Oli kerran kauan sitten, aivan tuntematon maa.... ja on muuten vieläkin.
Kun minä olin lapsi... silloinkin katsottiin Maija Mehiläistä, Villeä, Kuningatarta, sitä heinäsirkkaa ja opettajatarta. Nykypäivän Maija& Co on tosin saaneet hiukan face liftiä, mutta annettakoon se anteeksi, koska digiaika, nykytekniikat ja onhan Maijakin jo täyttänyt 40 vuotta. Siis se 1975-1982 julkaistu piirrossarja. Alkuperäinen Waldemar Bonselin Maija Mehiläinen on jo yli satavuotias... (Kiitoksia Wikipedia, ilman sinua tätäkään tietoa en olisi löytänyt).
Elokuva oli tyylillisesti sama kuin muistikuvieni piirrossarja ja tarinalta yhtä opettavainen kuin tarinat silloin aikoinaan.
Maija Mehiläinen ja Hunajakisat -leffa tuli ensi-iltaan perjantina 29.6. ja minä kävin Ukkelin kanssa katsomassa filmin lauantain päivänäytöksessä. Elokuva on sallittu kaikenikäisille ja yleisö koostuikin 3-7 (ehkä tuota luokkaa) ikäisistä lapsista sekä aikuisista.
Leffa oli Ukkelin ensimmäinen taaperoikäisenä näkemä. Kävin Ukkelin ollessa pienempi kaksi kertaa Vauvakinossa (toinen oli La La Land), mutta tämä oli ensimmäinen OIKEA leffanäytös - ei puolihimmeätä valaistusta, ei miellyttävän hiljaisia ääniä, ei leluja salin etuosassa, ei aikuisten leffaa eikä myöskään halvempia lippuja.
Leffan aloitusaika oli 12.30 ja ennen leffaa ehdimme käydä Flamingon sisäseikkailupuisto Naurusaaressa sekä syömässä RAX Buffeessa. Ennen leffaa ostimme toki myös leffaeväät eli popcornia ja limut.
Saliin tulimme aika tarkalleen puoli yksi ja tuolloin käynnissä oli screenillä pyörivä leffapeli. Pelin päätyttyä oletin elokuvan alkavan välittömästi - olihan kyseessä lapsille suunnattu elokuva. Oletukseni meni vikaan korkealta ja kovaa. Finnkinoa ei voi ikärasistiksi syyttää vaan tasa-arvoisesti näyttivät pakollisen vartin mainoksia. Kyllä. Tässä vaiheessa viereisessä penkissä oli jo levottomuuden merkkejä ilmassa ja aloin epäilemään leffaan tulon järkevyyttä.
Lopulta mainokset loppuivat ja valot sammutettiin. Selkäni takaa kuulin kuinka naisääni lohdutti pientä katsojaa, että sali kyllä kirkastuisi, kun leffa alkaa. Ukkelikin rauhoittui istumaan ja kaivoin esille ostamani leffaherkut. Kyllähän äidin pitää lapselleen opettaa elämän perusasiat eli leffassa pitää syödä herkkuja (joo, joo, joo voisi olla ilmankin ja on huonotapa).
Olin ostanut pienimmät popparit, koska siinäkin kipossa on pikkumiehelle suolaa syötäväksi yli tarpeen. Ajatukseni toki oli, että jaamme popparit, mutta Ukkeli oli eri mieltä ja kielsi minua syömästä popcorneja (sain minä niitä lopulta , mutta jakamista me vielä harjoitellaan).
Leffan kokonaiskesto on 1 tunti ja 25 minuuttia. Ukkeli jaksoi istua paikallaan noin 15 minuuttia ja sitten alkoikin oma hunajaralli äidin syliin - omalle paikalle - äidin syliin. Loppuleffa meni lattialla istuen, mutta kotiin ei halunut lähteä vaikka useamman kerran asiaa leffan aikana kysyin.
Leffa oli viihdyttävä ja aikuisena, joka pitää piirretyistä/animaatioista/anime-elokuvista, Maija Mehiläinen ja hunajakisat elokuvan jaksoi helposti katsoa. Alle kolme vuotiaalle juoni oli ehkä liian vaativa ja elokuva kestoltaan turhan pitkä. Tarinassa oli opetus ja tämä todennäköisesti aukeaa hieman vanhemmille paremmin kuin taaperolle (Etenkin sellaiselle, joka seuraa osan elokuvasta lattialla pimeässä teatterissa). Meillä ei ole Maija Mehiläistä kovin paljon katsottu eikä se ole SE juttu ja tämä mahdollisesti vaikutti myös keskittymiskyvyn herpaantumiseen.
Minulle käynti leffassa oli opettavainen kokemus ja tulen jatkossakin Ukkelia viemään elokuviin, jos vain sopiva elokuva osuu kohdalle. Todennäköisesti leffassa käyntiä harjoitellaan kotona, jolloin levottomuuden alkaessa ei Ukkeli häiritse maksavia katsojia tai leffassa on helppo pitää taukoa. Rahatkin säästyy kotiteatterissa, koska leffassa käynti on kallista lystiä vaikka sitten menisikin näytökseen sarjalipuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!