keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Luontaistalous keittiössä - pikkumies kylvää, mutta ei niitä


Pikku-ukkeli yrittää kovasti kylvää. Ruokapöydästä tapahtuva säännöllinen kylväminen muistuttaa käsin tapahtuvaa siementen heittelyä muhkeaan multaa, mutta onneksi vielä emme ole löytäneet nurkista uutta elämää. Eikä lattiammekaan ole kovin soveltuva viljelyyn sen kovan perusominaisuuden vuoksi. Toisaalta, ei rairuohokaan paljon multia pohjalle tarvitse.



Jannumme on vähän yli vuoden (kohta 1 v 2 kk, mutta eihän meillä lasketa) ja tavaroiden heittely on kivaa! Tämä heittely jatkuu myös ruokapöydässä etenkin siinä vaiheessa, kun vatsa on täysi ja johonkin tuo ruoka kai pitää pikkumiehen mielestä hävittää. Maanvetovoima omalta osaltaan hoitaa tehtävän, joten suunta ei ole kuin alaspäin, vaihtelevalla kierteellä. Äiti ja isä sitten siivoaa ruokailun jälkeen, mutta toisinaan joku leivän kannikka on pyörähtänyt paikkaan mitä ei huomaa. Kun pikkumies sitten ilmestyy olohuoneeseen reissultaan keittiöstä, on leipäpala jo poskessa tai sitä esitellään kädessä. Kaikki lattian kautta käynyt taitaa muutenkin maistua paremmalta, koska se ruoka mikä ei pöydässä maistu, alkaa kummasti kiinnostamaan, kun ukko nostetaan pöydästä pois.


Jos kiinnostuit kuinka luontaistalous toimii, tässä (kuvitteellinen) pikkumiehen ohjeistus ikätovereilleen:
  • Kaikki ruoka käy kylvettäväksi.
  • Ei kannata aliarvoida edes niiden kaikista parhaimmalta maistuvien raksujen kylvemisominaisuutta. Maissinaksuja on hyvä kostuttaa hieman ennen heittämistä, jolloin ne parhaiten tarrautuu mattoon, sukkaan, pöydän jalkaan yms. 
  • Pyri valitsemaan suunta ja ajankohta, jota ruokkijasi ei osaa aavistaa.
  • Älä turhaan kiinnitä huomiota, mihin kohde laskeutuu. Se on siellä myöhemminkint tai sitten ei. Jos se on siellä, voi se olla jotain muutakin, mutta se ei haittaa. Voit aina laittaa sen suuhun ja testata ruokkijasi reaktiokykyä. Kun liikkeet on nopeat, oli kyseessä jotakin muuta kuin heittämäsi ruoka esim. Kissanraksu, muovinpala, viikko sitten hävinyt pieni tiivisterengas, ulkoa kulkeutunut kivi, kissankakka, kissanoksennus tai muu ei sinulle tarkoitettu makupala. Näissä tilanteissa pyri poistumaan nopeimmalla valitsemallasi tavalla (kävely, konttaus). Jos sinut saadaan kiinni, voit luopua löydöksestäsi ja palata etsimään uusia aarteita.
  •  Todennäköisesti ruokkijasi ei joka kerta siivoa paikkoja heti ruokailun päätteeksi, joten suosittelen tekemään tutkimusmatkoja mahdollisimman usein. 
  • Bon  apetit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!