Ukkeli täyttää ensi viikolla 1v 8kk ja hänen sanaisen arkkunsa kansi on raoittunut. Hienoa eikö totta?
Vauvan suoltamaa pulputusta on saatu kuunnella Ukkelin suusta jo pitkään. Tarinaa on riittänyt pienestä pitäen ja neuvolakortissa lukee 3 kk tarkastuksen yhteydessä merkintä "jokeltaa ja hymyilee". Ukkeli oli mielestäni äänenvoimakkuudelta hiljainen vauva ja etenkin julkisilla paikoilla ei turhia itkenyt tai elämöinnyt.
Ikää kun on tullut, on oma äänikin löytynyt. Taaperon kiljahdukset ja äänenavaukset on tullut tutuksi eikä niihin niin paljon kiinnitä huomiota. Julkisella paikalla yritän toisinaan hyssytellä, mutta jos pälpätys, kikatus ja kiljahtelu on hyvän tuulista, en silloin ole turhaan hiljentänyt. Jos on hauskaa, niin antaa sen kuulua. Suru, itku, raivo yms. hoidetaan sitten muuten.
Ensimmäinen sana oli lamppu. Ikää tuolloin oli 11 kuukautta ja Ukkeli matki paljon sanoja. Silloin kuultiin ensi kerran äiti, isi ja nalle, mutta kun keskittyminen kohdistui kävelemiseen jäi jäljelle vain lamppu. Lamppuja oli myös muutkin kuin lamput esim. pallot ja joulukuusen koristeet. Sen jälkeen käsiteviidakkoon eksyi matkan varrelta nam-nam, brumm-brumm, hau-hau, mjau sekä i-ha-haa. Uskon edellä mainittujen sanojen merkityksen olevan selittämättä selviä.
Kun kävelyasiat tuli harjoiteltua, on palattu jälleen sanoihin. Huhtikuun Berliinin reissulta lähti "pupu" mukaan ja parin viikon aikana on sanavarasto lisääntynyt vauhdilla. Varastoa on täydennetty mummolla, äidillä ja tusinalla muulla melkein tunnistettavalla sanalla. Kotona keskustelemme Ukkelin kanssa sujuvasti, kun hän loihtii joka väliin "äitiä" ja minä pyrin vastaamaan siihen eri tavoin.
Toistaiseksi en ole rasittunut jatkuvasta "äiti" -sanan jankkaamisesta. Kestämiseen toki auttaa, kun tietää sanavaraston siitä koko ajan kehittyvän. Ehkä joku päivä jatkuva äiti, äiti, äiti, äiti -toistelu laittaa pinnan kireälle, mutta tuskin siihen koskaan kyllästyy.
Ikää kun on tullut, on oma äänikin löytynyt. Taaperon kiljahdukset ja äänenavaukset on tullut tutuksi eikä niihin niin paljon kiinnitä huomiota. Julkisella paikalla yritän toisinaan hyssytellä, mutta jos pälpätys, kikatus ja kiljahtelu on hyvän tuulista, en silloin ole turhaan hiljentänyt. Jos on hauskaa, niin antaa sen kuulua. Suru, itku, raivo yms. hoidetaan sitten muuten.
Ensimmäinen sana oli lamppu. Ikää tuolloin oli 11 kuukautta ja Ukkeli matki paljon sanoja. Silloin kuultiin ensi kerran äiti, isi ja nalle, mutta kun keskittyminen kohdistui kävelemiseen jäi jäljelle vain lamppu. Lamppuja oli myös muutkin kuin lamput esim. pallot ja joulukuusen koristeet. Sen jälkeen käsiteviidakkoon eksyi matkan varrelta nam-nam, brumm-brumm, hau-hau, mjau sekä i-ha-haa. Uskon edellä mainittujen sanojen merkityksen olevan selittämättä selviä.
Kun kävelyasiat tuli harjoiteltua, on palattu jälleen sanoihin. Huhtikuun Berliinin reissulta lähti "pupu" mukaan ja parin viikon aikana on sanavarasto lisääntynyt vauhdilla. Varastoa on täydennetty mummolla, äidillä ja tusinalla muulla melkein tunnistettavalla sanalla. Kotona keskustelemme Ukkelin kanssa sujuvasti, kun hän loihtii joka väliin "äitiä" ja minä pyrin vastaamaan siihen eri tavoin.
Toistaiseksi en ole rasittunut jatkuvasta "äiti" -sanan jankkaamisesta. Kestämiseen toki auttaa, kun tietää sanavaraston siitä koko ajan kehittyvän. Ehkä joku päivä jatkuva äiti, äiti, äiti, äiti -toistelu laittaa pinnan kireälle, mutta tuskin siihen koskaan kyllästyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!