torstai 17. elokuuta 2017

Sadepäivän leikit - voiko sateeseen sulaa?


Sateen ropina sadetakin huppuun. Märät heinänkorret kumpparien ympärillä. Hapekas ilma keskellä metsää. Kastuneiden kivien ihastelua ja puron tekoja. Sitä on meidän sadepäiväleikit.

Ehkä joku päivä. Vaaleanpunaisissa höttöunelmissani. 

Minusta on tullut hattaraa, sokeria joka sulaa sateessa. En ole kykeneväinen ulkoiluun sadesäällä.

Sade kastelee. Kun kastuu tulee kylmä ja kuka nyt kylmissään haluaa olla? Sadetakki ei hengitä. Kun tuntee paikallaan seistessä hien valuvan pitkin selkää pitkähihaisen paidan alla ei sekään mieltä ylennä. 

Vai onko minulla vain väärät varusteet, koska sade ei lapsia haittaa. Toisaalta lapset menee järveenkin, johon en varpaallakaan koskisi tai ui keväällä sadevesikorvossa ennen kuin lumet on edes sulanut. Tai niin minä aikoinaan tein.

Mutta missä vaiheessa minusta tuli mukavuuden haluinen?

Poikani ensimmäisenä päiväkotiharjoittelupäivänä (<-Onko tuo muka yhdyssana?!!) satoi Helsingissä vähemmän kuin edellisenä päivän, mutta silti vettä tuli paljon. Sen tunnin mitä hän päiväkodilla oli, viettivät he ajan ulkona kaatosateessa. Puettuna kumppareihin, kurahaalareihin ja sadetakkiin Ukkeli sai ensikosketuksen sadeleikkeihin. Rapaisena, hiekkaa suupielistä valuen (sitä on ennenkin syöty, mutta maistuu edelleen) ei hän kertaakaan valittanut kuumuutta, kylmää tai märkää. Hänellä oli hauskaa!

Ukkelilta on jäänyt sadepäiväleikit ulkona kokematta, koska olen sadepäivisin keskittänyt aktiviteettimme sisätiloihin. Jos hermo ei kestä aika ei kulu kotona, voi lähteä käymään esim. Sisäleikkipuistossa, joita ainakin pääkaupunkiseudulla on useampi.

Olen suosinut tähän asti ilmaisia kohteita, kuten kirjasto ja kaupat, mutta pikku hiljaa taaperon mielenkiinto ei riitä vaunuissa istumiseen vaan tuolloin tarvitaan ääntä ja actionia. Olemme joskus ajaneet lähijunalla lentokentälle ja katsoneet mitä sieltä löytyy. Jos ilma on kirkastunut, on voinut mennä kattotasanteelle katsomaan lentokoneita.

Odotamme vielä tulevia sadepäiviä, jotta pääsemme kokemaan sadepäivän leikkejä. Kunhan Ukkeli tuosta vielä kasvaa on meillä edessä varmasti monta mukavaa leikkihetkeä. Silloin me myös menemme metsään haistelemaan hapekasta ilmaa, koska se tuoksuu aivan erityiseltä.

Mitkä on sinut vinkit sadepäivälle, jotta osaan varautua paremmin tulevaan?

Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittaa yhdestä yhteisestä aiheesta.
Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Mini Marathon 2017 - Rusinan voimalla mitali kaulaan



Lauantaiaamuna 12. elokuuta koettiin Eläintarhan kentän ja Telia 5G - areenan välillä suurta urheilujuhlan tuntua, kun Helsingissä juostiin/käveltiin/kannettiin noin 1 km pituinen Chiquita Marathon eli Mini Marathon. Lähtöryhmät oli 2012 ja sen jälkeen syntyneistä aina 2005 syntyneisiin.

Haastatteluryhmämme tavoitti ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 10 matkaan lähteneen reippaan Suomi-verkkareihin sonnustautuneen nuoren miehen, jolle Mini marathoni oli ensimmäinen. Alle kaksi vuotiaalta juoksijalupaukselta liikeni hetki haastattelulle ennen syöksymistä seuraavaan kävyn perään.
Paikalla oli tapahtumasponsorin maskotti. Maskottiin ei uskaltanut tehdä liian läheistä tuttavuutta

Alkulämmittelyyn kuului kentän tamppaus

Haastattelija (H): Noh, ensimmäinen juoksu juostu. Mitenkäs se omasta mielestä meni?
Juoksija (J): En nyt tiedä, kun en ole ennen tämmöiseen osallistunut.

H: Ha-ha-ha (väkinäistä naurua). Aivan, vaikeahan se silloin arvioida. Miten lähtö meni?
J: Lähtö tuli nopeasti. En edes tajunut mitä pitäisi tehdä. Ekaksi siinä jorattiin huolettomasti ja sitten huoltojoukot tuuppivat minua eteenpäin. Kun ympärillä ihmiset alkoi juoksea, niin eihän siinä voinut itsekään muuta kuin lähteä liikkeelle. Välittömästi kyllä palautetta annoin huoltojoukoille, koska mitään puhetta ei ollut valokuvaajista. Paparazzit piirittivät minut radan reunalta ja askeleet meni aivan sekaisin. Siinä vaiheessa vauhti hieman hidastui, mutta pian pääsin taas vauhtiin.

H: Onneksi pääsit jälleen matkaan. Miltä reitti tuntui? Ehtikö matkan varrella katsomaan maisemia?
J: Reitti oli suhteellisen vaativa ja vaihteleva, kun oli ainakin kolme ylämäkeä.  Hiekkapätkä oli haastava, kun olisi pitänyt kiviä tutkia tarkemmin eikä minun annettu sitä tehdä. Asfaltti tuntui tahmealta ja useamman kerran piti tukea tiestä ottaa. Huoltojoukot olivat onneksi välittömässä läheisyydessä ja matka jatkui iloisinmielin. Myönnetään tosin, että kyllä siinä rusinarasian voimalla loppuun asti puskettiin. Välillä olin ehkä hieman turhan itsevarma ja osan matkaa kävelin takaperin. Mutta yleisö rakasti minua! Kyllähän se mitali kruunasi koitoksen. Paitsi, että sitä ei voinnut syödä.

H: Aivan, aivan. Aika hurmuri kyllä olet. Mutta mitenkäs tällaiselle matkalle valmistaudutaan?
J: Ollaan tehty muutamia pienempiä lenkkejä tässä edellisviikolla. Isi olisi ostanut uudet kengät, mutta niitä ei olisi ehtinyt sisäänajaa. Lepo, nesteytys ja ravitsemus. Niillä ollaan menty ja mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Eilen päiväunet jäi lyhyeksi, kun piti harjoitella päiväkodissa nukkumista. Hieman haastavaa kesken harjoittelukauden siirtyä joukkuelajiin, kun on kuitenkin tottunut yksilösuorituksiin. Yöunet vedin sitten hieman pitkäksi, joten levätty on. Aamupalaksi nautittiin marjoja sekä kauramuroja. Tästä kun pääsen, niin kotona odottaa pasta-annos. Hiilarit balanssiin, tiedäthän sinä.

H: Kuulostaa hyvältä. Mitenkäs ensi vuosi, joko toukokuun Mini Marathoni siintää mielessä?
J: Kyllähän tämä kausi on kohta taputeltu. Huomenna otetaan palauttavapäivä ja katsotaan sitten maanantaina miltä se ensi vuosi näyttää. Ja vieläkö tässä uraa jatketaan. Ensi vuotta voisi ajatella, jos äiti ja isi maksaa osallistumismaksun.

H: Mitä terveisiä haluaisit lähettää järjestäjille?
J: Juoksupaidoista voisi löytyä pienempiäkin kokoja. Huoltojoukot veti solmun paidan kulmaan, koska helma oli liian pitkä. En tiedä vaikuttiko solmu kuinka paljon loppuaikaan, joka siis oli 22 min 36 sekuntia. Kengässäkin taisi olla hiekkaa eilisen hiekkalaatikkoleikin jäljiltä. Maalissa tarjottu banaani, makuvesi, rusina ja keksi kyllä oli ihan jees näin rankan koitoksen jälkeen. Tuli vaan syötyä jo ennen lähtöä ne saadut pastillit, niin ei ollut sitten mitään aterioinnin jälkeen.

H: Kiitoksia haastattelusta ja onnea tuleviin kisoihin.
K: Kiidos, nyt pitää mennä nukkumaan. Päiväuniaika on jo ylitetty.
Maalisuora häämötti, mutta kierrätykseen taipuvainen kilpailija ehti kerätä roskat matkan varrelta talteen

Mitali kaulassa!


keskiviikko 9. elokuuta 2017

kohti päiväkotiarkea - harjoitteluviikot


Meilläkin ollaan ottamassa askel kohti päiväkotiarkea. Ukkelin päiväkotitaival lähtee käyntiin yksityisessä päiväkodissa ensi viikon maanantaina, mutta jo tämän ja viime viikon olemme totutelleet päiväkodin tavoille.

Viikko sitten keskiviikona oli ensimmäinen tutustumispäivä. Ohjeistukseksi oltiin saatu, että tulette klo 9.45 pihalle. Keskiviikkona vettä tuli taivaan täydeltä ja itse katselin harmaata taivasta työpaikan ikkunasta.

Mies käytti Ukkelia päiväkodilla ja keskenään viestiteltiin, että "ei kai ne ulos mene tällaisella säällä". Oikeasti sitä vettä tuli PALJON! Onneksi sadevaatetus oli päällä, koska niin siellä oli alle kolmevuotiaiden ryhmä leikkinyt innoissaan pihalla. Siinä ei siis "pikkusateet" pidätellyt.

Ukkelille tällainen sadeleikkikokemus oli ensimmäinen, koska minä olen sokerista ja aina ollaan keksitty muuta tekemistä sadepäiviin. Eli heti kannatti päiväkotiin meneminen 😃.

Päivittäin ollaan käyty noin tunnin verran kerrallaan tutustumassa tapoihin, leikkikavereihin ja taloon. Vuorotellen on oltu sisällä ja ulkona. Koska virallinen aloitus on vasta ensi maanantaina, on Ukkeli ollut meidän valvovan silmän alla ja vastuulla.

Tällä viikolla edessä on vielä ruokailu- ja lepohetkiharjoittelu. Ainakin toistaiseksi Ukkeli on lähtenyt leikkeihin mukaan, mutta katsotaan miten käy, kun äiti ja/tai isä ei olekaan lähellä. Ukkeli on kyllä yleensä niin reipas, että en usko tässä tulevan mitään ongelmaa. Katsotaan mikä on sitten totuus muutaman viikon päästä.

Ensi viikolla mies on vielä kesälomalla, joten pääsemme ensimmäisen virallisen viikon vielä hoitamaan kevennetysti. Ensi viikolla nähdäänkin sitten miten hyvin äiti saa lapsen liikenteeseen ja päiväkodille ennen aamupuuroaikaa.

Harjoitteluaika on erittäin hyödyllinen. Ajatuksena voi tuntua turhauttavalta, että harjoittelu aikaa ei ole kuin tunnin päivässä, mutta se on juuri sopiva määrä. Olemme päässeet sisäistämään annettuja ohjeita, tutustumaan henkilökuntaan ja lapsiin, saanneet tietoa tipottain eikä kerta oksennuksena, josta ei muista kuin kokkareet. Olemme saanneet käyttöömme "kellokortit", joilla kuitataan lapsi tuoduksi ja noudetuksi, kuulleet nettijärjestelmästä, päivittäisestä palautekäytännöstä ja siitä mitä päiväkodille pitää tuoda.

Totta kai asiat voisi kertoa paperilla, mutta tämän puolentoista viikon aikana luodaan jo vuorovaikutus perheen ja päiväkodin kesken. On myös helppo kysyä seuraavana päivänä asioita, jos tulee jotakin mieleen.

Itselläni ei ole ollut mitenkään huolestunut olo päiväkodin aloitukseen liittyen, mutta jos jotakin on ollut, on nekin tunteet haihtuneet, kun on saannut tietoa. Tällä viikolla olen itse päässyt mukaan harjoittelukäynteihin ja maanantai-aamun lapsen hoitoon jättäminen ei huolestuta enää senkään vertaan.

Minulla on tapa elää mielessäni tulevia tilanteita ja luoda sen perustella kysymyksiä (ja turhaa stressiä). Päiväkotiin menossa olen esim. miettinyt, mistä ovesta aamulla mennään sisään, mihin jätetään vaatteet ja millainen ihminen on lastani vastaanottamassa. Nyt olen saannut vastaukset näihin kysymyksiin ja mielessäni päiväkotiin meno hoituu vaivatta ja Ukkeli jää iloisesti hoitajan huomaan leikkimään uusien kavereiden kanssa ennen aamupuuroa. Toivottavasti näin myös tapahtuu :)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Isä hoitaa



Uskallan väittää, että meillä Mies on hoitanut Ukkelia aivan yhtä paljon kuin minäkin. Tämä ehkä näkyy juuri siinä, että toisen vanhemman (lähinnä itseäni ajattelen) poissaolo ei aiheuta suurta muutosta pienen miehen käytöksessä. "ÄIDI" -huuto kaikuu toki kauas, mutta se ei ole ryyditetty kyynelin tai paniikinomaisella sävelellä. 

Vuosi sitten palasin iltaopintojen pariin ja neljänä iltana viikossa Mies hoiti Ukkelia. Noina iltoina puhelin ei soinnut kertaakaan sen vuoksi, että olisi kysytty a) mitä syödään b) mitä tehdään tai c) milloin tulet kotiin. Yhteisesti määritelty iltarytmi piti ja iltasatu luettiin. Tarkkaa listaa tarinoista en tiedä, mutta ainakin Rauli Virtasen Matkakirjan ovat lukeneet.

Syksyn aikana pojille tuli omia juttuja. 10 vinkkiä isän ja pojan laatuaikaan -postauksessa kerroin mitä kaikkea he yhdessä tekivät. Ehkä muutama juttu jäi poikien omiksi jutuksi.

Mies jäi kesäkuussa isyysvapaalle. Kun heinäkuussa lähdin töihin on pojat olleet vuorostaan päivät yhdessä ja nauttineet kesästä. Olen saanut tilapäivitykset ainakin uimarannalta ja kotieläinpuistosta.
Pojat oli heinäkuun lopussa mummolassa kaksi viikkoa. Vaikka mummot ja ukit osaltaan hoidossa mukana olikin, hoiti Mies lapsensa itse. Niin kun kuuluukin tehdä. Jos lapsen teko onnistuu, niin kyllä se hoitokin pitää luonnistua ;)

Elokuun alusta alkoi päiväkotiharjoittelu. Virallinen aloituspäivä on 14.8.,mutta päivittäisillä käynneillä päiväkodilla Ukkeli (ja vanhemmat) pääsee tutustumaan talon tapoihin ja toimintaan. Mies on hoitanut myös nämä ilman, että olen puuttunut (pahemmin) edes pukeutumiseen.

Olen useasti pitänyt suuni supussa, vaikka mielellään tietämystään jakava ihminen kärvistelee sisäisesti, kun katsoo sivusta lapsenhoidollisia asioita. Myönnän, että turhan monesti suppu ei kiinni ole pysynyt, vaan äidillisiä neuvoja olen jakanut. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään mielessäni, että minun tapani ei ole se ainoa oikea. Se on vain yksi tapa ja voi olla muitakin parempia tapoja toimia (epäilen).

Hoitolaukun mukana olo ja sen sijoittelu on melkein yksi pakollisista asioista mistä on tullut sanomista. Parikin kertaa on kommentointini mennyt jo arvostelun puolelle, mutta edelleenkään en ymmärrä miten ihminen, joka ottaa hoitolaukun mukaan lähtiessä lähikauppaan (tätä tosin en enää itse tee), pakkaa samaisen hoitolaukun takakontiin, kun lähdemme lähes 500 km ajomatkalle. Ei siis sisätiloihin, mistä se on helppo napata mukaan, kun on tarve mennä vaippaa vaihtamaan tai jos tarvitsee muuta laukun sisällöstä matkan varrella.

Matkan aikana hoitolaukusta vi myös löytyä kumpparit tai puolikas vaippapaketti (tungettuna sisälle niin,että vetoketju rakoilee.) Usein takakontissa on myös matkalle varatut lelut ja viltti. Tässä vaiheessa rouva käytännöllinen itkee sisäänpäin ja yrittää olla ätisemättä akuutin tarpeen iskiessä vaikkapa puhdistusliinoihin ("helpommin pyyhkisi tämän smoothien lapsen sylistä, jos olisi se hoitolauku tässä vieressä").

Onneksi "ristiriidat" jää vähäiseksi. Tilanne voisi olla aivan toinen: mies ei osallistuisi millään tavoin lapsen hoitoon tai olisi kykenemätön hoitamaan lasta; Lapsella olisi uni- tai syömisvaikeuksia, sairaus, allergioita tai mitä tahansa, jotka vaikuttaisi tekemisiimme ja olemiseen; tai itse olisin synnytyksen jälkeen tilanteessa, jossa ei opiskella, mennä töihin tai yleensä ottaen lapsen hoitaminen on mahdotonta. Muistaessani kuinka hyvä tilanne minulla on, annan sen hoitolaukun olla missä päin autoa (jääköön vaikka kotiin), koska elämä ei ole kiinni yhdestä vaipasta tai puhdistusliinasta. Olen onnellinen siitä miten hommat hoituu ja saamme hoidettua asiat yhdessä.


tiistai 1. elokuuta 2017

hei, hei hullu heinäkuu

No johan oli kuukausi! Kuvitelmissani heinäkuun kohokohtiin kuului töihin meno (check), Ilosaarirock (check), kaverijuhlat (check) ja kahden viikon kotileskeys, kun pojat on mummolassa (check), mutta olihan tuo kaikkea muutakin. Kuukauteen mahtui suuria tunteita, alkavaa ahdistusta, ystäviä, musiikkia, siivousta ja isoja päätöksiä. 

Mitä, missä, milloin


Guns'n'roses, Hämeenlinna 1.7. Huh-huh, miten huh. Slash 💗 ja Axl näytti Mickey Rourkelta (tai Mickey Rooneylta, tai näiden kahden Mickeyn lehtolapselta). Ruuhkista ei joudu kärsimään, kun saapuu ajoissa ja lähtee viimeisenä. Akuuttia janoa voi lääkitä vedellä - Etenkin kun on kuskina ja humaltuminen ei olisi järkevää kotimatkaa ajatellen. Aivan liikaa ihmisiä siellä oli, mutta selvisin!

Töitä, töissä, 3.7.-> Olivat pärjänneet ilman minua (kuten minäkin ilman heitä). Rytmi löytyi nopeasti ja suurin haaste on herätä aamulla sekä unohtaa "miten ennen asiat tehtiin". Jotkin asiat vaan muuttuu kahdessa vuodessa...

Huoneesta pako, Labyrinth Games Room Escape room, 11.7. Tuoreen Miss Pin Up Garage ja hänen miehensä kanssa vietettiin kostea ilta - vettä tuli koko kesän tarpeisiin. Kumpikin pariskunta oli ennen yksiä kotona varmistamassa, että lapset nukkuu -> hurja ilta siis :) 

Ilosaarirock, Joensuu, 14.-16.7. Aurinkoa, musiikkia, pikkusisko, kallista kaljaa ja synttärit. Hauska viikonloppu, josta tosin joutui väsymyksellä maksamaan seuraavalla viikolla. Bongasin Asikaise ja kävin häntä morjestamassa (ihana emäntä), J.Karjalainen veti privaattikeikan (joku sanoisi, että se oli vain soundcheck, mutta pah, hän lauloi minulle). Kotimatkalla ei junassa nukuttanut.

Iltaruokailu, Tallinna, 21.7. Kaverin kanssa varattiin päivän varoitusajalla matkat sekä pöytä ja käytiin illallisella Tallinnassa. Lapsivapaa reissu tekee hyvää.

Tyttöjenilta, Kangasala+Tampere, 22.7. Pidemmän suunnitelman tulos: Hyvää ruokaa, naurua&itkua, musiikkia. En muista mitä minun illasta tänne sepustaa, mutta jotain nättiä se oli. Niin kuin nämä kukat piirongin päällä. 

Opinnäytetyö, kotona, kun ehti.  Tämä ei mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Minulla piti olla kaksi viikkoa hyvää aikaa tehdä opparia. Tuli yksi iso muuttuja, joka vähän sotki... 

Asunnon ostopäätös, kotona, silloin kun ei pitänyt... esim. Asunnon myyntiin laitto pakotti sankartekoihin ja raivasin asuntoa, että sain otettua myyntiin kelpaavia kuvia. Kaksi iltaa tuhlaantui tähän, mutta ilmoitus saatiin aikaiseksi (Kunhan asuntomyyty teen behind the scene postauksen, ennen en uskalla ;) )


Kirjahyllyn maalaus, kotona, parissa illassa. Tästä toivon mukaan myöhemmin vielä oma stoori, mutta ehdin toteuttaa myös itseäni tai ainakin hyödyntää joskus oppimaani.

Arpaonnea, netissä, pari kertaa. Onnetar oli ystäväni ja voitin kahdessa arvonnassa. Toisessa lähti Linnanmäen rannekkeet, pelit kierrokset ja liput Sea Lifeen. Lapsellista blogin arvonnassa arpaonni suosi myös ja nyt Ukkeli saa synttärit Heikun Keikun leikkihuoneelle.

Lisäksi heinäkuuhun on kuulunut päiväkotihakemus, lainahakemus, asunnonarviointi, välittäjienkilpailutus, muutama tuhat kilometri matkailua sekä vähemmän kesäiset kelit. Mutta huikea heinäkuu takana ja eloisampi elokuu edessä.

Loppubiisinä tilanteeseen sopiva ralli... hei-hei heinäkuu! Heinäkuun tyttösi kiittää sinua jälleen ja jää sinua odottamaan. Ensi vuonna nähdään.