tiistai 10. syyskuuta 2019

Superdieetti 2. viikko - Mammakuntoon2019

                                                                                                      

Blogiyhteistyö: Fitfarm ja Perhekupla

Se taisi olla jossakin elokuvassa (komedia?), missä mies tuijottaa naisen rintavarustusta ja nainen sanoo "Hei, mun silmät on täällä ylempänä". Tätä kohtausta itseeni muokaten haluaisin lähettää terveiset keholleni, että mun perse on tuolla alempana. Eli tällä hetkellä Superdieetti on parhaiten vaikuttanut rinnanympäryysmittaani. Onko tissit pienentynyt vai selkämakkarat kutistunut ei ole minulle vielä selvinnyt, mutta rintamuksen kohdalta on 5,5 cm kadonnut kahdessa viikossa. Ehkä se on lähtenyt kuitenkin sieltä selän puolelta. Let's hope so.

Menneet kaksi viikkoa on mennyt samalla ohjelmalla niin ravitsemuksen kuin liikunnan suhteen. Olen käynyt neljä kertaa viikossa salilla ja päälle kaksi kertaa aerobista liikuntaa. Tällä viikolla ensimmäinen aerobinen meni hydroliikunnaksi, kun vesisade yllätti lenkkeilijän. Sade päätti tulla ulkoiluseurakseni heti, kun olin kotoa lähtenyt (ja tästä tuli mieleen ontuva puujalkavitsi : Sade pilasi festarit, mutta silloin oli kyse siitä laulajattaresta). Ulkoilutakissa todennäköisesti näytin Teuvonseuraajalta (katso Vintiöitä, jos vertaus ei aukea). Toinen aerobinen oli syksyn uusi harrastukseni eli burleskitanssi. Alkeissa mennään eli vielä ei tasseli heilu.

Koko viikko on tuntunut hyvältä. Olen seurannut ruokaohjeita jälleen hyvin tarkkaan. Soveltamaan en ole lähtenyt, koska minä oikeasti haluan nähdä mitä Superdieetti minulle tekee. Terve nälkä on ollut vieraana, mutta sen on kestänyt enkä ole mitään mielitekoja kokenut. Arkena ruokailut on mennyt hyvässä rytmissä ja tänä viikonloppuna sain jaksoitettua syömiseni paljon paremmin kuin edellisenä viikonloppuna. Loppuviikkoa kohden olen tuntenut itseni laihaksi. En siis näytä laihalta siinä mittaristossa miksi laihan ajattelen, vaan olen tuntenut itseni laihaksi. Tähän on vaikuttanut juuri se mitä suuhunsa laittaa ja treeni. Ulla-vatsamakkarani on uskollisesti roikkunut mukana, mutta kyllä se siitä vielä pienenee. Minä tiedän niin tapahtuvan.

Ensi viikolla vaihtuu saliohjelma ja lisäksi ruokailuihin tulee pientä hienosäätöä. Ainakin ruokailun osalta tämä on hyvä. Huomaan jo nyt muistelevani ulkoa ruokavalio-ohjeistusta ja sitten meinaa unohtua jokin oleellinen asia. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, joten on helppo palata ja katsoa miten olen esim ensimmäisellä viikolla syönnyt. Ruokapäiväkirjan myötä saa myös vinkkejä siitä mitä voisi syödä.

Turhan helposti alkaa syömään kylmiä kasviksia ja valmiiksi paistettua kanaa, kun tarjolla olisi vaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Ainoastan oma mielikuvitus ja jaksaminen on rajana. Lauantaina olin ylpeä itsestäni, kun tortillat muokkasin tortillaletun sijasta salaatinlehteen. Annoksen sain väännettyä ilman turhia kikkailuja, mutta ulkoasu oli aivan muuta kuin kanajauhelihaa salaattipedillä.

Tulokset toisen Superdieettiviikon jälkeen:
Paino: 80,2 kg  Muutos ensimmäiseen punnitukseen (ep): - 0,7 kg
Rasva%: 40,9 % Muutos ep:+ - 0 %yksikköä
Neste%: 42 % Muuto ep:+ - 0 %yksikköä
Lihas: 45,0 kg Muutos ep: -0,4 kg
Mitat:
Ohuin kohta: 84 cm  Muutos ensimmäinen mittaus (em): + - 0 cm
Napa: 88 cm Muutos em: -1 cm
Vyötärö: 91 cm Muutos em: -4 cm
Lantio: 109,5 cm Muutos em: -0,5 cm
Rinnanympärys: 107 cm Muutos em: -5,5 cm

Lue myös:
Superdieetin aloitus
1. Superdieetti -viikko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!