sunnuntai 8. tammikuuta 2017

#Mammakuntoon2017 - 1. viikko: Kotitreeni lapsen kanssa


Kuten vuoden ensimmäisessä postauksessa mainitsin, tänä vuonna mamma laittaa itsensä kuntoon! Kunnon kohottamisen aloitin tällä viikolla varovaisesti kotitreenillä, jossa käytin Pikku-Ukkelia painona ja lapsi sai hieman erillaisen leikkihetken. Ukkelin kikatuksesta päätellen hän myös nautti siitä (enemmän kuin äiti...). Kotipaikalla pakkanen oli reippaasti päälle -20 astetta, joten yhdistetty kotitreeni-leikkihetki lämmitti palelevan äidin ja poika sai hieman muuta tekemistä, kuin mummon kaappien avaamisen.

Kovin hurjaa aloitusta treeneissä en ottanut, koska en ole treenannut aikoihin. Kevyt aloitus kera hyvän lämmittelyn vähentää paikkojen rikkoutumisen riskiä. Ja puhun siis kropastani, en huonekaluista yms. En tiedä paljonko Ukkeli painaa, mutta puhuisin 10 kilon painosta/vastuksesta. Vuosi sitten otin selvää erillaisista liikkeistä mitä vauvan kanssa voi tehdä, joten niitä tuli testattua. Keksin mukaan myös yhden, ERITTÄIN tehokkaan ja viihdyttävän lajin.

Lämmittely - 5 -10 minuuttia


  • Ota lapsi kiinni - Kyllä vain! Perässä juokseminen käy lämmittelystä
  • Tanssiminen - Radio päälle ja tanssimaan. Meidän Ukkeli rakastaa, kun häntä heitellään ja pyöritellään ympäri. Mikä olisikaan parempi lämmittely, kun liikkuu ja tekee monipuolisesti erillaisia liikkeitä -> koko kroppa lämpenee.

Treeni - 5 - 10 minuuttia

  • Kyykyt - Lapsi syliin ja kyykäten. Kylmiltään ei kannata tehdä. Polvet ja jalkaterät samaan suuntaan. Jos pitää lasta olkapäällä, kannattaa välillä vaihtaa lapsi toiselle olalle.
  • Hauikset - Lapsi käsivarsille ja koukista käsiä. En enää muista mistä luin, mutta neuvottiin pöräyttämään lapsen vatsaan - ja siitä Ukkeli ainakin pitää.
  • Lantion nosto - Selällä makuu, lapsi lantion päälle istumaan ja nosta takapuolta. 
  • Vatsat - Selällä makuu, lapsi säärien päälle ja "lentokone" lentämään eli keinuta itseäsi pyöreällä selällä.
  • Reisi-pakara treeni pyykkikorilla - Tämän kehittelin ja oli tehokas! Laitoin Ukkelin muoviseen pyykkikoriin istumaan ja työnsin häntä pitkin käytävän mattoa. Otin spurtteja, jolloin treeni tuntui erityisesti säärissä/pakarassa. Ukkeli nautti, kun vauhdin lisäksi mukana oli äänitehosteet brumm-brumm. HIIT-treeniin olen joskus tutustunut ja uskoisin tämän menevän siihen kategoriaan, koska ainakaan rapakuntoinen mamma ei sitä kovin montaa minuuttia jaksanut. Kysyntää toki olisi ollut, mutta tarjonta lakkasi jossakin vaiheessa.
Koko treeni ei itsessään vie kauan aikaa. Huomattavasti kauemmin vei treenin aloittamisen ajattelu, mutta ensimmäisen kerran jälkeen toinen kerta olikin jo huomattavasti helpompi.

En ole liikunnanohjaaja, joten jos näitä kokeilet, niin omalla vastuulla ja järki mukana! 

Onko muita mammoja painonpudotus ja kunnon kohotustalkoissa? Kaikki vinkit mitä äiti-ihminen voi pääkaupunkiseudulla halvalla tehdä otetaan vastaan, myös  kotitreenivinkkejä otetaan vastaan. Lisää vinkkisi kommentteihin. 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!