perjantai 6. heinäkuuta 2018

Mustavuori ja Vuosaaren huippu - sunnuntain perheretkikohde


Viime sunnuntaina päätimme vihdoinkin käydä Mustavuoren linnoitusalueella sekä Vuosaaren huipulla. Jostakin syystä kuulin Mustavuoren linnoitusalueesta ensimmäisen kerran vasta tänä keväänä. Toki voi olla, että alueesta on 22 Helsinki vuoteni aikana ollut jossakin yhteydessä puhetta, mutta varsinainen herääminen paikan olemassaoloon tapahtui vasta nyt.

Monta kertaa olemme Miehen kanssa puhuneet, että pitäis mennä. Pitäis ja pitäis. Saamattomuus on oma synti ja eihän niitä asioita tapahdu kuin tekemällä. Sunnuntaiaamuna, kun ei ollut mitään erikoista suunniteltu ja kelikin oli suhteellisen hyvä, päätimme lähteä katsomaan linnoitusalueen maaston.

Olin kuvitellut, että paikka on jossakin middle-of-nowhere akselilla, mutta tuossahan tuo oli melkein vieressä. 



 Mustavuoren linnoitusalue on Mustavuoren luonnonsuojelualueen vieressä ja metsikössä olisi saanut kulutettua enemmänkin aikaa. Vaikka meillä oli eväät mukana, emme evästäneet täällä vaan kävimme sukkelaan linnoitusalueella. Alueesta jäi varmasti vähintään puolet näkemättä, mutta paikka on nyt katsastettu tulevia retkiä varten. Meidän ollessa paikalla kallioilla oli yksi perhe eväsretkellä ja sijainti soveltuikin erinomaisesti retkieväiden nauttimiseen. Alueella on rotkoja, luolia ja yllättäviä pudotuksia, joten Ukkelin (ja yleensäkin perheen pienempien tai herkkäjalkaisten) liikkumisia kannattaa seurata tarkkaan.

Koska lopultakin olimme saaneet itsemme ulkoilemaan (ja idän suuntaan) päätimme käväistä samalla Vuosaaren huipulla. Siinä oli toinen kohde jossa ei ollut tullut käytyä (ja josta en ollut edes koskaan kuullut, onneksi Mies oli).

Mies oli katsonut, että huipulle pääsisi Mustavuoren suunnasta polkuja pitkin, mutta myös autolla. Autolla huipulle ei pääse, mutta huomattavasti lähemmäksi Vuosaaren sataman läheisyyteen, kuin kävellen Mustavuoren suunnasta.





Alueena Vuosaaren huipun ympäristö on vähintään erikoinen. Tiessä näkyy raskaiden ajoneuvojen jättämät öljytummentumat, aidat eristävät alkumatkan ja suljettujen porttien kylteissä kiellettään menemästä jätemaa-alueelle.

Noustessamme mäkeä ylös tuli minulle ajoittain olo, että olisimme Kreikan lomakohteessa. Kivet ja pystyyn palanut heinikkö loivat oivan mielikuvituspakomatkan. Pakosta huomasi, että ympäristöön on panostettu eikä kaikki ole luonnon muovaamaa. Kokeiltavan arvoinen retkikohde.

Kuten sanotaan: huipulla tuulee. Emme suinkaan olleet ainoat retkeläiset vaan tällä kertaa huipulla ei ollut yksinäistä (jos ikivanha pieni sanaleikki sallitaan). Vuosaaren sataman maisemista nauttiessa napostelimme eväät. Kiikarit olisivat olleet hyvä olla mukana, koska huipulta näki kauas ja olisi ollut mielenkiintoista tutkia ympäristöä tarkemmin. Tässä siis toinen kohde johon vielä palaamme.

Yksi syy uuteen retkeen on, että vaikka Ukkeli on reipas retkimies ja jaksaa hyvin taivaltaa yllättävän (siis minun mielestä yllättävän) pitkiä matkoja on taaperon kanssa kulkiessa aina se toinen puoli eli kun enää ei jaksakaan. Eli ettei totuus unohtuisi, ei se kulkeminen aina niin reipasta ole:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!