torstai 15. marraskuuta 2018

Krakova taaperon kanssa


Lokakuun lopussa teimme jatketun viikonloppumatkan Krakovaan, Puolaan.

Monelle matkaajalle Krakovasta tulee mieleen Auschwitz-Birkenau johon Krakovasta tehdään opastettujaretkiä. Koska olimme matkalla kolmevuotiaan vilkaan taaperon kanssa, päätimme jättää suosiolla Auschwitzin retkiohjelmasta ja keskityimme taaperolle sopiviin kohteisiin.

Krakova sijaitsee ihanteellisen parin tunnin lentomatkan päässä Helsingistä ja kun ajoitimme minilomalle lähdön perjantaiseen aamulentoon, jäi meille paikan päällä reippaasti aikaa jo tulopäivänä.

Krakovan lentokentältä kulkee juna Krakovan keskustaan. Juna-asema löytyy parkkihallirakennuksesta kentän vierestä ja opastus kentällä ei ollut mitenkään selvä. Tai ainakin me onnistuttiin välttämään kaikki kyltitykset. Osaksi tuurilla löysimme perille ja junakin sattui olemaan sopivasti paikalla.  Liput ostettiin junasta ja junalla pääsi kätevästi lentokentältä keskustaan. Aikaa meni noin 20 minuuttia. Jos Google Mapsia olisi ollut uskominen olisi bussimatka vienyt tunni ellei ylikin.

Majotuimme yksityismajoituksessa (Airbnb) ja pääsimme huoneistolle heti saavuttuamme kaupunkiin. Luin jostakin, että Krakovassa on erittäin vilkas Airbnb -majoitustarjonta ja se voi osaltaan vaikuttaa hinnoitteluun. Meidän huoneisto kattoi kolme huonetta keittomahdollisuudella, mutta asuntoon ei ollut hissiä vaan jouduimme nousemaan puiset natisevat portaat kolmanteen kerrokseen. Ei ehkä taaperoystävällisin vaihtoehto, mutta ei tarvinnut ainakaan pelätä hissiin jumiutumista.

Mitä teimme Krakovassa?

Emme varsinaisesti olleet ennakkoon katsoneet Krakovan tarjontaa vaan menimme hyödyntäen Google Mapsia ja mainosesitteitä. Ensimmäinen kohde oli

Vanha kaupunki

Vanhankaupungin aukio, Rynek Glowny, on juoksevan taaperon unelmakenttä. Ja myös vanhemman etenkin hieman sateisena päivänä lokakuun lopulla, kun turisteja ei ole liika ja lapsen uskaltaa antaa ns. päästää irti. Meillä oli tälläkin reissulla mukana talutusreppu, mutta aukiolla Ukkeli sai juosta sieluna kyllyydestä ja hätistellä puluja (joita kaupungissa riitti uskomattoman paljon).

Vanhankaupungin aukiolta on mahdollista vuokrata hevosrattaat, mutta me ainakin rajoitimme hevostelun hevosten ihasteluun. Kuskit tarjosivat kyytejä ja alennustakin olisi saanut, mutta 60 € (n. 20 minuutin kyydistä) tuntui siltikin hieman kalliilta (tässä toki ei ollut vielä laskettu ruhtinaallista 10% alennusta minkä olisimme saaneet).

Vanhaa kaupunkia ympäröi puistoalue, ja puiston kävelytiet johdattaa kulkijaa leppoisasti kulkemaan vanhan kaupungin ympäri. Kävelytien varsilla on esillä Puolan historiasta kertovia tauluja. Kuten historiakin osa kuvista ei mielestäni ole lapsille tarkoitettu. Siinä vaiheessa on hyvä kirittää askeleita tai keskittyä tientoisella puolella olevaan ankkalampeen.

Wawelin linna

Lähellä vanhaa kaupunkia sijaitseva Wawelin kukkula ja Wawelin linna ovat lähespakollisia turistikohteita. Linnan alueelta löytyy näyttelyitä ja vaikka mitä, mutta me keskityimme ylös ja alas: Kiipesimme torniin ja painuimme maan alle lohikäärmeen luolaan.


Näkymät tornista olisivat kirkkaalla säällä olleet varmasti erinomaiset, mutta sateinen harmaa päivä ei kovin pitkälle katsottavaa tarjonnut. Tornissa saimme olla kolmestaan ja luolassakin mahtui kaikessa rauhassa kulkemaan. Kierreportaissa väistimme ylhäältä laskeutuvia pariin otteeseen. Vaikka Ukkeli hienosti portaat itse hoiti oli ahtaissa portaissa hyvä mennä yhteistyö ja avunanto meiningillä. Ahtaanpaikan kammoiselle paikkaa en voi suositella.

Lohikäärmeen luolan ulostulo on Wawelin linnan joenpuoleisella alueella, joten jos esim. vaunut jättää linnan alueelle saa varautua nousemaan takaisin kukkulalle. Ei sillä, että näin olisi päässyt käymään (eipä...)



Galeria Bukowski (Ul. Sienna 1)


Pehmolelukauppa. That's all. Enempää ei tarvitsisi kaupasta kertoa. Nallea, kissaa, koiraa, pupua, jänöä. Toinen toistaan pörröisempiä. Tässä kaupassa kävin yksin Ukkelin nukkuessa. Hyvä niin, koska emme olisi koskaan päässeet kaupasta ulos, jos hän olisi ollut mukana. Vaikeaa teki lähteä vaikka olin yksin liikenteessä.
Rakastuin.

Vanha Rautatieasema - kaksi kohdetta


Ostoskeskus Galeria Krakowska sijaitsee Krakow Glowny asemalla. Rautatieasema muutti uusiin tiloihin joitakin vuosia sitten ja vanhasta asemasta löytyy kaksi mielenkiintoista koko perheelle sopivaa kohdetta - etenkin jos legot ja teräs on lähellä sydäntä



Galery of Steel figure on sanan varsinaisessa merkityksessä paikka jossa on esillä teräksestä valmistettuja figuureja. Asemarakennuksen aulassa vieraita tervehtii Hulk, Shrek sekä Shrekin aasi. Jokainen hahmo on koottu erillaisista teräksistä osista. Hahmoihin on käytetty muttereita, ruuvia, hammasrattaita ja muita teräsosia. Galleriassa on esillä tunnettuja piiroshahmoja (esim. Simpsonit, Minions), Game of Thronesin valtaistuin, Predator, Alien, Transformers hahmoja, jne, jne. Tuttujen hahmojen lisäksi esillä on 1:1 valmistettuja tyylliteltyjä urheiluautoja. Autofaneille tiedoksi, että vaikka autot ei liiku, niissä saa istua. 
Erittäin mielenkiintoinen näyttely monesta eri syystä: Hahmot, näyttävyys ja käsityön jalotaito.

HistoryLand on toinen näyttely ja siinä käsitellään Puolan tarustoa ja historiaa LEGOjen, valojen, äänien ja videoiden kautta. Videoesitykset oli puolankielisiä, joten menetimme varmasti tarinasta jotain, mutta visuaalisesti näyttävää siitäkin huolimatta.




Vanhassa asemarakennuksessa sijaitsee myös LEGO-kauppa sekä leikkihuone, jossa voi rakennella LEGOilla. Leikkihuoneessa voi vanhemmatkin päästää luovuutensa kukkaan:



1 kommentti:

  1. Krakovaan olisi kiva joskus mennä, kun siellä en ole käynyt.
    Näyttää ja kuulostaa kivalta! :)

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!