sunnuntai 29. tammikuuta 2017

#Mammakuntoon2017 - 4.viikko: Hyvällä maulla eteenpäin

Tadaa! Kuukausi vuotta 2017 kohta takana ja uuden vuoden lupaukseni painonpudotuksesta pitää edelleenkin! Onko ollut helppoa? On. Onko ollut haasteita? On. Onko harmittanut, että päätit julkaista projektisi julkisesti? Ei. Onko tullut tuloksia? Ei--- ei, kun siis ON!

Tammikuussa olen liikkunut vähemmän, kuin olin suunnitellut. Olen kuitenkin lisännyt arkiliikuntaa ja etenkin selkälihasliikkeitä ja kyykkyjä olen tehnyt. Ukkeli keksi kuinka kiva leikki syntyy, kun könyää kyytiin kesken selkälihastreenin. Ei siinä tarvitse mitään keinua tarvita, kun äiti kiikkaa niin kivasti:) Yli kymmenen kilon lisäpainolla siis treenattu.

Olen pyrkinyt ottamaan perusasiat haltuun eli syömisen ja sen mitä suuhuni pistän. Pääpiirteittäin syön 5-6 kertaa päivässä eli 3-4 tunnin välein. Kun syö smaan aikaan pojan kanssa, pysyy tahti hyvänä. Turha napostelu jäännyt jo sen vuoksi, että Ukkeli kyllä nopeasti tulee vaatimaan osansa :) Ruokien osalta olen yrittänyt tehdä fiksuja valintoja eli turhalla ei korvata terveellistä, edes nälkäisenä! Jokaisella aterialla pyrin pitämään aterian tasapainoisena ja huolehtimaan proteiinin saannista. Hyvät rasvat, kasviksia ja monipuolisesti eri vaihtoehtoja (=ei samaa ruokaa joka päivä). Hiilareitakin menee, mutta etenkin leivän syöntiä olen yrittänyt rajoitta eli välipala ei olisi pelkkää leipää. Iltaruoka meillä on yhteinen ja kaikkea mahdollista tulee tehtyä. Annoskoon olen pyrkinyt pitämään järkevänä, jos ruoka ei ole sieltä kevyemmästä päästä.
Koulun alkaessa huomasin, että herkemmin tulee sorruttua kahvilan tarjontaan, mutta siinäkin suunnitelmallisuus ja keskittyminen olennaiseen auttaa vaikka meinaa herkut himotella. Koulun jälkeen vaivaa usein nälkä ja todellakin saan tehdä töitä, että en sorru kaupan herkkuihin.
Ravintolatkaan ei ole jäännyt välistä, mutta sielläkin pyrin tekemään järkeviä valintoja.

Tässä muutama esimerkki, mitä on tullut syötyä tammikuussa:
Aamu alkaa yleensä yrttiteellä ja pirtelöllä

Keittoja on tullut tehtyä ja syötyä, koska ne maistuu myös Ukkelille. Tähän keittoon meni mit kaapista löytyi eli naurista, lanttua, perunaa, sipulia, herkkusieniä ja jauhelihaa.

Kanakeittossa porkkanaa, lanttua, naurista, perunaa, kanaa ja lopussa sekaan meni ruokakermaa. Mausteena mm. currya.

Kanankoipi uunissa (nahka otettu pois kypsennyksen jälkeen), wokkivihanneksia sekä salaattijuustoa. Pinnalle vielä vähän öljyä ja pippuria.

Yksi välipala eli hedelmiä ja paahdettuja soijapapuja

Leivitetyt jauhelihapullat ja peruna muusi. Jauhelihapulla taikinaan tuli jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, muna ja mausteet. Ennen uunissa paistoa leivitin pullat mantelijauheella. Muussi yksinkertaisuudessa keitettyjä perunoita muussiksi ja sekaan Créme Fraîche (kevyt...)

Opiskelijan päiväruoka: Nuudeleita, kananmuna,avokadoa ja kasvista. 

Itsetehdyt täytetyt pinaattiletut. Täytteenä kinkku-papumössö, avokadoa ja valkosipulikermaviili.

Iltapala: Kofeiiniton Earl Grey, maitorahkaa ja  appelisiinia, hapankorppuja avokadolla ja levitteellä.

Veden juontiin minun pitää vielä kiinnittää huomiota paremmin. Turhan herkästi jää päivän vesimäärä juomatta. Helmikuun tavoitelistalla onkin veden juonnista huolehtiminen, tarpeeksi pitkät yöunet sekä salitreenin aloitus. 

Väliaika tietona, että tähän mennessä painoa lähtenyt 2,9 kg.  Vuositavoitteesta siis saavutettu jo 2,9 kg / 12 kg. Helmikuun pudotus tavoite 1-2 kg. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!