Hyvää tapaa hakemassa - Perheet Safkaa

Lapset ja ravintolassa syöminen, uhka vai mahdollisuus? Ei ehkä kumpaakaan, mutta kylläkin kokeiltavan arvoista. Ennen omaa lasta mennessäni syömään ravintolaan pyrin välttämään pöydät, jotka oli lapsien/leikkipaikkojen lähellä. Ehkä syy on selittämättäkin selvä, mutta kerrotaan nyt vielä erikseen: Lapset on äänekkäitä, ne ei pysy paikallaan, ovat kärsimättömiä ja häiritsevät jokaista ympärillä olevaa. Tässä tietenkin yleistän jokaisen lapsen, myös omani. Lisätään vielä, että oman lapsen synnyttyäni en ole muuttanut mielipidettä, olen ainoastaan siirtynyt ruokailemaan sinne muiden lapsellisten joukkoon. Lapset ovat äänekkäitä, liikkuvia, kärsimättömiä odottamaan ja voivat häiritä kanssa ihmisiä, koska HE OVAT LAPSIA ja heiltä ei voi vaatia samaa kuin aikuisilta! Iän myötä opitaan käytöstapoja ja tulee lisää ymmärrystä.  Jos aikuinen käyttäytyy kuvatun kaltaisesti on yleensä syynä humalatila (tai sitten henkilö ei oppinut/hänelle ei opetettu käytöstapoja). Minusta pienempi paha on selvästi kyllästynyt lapsi, joka vain haluaisi kotiin, kuin selvästi humaltunut aikuinen.

Helsingissä järjestettiin lauantaina 21.1. Perheet Safkaa -tapahtuma. Konseptin on ideoinnut Family Mattersin perustajat Petra Gergov-Koskelo ja Minna Koskelo. Tapahtuman idea on kehittää perheystävällistä ravintolakulttuuria ja madaltaa perheiden kynnystä ruokailla ravintoloissa. Mukaan päivään oli lähtenyt 13 ravintolaa kutsuen kaikki lapsiperheet mukaan. Me ruokailimme Strindbergillä ja vietimme paikan päällä oikein miellyttävän kaksi tuntisen. Seurueeseemme kuului Lähinnä Kauempana -matkablogin pitäjä Kati lapsineen, sekä minä Ukkelin kanssa. Käytännössä siis kaksi rummutusta rakastavaa pikkuhurmuria, joista toinen kylvää edelleenkin maastoon ruoan mitä ei syö, sekä reipas pikku prinsessa. Ja totta kai me isommat prinsessat eli lapsistaan ylpeät äidit. Strindbergin edustaa klassisempaa tyyliä ja myös ravintolassa asioivat taitavat suuremmaksi osaksi olla iäkkäämpää väkeä (tämä aivan mutu tuntumulla Helsingin Sanomien artikkelin ja oman arvion perusteella). Ulkona oleva kyltti kertoi Perheet Safkaa tapahtumasta, mutta en tiedä kuinka moni ruokailija oli tästä tietoinen tai kertoiko henkilökunta ruokailijoille.  Lapsia oli todennäköisesti normaali lauantai-iltapäivää enemmän, vaikkakaan ovin monta aivan näin pientä ruokailijaa ei paikalla ollut.

Karavaanimme oli liikenteessä kaksilla rattailla ja Strindbergin hissiin mahtui vain yhdet kerrallaan. Pientä odusta tullessa ja mennessä, mutta asia hoitui kyllä ja sisälle (ja ulos) päästiin. Pöytämme oli aivan ikkunan vieressä ja Esplanadinpuisto avautui ikkunan takana. Tämän talven koristevalot ovat ehdottomasti upeimmat mitä ikinä Helsingissä olen nähnyt ja illan pimentyessä ikkunan takana saimme ihailla loistetta paraatipaikalta. Pöytään asettuminen vaati pientä tuolileikkiä, mutta lopulta jokainen löysi oman paikkansa. Meille haastetta toi kaksi syöttötuolia pöydässä, jossa toisella puolella oli yhtenäinen penkki ja toisella puolella tuolit. Ukkeli sai pöydän päätypaikan ja aloittikin välittömästi rummuttelun pöydässä olevilla aterimilla. Henkilökunta oli oikein miellyttävää ja ymmärtäväistä. Lähtiessä selvisi, että tarjoilijallamme oli itsellään useampi lapsukainen, joten hänellä ei ollut vaikeuksia ymmärtää pienten lasten käytöstä. Naapuripöytiin en kurkkinut, mutta kukaan ei ainakaan tullut valittamaan äänistä, mitä meidän pöydästä kantautui. Kerrottakoon, että pöydässä ei ollut maailmanlopun meininki, vaan normaali hyväntuulinen iloittelu, minkä vain lapset saa aikaan.

Lapsille oli tehty päivää varten erityismenu. Alkupalaksi valitsin toast skagenin ja pääruoaksi lihapullat ja perunamuusi. Jälkiruokavaihtoehtoja oli yksi erittäin pätevä eli jäätelöannos (Strindbergin jäätelöherkku). Itselleni otin kananpoikacaesar -salaatin. Varauduin siihen, että pääsisin maistelemaan myös Ukkelin annoksista, enkä ollut väärässä. Ottaen huomioon, että katkaravut oli aivan uusi tuttavuus, maistui toast skagenin hyvin. Loput lihapulla-annoksesta jouduin pyytämään mukaan, koska muuten niin hyvä ruokainen Ukkeli ei tällä kertaa jaksanut keskittyä pääruokaan. Lisukeleivät ja katkaravut skagenin päältä taisi täyttää tarpeeksi. Jälkkäri toki maistui (äitinsä poika;)) ja hetken jo säikähdin, että eikö minulle jää mitään. Pöydästä lähtiessä jälkeemme jäi sotku, tätä ei voi valitettavasti kieltää, mutta pahemmaltakin paikka olisi voinut näyttää. Pari tuntia ravintolassa on pitkä aika lapselle, etenkin kun pitää vielä paikallaan pysyä. Lapsista vanhin osasi tuoda kärsimättömyytensä esille sanoin. Pikkumiehillä se ilmeni kasvavalla levottomuudella. Lapsista vanhin pysyi paikallaan, kun sai täyttää ravintolasta saatua Oppi&Ilo -kirjasta. Loppuhetkillä auttoi netin  lastenohjelmat kännykästä. Ukkelinkin kärsivällisyyttä koeteltiin ja se ilmeni kiipeilyvimmalla. Johan sitä olikin joutunut istumaan hyvän tovin. Sohvalta piti könytä ylös ja alas, sylin kautta viereen istumaan ja kun lopulta nostin käsivarsien varassa katsomaan seinäpeilistä kuvaansa, oli se todella hauska juttu. Vapaasti en päästänyt juokemaan, koska se ei vain kuulunut asiaan tällä kertaa.

Mielestäni Perheet Safkaa on konseptina hyvä rohkaisemaan perheitä kokeilemaan muitakin ravintoloita, kuin niitä joissa on tarjolla lasten oma menu kuvineen ja leikkipaikka pöydän vieressä. Oma lapsi on pieni ja käytöstapoja ei häneltä voi vielä vaatia, mutta silloin vastuu onkin meillä vanhemilla. Todennäköisesti ketjuravintolat leikkipaikkoineen tulee vielä erittäin tutuksi, kun äiti ja isä haluaa ulos syömään. On kuitenkin hyvä tietää, että ravintolaan voi mennä ruokailemaan lapsen kanssa ilman, että koko aikaa tarvitsee miettiä mitä muut meistä ajattelee (,koska tiedän mitä he ajattelevat, koska ajattelen itse aivan samalla tavalla). Lapset oppii esimerkin ja tekemisen kautta, joten kokeillaan ja näytetään esimerkkiä.