapahtumasta

Altaan juhannus

22.-23.6.2018
Osoite: Allas Sea Pool, Katajanokanlaituri 2a
Ohjelma: Sauanyoga, SUP pilates, SUP jooga, Radio Helsingin DJ:t, pelejä, saunomista, hyvää ruokaa. Katso lisätietoja Facebook tapahtumasta

Linnanmäen juhannus

22.6. klo 19.00 - 23.6. klo 17.00
Osoite: Linnanmäki, Tivolikuja 1
Ohjelma: Juhannusaattona juhannustanssit Johanna Debreczeni & Amorion tahdissa klo 21 asti, Juhannuspäivänä lapsille laulava nukke Maddaleena klo 15,16 ja 17.
Vapaa sisäänpääsy (laiteliput ja- rannekkeet normaalihinnaston mukaan)


tiistai 19. kesäkuuta 2018

Nick Cave and the Bad Seeds- kuplassa - Dalhallaan ja takaisin


Olen majaillut pari päivää ihanassa Nick Cave and the Bad Seeds -kuplassa. Kupla on sisältänyt siirtymistä paikasta toiseen ja tyttömäistä hihittelyä. Ai miksikö? Koska hän rakastaa minua.

Jaa, että mitäkö se Partasen rouva sekoilee? Ihan sellaista normaalia. Eikös itse kullakin ole ajoittain omat kuplansa? On vauvakuplat, työkuplat, vihreät kuplat, saippuakuplat, jne. Kuplassa olo on tila, jossa ajatusmaailmaa pyörii vain tiettyjen asioiden ympärillä. Tällä hetkellä minun kuplaan liittyy yksi australialainen naimisissa oleva muusikko, joka antoi huomionosoituksen fanilleen.

Kaikki alkoi jo vuosia sitten, mutta viimeisimmän nerokkaan ajatuksen lähtölaukaisu tapahtui viime vuonna loppuvuodesta. Hiukan on hatarat muistikuvat siltä aikaa, koska silloin hoidin loput koulutyöt (esim. lopputyö,) muutettiin, töissä oli kiire yms. yms. Saatiin varattua kuitenkin keikka- ja matkaliput sekä majoitus. Ei vaan meinattu muistaa enää toukokuussa, että kuka hoiti mitäkin. Mutta hoidossa oli.

Pikkusiskon kanssa olemme käyneet muutamat Nick Cave & The Bad Seeds keikat katsomassa (mm. Praha, Varsova, Lontoo), joten kun uusi kiertueaikataulu julkaistiin päädyimme ostamaan liput Ruotsiin, Rättvikissä sijaitsevaan Dalhalla nimiseen esiintymispaikkaan. Dalhalla itsessään oli jo kiinnostava kohde, koska keikkavenue on rakennettu vanhaan louhokseen. Ja Rättvik sijaitseekin sitten middle of nowhere!

Alkuperäinen idea oli käyttää kesäloma viikko ja lähteä automatkalle puolisoiden kanssa. Realiteetit iski päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun vaihdoin työpaikkaa. Loppupelissä kummipojan rippijuhlakin osui samalle viikonlopulle, joten Helsinki-Rättvik-Helsinki-Kiuruvesi-Rättvik oli meidän road trip suunnitelma kesäkuun toisen viikon lopulle..

Matka kohti kuplaa alkoi torstaiaamuna. Keskiviikkoiltana olin töissä ollut lähes iltakahdeksaan. Työpäivän päätteeksi edessä oli vielä matkatavaroiden ja juhlavaatteiden etsiminen, Sekä "ajoissa nukkumaan". No ei ihan, mutta melkein.

Torstaiaamuna ajoimme lentokentälle ja olimme ihan hyvissä ajoin paikan päällä. Lento Tukholmaan lähti ajallaan ja junaan löydettiin kerralla. Olimme ostaneet junaliput Moraan asti, mutta matkan varrella tajusimme, että meidän ei todellakaan tarvinnut sinne asti matkustaa, vaan Rättvikin asema osui saman junaradan varrelle. Tämän asian tajuaminen auttoi myös ratkaisemaan mieltämme vaivanneet kysymyksen eli kuinka ehtisimme junaan lauantai-aamuna.

Keikkalippuja aikoinaan ostaessa olimme varanneet hotellin sen mukaisesti, että keikkapaikalle menevän bussin lähtöpaikka oli hotellin luona (bussilipun kun sai ostettua keikkalipun oston yhteydessä). Hotellia varatessa emme suinkaan olleet tarkistaneet, että hotelli sijaitsi laskettelurinteen vieressä aikamoisen nousumatkan päässä. Matka rautatieasemalta hotellille kävellen 20 minuuttia, hotellilta keskustaan 5 minuuttia.



Torstai oli tuulinen ja Rättvikin kylä (vai kaupunki?) oli kuin suoraan Nordic Noir - sarjoista. Kirkko tyrskyävän järven rannalla oli suuri ja uhkaava. Enää puuttui rannalta löytyvä ruumis. Istuimme iltaa hotellilla, koska ylämäkinousu kaiken matkustamisen jälkeen ei enää sille iltaa houkutellut.

Perjantaiaamu oli edellisiltaa tuulisempi. Lähdimme kuitenkin tutustumaan tähän vajaan 5000 asukkaan kaupunkiin. Silmiimme osui pisteaidat, automaattiset ruohonleikkurit sekä kirkkoveneet. Tuulen pyörittäessä lahkeitamme kuljimme 628 metriä pitkän laiturin päästä päähän. Laituri oli rakennettu ensimmäisen kerran 1800- luvun lopulla herrasväen viihdykkeeksi ja se oli viimeksi kunnostettu 1990-luvulla. Tuulen tuivartaessa (ja Myrksyluodon Maijaa hyräillessä) emme voineet olla ajattelematta, milloin se ruumis pompsahtaisikaan eteemme. Hetki vaatisi vähintään yhden ruumiin. Nordic Noir, Kaurismäki ja David Lynch yhdistyivät puheissamme sekavaksi elokuvajuoneksi.



Vaikka kylä on pieni, on se virkeä. Ei Suomessa samalla asukasmäärällä varustettu paikka näytä samalta! Ei ainakaan ne missä minä olen käynyt! Löytyi useampi ravintola ja kahvila, autokauppa, useampi hotelli, ainakin kaksi leirintäaluetta, Systembolaget, lelukauppa jne. Eli asukasmäärä ei määritellyt palveluiden määrää. Lounastimme American Diner tyylisessä ravintolassa (saatiin sekin ympättyä mielikuvitusleffaamme. Ruumis rannalla, fifties henkinen ravintola. Hmm... Olikohan tuo jossakin nähty?)

Ja sitten oli aika valmistautua keikalle. Olimme junamatkalla jo havainneet, että ruotsalaiset ei oleta paikalla olevan muita kuin ruotsiapuhuvia. Sama linja jatkui bussimatkalla. Onneksi edes jotain oli tarttunut kouluvuosista mieleen (ei paljon!) joten siitä olimme varmoja, että kyseessä oli oikea bussi.¨

Keikkapaikka oli upea!

Keskellä metsää, louhoksen pohjalta nouseva amfiteatterityyppinen lava oli kuin maahan laskeutunut avaruusalus. Mitä lähemmäksi lavaa pääsimme, sitä enemmän wow! - fiilis yltyi. Tästä tulisi nii-in siistiä. Jo keikkapaikka itsessään oli matkan arvoinen. Mutta tämä oli vasta alkua...

Ennen varsinaista ilotulitusta saimme kohdata toisen illan ilahduttajan, koska tapasimme Weeping Willowsin laulajan Magnus Carlsonin. Weeping Willows on toinen bändi jota olemme siskon kanssa käynyt katsomassa useamman kerran (vain Suomessa tosin). Siinä hän siis oli, livenä Dalhallassa, ja hän lauloi meille suomeksi. KYLLÄ! Ja jutteli myös. Harmiksemme tiedossa ei ollut milloin WW esiintyisi jälleen Suomessa, mutta sillä(kin) keikalla tulisimme olemaan eturivissä. Osasimme poistua ihmisten aikaan, joten porttikieltoakaan tuskin tuosta jutustelusta seuraa 😀


Ja sitten itse asiaan - Nick Cave & The Bad Seeds. Olimme ostaneet seisomapaikat ja näin ollen pääsimme hyvinkin lähelle eturiviä - ja keikan aikana eturiviin. Todennäköisesti paikan sijainti oli rokottanut katsojamäärää, koska katsomossa näytti olevan montakin tyhjää paikkaa. Toisaalta tämä tarkoitti sitä, että paikalle olivat saapuneet he, jotka oikeasti halusivat siellä olla (mainitsinhan, että Rättvik on aika kaukana kaikesta?) ja tämän huomasi myös Mr. Caven käyttäytymisestä yleisiöään kohtaan (noh... sainhan minäkin osani.hi-hi.). Yleisö sai monipuolisen shown, jossa muutosta alkuperäiseen suunnitelmaan toi tekniset ongelmat. Koska kyseessä oli pitkän linjan muusikot hoitui ongelmat tavalla tai toisella.  Lover man jakoi rakkauta ja kohta oli minun vuoroni.

The Weeping Song on biisi, jonka jälkeen tulee Stagger Lee  ja silloin yleisöä on päästetty lavalle. Me tiesimme tämä ja varauduimme siihen (note to me: opettele kiipeämään aidalle - mutta tästä ei enempää). Niinpä me olimme siellä, Dalhallan lavalla ja minä ehkä "hieman" varkain otin paikan eturivissä. Olin Love letter kappaleen jälkeen saanut ajatuksen, että jos pääsen Mr. Caven lähelle annan hänelle viestin. Siinä vaiheessa en uskonut, että suunnitelma onnistuisi enemmän kuin täydellisesti.

Se mistä nyt höpötän on paras käydä katsomassa Bob.m.mccool taltioimasta Instagram -videosta. Kyllä, se olen minä. Nick Cave -kuplassa. No, but really. 

Dalhallan -keikka oli ehdottomasti paras näkemistäni Nick Cave and The Bad Seeds -keikoista. 
TOP kolmonen onkin:
1. Dalhalla 2018
2. Tukholma 2015 (Istumapaikoilta eturiviin ja nimmari kirjaan)
3. Helsingin Kulttuuritalo 2004 (Ensimmäinen on aina listalla)
Varasijalla Varsova 2017 sekä Praha 2017

Lopulta oli Tuhkimoiden aika juosta vaunuunsa (no ei siihen bussiin ehditty, mutta onneksi päästiin toisella) ja aamun tullen, muutaman tunnin yöunien jälkeen, oli kotimatkan aika. Vietin elämäni hitaimmat 20 minuuttia Rättvikin juna-asemalla ennen kuin jätimme heipat tälle pienelle keski-Ruotsin järvikaupungille. Tällä erää jäi Nordic Noir -höpinät toteutumatta, mutta ehkä joskus vielä palaamme. 

Junamatkan jälkeen lento Helsinkiin ja illan päätteksi automatka Pohjois-Savoon. Seuraavana aamuna klo 10 kummipojan konfirmaatiossa en voinut olla ajattelematta, kuinka  seurakunnat voivatkaan vaihtua hetkessä, saarnaajan nostaessa hurmosta. God is in the house, mutta jokainen valitsee itse palvonnan kohteensa. Jotta viikonloppuun mahtuisi tarpeeksi kilometrejä, alkoi kotimatkamme kello kolme ja Helsinkiin pääsimme yhdeksän jälkeen illalla. 

Seuraava pidempi ajomatka on edessä heinäkuussa, kun Ukkelin kanssa matkaamme Kiuruvedelle ja sieltä sitten siskon kanssa Pori Jazziin, jossa pääsemme jälleen näkemään Nick Cave and The Bad Seedsin. 

Olen henkisesti varautunut jo siihen, että Pori Jazzin -keikka ei tarjoa vastaavanlaista kokemusta kuin Dalhallan keikka ja se johtuu siitä, että yleisön fanituskirjo on laajempi. Ero pienen ja ison keikkapaikan, ja sen, esiintyykö pelkästään omille faneille vai festariyleisölle olen nähnyt. Tämän asian huomaa esim. välispiikkien määrässä ja kuinka yleisö otetaan mukaan. Mutta, vaikka hieman jo etukäteen suren, että kaikki fanit eivät saisikaan samanlaista kokemusta minkä olen pariinkin päässyt todistamaan, uskon, että esiintyjät antavat kaikkensa! Suosittelen seuraamaa Warren Ellistä...  Olenko eturivissä? Aika näytää. Toistaiseksi sulkeudun kuplaani ja hihittelen muistellessa mm. "sujuvaa" siirtymistä lavalla eturiviin (Anteeksi sinä pitkä poika - Och samma på svenska).

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Keittiön liukuovi - väriä ja kullan kimallusta


Keittiön viimeisin väriläiskä on liukuoven tuunaus. Inspiraation oveen sain Hygge & West Petal Pusher tapetin pätkästä, jonka lunastin itselleni Talo kahdelle työhuoneen tapetoinnin ylijäämistä.

Pitkään pyörittelin tapettia ja harkitsin sen loppusijoituspaikkaa. Johonkin se tulisi, mutta mihin oli arvoitus. Tapetti on leveämpi, kuin yleensä käytetty n.53 cm tapetti ja sitä olisi riittänyt ainoastaan yhden vuodan verran seinälle laitettavaksi. Lopulta päätin hyödyntää pätkän keittön ja olohuoneen väliseen liukuoveen.

Vaikka leveyttä vuodalla on, ei se riittänyt koko oven leveydelle. Päätin maalata osan ovesta Tikkurilan Greippi -sävyllä (sopii keittiön tapetin kukkiin) ja tapetoida ainoastaan yhden reunan. Koska ovea ei saanut irti oli projekti näpertelyä. Valmista tuli lopulta ja ainakin itse olen tyytyväinen.

Nyt keittiössä on tosin niin paljon jo väriä, että on aika siirtyä seuraavaan huoneeseen. 



Remonttiin liittyviä muita postauksia:

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Oslon street art - kuvia seiniltä osa 2

Toukokuun alussa teimme perheretken Oslossa. Oslon street art - kuvia seiniltä osa1 postauksessa esittelin jo kuvaamiani grafiteja ja muraaleja.

Tämä postaus keskittyy Toftesgate 69:iin, joka bongattiin ihan sattumalta. Sisäpihalla oli maalauksia, joita olisi tehnyt mieli pidempään katsella, mutta en kaivanut enempää seuraa oslolainen kadunmiehestä, joka taisi pelätä, että vien hänen vähäiset tavaransa, ja päätin poistua paikalta mahdollisimman pian.












sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Taaperon ensimmäinen parturikäynti eli kuinka surffitukka muuttui ananakseksi

Jälleen kerran asia mistä puhuttiin kauan ja jonka lopullinen toteuttaminen ei paljon aikaa vienyt,  mutta kun ei vaan saanut aiemmin tehtyä. Nyt ensimmäinen parturikerta on takana ja Ukkelilla on upea ananastukka.






Varasin ajan omalle kampaajalleni ja täytyy kyllä kehua Parturi Kampaamo Kuvastimen Pian ihanaa otetta pikku asiakkaan kanssa. Toki siinä vieressä itse hääräsin, mutta olisivat kyllä pärjänneet kahdestaankin. Itselläni on epäilys, että toinen kerta ei ehkä mene ihan yhtä sujuvasti, mutta se on sen ajan murhe.

Välihuomatuksena on sanottava, että äiti ei itkenyt, koska ne itkut oli itketty kuukausia sitten isin toimesta. Mieheni siis leikkasi kotisaksilla ensimmäiset hulmuavat takahiukset. Hän teki sen mitä en suosittele kenellekkään: Laittoi ponnarin ja napsautti. En ole varma itkinkö enemmän sille, että lopputulos oli niin hirveä (epätasainen polkka) vai sille, että tiesin olevan henkilö, joka tämän katastrofin joutuisin siistimään. Ajankohdallisesti hiustenleikkuu osui edelliselle päivälle ennen valokuvaajalle menoa <- Joku ehkä ymmärtää tuntemukeni.

Nyt on isonpojan tukka, mutta meininki entisellään.Usein kuvittelen, että muuttamalla ulkoisia asioita asiat muuttuu samalla hetkellä toiseksi. Totuus on, että ei se sisin mihinkään hetkessä muutu.Hyvä niin, en vielä isoa poikaa haluaisikaan.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Hoitopaikan kevätjuhla


Voi hellanen aika, kun pienet ihmiset voi olla suloisia esittäessään lauluja. Äiti sai melkein kaivaa nenäliinat esille, mutta onneksi liikutuksen hetkiltä vältyttiin. Kyseessä oli siis Ukkelin ensimmäinen kevätjuhla hoitopaikassa.Herätti juhla myös ajatuksia miten saa rohkaistua lasta tekemään asioita, jotka joskus pelottaisikin.

Ukkeli aloitti viime syksynä hoidossa, joten kaikki joulu- ja kevätjuhlakuviot on meille aivan uusia kokemuksia (ei tajuttu edes hoitajalle kukkaa viedä, kuten muut vanhemmat...). Torstai-illan kokoontuminen leikkipaikalla kolmen perhepäivähoitajan lapsukaisten (ja heidän vanhempien) kanssa oli meille ensimmäinen hoitopaikan kevätjuhla.

Tilaisuus on erittäin vapaamuotinen (eli lapset sai juosta puistossa itsensä väsyksiin hoitajien ollessa onnellisia, että heidän ei tarvinnut sillä hetkellä olla vastuussa lapsista), mutta tottakai juhlissa oli ohjelmaa sekä tarjoilut.

Liikutuksen tunteet meinasi puskea pintaan, kun lapset hoitajien kanssa esittivät retrohenkisiä (kuten hoitajat asian ilmaisi) lastenlauluja. Mukaan mahtui siis elefanttimarssia sekä pientä nokipoikaa ja posteljoonia. Ukkeli oli omasta hoitoryhmästä ainoa esiintyjä vaikka kaikki lapset oli harjoitellut samat laulut. Hoitajalla on neljä lasta, joten vaikka kaikki oli paikalla, iski osalle ujous. Ymmärrettävää. Ja onneksi ketään ei pakotettu.

Hieman surulliseksi tulin, kun Ukkelin ryhmästä vanhin oli ilmoittanut (äidilleen) ujostelun syyksi, että hän pelkää, että joku nauraa. Se, että neljävuotias osaa syyn ujouluun sanoa on toki hyvä,  koska asiaa on helpompi tukea ja kannustaa. Mutta mitkä on ne keinot, että pystyy lasta rohkaisemaan toteuttamaan asioita joista hän itse pitää ilman, että pelkää toisten reaktiota (esim. nauraminen)?

En tiedä paljonko lapsen päätä illallla sekoitin, mutta nukkumaan mennessä kerroin miksi ryhmästä vanhin ei ollut uskaltanut tulla laulamaan. Kerroin Ukkelille, että äiti ja isä ainakin hymyili ja nauroi ääneen, koska Ukkeli ja kaikki esiintyjät olivat niin hyviä ja tekivät vanhemmat iloiseksi. Se, että ihmiset nauraa on hyvästä. Kerroin myös, että äiti laulaa kuorossa, ja kun äiti esiintyy ja jos kukaan ei naura, niin se on todella huono asia. Toivottavasti Ukkeli pitää kipinän laulamiseen, jos siitä pitää. Todennäköisesti tulee aika, jolloin herää epäilys ja ujous, mutta jospa hän pääsee siitä yli - niin kuin äitinsäkin.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Sunnuntaipyöräilijät ympärilläni - 3 asiaa jotka ärsyttää pyöräilijöissä


Pyöräily on hauskaa (kesä)puuhaa ja alkukesästä olemme pääseet koko perheen voimin pyöräretkelle Ukkelin istuessa turvaistuimessa. Miehelläni ja minulla on kummallakin istuin pojalle, joten voimme hoitaa esim. hoitoon viennit ja haut helposti riippumatta siitä kumman pyörässä turvaistuin onkaan kiinni.

Vaikka käytän pyörää työmatkoihin ei kilometrimääräisesti puhuta pitkistä ajoista. Toki pidempiä pätkiä tulee pyöräiltyä, mutta ihan rennolla sykkeellä, ilman virtaviivaisia asusteita tai juuri oikeaan maastoon sopivia välineitä. Minulta siis löytyy pyörä jolla pääsee paikasta A paikkaan B ja osaan mielestäni liikkua liikenteessä oikein. Mutta sitten onkin ne muut.

Etenkin kolme asiaa saa sappeni kiehumaan: Käsimerkkien puuttuminen, kellon laiminlyönti ja jalankulkijaruuhkassa pakkopyöräily.

Käsimerkkien puuttuminen

Miten aikuiselle ihmiselle, joka on oppinut pyöräilemään ennen kuin pyöräilykypärä oli suositeltu varuste, voi olla niin saatanan vaikeaa päästää hetkeksi tangosta irti? Siis siksi pieneksi hetkeksi jolloin näytät selkeällä käsimerkillä, hyvissä ajoin, että aiot kääntyä vasemmalle tai oikealla.

Vauhtia saat helposti pyörääsi 40 km/h (suoralla), mutta kääntyessä et hetkeksi saa kättä heilautettua.

Sama tyyppi (todennäköisesti) ymmärtää miksi autossa pitää käyttää vilkkua, mutta ei osaa yhdistää samaa syy-seuraus -suhdeajattelua hypätessään pyörän selkään.

Periaate autonvilkun ja käsimerkin kanssa on täysin sama: Näytät muille liikenteessä olijoille, että matkaasi tulee käännös.

Ei takana tuleva osaa arvata aiotko kääntyä juuri hänen edeltään. Sinun tehtäväsi on aikeesi kertoa. Laskettelurinteessä takaatulevalla on väistämisvelvollisuus, pyörräillessäseon edellä menijällä.

Asia tuntuu oleva vaikea ja myönnetään, että meillä kotonakin asiasta on keskusteltu (voiko yksinpuheluani kutsua keskusteluksi?) useamman kerran.


Kellon käyttö

Soittokello on pakollinenvaruste pyörässä, mutta tiesitkö, että sitä saa myös käyttää? Suomalainen luonne puskee todennäköisesti siinä vaiheessa pintaan, kun kelloa pitäisi käyttää. "Voi ei, entä jos ne kuulevat minut? En minä halua herättää huomiota".

No voi kilinperse. Sitä varten se kello on pyörässä. Huomion herättämistä varten. Väärä tapa huomion herättämiseen on siinä vaiheessa, kun se edessä koikkelehtiva jalankulkija hyppää juuri viimeisellä hetkellä pyöräsi eteen. Todennäköisesti hän ei sitä tahallaan tehnyt, vaan sinä omalla pienellä sormenliikkeellä (oikeasti pienenpi liike, kuin se kädenheilatus) olisit voinut estää vahingon.

Soita kelloa, jos haluat mahtua ongelmitta ohi. Soita kelloa, jos edellä kulkee aikuinen lapsen kanssa. Soita kelloa, jos haluat tiedottaa edellä menijää siirtymään sivuun. Soita kelloa, jos haluat minimoida mahdollisen riskin. Soita - sitä - motherfuckin'- kelloa!

Ja jalankulkija: Älä ota sitä henkilökohtaisesti - pyöräilijä ei moiti sinua olemassaolostasi, tiellä liikkumisesta, tavastasi kulkea tai hän ei halua loukata sinua.  Siinä ei ohi ajaessa tarvitse alkaa mitään räksyttämään. Jos mielestäsi kävelit oikein, niin hyvä. Pyöräilijä oli ehkä itse epävarma omasta ajostaan.
Äläkä ala hyppimään sivusta sivuun aropupuna, vaan siirry tien oikeaan reunaan, koska jostakin syystä (mikähän se syy voisi olla?), pyöräilijä ohittaa sinut vasemmalta puolelta.

Jalankulkijoista päästäänkin viimeiseen kohtaan...

Jalankulkijaruuhkassa pakkopyöräily

Ei ole pakko ajaa pyörällä, jos tilaa ei ole! Pyöräilijä, sinä et helpota kenekään elämää, jos yrität päästä pyörällä läpi tilanteessa, jossa jalankulkijat ovat tukkineet kulkureitin. Älä yritä olla erillainen vaan liity heihin. Taluta se pätkä minkä vaatii ja jatka pullonkaulan jälkeen pyörän selässä eteenpäin.

Turhan usein olen nähnyt näitä sankareita, jotka nouseenna satulasta (mutta jalat tiukasti polkimilla) yrittävät "varovasti" päästä kohdasta ohi, jossa ihmisiä kulkee solkenaan. Joo, näet varmasti sieltä paremmin ja pääset testaamaan tasapainoilu taitojasi, mutta siihen se sitten jääkin.

***
Kuva otettu 04.06.2017, kun lähdimme ensimmäistä kertaa pyöräretkelle. Vaatetus ei ollut valittu mahdollisia tapaturmia ajatellen vaan oli niin pirun kylmä...

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Jäähyväiset syöttötuolille

Eilen tapahtui luopuminen syöttötuolista Kaksi vuotta tuoli ehti meillä olla ja pitkään juniori tuolin hankinnasta puhuttu, mutta projekti oli vain venynyt ja venynyt. Loppupelissä vaihto tapahtui päivässä ja kyllä tässä oli myös tuuria mukana.



 
Olen pitkään haaveillut pyöreästä valkoisesta pöydästä. Keittiöstä en ole kuvia julkaissut, koska huoneen silmäänpistävin yksityiskohta on ollut oranssipöytä. Pöytä ostettiin vanhaan asuntoon ja sinne se sopi mustien ovien vastapainoksi. Nykyiseen asuntoon se ei ole istunut kunnolla..

Torstaina bongasin Torista edullisen, mutta ruskeaksi petsatun pöydän. Pöytä olisi pienellä maalauksella kuitenkin ollut juuri sopiva ja laitoin viestiä myyjälle. Myyjä halusi pikaisesti pöydästä eroon, joten ehdottamani lauantaina katseluehdotus sai vastauksen, että jos joku ostaa pöydän aiemmin, niin hän myy ennen lauantaita. OK - eipä tuohon ollut mitään sanottavaa.

Samana päivänä työkaveri kertoi menevänsä auttamaan miesystävänsää heittämään ylimääräisiä tavaroita pois ennen tulevaa muuttoa. Huikkasin vitsinä, että jos pyöreätä pöytää löytyy, niin minulle voi tarjota. Kuinka ollakaan miesystävän tavaroista ei pöytää löytynyt, mutta työkaverin veljellä olisi yksi ylimääräinen valkoinen pöytä tarjolla. Tässä vaiheessa ei ollut vielä ruskean pöydän myyjästä kuulunut mitään, joten pyysin kuvia ja jos hinta olisi siedettävä, niin voisin kauppoja harkita.

Seuraavana päivänä työkaveri näytti kuvat ja pöytä oli täysin samanlainen kuin Torin kautta löytämäni (Torin pöytä oli mennyt jo edellisenä päivänä). Hintaa pöydälle ei työkaveri osannut kertoa, mutta kysyi ei meillä sattuisi olemaan syöttötuolia myydä. No olihan meillä juuri vapautumassa yksi ylimääräinen ja se lähtisi kyllä ilmaiseksi.

Pyysin työkaveria antamaan numeroni veljellen ja ei aikaakaan, kun veljen kanssa hierottiin kauppoja.

Tässä vaiheessa päästään tilanteeseen, jossa oli aika sanoa jäähyväiset syöttötuolille: Sovimme vaihtokaupan syöttötuolin ja pöydän välillä. Kerroin kyllä, että kyseessä oli IKEAn halvin mahdollinen syöttötuoli ja se uutenakin maksaa korkeintaan 12 euroa (Hinta tarkistettu Antilop syöttötuoli+tarjotin 16,99€ + tukityyny+päällinen 6,99€) . Syöttötuolista luopumisesta oli puhuttu pitkään ja kun tilaisuus osui kohdalle huomasin sen myös käyttäväni.

Vaikka Antilop ei ulkonäöltä mikään tyylikkäin ole, oli siinä paljon hyvää. Helppohoitoisuus eli puhdistaminen oli merkittävässä roolissa, etenkin silloin kun Ukkeli opetteli syömään. Syöttötuoli oli tarvittaessa helppo viedä suihkuun ja suihkutella siellä puhtaaksi. Turvavyötä pidettiin vielä viimeisenäkin iltana osittain kiinni (toinen jalka), koska sillä tavoin sai pojan pysymään paikallaan. Pöydälle kiipeäminen, kun oli ainoa keino päästä istuimesta pois.

Lauantaina, Ukkelin päiväunien aikaan, kaasutin ensin IKEAan ostamaan juniori jakkaran (oli nopein IKEA käynti ikinä - 15 minuuttia!) ja siitä suoraan noutamaan pöydän. Ukkelin herättyä päiväunilta oli meillä alkanut uusi aikakausi, johon ei enää syöttötuoli kuulu.

Kiitos Antilop 2016-2018. Palvele tukevasti uutta omistajaa.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kesäkuu 2016 - Mitä meillä tehtiin? + arvonta teaser

Toukokuun siirtyessä kesäkuun puolelle tapahtui paljon: Kesäkuussa 2016 aloitin Hima Saimi blogin eli nyt, kesäkuussa 2018, vietetään blogin 2-vuotissynttäreitä. Postauksen lopussa teaser tulevan juhlakuukauden arvonnoista!

Kesäkuu jatkui lämpimänä ja ulkoilimme paljon. Piknikillä käynti olisi ollut mielekästä puuhaa
ellei jokainen risu, oksa, kivi, käpy, mkä tahansa minkä sai nyrkkiin olisi mennyt suuhun.

Kesäkuun ensimmäisellä viikonloppuna kävimme syömässä koko perheen voimin Viikinkiravintola Haraldissa ja sunnuntaina äiti sai viettää laatuaikaa aikuisessa seurassa eli kävin kavereiden kanssa Kämpin Afternoon tealla.

Ensimmäistä kertaa kävimme tutustumassa myös Haagan Alppiruusupuistoon. Tuonna vuonna kukinta oli erittäin upea ja niin kuulema tapahtuu joka toinen vuosi.


Kesäkuussa käytiin neuvolassa ilman kummempia löydöksiä kotiin kannettavana.

Mieheni harrasti jalkapalloa. Niin ne ajat muuttuu. Nyt kalenterissa lukee Ukkelin treenit.


Kävimme Helsinkipäivän vietossa. Päivä oli sateinen. Rattaiden vuoksi minulta ja Ukkelilta jäi tutustuminen miinantorjunta-alus Purunpäähän. Odotimme laiturilla sen aikaa, että Mies kävi aluksen katsastamassa. Toinen kohde minkä kävimme katsomassa oli vasta-avattu Töölönpuisto.  


Seuraavalla viikolla treffasin koulukaveria äti-lapsi lounaan merkeissä, sain ostamani Tupperware valkosipulinpuristimen sekä kävimme shoppailemassa IKEAssa. Kun katsoo Ukkelin vaatetusta oli ilmat ilmiselvästi viilentyneet eikä shortseissa tarvinnut lähteä minnekään.


Loppuviikosta Miehellä alkoi kesäloma ja lähdimme juhannuksen viettoon jo viikkoa ennen jussia. Juhannuksen vietimme Kiuruvedellä, mutta ensimmäinen pysähdys tehtiin jo Lahdessa, jossa yövyimme hotellissa ja jatkoimme aamulla hyvän aamupalan jälkeen matkaa. Erittäin hyvä ja onnistunut päätös, jota voin suositella kaikille pitkän matkan ajajille.


Juhannusviikolla paistoi aurinko, vaikka kelit ei helteitä hiponut. Tarkeni pitkähihasilla. Olimme ostaneet kahluualtaan, joten se piti tietenkin viritellä. Kerran käytettiin, koska myöhemmin ei tarennut. 2016 oli aika kylmä kesä...


Juhannuspäivänä kipusimme itikoiden syötäväksi Lapinlahden Väisälänmäelle kansallismaisemaa katsomaan. Sade yllätti myös silloin.


Ukkeli pääsi myös ensimmäistä kertaa veneretkelle sekä naamiaisiin. Naamiaisaspukukuvat ovat ylisöpöjä (keijun siivet ja tyllimekko), mutta epäilen poikani vetävän mnut vastuuseen jossakin elämän vaiheessa, jos kuvan julkaisen, joten joudutte nyt vain kuvittelemaan miltä kuva voisi näyttää. Sen sijaan lisäsin kuvan itsestäni tädin luona 80-luvun alussa lähellä Väisälänmäkeä.

Kesäkuu päättyi Kiuruvedellä lomatunnelmissa. Heinäkuussa lisää henäkuun 2016 tekemisiä.

****

Kuten alussa lupasin järjestän blogin 2-vuotissynttäreiden kunniaksi arvonnan. Arvottavia palkintoja on neljä kappaletta. Palkinnot ovat: Breden merinovillainen haalari/yöpuku/välipuku (miten kukin haluaa käyttää), koko 62/68; Breden kypärämyssy, koko 47/49; Little Maya pääpanta, koko 52 ja Newbie paita 62. Arvon palkinnot yksitellen Instagramissa ja Facebookissa kommentoiden kesken. Julkaisen kunkin arvonnan sunnuntaisin kesäkuun ajan
Aikataulu:
1. arvonta alkaa 3.6.  (vastausaika 3.- 8.6. + arvonta 9.6.)
2. arvonta  alkaa 10.6. (vastausaika 10.- 15.6. + arvonta 16.6.)
3. arvonta alkaa 17.6. (vastausaika 17.-22.6. + arvonta 23.6.)
4. arvonta alkaa 24.6. (vastausaika 24.-29.6. + arvonta 30.6.)

Jos palkinnot kuulostaa mieleiseltä laita IG tilini (@hima_saimi) ja/tai Facebook sivu @himasaimi seurantaan ja muista osallistua :)

****

Tämä postaussarja sijoittuu vuoteen  2016 eli mitä meillä tehtiin silloin.
Toukokuun 2016 tapahtumapostaus luettavissa tästä

Kesäkuun 2016 blogipostaukset luettavissa tämän linkin takaa