3-vuotias pieni mieheni...

Tasan kolme vuotta sitten pieni mies saapui elämäämme tehden meistä äidin ja isin. Pieni rakas mussurussu täyttää tänään siis (jo) kolme vuotta. Omien sanojesi mukaan olet jo iso poika. Niin olet. Olet ehtinyt oppimaan jo kaikenlaista ja tulet oppimaan vielä paljon enemmän.

Sinusta voisi kertoa lukemattomia juttuja ja sinua voisi kuvailla monin sanankääntein, mutta tässä muutamat asiat aakkostettuna:

A – Auringon paisteen tuoja

B – Banaanilla porskuttava poika

C – Chillaat tarvittaessa

D – Daydreamer

E – Elinvoimainen energiapakkaus

F – The first, the last and everything

G – gigattava gaggiainen

H – hauska iloinen seuramies

I – isän silmäterä

J – Jaksat yllättää

K – Kikkailija

L – Lötköpötkö toisinaan

M – Mainio tapaus

N – Nöpöläinen

O – Oivaltava osaaja

P – Pikku prinssi

Q – Queenin we will rock you - sen tunnistat ja laulat mukaa (ii-aa,ii-aa, kakkii)

R – Rakas

S – Sisupussi

T - Taitotemppujen tekijä

U - Urhea kokelija

V - Välillä ihan höpsö

X - XXX pussailija

Y - Yön yli nukkuja

Z - zzz aamu-uninen - etenkin arkiaamuisin

Å - Åiva pakkaus

Ä - Äitin poika

Ö - Öljytty salama

Sisustusvinkkejä Lasten kaupungista

Senaatintorin kupeessa sijaitsee Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki. Monelle paikka on tuttu, mutta oletko koskaan miettinyt mitä sisustusvinkkejä museosta voisi adoptoida omaan kotiin?

Tässä muutama idea, jotka osui silmääni elokuussa Lasten kaupungissa käydessämme.

 - Värikkäät koukut sisälle. Ei ainoastaan lastenhuoneeseen, mutta toimii myös eteisessä. Koukkujen keskelle voi teettää kuvia tai esim. vanerille painettuja muotoon leikattuja kuvia

- Magneettimaaliin päälle voi rakentaa kokonaisen maailman. Magneettihahmot saa askarreltua liimaamalla askartelukaupasta myytävät irtomagneetit/magneettitarrat esim. paperinukkien taakse.

- Free your mind. Vaikka aivan laivanmuotoista sänkyä ei olisi mahdollista saada, antaa irtopurje sisustukseen luonnetta. 

- Vanerista voi leikata ikkunan/seinän eteen siluetin. Sopii  myös sängyn päädyksi.

- Teetä kuvateippi/-tapetti seinään tai oveen. Lastenhuoneen tai vessan huoneen tunnistaa...

... kun laittaa yksityiskohdat kuntoon.

- Älä rajoita mielikuvitusta seinille vaan nouse korkeuksiin. Miltä sinun kattomaalaus voisi näyttää? 

Suojelijapöllö suojaa

Kesällä 2016 näin kaverini Facebook - päivityksen, jossa hän jakoi kissoilleen (kyllä, KISSOILLEEN) teetättämien Suojelijapöllöjen kuvat. Ihastuin ajatuksesta yksilöllisestä, suomalaisesta, vartavasten lapselleni tehdystä suojelijapöllöstä.

Otin yhteyttä pöllöjä tekevään Nora Helsinkiin ja pääsimme diiliin pöllön kuvituksesta, vaikka hän sanoikin, että ei näköistöitä tee. Annoin taiteiljalle vapaat kädet. Ainoana toiveena oli, että pöllöstä löytyy Ukkeli ja Kissamme. 

Nora teki hienoa työtä ja koska pöllön nouto oli oma show (myöhässä, toisella muuta menoa kuin odottaa minua... Ei paljon ehditty muuta kuin vaihtaa raha tuotteeseen) huomasin pöllön olevan kaksi puolinen vasta kotona. Pöllössä on maalatti käsin sama kuva kummallakin puolella. Ihana!

Pari kesää myöhemmin pöllö on päässyt Ukkelin huoneeseen toteuttamaan tehtäväänsä. 

Kun ensimmäisen kerran kaivoin pöllön esille ja kerroin Ukkelille tämän olevan suojelijapöllö, hän automaattisesti yhdisti sen unien näkemiseen. Omien sanojensa mukaisesti ei enää näkisi unia pääkalloista. 

En tiedä onko pääkallot pysynyt poissa unista, mutta ainakaan niistä ei ole enää vähään aikaan puhuttu. Suojelijapöllö istuu suojelusenkeli -taulun edessä ja vartioi toisen unta. Ja on se vain edelleenkin hieno. 

Potta, pönttö vai puska?

Toukokuun lopulla kertoilin miten meidän pikkariharjoitukset on lähtenyt käyntiin. Pari kuukautta (vai paljonko tässä onkaan aikaa mennyt) myöhemmin on ilo huomata, että vaippojen määrä on vähentynyt dramaattisesti ja kohta täällä ollaan oikeasti luonnonystäviä.

Ukkeli osaa jo ilman kehotusta mennä vessaan ja etenkin nyt kesälomalla puska on ollut erittäin suosittu pissipaikka. Mummollassa ovenpielessä sijaitseva kukkapuska onkin erittäin ahkerassa käytössä.

On hienoa, että pissaamis- ja kakkaamisjutut hoituu hyvin. Tienpäällä ollessa ei ole muodostunut ongelmaksi vieraassa paikassa asiointi vaan pönttö kuin pönttö (tai potta kuin potta) kelpaa kyllä.

Kakkaaminen on ilmiselvästi  vielä iso asia, koska kakkahätä tai kakan tuleminen pitää ilmoittaa isoon ääneen. Toisinaan tämä aiheuttaa hymyileviä katseita vastaantulijoissa. Näin esimerkiksi kerran Helsingin rautatieasemalla, kun Ukkelin piti vääntää aiheesta laulu. "Kakkahätä, kakkahätä, kaakkaahäätää" (kera sävelen) kirkkaalla lähes kolmevuotiaan äänellä (kera kaiun) kirvoitti muutamat hymyt ohikulkijoissa.

Olen myös miettinyt tätä eritteistä puhumista. Todennäköisesti ensimmäiset ikävuodet pienellä ihmisellä on juuri ne, kun vanhempia kiinnostaa suureesti hänen eritteet (kyllä! Ensimmäisestä kakasta on kuva vieläkin tallessa) ja niistä puhutaan huomattavasti avoimin, kun sitten vanhempana. Toisaalta, jos jauhaisimme enemmän pissa- ja kakkajuttuja saisimme huomattavasti enemmän tietoa terveydentilastamme. Mutta paskanjauhanta sikseen... palataan taaperoon.

Mutta osataan sitä hätää käyttää hyväksikin. Lähes päivittäin kesken ruokailun tai nukkumaan mennessä iskee pakottava vessahätä. Ei siinä kummempia kysellä, kun penkistä/sängystä hypätään pystyyn, kun pitää mennä vessaan. Tosin lähimuisti taitaa vaivata lapsiraukkaa, kun usein suuntana on aivan joku muu kuin vessa. Tai jos sinne vessaan tie käy, on ohjelmanumerona kaikkea muuta kuin itse asiointi.

Päikkäriaikaan vaippaa ei enää käytetä ja pari kertaa on vahingot tullut. Enemmän nukkumaan menoa käydään toki yrittämässä, mutta aina ei mitään tule. Yöllä vaippa on pidetty, mutta ilokseni olen havainnut, että nyt loman aikana on aamulla ollut kuivavaippa yhä useammin (ja ollaan käytetty samaa vaippaa seuraavana yönä, koska tuntuu tyhmältä heittää puhdasvaippa roskiin).

Olen suunnitellut, että syyskuun alusta voitaisiin ostaa parit suojalakanat lisää ja aloittaa nukkumaan ilman vaippaa yölläkin. Noita aikoja odotellessa

P.S. Ja kuten kuvituskuvasta huomaa, on meillä jo varasuunnitelma ylijääville vaipoille. Toukokuussa  Ukkeli esitteli tämän kesän kuuminta hottia olevan vaippakokonaisuuden johon kuului tyylikäs päähine, toppi sekä tuplapöksyt. Vapise Jean-Paul Gaultier!
 

Kesäloman ensimmäinen viikonloppu - Helsinki ja Tampere

Aiemmassa postauksessa kerroinkin kesälomasuunnitelmistamme nyt kun ollaan (JO!!!!) loman puolessa välissä on hyvä kertoa mitä sitä on tullut tehtyä.

Heti loman alkuun vietimme perheaikaa parturi-/kampaamoreissun muodossa. Aamuni toki alkoi lasilla cavaa, koska olin sen edellisen illan työrupeaman jälkeen niin ansainnut. Kampaajani parturoi ensin pojat ja sitten oli minun vuoroni. Uutta väriä tukkaan ja olinkin valmis illan rientoihin - kuoron kesäpiknikille Alppipuistoon, syömään paikkaan X (sijaintia kun en aamulla vielä tiennyt) ja kotiin pakkaamaan.

Mies oli järjestänyt synttäriylläriruokailun Hrd Rock Cafeeseen ja pikniltä siirryin suoraan ruokapöytään. Ruokailun jälkeen nautimme lämpimän sään suomasta mahdollisuudesta ulkoiluun ja kävelimme keskustasta kotiin Käpylään. Linnunlaulun huviloiden kohdalla piti käydä kurkkaamassa sinisen huvilan leikkimökki. Taiteilijakahviokin olisi Ukkelia kiinnostanut (hän kun on herkkusuu :) )

Sunnuntaiaamuna pakkasimme auton ja lähdimme kohti Tamperetta. Päivän ensimmäinen kohde oli  Särkänniemi. Auton ilmastointi taitavasti auttoi unohtamaan ulkona odottavan hellesään, mutta äkkiä se mieleen muistui ja huvipuistopäivä oli lämmin!

Emme ostaneet rannekkeita vaan hyödynsimme ilmaislaitteet. Ne sattui sijaitsemaan tietenkin varjottomalla alueella eikä Angry Birds leikkipuistokaan ollut yhtään vilpoisampi. Vettä kului ja hiki valui. Angry Birds leikkipuiston vessassa sentään oli ilmastonti ja ajattelin leiriytymistä sinne.

Toki kävimme Näsinneulassa. Oli mielenkiintoista huomata kuinka monta kertaa Ukkeli ehti juosta huipun ympäri ennen kuin huomasi jäätelökioskin - ei yhtään. Vauhti hiljeni välittömästi, mutta sama ralli jatkui, kun sai kieltävän vastauksen herkuille (Herkkusuu on the road...).

Yöpaikaksi olimme varanneet Sokos Hotelli Villan. Torni ja Villa sijaitsee aivan vierekkäin ja aamupala tarjoiltaan Tornin puolella. Hotelli oli viihtyisä ja kerrankin ilmastointi ei huutanut täysillä ja puhaltanut liian kovaa.

Tällä kertaa emme tutustuneet Tampereeseen lähemmin. Ruokailimme Tornin Grill It ravintolassa ja saapuessammesaliin oli siellä juuri sopivasti auennut lasten illallisbuffee. Hinta oli muistaakseni 6,5 € ja tarjolla oli Ukkelille sopivat vaihtoehdot. Lastenmenun  annokset oli järjestäen 8 €, joten buffee oli varma valinta.

Hotellilta löytyi iso lastenleikkipaikka pomppulinnoineen ja pallomerineen. Miehen katsellessa jalkapallon MM-finaalia (miten osuikaan samalle illalle?) leikimme Ukkelin kanssa leikkipaikassa.

Aamulla kävimme tapaamassa vielä kaveripariskuntaa ja heidän lastaan Nekalassa. Alue on kyllä ihastuttava ja vaikutti erinomaiselta paikalta asua. Kyläreissun jälkeen oli aika sanoa isille heipat, kun äidin ja pojan road trip jatkui kohti Jyväskylää ja Kiuruvettä.

Millainen on hyvä patja taaperolle?

Jo jonkin aikaa oli ollut työnalla Ukkelin sänkyyn uuden patjan hankkiminen. Patja jolla meidän 2,5-vuotias oli kolmen kuukauden iästä lähtien nukkunut tuntui aivan liian ohuelta lähes kolmevuotiaan selän alle. Oli siis aika hankkia uusi patja, mutta mikä ja millainen?

Kuten moni muukin projektini, patjan hankinta vaati tutkimustyötä. Meillä on siskonpojan entinen Brio-sänky, joka pienin muutoksin on mahdollista käyttää vauva-,pinna- ja juniorisänkynä noin kuuteen ikävuoteen asti. Vaikka sänky on käytetty se ehyt ja hoitanut hommansa jo parin vuoden ajan. Sänkyä ei siis patjan kanssa vaihdettaisi. Ongelmana patjan hankinnalle meinasi tulla kuitenkin ei niin yleinen koko (68,5 cm X 139 cm eli pyöristäen 70 cm X 140 xm).

Patjan koon lisäksi mietitytti millainen patjan tulisi olla. Millainen on hyvä patja ja millaisen patjan parivuotias tarvitsee? Riittääkö vaahtomuovipatja vai pitäisikö olla jotakin erityistä? Näihin kysymyksiin lähdin etsimään vastausta.


Aloitin tiedon etsimisen netistä. Sotkan sivuilla patjan valinnasta kerrotaan: "Pikkuvauvan patjan on oltava jo turvallisuussyistä napakka ja jopa kova, jottei synny tukehtumisvaaraa. Lapsen kasvaessa suositaan usein vaahtomuovipatjoja. Jatkettava sänky kasvaa lapsen mukana ja vaatii luonnollisesti myös jatkettavan patjan. Kannattaa huomioida, että vaahtomuovipatja tarvitsee sängyn jossa on osittain avoin alapohja, kuten säleikkö, jotta patja pääsee kuivumaan ja hengittämään." (Lähde: Sotka - Hyvän unen salaisuus - patjan valintaopas)

Familonin sivuilla kerrottiin: "Kasvuikäisille lapsille hyvä uni on erityisen tärkeää." (Familon -Hyvä uni tukee lapsen tervettä kasvua). Koska tämä ei aivan aukaissut minulle, millainen hyvä patja sitten olisi, olin Familonin asiakaspalveluun sähköpostilla yhteydessä ja kysyin heidän suositukset vartavasten kaksi vuotiaalle. Sain vastauksen:"Nämä kummatkin patjat (viittaus Familonin lastenpatjamalleihin, joihin sain linkit) soveltuvat hyvin 2,5 vuotiaalle. Lastenpatja tulee usein vaihdettua sitä mukaa kun lapsi kasvaa, vauvanpatjasta lastenpatjaan ja niin edelleen. Normaalisti patjoille suositellaan n. 6-8 vuoden vaihtoväliä, mikä lasten kohdalla heidän kasvunsa vuoksi on usein lyhyempi. Suosittelemme aina patjan päälle sijauspatjaa, joka helpottaa patjan hoitoa ja pidentää sen käyttöikää. Familonin kummastakin sarjasta, sekä Hiphop että Karhunen, löytyvät patjoihin soveltuvat sijauspatjat."

HipHop -patjan sivuilta löytyikin jo hieman enemmän tietoa, joka auttoi ymmärtämään patjan vaatimuksia: Jämäkkä, hyvin nukkujaa tukeva, mutta päällä nukkujan asentoihin mukautuva kerros. Kosteussuoja.

Unikulma.fi -sivusto painotti myös tukeen ja pehmeyteen (Lähde: Unikulma - Lasten Uni)

Vauva.fi -lehden artikkeli vuodelta 2008 oli neuvoiltaan edelleen toimiva, mutta ei vielä vastannut kaikkiin kysymyksiini. Etenkin, kun artikkelissa paneuduttiin vauvan sänkyyn ja nyt oli kyseessä jo taapero.

Tietoa löytyi paljon ja lopulta mittojen mukainen googletus antoi vaihtoehdon, joka tuntui sopivan spekseihin, oli hinnaltaan sopiva ja joka oli heti noudettavissa (koska illalla kuuden aikaan sattui pieni patjan läpikastumien ja yöksi piti saada uusi patja, mutta tämä on vain pieni sivujuoni tähän tarinaan. Eikä siitä enempää. Asiaan liittyi lapsi ja sänky).

Ostamamme patja löytyi Verkkokauppa.com:ista ja on Nordbaby Comfort ‐patja. Patjan alaosassa on ohut, kookoskuidusta valmistettu kerros ja pinnalla tattaritaskut. Kookoskuidun ansiosta patja hengittää erittäin hyvin ja tattaritaskut takaavat mukavat yönunet. Patjan keskiosaon vaahtomuovia.

Itselleni tattaritaskut eli tattarin akanoilla täytetyt taskut oli uusi asia. Tattarin akana on tattarin kuori, joka jää yli, kun tattari kuoritaan eli puhdas luonnontuote. Akanoiden tehtävä on pitää patjan päällinen viileänä. Tämä on ainakin meillä hyvä asia, koska Ukkeli hikoilee herkästi.

Itse olin ostokseen tyytyväinen, mutta tärkeintähän patjan hankinnassa on nukkujan mielipide.  Patja ostettiin lauantaina ja sunnuntaiaamuna Ukkeli heräsi noin kello kahdeksan. Edellisenä aamuna herääminen tapahtui jo kello 6.10, joten heräämisajanperusteella patja takasi hyvät yöunet.

Ukkelilta kysyessä miten oli nukkunut vastaus tosin oli: "huonosti". Huonosti nukuttu yö johtui kuulema siitä, että jalkoja liikuttaessa pitkin patjan pintaa, patja kahisi. Todennäköisesti akanoiden kahina ei ollut kuitenkaan koko yötä valvottanut ja jatkossa Ukkeli nukkuu yhtä hyvin kuin aina ennenkin - ellei jopa paremmin.

Lue myös:

Omaan huoneeseen - näin nukutaan meillä

Taaperon kanssa leffassa - Maija Mehiläinen ja hunajakisat

Oli kerran kauan sitten, aivan tuntematon maa.... ja on muuten vieläkin.

Kun minä olin lapsi... silloinkin katsottiin Maija Mehiläistä, Villeä, Kuningatarta, sitä heinäsirkkaa ja opettajatarta. Nykypäivän Maija& Co on tosin saaneet hiukan face liftiä, mutta annettakoon se anteeksi, koska digiaika, nykytekniikat ja onhan Maijakin jo täyttänyt 40 vuotta. Siis se 1975-1982 julkaistu piirrossarja. Alkuperäinen Waldemar Bonselin Maija Mehiläinen on jo yli satavuotias... (Kiitoksia Wikipedia, ilman sinua tätäkään tietoa en olisi löytänyt).

Elokuva oli tyylillisesti sama kuin muistikuvieni piirrossarja ja tarinalta yhtä opettavainen kuin tarinat silloin aikoinaan.

Maija Mehiläinen ja Hunajakisat -leffa tuli ensi-iltaan perjantina 29.6. ja minä kävin Ukkelin kanssa katsomassa filmin lauantain päivänäytöksessä. Elokuva on sallittu kaikenikäisille ja yleisö koostuikin 3-7 (ehkä tuota luokkaa) ikäisistä lapsista sekä aikuisista.

Leffa oli Ukkelin ensimmäinen taaperoikäisenä näkemä. Kävin Ukkelin ollessa pienempi kaksi kertaa Vauvakinossa (toinen oli La La Land), mutta tämä oli ensimmäinen OIKEA leffanäytös - ei puolihimmeätä valaistusta, ei miellyttävän hiljaisia ääniä, ei leluja salin etuosassa, ei aikuisten leffaa eikä myöskään halvempia lippuja.

Leffan aloitusaika oli 12.30 ja ennen leffaa ehdimme käydä Flamingon sisäseikkailupuisto Naurusaaressa sekä syömässä RAX Buffeessa. Ennen leffaa ostimme toki myös leffaeväät eli popcornia ja limut.

Saliin tulimme aika tarkalleen puoli yksi ja tuolloin käynnissä oli screenillä pyörivä leffapeli. Pelin päätyttyä oletin elokuvan alkavan välittömästi - olihan kyseessä lapsille suunnattu elokuva. Oletukseni meni vikaan korkealta ja kovaa. Finnkinoa ei voi ikärasistiksi syyttää vaan tasa-arvoisesti näyttivät pakollisen vartin mainoksia. Kyllä. Tässä vaiheessa viereisessä penkissä oli jo levottomuuden merkkejä ilmassa ja aloin epäilemään leffaan tulon järkevyyttä.

Lopulta mainokset loppuivat ja valot sammutettiin. Selkäni takaa kuulin kuinka naisääni lohdutti pientä katsojaa, että sali kyllä kirkastuisi, kun leffa alkaa. Ukkelikin rauhoittui istumaan ja kaivoin esille ostamani leffaherkut. Kyllähän äidin pitää lapselleen opettaa elämän perusasiat eli leffassa pitää syödä herkkuja (joo, joo, joo voisi olla ilmankin ja on huonotapa).

Olin ostanut pienimmät popparit, koska siinäkin kipossa on pikkumiehelle suolaa syötäväksi yli tarpeen. Ajatukseni toki oli, että jaamme popparit, mutta Ukkeli oli eri mieltä ja kielsi minua syömästä popcorneja (sain minä niitä lopulta , mutta jakamista me vielä harjoitellaan).

Leffan kokonaiskesto on 1 tunti ja 25 minuuttia. Ukkeli jaksoi istua paikallaan noin 15 minuuttia ja sitten alkoikin oma hunajaralli äidin syliin - omalle paikalle - äidin syliin. Loppuleffa meni lattialla istuen, mutta kotiin ei halunut lähteä vaikka useamman kerran asiaa leffan aikana kysyin.

Leffa oli viihdyttävä ja aikuisena, joka pitää piirretyistä/animaatioista/anime-elokuvista, Maija Mehiläinen ja hunajakisat elokuvan jaksoi helposti katsoa. Alle kolme vuotiaalle juoni oli ehkä liian vaativa ja elokuva kestoltaan turhan pitkä. Tarinassa oli opetus ja tämä todennäköisesti aukeaa hieman vanhemmille paremmin kuin taaperolle (Etenkin sellaiselle, joka seuraa osan elokuvasta lattialla pimeässä teatterissa). Meillä ei ole Maija Mehiläistä kovin paljon katsottu eikä se ole SE juttu ja tämä mahdollisesti vaikutti myös keskittymiskyvyn herpaantumiseen.

Minulle käynti leffassa oli opettavainen kokemus ja tulen jatkossakin Ukkelia viemään elokuviin, jos vain sopiva elokuva osuu kohdalle. Todennäköisesti leffassa käyntiä harjoitellaan kotona, jolloin levottomuuden alkaessa ei  Ukkeli häiritse maksavia katsojia tai leffassa on helppo pitää taukoa. Rahatkin säästyy kotiteatterissa, koska leffassa käynti on kallista lystiä vaikka sitten menisikin näytökseen sarjalipuilla.

Lue myös:

Vauvakino ja puoli La La Landia

Mikä tuo kysymys on - Kaksivuotiaan kyselykausi

"2-vuotias kysyy erityisesti ”mikä” -kysymyksiä " kertoo Mannerheimin lastensuojeluliiton sivut. No shit, Sherlock!

Mikä tuo on? Auto. Mikä tuo on? Toinen auto. Mikä tuo on? En tiedä. Auto!

Näin kerran keskinkertaisen komedian, jossa ideana oli, että vauvoilla on kaikki maailman tieto, mutta he unohtavat sen, kun oppivat puhumaan. Epäilen, että elokuvassa oli jätetty osa totuutta pois.  Tai sitten se kerrottiin elokuvan jatko-osassa. Pari vuotiaalla on edelleenkin kaikki maailman tieto, muuten he eivät testaisi vanhempiaan koko ajan.

Jos et ole varuillasi, huomaat jääneesi toiseksi keskustelussa taaperon kanssa (6 - 0!). Meillä "mikä" kysymyksen lisäksi halutaan tietää "kuka". Valitettavasti nämä kysymykset eivät rajoitu kaupassa vastaankävelleseen henkilöön vaan myös ulkona voidaan tiedustella kuka tiputti lehden puusta. Niin, mitähän tuohon vastaisi. Kyllä siinä on vanhemmilla tekemistä.

Väestöliiton -sivujen mukaan 4-6 -vuotiaat on kyselyiässä. Voi luoja. Mitähän tästä vielä tulee, jos se on jo nyt tällaista? Lohduttavaa tässä toki on, että kysymyssanojen määrä kasvaa eli emme jankaa ylläolevan esimerkin kaltaista mikä-mikä-mikä-minäpäkerronvastauksenkunäitionniinpällliettäeitiedä -keskusteluja. Voimme silloin hypätä suoraan tuohon äitionniinpälliettäeitiedä -osaan.

Toistaiseksi Mikä -kysymyksiin on jaksanut vastata positiivisinmielin. Kuvakirjojen lukemiseen on tullut toisenlaista mielenkiintoa, kun halutaan tietää kaikkien esillä olevien esineiden ja asioiden nimet ja motiivit niiden olemassa oloon ja sijoitteluun. 

Taaperon ensimmäinen parturikäynti eli kuinka surffitukka muuttui ananakseksi

Jälleen kerran asia mistä puhuttiin kauan ja jonka lopullinen toteuttaminen ei paljon aikaa vienyt,  mutta kun ei vaan saanut aiemmin tehtyä. Nyt ensimmäinen parturikerta on takana ja Ukkelilla on upea ananastukka.

Varasin ajan omalle kampaajalleni ja täytyy kyllä kehua Parturi Kampaamo Kuvastimen Pian ihanaa otetta pikku asiakkaan kanssa. Toki siinä vieressä itse hääräsin, mutta olisivat kyllä pärjänneet kahdestaankin. Itselläni on epäilys, että toinen kerta ei ehkä mene ihan yhtä sujuvasti, mutta se on sen ajan murhe.

Välihuomatuksena on sanottava, että äiti ei itkenyt, koska ne itkut oli itketty kuukausia sitten isin toimesta. Mieheni siis leikkasi kotisaksilla ensimmäiset hulmuavat takahiukset. Hän teki sen mitä en suosittele kenellekkään: Laittoi ponnarin ja napsautti. En ole varma itkinkö enemmän sille, että lopputulos oli niin hirveä (epätasainen polkka) vai sille, että tiesin olevan henkilö, joka tämän katastrofin joutuisin siistimään. Ajankohdallisesti hiustenleikkuu osui edelliselle päivälle ennen valokuvaajalle menoa <- Joku ehkä ymmärtää tuntemukeni.

Nyt on isonpojan tukka, mutta meininki entisellään.Usein kuvittelen, että muuttamalla ulkoisia asioita asiat muuttuu samalla hetkellä toiseksi. Totuus on, että ei se sisin mihinkään hetkessä muutu.Hyvä niin, en vielä isoa poikaa haluaisikaan.

Jäähyväiset syöttötuolille

Eilen tapahtui luopuminen syöttötuolista Kaksi vuotta tuoli ehti meillä olla ja pitkään juniori tuolin hankinnasta puhuttu, mutta projekti oli vain venynyt ja venynyt. Loppupelissä vaihto tapahtui päivässä ja kyllä tässä oli myös tuuria mukana.

 

Olen pitkään haaveillut pyöreästä valkoisesta pöydästä. Keittiöstä en ole kuvia julkaissut, koska huoneen silmäänpistävin yksityiskohta on ollut oranssipöytä. Pöytä ostettiin vanhaan asuntoon ja sinne se sopi mustien ovien vastapainoksi. Nykyiseen asuntoon se ei ole istunut kunnolla..

Torstaina bongasin Torista edullisen, mutta ruskeaksi petsatun pöydän. Pöytä olisi pienellä maalauksella kuitenkin ollut juuri sopiva ja laitoin viestiä myyjälle. Myyjä halusi pikaisesti pöydästä eroon, joten ehdottamani lauantaina katseluehdotus sai vastauksen, että jos joku ostaa pöydän aiemmin, niin hän myy ennen lauantaita. OK - eipä tuohon ollut mitään sanottavaa.

Samana päivänä työkaveri kertoi menevänsä auttamaan miesystävänsää heittämään ylimääräisiä tavaroita pois ennen tulevaa muuttoa. Huikkasin vitsinä, että jos pyöreätä pöytää löytyy, niin minulle voi tarjota. Kuinka ollakaan miesystävän tavaroista ei pöytää löytynyt, mutta työkaverin veljellä olisi yksi ylimääräinen valkoinen pöytä tarjolla. Tässä vaiheessa ei ollut vielä ruskean pöydän myyjästä kuulunut mitään, joten pyysin kuvia ja jos hinta olisi siedettävä, niin voisin kauppoja harkita.

Seuraavana päivänä työkaveri näytti kuvat ja pöytä oli täysin samanlainen kuin Torin kautta löytämäni (Torin pöytä oli mennyt jo edellisenä päivänä). Hintaa pöydälle ei työkaveri osannut kertoa, mutta kysyi ei meillä sattuisi olemaan syöttötuolia myydä. No olihan meillä juuri vapautumassa yksi ylimääräinen ja se lähtisi kyllä ilmaiseksi.

Pyysin työkaveria antamaan numeroni veljellen ja ei aikaakaan, kun veljen kanssa hierottiin kauppoja.

Tässä vaiheessa päästään tilanteeseen, jossa oli aika sanoa jäähyväiset syöttötuolille: Sovimme vaihtokaupan syöttötuolin ja pöydän välillä. Kerroin kyllä, että kyseessä oli IKEAn halvin mahdollinen syöttötuoli ja se uutenakin maksaa korkeintaan 12 euroa (Hinta tarkistettu Antilop syöttötuoli+tarjotin 16,99€ + tukityyny+päällinen 6,99€) . Syöttötuolista luopumisesta oli puhuttu pitkään ja kun tilaisuus osui kohdalle huomasin sen myös käyttäväni.

Vaikka Antilop ei ulkonäöltä mikään tyylikkäin ole, oli siinä paljon hyvää. Helppohoitoisuus eli puhdistaminen oli merkittävässä roolissa, etenkin silloin kun Ukkeli opetteli syömään. Syöttötuoli oli tarvittaessa helppo viedä suihkuun ja suihkutella siellä puhtaaksi. Turvavyötä pidettiin vielä viimeisenäkin iltana osittain kiinni (toinen jalka), koska sillä tavoin sai pojan pysymään paikallaan. Pöydälle kiipeäminen, kun oli ainoa keino päästä istuimesta pois.

Lauantaina, Ukkelin päiväunien aikaan, kaasutin ensin IKEAan ostamaan juniori jakkaran (oli nopein IKEA käynti ikinä - 15 minuuttia!) ja siitä suoraan noutamaan pöydän. Ukkelin herättyä päiväunilta oli meillä alkanut uusi aikakausi, johon ei enää syöttötuoli kuulu.

Kiitos Antilop 2016-2018. Palvele tukevasti uutta omistajaa.

Kesällä kuivaksi eli taaperon pikkaritreenit

"Kesällä se on helpompaa", näin minulle on kerrottu. Siis lapsen vaipoista vierrotus ja kuivaksi opettaminen.

Meillä kuivaksi opettelu lähti käyntiin  perhepäivähoitajan vinkistä. Yhtenä päivänä hän ehdotti, että jos kotoa alushousuja (pikkarit) löytyy, niin ne voisi tuoda seuraavana päivänä käyttöön.

Päivät on pitkään mennyt yhdellä ja samalla vaipalla, koska potalla käynti hoituu hoidossa rutiinilla. Kaikki neljä lasta hoitaa vessa-asiat ensisijaisesti pottaan ja kolme neljästä (Ukkeli mukaan lukien) on opettelemassa kuivaksi vanhimmat lapsen näyttäessä muille esimerkkiä.

Hoidossa homma hoituu, mutta kotona pottarutiinien kanssa on ollut opettelua. Vaipan kanssa eläminen on vaan niin helppoa. Potalla käyntiä ollaan aktiivisesti kannustettu ja Ukkeli mielellään (lähes aina) potalla käy, mutta ei sitä tule kellon tarkasti istutettua pöntöllä ja siksi myös vaippa on tullut käytettyä herkemmin.

Viime viikosta lähtien pikkariharjoituksia on tehty ja toistaiseksi harjoittelut sujuu todella hyvin. Ukkeli osaa jo ilmoittaa, kun on pissa-tai kakkahätä. Aina ei leikin tiimellyksessä potalle ehdi ja jokunen ilopissi pöksyyn lirahtaa, mutta suurimmaksi osaa on pottaan osunut.

Hoidossa hoitaja laittaa vaipan päiväunien ajaksi ja näin on myös meillä kotona. Yövaippakin toki on, mutta muuna aikana yritetään ilman vaippaa olla. Koska harjoitukset on vielä aluillaan täytyy hieman varmistella. Tosin vaipankin kanssa Ukkeli haluaa potalle tai pöntölle, jos ollaan oltu poissa kotoa. Pissahätä-go-gon iskiessä päälle ei ole auttanut ohjeistaa pissaamaan vaippaan vaan vessaan on menty. Hyvä niin.

Ukkeli on nyt 2 vuotta ja 7 kuukautta, joten iällisesti kuivaksi opettelu on hyvällä mallilla, jos on uskominen Mannerheimin lastensuojeluliiton tietoja. Meillä vaipoista opettelun kanssa ei ole pidetty kiirettä. Pottailu toki on aloitettu jo ennen kuin Ukkeli täytti kaksi, mutta vaippa&potta on ollut hyvä yhdistelmä. 

Tässä vaiheessa en kiveenhakattuja neuvoja uskalla antaa, mutta tähän mennessä on huomattu, että rutiinit on tärkeitä. Vaikka lapsi sanoo, että ei pissata, niin potalle vaan. Ja jos ilmoittaa, että on pissahätä, niin todella nopeasti potalle.

Äiti on...

Äiti on höpö-höpö
Äiti korjaa
Äidin syli on paras
Äiti lukee
Äiti pelaa pelejä
Äitistä tykkään
Äiti ajaa mummolaan
Äiti on töissä
Äiti ei saa tulla
Äiti, olen rakas
Äiti jumppaa
Äitin lempiväri on traktori
Äiti, en huuda (=itke)

Kalastellen - lautapelejä taaperolle

Applikaatioiden ja mobiilipelien täyttämässä arjessa haluan opettaa lapseni arvostamaan perinteisempiäkin pelitapoja. Diginatiivit voi tästä kauhistua, mutta meillä ei Ukkeli ole vielä pääsyt kännykkä/tablettipelejä pelaamaan.

Vahvistaakseni lautapelikulttuurin juurtumista perheessämme ostin viikonloppuna Ukkelille ensimmäiset omat lautapelit.

Mistä tahansa isommasta kaupasta, josta löytyy myös leluosasto, olisi varmati kaksivuotiaalle peli löytynyt. Ongelmana olikin, että minulla ei ollut hajuakaan mikä olisi hyvä peli! Päätin käydä kaupassa joka on erikoistunut lautapeleihin ja toivoin saavani heiltä palvelua myös minun tarpeisiin. Enkä pettynyt.

Kampin kauppakeskuksessa sijaitsee Lautapeli.fi kauppa ja kaupasta saa pelejä jokaisen makuun - aikuisille ja lapsille. Olin Ukkelin kanssa kahdestaan liikenteessä, joten jokainen parivuotiaan vanhempi tietää, että: pitkä aika + ulkovaatteet + lämmintila = ei hyvä yhdistelmä. Kemiallista reaktiota tuosta kaavasta ei saa aikaan, mutta tarpeeksi kauan lämpimässä alkaa tapahtumaan jokin reaktio. Löysin lupaavan näköisen hyllyn ja pelitarjonta oli valtava. Huh. Ei hajuakaan mitä valitsisi. Mieli alkoi vaellella jo lähicittarin leluosastolle, josta voisi valita kahdesta vaihtoehdosta toisen.

Onneksi erikoisliikkeestä löytyy ammattitaitoinen henkilökunta ja tietäväinen nuori mies (voi kyllä olla, että ei ollut kovin paljon minua nuorempi. Tai sitten täti höpisee vain omiaan) osasi kertoa ja suositella pelejä meidän tarpeisiin. En kehdannut niin hyvän esittelyn jälkeen lähteä yhden pelin kanssa kotiin vaan mukaan lähti kerralla kaksi peliä. Lautapelit on mielestäni kalliita, mutta jos peli on hyvä ja kestää pelaamista, maksaa se itsensä takaisin pelikertojen muodossa.

Toinen ostamistani peleistä on Muumipeikon kalaretki. Ukkelin hoitopaikassa ovat tätä peliä pelanneet joten tuttuus vaikutti ostopäätökseen. Pelin suositusikäraja on 3+ vuotta, mutta hoitopaikassa peliä on pelanut jo alle kaksi vuotiaskin.

Toinen peli on Minun ensimmäinen pelini Kalastus. Kalastuspeli on suunnattu 2+ vuotiaille.

Kummassakin pelissä on yksinkertaiset ja selkeät säännöt ja mielenkiintoista kyllä, kummassakin pelissä hyödynnetään magneettia (ei ollut minun lapsuudessa). Muumipelissä kaloja ja muita saaliita kalastellaan Muumipeikko -hahmolla, Kalastus -pelissä pelaajat käyttää onkea, jolla kalastetaan mereneläviä merenpohjasta.

Pelaaminen opettaa sääntöjen noudattamista, oman vuoron odottamista ja voittamista/häviämistä. Pelin aloittaminen vaatii myös omat toiminnot sekä pois laittaminen. Nettipelien hyvä ominaisuus on, että ne ovat nopeasti otettavissa käyttöön ja pelinappulat pysyvät tallessa (ellei sitten tule joku cyberhyökkäys), mutta ne eivät opeta sitä tosiseikkaa, että jos pelistä häviää nappula sen takia, että et keränyt kaikkia pelinosia talteen edellisellä kerralla (huolellisuus) ei peliä enää  voi pelata.

Pelasimme heti samana ilta kumpaakin peliä ja täytyy myöntää, että kyllähän siinä meinaa äidillä pariin otteeseen hermo mennä, kun parivuotias yrittää pelata omilla säännöillä. En haluaisi olla mikään sääntönatsi, mutta mielestäni on hyvä alusta lähtien opetella pelaamaan sääntöjen mukaisesti.

Kunhan nämä pelit on pelattu puhki (=äiti kyllästynyt) odotan innolla seuraavien pelien hankkimista.

Onkohan missään lainapelirinkiä, jonka kautta saisi vaihdettua näitä perheen pienimpien pelejä keskenään? Tai tavata ja pelata pelejä yhdessä? Jos tiedät Helsingissä Käpylän alueella sellaista, niin saa vinkata. Toisaalta, jos kiinnostaa sellainen perustaa voi olla yhteydessä :)

Mumin Kaffe - lupa riehua

Myöhäisherännäinen täällä taas hei! Kun ensimmäinen Mumin Kaffe aukesi Liisankadulle 2016 oli  minun tarkoitus siellä käydä heti samantien. Aika vaan johonkin vain kului ja, noh, enpäs ikinä saanut niin paljon aikaiseksi. Mutta nyt on Mumin Kaffe neitsyys mennyt ja vihdoinkin on kahvila korkattu ja koettu.

Tämäkin käynti olisi ehkä vielä siirtynyt (parilla vuodella) mutta, osallistuin Perhekuplan arvontaan instagramissa ja voitin! Voitto oli paikka Perhekuplan bloggaajien tapaamiseen + kahvila piffas sumpit. Mukaan sai ottaa kaverin, joten tässä sai lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Käynti Mumin Kaffessa ja mammatreffit.

Treffien kellonaika ei ollut meille paras mahdollinen, koska yleensä klo 13.30 meillä nukutaan päiväunia. Käytännöllisenä äitinä hoidin tässäkin kaksi kärpästä yhellä iskulla (hirveänä näitä kärpäsiä nyt teksissä...): Päivälenkki ja päiväunet. Siitä onkin jo aikaa, kun vimeksi on Ukkeli rattaissa nukkunut ja äiti tehnyt ainoastaan päiväunien takia yli tunnin kävelylenkin. Ilma oli ihana, Ukkeli nukkui hyvin ja ajoitus täydellinen. Eli kaikki meni kuten pitikin. Paitsi, että olo oli hikinen ja nihkeä.

Kahvilasta löytyi Koivulan emäntä, Sinä olet aurinko ja Villi viisikko blogista tutut bloggaajat. Lahjaksi tapaamisessa saatiin mukaan goodie backit eli senkin puolesta reissu oli tuottoisa.

Korkeavuorenkadun Mumin Kaffe oli sopivan kokoinen. Tarpeeksi intiimi, mutta tarpeeksi tilaa lapsien mellastaa. Mumin Kaffeen yksi valttikortti on juuri se, että tarjolla on lapsille puolapuita, pelejä ja paikka, jossa saa melskata. Jos siis etsii rauhallista pistettä ei ehkä kannata suunnata Mumin Kaffeeseen tai ainakin voi varautua siiihen, että lapsia ei hyssytellä (ellei sitten oikeasti ole aihetta).

Sen lisäksi, että leikkipaikka saa kiitosta täytyy kehua kahvilan tuotteita ja erityisesti suklaakakkua (en kyllä muita maistanutkaan). Toki kakkupuolenkin olisi voinut vetää vielä astetta muumimmaksi ja tarjota muumikakkuja esim. Muumin muotoisia paljoa, Muumimamman mansikkakakkua yms. En valita, vinkkaan vaan. Myös Muumi-rusinat olisi maistunut ainakin Ukkelille. Voi olla, että niitäkin oli tarjolla, mutta omaan silmääni ei osunut moiset.

Vietimme mukavan tunnin kahvilassa lasten leikkiessä ja äitien kahvitellessa. Suklaakakku täytti kävelyssä kuluttamani kalorit, joten hyvällä omalla tunnolla sen söin. Ukkelille maistui muumikeksit sekä riisipiirakka munavoilla.

Korkeavuorenkadun Mumin Kaffen sijainti on Tove Janssonin historiaa ajatellen erittäin osuva. Tove on asunut alueella aikoinaan ja Brobergska samskolan jossa hän opiskeli, tunnetaan nykyisin paremmin Desing museona.

Hämähäkki väärin päin....

Flunssan vaivaamana pötköttelin koko perjantai-illan sängyn pohjalla kirjaa lukien. Ukkeli onneksi piti äidille seuraa (vähän liiankin innokkaasti).

Jossakin vaiheessa Ukkeli nosti itselleen sänkyyn isällään kesken olevan kirjan ja "luki" sekä katseli kuvia siinä seuramiehenä. Aikansa kirjaa tuijoteltua laittoi kirjan pois ja keskittyi kansikuvataiteen katseluun. Ei mennytkään kovin kauan, kun vierelläni alkoi kuulumaan hämä-hämä-häkki -laulun tuttu sävel. Niin, siinähän se kannessa komeili - hämähäkki väärin päin, tuttavallisemmin kirkkovene, pimppi, pimpero, toosa, tuhero, pillu. Yhdessä tuumittiin, että niinpä on hämähäkki kanteen piiretty ja vieressä koppakuoriainen (joka oikeasti on rauhanmerkki). Kutsuttiin vielä Mieskin hämähäkkiä katsomaan.

Hei, meillä puhutaan!

Ukkeli täyttää ensi viikolla 1v 8kk ja hänen sanaisen arkkunsa kansi on raoittunut. Hienoa eikö totta?

Vauvan suoltamaa pulputusta on saatu kuunnella Ukkelin suusta jo pitkään. Tarinaa on riittänyt pienestä pitäen ja neuvolakortissa lukee 3 kk tarkastuksen yhteydessä merkintä "jokeltaa ja hymyilee". Ukkeli oli mielestäni äänenvoimakkuudelta hiljainen vauva ja etenkin julkisilla paikoilla ei turhia itkenyt tai elämöinnyt.

Ikää kun on tullut, on oma äänikin löytynyt. Taaperon kiljahdukset ja äänenavaukset on tullut tutuksi eikä niihin niin paljon kiinnitä huomiota. Julkisella paikalla yritän toisinaan hyssytellä, mutta jos pälpätys, kikatus ja kiljahtelu on hyvän tuulista, en silloin ole turhaan hiljentänyt. Jos on hauskaa, niin antaa sen kuulua. Suru, itku, raivo yms. hoidetaan sitten muuten.

Ensimmäinen sana oli lamppu. Ikää tuolloin oli 11 kuukautta ja Ukkeli matki paljon sanoja. Silloin kuultiin ensi kerran äiti, isi ja nalle, mutta kun keskittyminen kohdistui kävelemiseen jäi jäljelle vain lamppu. Lamppuja oli myös muutkin kuin lamput esim. pallot ja joulukuusen koristeet. Sen jälkeen käsiteviidakkoon eksyi matkan varrelta nam-nam, brumm-brumm, hau-hau, mjau sekä i-ha-haa. Uskon edellä mainittujen sanojen merkityksen olevan selittämättä selviä.

Kun kävelyasiat tuli harjoiteltua, on palattu jälleen sanoihin. Huhtikuun Berliinin reissulta lähti "pupu" mukaan ja parin viikon aikana on sanavarasto lisääntynyt vauhdilla. Varastoa on täydennetty mummolla, äidillä ja tusinalla muulla melkein tunnistettavalla sanalla. Kotona keskustelemme Ukkelin kanssa sujuvasti, kun hän loihtii joka väliin "äitiä" ja minä pyrin vastaamaan siihen eri tavoin.

Toistaiseksi en ole rasittunut jatkuvasta "äiti" -sanan jankkaamisesta. Kestämiseen toki auttaa, kun tietää sanavaraston siitä koko ajan kehittyvän. Ehkä joku päivä jatkuva äiti, äiti, äiti, äiti -toistelu laittaa pinnan kireälle, mutta tuskin siihen koskaan kyllästyy.

Taaperon kanssa neuvolassa

Johonkin tämä aika on hävinyt ja tänään meillä oli Ukkelin 1,5 vuotisneuvola. Vauvavuoden neuvolakäynnit on menneen talven lumia ja nyt oltiin asialla taaperon kanssa. Huhuja 18 kuukauden neuvolatarkastuksesta olin kuullut, mutta ei se ollut lainkaan sellaista kun kuvittelin.

Aikaa varatessani maaliskuussa (kännykässä oli muistutus, että muistin varata) mukaan pyydettiin tulostamaan Pikkulapsiperheen voimavara -kysely sekä päihteiden käyttöön liittyvä kysely (se sama mikä oli jo ainakin kaksi kertaa täytetty aiemmin). Omalta osaltani alkoholinkäyttö olisi vähentynyt "alhaisesta" "olemattomaksi", jos sellainen vaihtoehto olisi olemassa.

Ennakkoon olin kuullut, että mittojen lisäksi lapsen pitäisi osata jotain esim. pallon heitto/potkiminen, jotain palikkajuttuja sekä palapelin kokoamisyrityksiä. Tiedän, että jotkut vanhemmat on varta vasten opettanut lapsilleen näitä taitoja (ja se on OK, hyödyllisiä taitoja nimittäin!), mutta meillä ei erityistä harjoitusleiriä järjestetty asian suhteen. Ukkeli on palloa potkinut ja heitellyt, mutta eikös se ole, että ei kukko käskien laula? Luojan kiitos vanhemmuutta ei mitata sen mukaan kauaksi lapsi palloa heittää tässä iässä.

Neuvolaan tultiin muka ajoissa, mutta olin katsonut ajan väärin eli juuri kun olin riisumassa Ukkelin ulkovaatteita pyydettiin meitä jo sisään. Hoitajana oli meidän oma tuttu hoitaja, mutta lääkäriä en ollut aiemmin tavannut. Meillä on tainnut olla joka kerta eri lääkäri.

Ukkelin kuoriuduttua lopulta ulkovaatteista syöksyi hän välittömästi leikkimään. Kuinkas muuten. Hoitaja tutustui kyselyiden vastauksiin ja koska niissä ei ollut mitään erityistä siirryttiin Ukkeliin. Lääkäri kysyi joko Ukkeli syö lusikalla ja haarukalla sekä onko pottaa kokeiltu. Noitahan meillä on jo harjoiteltu ja ensimmäiset pissitkin possaan liruteltu, joten hyvällä alulla oltiin asian suhteen. Ukkeli löysi leluhyllystä autojen lisäksi palikat joista voi koota tornin. Sitä sitten terveydenhoitajan kanssa kokeilivat ja pari palikkaa saatiinkin torniksi asti. Ja siihen sitten loppui kykyjen koettelu. Siis lääkärin ja hoitajan puolelta. Ei pyydetty palloa potkimaan tai heittämään eikä palapelejä ratkomaan. Olin ehkä vähän pettynyt, mutta jos ne kokeillaan sitten puolen vuoden kuluttua :/

Siirryttiin lääkärintarkastukseen ja mittauksiin. Aluksi lääkäri katsoi silmiin ja kuunteli sydämen sekä keuhkot. Tämä toimenpide ei herättänyt suurta vastareaktiota, mutta ei se kivaa ollut. Seuraavaksi lääkäri tutki onko kivekset laskeutunut sekä sykkeen jostakin sieltä lantionalueelta (laskimosta?). Tämän tutkimuksen ajan Ukkeli rimpuili istui sylissäni.

Pituus mitattiin kuten aina ennenkin eli Ukkeli lavetille lepäämään, minä pidin pään paikallaan ja hoitaja mittasi. Tämä oli ainakin meidän pojalle hieman hämmentävää (olla paikallaan!), mutta huudolta vältyttiin. Punnitus oli mielyttävämpi, koska vaakakaukalossa sai istua. Päänympärysmitta otettiin ja tässä hoitaja lähestyi mitattavaakohdetta selkeällä kokemuksella, koska hän aluksi "otti mitat" omasta päästä, palikan ympäriltä, Ukkelin ranteen ympäriltä sekä kädessä olevan lelun ympäriltä ennen kuin mittasi todellisen kohteensa. Tällä välin Ukkelin kanssa ihmeteltiin mitan loppupäätä, joten mittaus sujui leikiten.

Kaiken kaikkiaan aikaa meni noin 15-20 minuuttia ja neuvola korttiin saatiin merkintä "reipas poika". Kun oli aika lähteä kotiin ei Ukkelilla ollut mikään kiire lopettaa leikkejänsä. Lopulta sain houkuteltua hänet mukaani ja tädeille vilkutettiin heipat.

Askartelua 1,5 vuotiaan kanssa - Kortti ukille

Haaveilen jo yhteisistä askarteluhetkistä pojan kanssa. Siis niitä hetkiä, kun kumpikin tekee itsenäisesti omia töitään ja hän seuraa ohjeitani eikä keskity esimerkiksi värikynien syöntiin.

Ukkelin ikä ei ole minua estänyt kokeilemasta askartelua ja tämän vuoksi olemme aina silloin tällöin kokeilleet esim. korttien tekemistä. Melkein puolitoistavuotiaan kanssa meno on aikamoista räveltämistä ja kieltosanojen viljelyä (hermojen kiristymisestä puhumattakaan), mutta siitähän ne taidot sitten pikkuisella karttuu. Askarteluun kannattaa varata aikaa ja aika kannattaa miettiä niin, että esim, nälkä ei iske kesken kaiken.

Olemme aloittaneet jo pääsiäiskorttien teot, koska hommaa ei kannata jättää viimeiseen iltaan (niistä postaus myöhemmin). Tällä kertaa askartelimme isälleni, eli Ukkelin ukille, syntymäpäiväkortin. Lopulta kortista tuli jonkin sortin mixed media -työ, mutta koska tavoitteeni oli saada kortiin väriä, niin silloin pitää ottaa kaikki neuvot käyttöön. Tällä kertaa jätin sormivärit pois, mutta käytössämme oli tussit sekä silkkipaperi.

Piirsin paperille auton kuvan ja ajatukseni oli, että Ukkeli olisi töhertänyt edes pari viivaa paperille. Kokeilu oli mielenkiintoinen ja yhtä onnistunut kuin aiemminkin: Väriä oli enemmän pojassa kuin paperilla. Värit on vauvoille tarkoitetut, joten pieni navan piirtely tai käsien värjäys ei ole niin pahasta. Pesemällä lähtee myös pöydästä ja syöttötuolista. Ja minusta.

Seurattuani aikani korkkien irroittamista keksin vaihtaa tekniikkaa. Paperin repiminen on hauskaa puuhaa, joten otin silkkipaperia ja annoin Ukkelille tehtäväksi repiä paperia pienemmäksi. Tässäkin ilmiselvästi päti se, että mikä on luvallista ei ole kivaa. Hetken papereita lahjakkaasti repi, mutta sitten silppua alkoi etsiytymään suuhun ja loput pyyhittiin lattialle. Silkkipaperin repimiseen Ukkeli sai apua yllättävästä suunnasta: Kissamme päätti tulla makaamaan pöydälle silkkipaperiarkin päälle ja samalla repiä hampailla paloja paperista. Toimi se niinkin.

Paperin repiminen oli helppo vaihe, koska seuraavana paperit piti saada kiinni korttiin. Sormivärien kanssa maalaamisesta oppineena tiesin, että kaikkea pitää edelleen maistaa. Silmäkovana yritin seurata, että pieni sormi ei eksy suuhun askartelun aikana (ehkä katseeni harhaili ainakin kertaalleen). Liimaaminen ikuistui myös videolle eli suosittelen katsomaan totaallista tositeeveetä siitä mitä taaperon kanssa askartelu on. Tämä 6 askeleen pikaopas pääpiirteittäin kertoo, miten homma etenee.

En sitten muistanut ottaa kuvaa lopullisesta kortista, mutta leikkasin auton kuvan A4 paperista ja kirjoitin taakse onnittelut. Ukki pääsi ihastelemaan korttia hyvissä ajoin, kun posti toimitti sen ajoissa perille. Toisen ukin synttärit onkin heti ensi kuussa, joten voisimme aloittaa seuraavan kortin kanssa askartelua :)