Hoitopaikan kevätjuhla

Voi hellanen aika, kun pienet ihmiset voi olla suloisia esittäessään lauluja. Äiti sai melkein kaivaa nenäliinat esille, mutta onneksi liikutuksen hetkiltä vältyttiin. Kyseessä oli siis Ukkelin ensimmäinen kevätjuhla hoitopaikassa.Herätti juhla myös ajatuksia miten saa rohkaistua lasta tekemään asioita, jotka joskus pelottaisikin.

Ukkeli aloitti viime syksynä hoidossa, joten kaikki joulu- ja kevätjuhlakuviot on meille aivan uusia kokemuksia (ei tajuttu edes hoitajalle kukkaa viedä, kuten muut vanhemmat...). Torstai-illan kokoontuminen leikkipaikalla kolmen perhepäivähoitajan lapsukaisten (ja heidän vanhempien) kanssa oli meille ensimmäinen hoitopaikan kevätjuhla.

Tilaisuus on erittäin vapaamuotinen (eli lapset sai juosta puistossa itsensä väsyksiin hoitajien ollessa onnellisia, että heidän ei tarvinnut sillä hetkellä olla vastuussa lapsista), mutta tottakai juhlissa oli ohjelmaa sekä tarjoilut.

Liikutuksen tunteet meinasi puskea pintaan, kun lapset hoitajien kanssa esittivät retrohenkisiä (kuten hoitajat asian ilmaisi) lastenlauluja. Mukaan mahtui siis elefanttimarssia sekä pientä nokipoikaa ja posteljoonia. Ukkeli oli omasta hoitoryhmästä ainoa esiintyjä vaikka kaikki lapset oli harjoitellut samat laulut. Hoitajalla on neljä lasta, joten vaikka kaikki oli paikalla, iski osalle ujous. Ymmärrettävää. Ja onneksi ketään ei pakotettu.

Hieman surulliseksi tulin, kun Ukkelin ryhmästä vanhin oli ilmoittanut (äidilleen) ujostelun syyksi, että hän pelkää, että joku nauraa. Se, että neljävuotias osaa syyn ujouluun sanoa on toki hyvä,  koska asiaa on helpompi tukea ja kannustaa. Mutta mitkä on ne keinot, että pystyy lasta rohkaisemaan toteuttamaan asioita joista hän itse pitää ilman, että pelkää toisten reaktiota (esim. nauraminen)?

En tiedä paljonko lapsen päätä illallla sekoitin, mutta nukkumaan mennessä kerroin miksi ryhmästä vanhin ei ollut uskaltanut tulla laulamaan. Kerroin Ukkelille, että äiti ja isä ainakin hymyili ja nauroi ääneen, koska Ukkeli ja kaikki esiintyjät olivat niin hyviä ja tekivät vanhemmat iloiseksi. Se, että ihmiset nauraa on hyvästä. Kerroin myös, että äiti laulaa kuorossa, ja kun äiti esiintyy ja jos kukaan ei naura, niin se on todella huono asia. Toivottavasti Ukkeli pitää kipinän laulamiseen, jos siitä pitää. Todennäköisesti tulee aika, jolloin herää epäilys ja ujous, mutta jospa hän pääsee siitä yli - niin kuin äitinsäkin.