lauantai 28. syyskuuta 2019

Positiivisesti kohti lokakuuta!


Still alive. Hieman on sellainen olo nyt syyskuun viimeisinä päivinä. Kesäloma unohtui nopeasti, kun elokuussa pääsi tuuraamaan työkaveria ja siihen päälle ekstra kiireinen syyskuu. Olen menneiden kahden kuukauden aikana saanut hoidettua velvollisuuteni ja kovasti miettinyt tulevaisuutta.

Blogipostauksistani voi huomata, että on tullut julkaistua vain yhteistyöpostauksia ja niitäkin viimeaikoina harvakseltaan. Se ei tarkoita, että yhteistyökuvioita on paljon vaan sitä, että minulta ei ole löytynyt aikaa tehdä muita postauksi kuin hoitaa sovitut työt alta pois. Näin se on töissäkin.

Luonteeltani olen tunnollinen ja se heijastuu ainakin töissä ja muissa yhteisöissä. Kotona asiat voi olla retuperällä, koska kukaan ei vaadi tilille tiskaamattomista astioita tai viikon aikana kertyneistä vaatteista tuolin nojalla. Tokihan mieheni jossain vaiheessa kyllästyy katsomaan kasojani (kyllä, olen kasaaja) ja asiasta huomauttaa. JA sitten minä viimeistään teen asialle jotain. Isäni on opettanut, että jos asioita ei pysty tekemään kunnolla ei niitä kannata tehdä ollenkaan. Osaan soveltaa tämän vaatehuoltoon erittäin sujuvasti.

Mutta nuo elo- ja syyskuu. Ilman tarkempia yksityiskohtia voin sanoa, että muutto takaisin Pohjois-Savoon ollut taas ajatuksissa enemmän ja enemmän. Ehdin ehdottaa miehelleni, että myydään kaikki ja muutetaan luomuviljelijöiksi kauaksi kapitalismin rattaista, mutta hänellä oli juuri kaiuttimen asentamiset kesken, niin ei ehtinyt. Ei ajatukset ole ollut poissa siitäkään, että pitäisi uutta työtä hakea. Toisaalta nautin työni antamista haasteista. Niitä haasteita saisi olla vaan hieman vähemmän ja vapaa-aikaa enemmän.

Kaikesta huolimatta uskon, että kyllä se pian helpottaa. Lokakuu lupaa ainakin privaattielämässä paljon hyviä asioita ja niistä ammennan voimaa:
( Kuva: Instagram: @visitsalou)
* LOMA!!!! Viikko kesälomaa jäljellä ja me suunnataan Espanjaan. Itse haaveilin Kreikasta, mutta niin se kurssikääntyi ja löydämme itsemme tapaksien seurasta jättäen tsatsikin jollekulle muulle.

(Kuva: imdb.com)

* Peaky blinders kausi 5. Jos en ihan väärässä ole, niin  Netflix ja Perjantai 4.lokakuuta.

(kuva:nickcave.com)

* Nick Cave and The Bad Seeds uusi levy Ghosteen ulkona 3. lokakuuta eli 4.lokakuuta menee myös musiikin seurassa.


* Lisää musiikkia: Hellä Sointu ja Sopimattomat Seuralaiset keikka 18.10. Helsingissä. Samalla julkaistaan kuoron musiikkivideo!

* Ukkeli täyttää 4 vuotta ja niitä lähdetään juhlimaan Kiuruvedelle kuun lopussa. Eikähän siinä Halloweenitkin vedetä vaikka ei ihan samalle viikonlopulle osu.

eli kaikkea KIVAA tiedossa. 

Päälle pitää lisätä vielä ne pimenevät illat joita rakastan yli kaiken.

Ihanaa alkavaa lokakuuta, nauttikaa! JA kivoja asioita saa minulle jakaa eli kuinkas sulla menee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!