Pekka Töpöhäntä - näyttely Päivälehden museossa

Päivälehden museossa (Ludviginkatu 2-4, Helsinki) aukesi puolivuotta avoinna oleva Pekka Töpöhäntä -näyttely.

Näyttelyn avajaisia vietettiin sunnuntaina ja mekin kävimme käväisimme katsomassa avajaishulinaa. Hulina on oikea kuvaamaan sitä pienten jalkojen tassuttelua ja tilassa vallalla ollutta hyörinää, joka museolla oli läsnä heti yhdentoista jälkeen. 

Pekka valmiina lähtöön 

Mehun ja ilmapallon lisäksi tarjolla oli Laajasalon huvilateatterin esittämiä Pekka Töpöhäntä - katkelmia. Ainakin ensimmäisen näytöksen kohdalla väenpaljous taisi antaa omaa haastetta esitykseen. Annoimme Ukkelin mennä istumaan muiden lasten kanssa, koska lapsillehan nämä avajaiset oli tarkoitettu. Mies jäi takariviin muiden vanhempien kanssa ja itse lähdin väljimmille vesille. Tosin valitsin väärän paikan, kun esitys vaihtoi sijaintia ja huomasin olevani kaiken keskellä. 

Lapset saivat ottaa mukaan avajaisiin oman kissalelun ja Ukkelilla oli ihka-aito Pekka Töpöhäntä joka ostettiin aikoinaan hänelle Tukholmasta. Pekka, kuten kirjoissakin, on ehtinyt moniin seikkailuihin - Pekka Berliinissä voisi olla uusi teos olemassa olevien lisäksi. Museolla Ukkeli tosin ilmoitti, että olisi halunut ottaa mukaan toisen kissan.

Pekka ja Mauri Mäyräkoira painaa lehteä museon alakerrassa

(Jaakko Tammi ja Markku Arokanto - Laajasalon huvilateatteri)

Pekka ja Monni (Jani Nikulainen - Laajasalon huvilateatteri)

Pekka Töpöhäntä tarinat on ollut Ukkelin elämässä ensimmäisestä kotona olopäivästä lähtien. Luin hänelle iltasadun jo ensimmäisenä iltana ja ensimmäisen viikon kirja olikin juuri Pekka Töpöhäntä. Itse muistan Pekan omasta lapsuudesta ja etenkin piiroselokuvat tuli katsottua erittäin monta kertaa läpi. Tänä vuonna tulee ensimmäisen Pekka tarinan julkaisusta 80 vuotta, joten Pekan tarinat ovat kestäneet hyvin aikaa (vaikka toki niitäkin on nykyaikaistettu uusien painoksien myötä).

Koska avajaispäivä oli yhtä hulinaa - tämähän oli arvattavissa - tulemme käymään kesän aikana näyttelyssä paremmalla ajalla.  

Itselläni Päivälehden museo oli jäänyt kokematta, vaikka siellä on ollut esillä monia mielenkiintoisia näyttelyitä perusnäyttelyn lisäksi. Sijainniltaan museo on erinomaisella paikalla ja lämpimästi suosittelen kesälomalaisiakin tutustumaan museoon. Näyttely on avoinna syyskuun puoleen väliin asti ja on päivittäin avoinna kello 11 - 17. Aikuisillekin Päivälehden museo antaa katsottavaa, näytti siellä olevan oma K18 osiokin. Mitä tuo materiaali sisältää jää selvitettäväsi seuraavaan kertaan (avainta, kun en tiskiltä jaksanut noutaa).

Älä kokeile tätä pakkasella! - Kokeilit kuitenkin....

Jos mietit lapsuutta ja pakkaspäiviä, mikä kielto tulee ensimmäisenä mieleesi?
.
.
.
Niinpä: Älä laita kieltä kiinni rautaan

Jos satut olemaan niin onnellinen, että tämän vältit, et ehkä tunne sitä kiheltävää tunnetta kielenkärjessä, kun tuollaista aktiviteettiä edes miettii.

En muista milloin oli minun eka kerta, mutta minullekin se tapahtui. Voisin kuvitella, että kieleni on löytänyt tiensä mattojentamppaustelineeseen, rautakankeen tai kiipeilytelineeseen. Kaikki vaihtoehdot kuulostavat rautaisilta vaihtoehdoilta. Muistan joskus kokeilleeni rautanaulojen kantoja. Mitä pienempi kohde, sitä vaarattomampi?

Pienen pojan äitinä haluaa estää turhat tapaturmat, joten pakkanen-kieli-rauta -yhdistelmä on käynyt mielessä ilmojen pakastuessa.

Sen sijaan, että olisimme aloittaneet älyttömän kieltokamppanjan asian suhteen (siis se pakkanen-kieli-rauta-ei-ei), niin päätimme olla hiljaa. Kieltää lasta tekemään jotain noin yksinkertaista on kuin lähettäisi kutsukortin. Jos olisimme kieltäneet Ukkelia, olisimme voineet ojentaa hänelle rautatangon imeskeltäväksi samantien.

Olimme siis hiljaa ja pyrimme katsomaan, että kieli ja rauta ei kohtaa.

Ja paskat se onnistunut.

Kyllä vain. Accident happen. Lapsilla on ilmiselvästi jotkin asiat sisäänkirjoitettuja. Pakkanen ja rauta löytyy DNAsta.

Seuraavana vuorossa huono äiti -kommenttia, mutta itse maalla asuneena, en todellakaan osannut aavistaa mihin poikani pakkanen ja kieli -neitsyys menisi.

Onneksi voin jakaa tämän teidän kanssa.

Kävin hakemassa Ukkelin hoidosta tiistainpäivänä. Yleensä minä vien aamuisin hänet hoitoon ja Mies hakee, mutta tänään tehtiin toisin päin.

Kotimatkalla ylitimme tien ja rakas poikani haluaa joka kerta painaa sitä valonappulaa jolla aktivoidaan jalankulkijoiden valot. Nappia on painettava, vaikka siinä jo valo palaisi.

Niinpä odotimme valojen vaihtumista. Ukkeli painoi nappulaa. Siitä kuuluu kiva piip. Kolmannen piipin jälkeen kielsin häntä painamasta, koska en kestä, jos sitä nappulaa pitää painaa vaikka valo jo palaakin. Palava valo on merkki, että pyyntösi on huomioitu eikä se napin painaminen nopeuta asiaa yhtään. Ei bussikuskikaan bussia pysäytä ennen kuin pysäkillä, vaikka kuinka pysäytysnappulaa painat. Tämä tiedoksi kaikille, jotka ei tätä vielä ole itse tajunut.

Takaisin asiaan. Odotimme valojen vaihtumista ja kohta Ukkeli sanoi: Ei sattunut. Yleensä "ei sattunut" -merkitsee juuri sitä, että sattui, mutta en voi myöntää, koska minua oli kielletty tekemään jotain tai sattui vahinko mitä ei ehkä olisi saanut sattua. (Tämä taitaa olla minulta verenperintönä saatu tapa toimia nim.merk. En voinut kertoa peukalon haavasta, koska isä oli vasta kieltänyt koskematta terävään puukkoon. (Isä kyllä tajusi jotain sattuneen. Tästä on varmaan jo 32 vuotta))

Arvaatteko jo mikä Ei sattunut?

Kyllä vain. Ukkeli oli päättänyt kokeilla kielellä napin painamista. Ulkona lähes kaksikymmentä astetta pakkasta ja meidän nuori mies päättää juuri sinä päivänä kokeilla kuuluisiko laitteesta piip. Ei tullut piippi, tuli pipi. " Ei sattunut" ja verta valuva kieli ei sopinut yhteen.

Onneksi kyseessä oli vain kielenkärki, eikä kieli jäänyt kunnolla kiinni. En nimittäin ole yhtään varma miten olisin kielen irti siinä ajoteiden välissä, ratikkapysäkin vieressä irti saanut. Jostakin syystä tällaiselle asialle en ollut osanut riskiarviointia tehdä.

Loppumatkan aikana selitin Ukkelille tätä pakkanen-rauta-kieli -yhtälöä ja sen toimimattomuutta. Hän sanoi ymmärtävänsä, että niin ei saa tehdä. Pahoin pelkään, että hän muisti asian niin kauan kuin kieleen koski. Eli yhden illan.

Pienellä kauhulla jään odottamaan tulevia pakkaspäiviä (kevääseen on vielä aikaa) ja tulevia talvia, milloin Ukkeli päättää testata vieläkö se kieli jää kiinni. Kolmevuotiaan maailmankatsomuksella hän jaksaa aina kertoa mitä asioita ei tehnyt kun oli vauva ja kuinka nyt voi tehdä joitakin asioita. Noinkohan käy, että nelivuotias kuvittelee ettei hänen kieli jää enää kiinni, koska on huomattavasti isompi, vanhempi, fiksumpi ja kaikkivoivaisempi kuin kolmevuotiaana.

Myöntymisen keveys

Tällä viikolla aamuruuhkabussissa Ukkelin kanssa käymäni keskustelu nivoi yhteen sen, minkä vuoksi on helpompi myöntyä kuin kieltäytyä. Lapsen kanssa, parisuhteessa tai työelämässä - pohjimmiltaan kaava on täysin sama.

Keskustelun kulku oli hyvin perinteinen eli Ukkeli kyseli kyselemistään tai höpötteli mieleen tulleita asioita (tekstiä riittää). En oikeastaan edes kuunnellut mikä oli tämän päivän epistolan aihe vaan vastasin "joo". 

Seuraavaksi Ukkeli kysyikin, että kuka sanoi joo. 

En lainkaan tiennyt mikä oli ollut kysymys, jos kysymystä edes oli esitetty, mutta sanoin, että minä sanoin.

Seuraavaksi Ukkeli tiedusteli "Miksi?"

Eihän siinä voinut muuta snaoa, kuin myöntää:

Kun en jaksa puhua aiheesta niin on helpompi myöntyä

Niinpä niin. Siinähän se tuli. Toisinaan on huomattavasti helpompi vain myöntyä vastapuolen puheisiin, kuin lähteä niitä kiistämään tai edes ottamaan tarkemmin selvää mistä puhutaan. 

Jos väittää vastaan tai kieltäytyy, pitää yleensä kantansa perustella. Kyselyikäisen taaperon kohdalla myöntyminen on miljoonakertaa helpompaa, kuin perustellun kannan läpimeno, ja myös huomattavasti harmittomampaa, kuin aikuisten kanssa asioiden hoitaminen.

Krakova taaperon kanssa

Lokakuun lopussa teimme jatketun viikonloppumatkan Krakovaan, Puolaan.

Monelle matkaajalle Krakovasta tulee mieleen Auschwitz-Birkenau johon Krakovasta tehdään opastettujaretkiä. Koska olimme matkalla kolmevuotiaan vilkaan taaperon kanssa, päätimme jättää suosiolla Auschwitzin retkiohjelmasta ja keskityimme taaperolle sopiviin kohteisiin.

Krakova sijaitsee ihanteellisen parin tunnin lentomatkan päässä Helsingistä ja kun ajoitimme minilomalle lähdön perjantaiseen aamulentoon, jäi meille paikan päällä reippaasti aikaa jo tulopäivänä.

Krakovan lentokentältä kulkee juna Krakovan keskustaan. Juna-asema löytyy parkkihallirakennuksesta kentän vierestä ja opastus kentällä ei ollut mitenkään selvä. Tai ainakin me onnistuttiin välttämään kaikki kyltitykset. Osaksi tuurilla löysimme perille ja junakin sattui olemaan sopivasti paikalla.  Liput ostettiin junasta ja junalla pääsi kätevästi lentokentältä keskustaan. Aikaa meni noin 20 minuuttia. Jos Google Mapsia olisi ollut uskominen olisi bussimatka vienyt tunni ellei ylikin.

Majotuimme yksityismajoituksessa (Airbnb) ja pääsimme huoneistolle heti saavuttuamme kaupunkiin. Luin jostakin, että Krakovassa on erittäin vilkas Airbnb -majoitustarjonta ja se voi osaltaan vaikuttaa hinnoitteluun. Meidän huoneisto kattoi kolme huonetta keittomahdollisuudella, mutta asuntoon ei ollut hissiä vaan jouduimme nousemaan puiset natisevat portaat kolmanteen kerrokseen. Ei ehkä taaperoystävällisin vaihtoehto, mutta ei tarvinnut ainakaan pelätä hissiin jumiutumista.

Mitä teimme Krakovassa?

Emme varsinaisesti olleet ennakkoon katsoneet Krakovan tarjontaa vaan menimme hyödyntäen Google Mapsia ja mainosesitteitä. Ensimmäinen kohde oli

Vanha kaupunki

Vanhankaupungin aukio, Rynek Glowny, on juoksevan taaperon unelmakenttä. Ja myös vanhemman etenkin hieman sateisena päivänä lokakuun lopulla, kun turisteja ei ole liika ja lapsen uskaltaa antaa ns. päästää irti. Meillä oli tälläkin reissulla mukana talutusreppu, mutta aukiolla Ukkeli sai juosta sieluna kyllyydestä ja hätistellä puluja (joita kaupungissa riitti uskomattoman paljon).

Vanhankaupungin aukiolta on mahdollista vuokrata hevosrattaat, mutta me ainakin rajoitimme hevostelun hevosten ihasteluun. Kuskit tarjosivat kyytejä ja alennustakin olisi saanut, mutta 60 € (n. 20 minuutin kyydistä) tuntui siltikin hieman kalliilta (tässä toki ei ollut vielä laskettu ruhtinaallista 10% alennusta minkä olisimme saaneet).

Vanhaa kaupunkia ympäröi puistoalue, ja puiston kävelytiet johdattaa kulkijaa leppoisasti kulkemaan vanhan kaupungin ympäri. Kävelytien varsilla on esillä Puolan historiasta kertovia tauluja. Kuten historiakin osa kuvista ei mielestäni ole lapsille tarkoitettu. Siinä vaiheessa on hyvä kirittää askeleita tai keskittyä tientoisella puolella olevaan ankkalampeen.

Wawelin linna

Lähellä vanhaa kaupunkia sijaitseva Wawelin kukkula ja Wawelin linna ovat lähespakollisia turistikohteita. Linnan alueelta löytyy näyttelyitä ja vaikka mitä, mutta me keskityimme ylös ja alas: Kiipesimme torniin ja painuimme maan alle lohikäärmeen luolaan.

Näkymät tornista olisivat kirkkaalla säällä olleet varmasti erinomaiset, mutta sateinen harmaa päivä ei kovin pitkälle katsottavaa tarjonnut. Tornissa saimme olla kolmestaan ja luolassakin mahtui kaikessa rauhassa kulkemaan. Kierreportaissa väistimme ylhäältä laskeutuvia pariin otteeseen. Vaikka Ukkeli hienosti portaat itse hoiti oli ahtaissa portaissa hyvä mennä yhteistyö ja avunanto meiningillä. Ahtaanpaikan kammoiselle paikkaa en voi suositella.

Lohikäärmeen luolan ulostulo on Wawelin linnan joenpuoleisella alueella, joten jos esim. vaunut jättää linnan alueelle saa varautua nousemaan takaisin kukkulalle. Ei sillä, että näin olisi päässyt käymään (eipä...)

Galeria Bukowski (Ul. Sienna 1)

Pehmolelukauppa. That's all. Enempää ei tarvitsisi kaupasta kertoa. Nallea, kissaa, koiraa, pupua, jänöä. Toinen toistaan pörröisempiä. Tässä kaupassa kävin yksin Ukkelin nukkuessa. Hyvä niin, koska emme olisi koskaan päässeet kaupasta ulos, jos hän olisi ollut mukana. Vaikeaa teki lähteä vaikka olin yksin liikenteessä.

Rakastuin.

Vanha Rautatieasema - kaksi kohdetta

Ostoskeskus Galeria Krakowska sijaitsee Krakow Glowny asemalla. Rautatieasema muutti uusiin tiloihin joitakin vuosia sitten ja vanhasta asemasta löytyy kaksi mielenkiintoista koko perheelle sopivaa kohdetta - etenkin jos legot ja teräs on lähellä sydäntä

Galery of Steel figure on sanan varsinaisessa merkityksessä paikka jossa on esillä teräksestä valmistettuja figuureja. Asemarakennuksen aulassa vieraita tervehtii Hulk, Shrek sekä Shrekin aasi. Jokainen hahmo on koottu erillaisista teräksistä osista. Hahmoihin on käytetty muttereita, ruuvia, hammasrattaita ja muita teräsosia. Galleriassa on esillä tunnettuja piiroshahmoja (esim. Simpsonit, Minions), Game of Thronesin valtaistuin, Predator, Alien, Transformers hahmoja, jne, jne. Tuttujen hahmojen lisäksi esillä on 1:1 valmistettuja tyylliteltyjä urheiluautoja. Autofaneille tiedoksi, että vaikka autot ei liiku, niissä saa istua. 

Erittäin mielenkiintoinen näyttely monesta eri syystä: Hahmot, näyttävyys ja käsityön jalotaito.

HistoryLand on toinen näyttely ja siinä käsitellään Puolan tarustoa ja historiaa LEGOjen, valojen, äänien ja videoiden kautta. Videoesitykset oli puolankielisiä, joten menetimme varmasti tarinasta jotain, mutta visuaalisesti näyttävää siitäkin huolimatta.

Vanhassa asemarakennuksessa sijaitsee myös LEGO-kauppa sekä leikkihuone, jossa voi rakennella LEGOilla. Leikkihuoneessa voi vanhemmatkin päästää luovuutensa kukkaan:

Lue myös:

Perhelomalla Oslossa - Taaperon tavalla

Taaperon kanssa Berliinissä:
Valmistelut ennen Berliiniä
1. päivä: Matkalla Berliiniin
2. päivä: Berliiniä ympäri
3. päivä: Shoppailua ja kävelyä
4.päivä: Aquarium, Tegel ja Helsinki

Beibamboo - esteettömiä vauvanvaatteita lapsen ehdoilla

Yhteistyö: Beibamboo

Jos en väärin muista, oli marraskuun alku 2015. Ukkeli oli 3,5 viikkoa vanha ja hänellä oli  malliuransa ensimmäinen (mahdollisesti myös viimeinen) kuvauskeikka. Yritys, jolle hän heitti tämän keikan oli Beibamboo ja palkkioksi saimme kuvauksissa käyttämät vaatteet. 

Minulla ei ollut Ukkelille mitään "uratoiveita" lapsimallina olemisesta, mutta huomattuani Facebookissa Beibamboon mallihaun lehtiartikkelia varten, en nähnyt mitään syytä jättää kokeilemasta pääsisimmekö kuvattavaksi. 

En vielä tuolloin kirjoittanut blogia - ei tainnut olla edes käynyt mielessä - joten kirjoitus kuvauksista tulee nyt melkein kolme vuotta myöhemmin. 

Hormoonihuuruista huolimatta mieleeni on jäänyt, että oli nätti, syksyinen aamu. Muistan hyvin elävästi kuinka saavuin rattaiden kanssa Vallillassa sijaitsevaan kuvauspaikkaan. Kaikki ihmiset oli vieraita ja tilanne uusi, mutta asiat soljui eteenpäin helposti. Ennen kuvausta kävin vaihtamassa Ukkelille vaipan pienen pienessä vessassa ja silloin opin mitä kaikkea pitäisikään jatkossa pakata mukaan esim. alusta lapselle olisi hyvä olla mukana. Paikalla oli muitakin äitejä ja jossakin vaiheessa syötettiin lapsukaisia kaikki samalla sohvalla istuen. Kuvaaja otti siitä kuvan, mutta se ei tainnut ikinä tallettua mihinkään.

Kuvaukset meni tuskattomasti. Jossakin vaiheessa Ukkelia toki alkoi nälättämään ja väsyttämään, mutta kaiken kaikkiaan hän jaksoi - ikäisekseen - kuvaussession erinomaisesti.

Kuva: Laura Paananen

Kuvauksista saatua pukua käytimme pitkään. Itse olin tutustunut Beibamboon vaatteisiin työpaikkani kautta, joten tiesin heillä olevan vaatteita, jotka soveltuvat erityisesti keskosille sairaalakäyttöön. Pukemista helpottavat kiinnitysratkaisut, materiaalivalinnat sekä vaatteiden käyttäjän herkkää ihoa huomioivat ratkaisut (esim. laput ulkona ) ovat mitä parhaimmat sairaalavaatteeksi.

Mutta Beibamboon vaatteet eivät ole ainoastaan sairaalakäyttöön, vaan sopivat oivasti kotikäyttöön. Ukkelin ollessa pieni meillä oli mallikeikasta saadun vauvankietaisubodyn ja housujen lisäksi vauvan unipussi. Minua harmitti hirveänä, kun Ukkeli kasvoi unipussista yli (koot 70 cm asti), koska unipussi oli ollut todella kätevä korvaten yöpuvun eikä tarvinnut huolehtia,että jos peitto karkasi yöllä lapsen päältä.

Onneksi isommille vauvoille unipussin jälkeen löytyy vetoketjupyjama. Vetoketjupyjamaa emme koskaan käyttäneet vaikka kokoa puvussa on 90 senttimeteriin asti. Sen sijaan käyttöön saatiin tänä kesänä lyhyt lahkeisen potkupuvun eli rompersuitin. Meidän jannulle mahtui se vielä mainiosti vaikka kolme vuotta alkoi olemaan mittarissa. (Rompersuit myös näkyvissä kuvissa).

Beibamboon kuvaus oli hauska kokemus. Kuvauksen kuvat löytyi myöhemmin Norwegian yhtiön Beibamboosta kertovasta artikkelista. Meidän herneenpalko löytyy Beibamboon perustajan Nina Ignatiuksen päänvierestä. Vitsi kun toinen oli silloin pikkuinen.

Kuva: Laura Paananen

Kuvaukset ja ensimmäiset viikot lapsen kanssa oli ilmiselvästi hieman sumuista aikaa, koska myöhemmin sattui hassu tapaus. Beibamboon Facebook sivuilla oli joulutoivotus. Katsoin pitkään kuvan lasta, että "aikun söpö vauva". Hetki siis meni ennen kuin tajusin, että tämä söpöläinen oli meidän Ukkeli. Laura Paananen oli  ikuistanut olkapäälleni nukahtaneet pikkumiehen.

Miksi sitten alkujaan halusin Ukkelin kuvauksiin mukaan? Tuotteen takia. Beibamboon tuotteet on korkealaatuisia luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita, jotka on valmistettu lapsen ehdoilla. Laput ei hinkkaa niskaan, koska sisäpuolella ei ole yhtään lappua. Vaatteet saa päälle ilman, että lasta tarvitsee nostella, käännellä ja väännellä. Ja onhan kyseessä myös suomalainen design.

Linkki Norwegianin joulukuun 2015 nettilehteen, jos haluat lukea artikkelin kokonaan.
Tästä Beibamboon verkkokauppaan
Beibamboon Fcebook sivuilta näet uusimmat uutiset


-----------
Edit 31.10. Otsikon kirjoitusvirhe korjattu. Muokattu tekstiä ja lisätty tieto rompersuit:sta.

Äiti on kakka!

"Äiti on kakka! Äiti on tyhmä! Äiti on tyhmä kakka!"

"Kuules, ei tuolla tavalla saa toiselle puhua. Hän on tyhmä, joka toista tyhmäksi sanoo."

"Älä sano noin! Ei saa sanoa tyhmäksi!"

Jep, jep. Tätä väittelyä ei voita ainakaan se tyhmä kakka äiti... eikä isäkään.

Uhmaikäinen, kolmevuotias. Yhdessä hetkessä itse aurinko, toisessa hetkessä räjähdysvaara.

Mitäkö tein väärin? Sitä kun ei koskaan tiedä.

Ei saa auttaa, mutta pitää auttaa. Itse, itse, itse. Asiat saa usein kuntoon palaamalla alkutilanteeseen ja itku katkeaa siihen paikkaan. Suihkusta juokseva lapsi ei löydäkään minua sohvalta, koska olen keittiössä - maailma romahtaa. Onneksi asian saa korjaantumaan sillä, että poika palaa kylpyhuoneeseen ja asetun sohvalle. Tilanne kunnossa, mitään ei tapahtunut.

Mutta ei tätä leikkiä voi loputtomiin jatkaa. Joskus on sanottava iso sana. "Äiti on vihainen!". "Onko äiti nyt iloinen?". Voi sinua höpönassua, joka vielä opettelet ymmärtämään tunnetiloja. Ihanaa, että niitä jo tunnistat.

Aamu on vaikeaa aikaa herätä, koska on pimeää. "On vielä yö". Ei, nyt on jo aamu ja me olemme myöhässä. Minun on aika jälleen korottaa ääntä ja yrittää saada asioita tapahtumaan - sama show joka aamu. Paitsi viikonloppuisin.

Mitään haluttua ei tapahdu, koska poika on huomannut lelun pohjassa muovinpalan ja se pitää juuri sillä hetkellä nyplätä irti. Itse kun ei saa, pitää minun auttaa. Auto päätyy hyllyn päälle, koska nyt pitää keskittyä pukemiseen. Nyt en ole iloinen.

Puoli tuntia myöhemmin puettuna, hampaat pestynä ja matkaan ajoissa päässeenä ihastelemme bussinikkunasta aamuauringon vaaleanpunaiseksi värjäämiä pilvenhattaroita. Äiti ei ole kakka, eikä poika vitkastele.

Iltapäivällä haen lapsen hoidosta. Sataa vettä kaatamalla ja tennarit on jo kastuneet ennen kuin pääsen leikkipuiston reunaan. Puistossa ei ole ketään muita kuin pojan hoitoryhmä päästä varpaisiin asti sadeasuun puettuna. Leikki on vielä kesken eikä poika halua lähteä. Pitkän maanittelun jälkeen etenemme portille ja lopulta pääsemme lähtemään. Tarhareppu on kastunut penkin päällä, mutta selkään se on otettava, koska toisessa kädessä roikkuu lapsi ja toisessa työpaikan eväskassi.

Bussimatkan aikana sade lakkaa. Kun astumme linja-autosta ulos, kimaltelee kadut vesipisaroista. Lähdemme kohti kotia, mutta liikennevaloissa näemme asfaltilla kastematoja. Poika ei ole ennen kastematoja nähnyt ja jäämme kyykkien katsomaan kuinka lierot etenevät sateen jälkeisessä maailmassa kohti multaisaa maata. "Ne menee kotiin". Niin menevät. Liikennevaloissa pyöräilijä odottaa valojen vaihtumista ja hymyilee touhuillemme. Etsimme asfaltti-matoja koko loppu kotimatkan. Osa on uimassa, osalle on käynyt köpelösti.

Perjantai-iltapäivän sateen jälkeisessä hetkessä äiti ei ole kakka - mutta tilanne ehtii muuttua vielä monta kertaa illan aikana.

Anna lapsesi pukea itsensä -päivä - Joka päivä

Marraskuun 16. päivä vietetään Anna Lapsesi Pukea Sinut – päivää. Idea on ratkiriemukas ja toisaalta voi olla erittäin opettavainen: Millaiset vaatteet lapsen mielestä olisi hyvät äidille tai isälle? Millaisia asustevalintoja näkyisi? Mitä jalkaan? Mitä päähän? Kuinka suuresti "normirajoja" rikotaan? Vai osaako lapsesi valita vaatteet paremmin kuin itse itsellesi? Mitä tahansa tapahtuu, homma kysyy avointa mieltä kummaltakin osapuolelta.

Luulen, että meillä osallistuminen päivään rajoittuu siihen, että kotona annan Ukkelin valita vaatteet, kyllä. Uskaltaako/tarkeneeko/pystyykö niissä lähtemään julkiselle paikalle edes hetkeksi (kuten päivän ideaan kuuluu) on sitten eri tarina. Nykyinen pukeutumistrendi Ukkelilla kun on supersankari viitta, uimalasit ja kesähattu. Tai paita päässä "pupukorvina". Tämä siis silloin, kun saa itse valita vaatteet.

Anna lapsesi pukea sinut -päivän sijasta meillä voitaisiin viettää Anna Lapsesi Pukea Itsensä – päivä.

Tokihan joka päivä pyritään,että Ukkeli pukee itsenäisesti, mutta etenkin arkiaamuna naapurit saa todista tuttua laulua:

 ”Pue päälle” 

"Pue päälle nyt”

”Lopeta leikkiminen ja pue päällesi”

”Heitä yöpaita ja vaihda toinen paita päälle”

”Lopeta leikkiminen - nyt”

”heitä se yöpaita! ”

”Hei, nyt oikeasti!”

”Nyt loppuu se leikkiminen ja laitat vaatteet päälle”

”Sinulla edelleenkin yöpaita päällä”

”Ei, lastenohjelmia ei katsota”

”Lastenohjelmaa voidaan harkita, jos laitat vaatteet reippaasti päälle”

”Ole nyt ystävällinen ja heitä se yöpaita pois”

”Ei, vieläkään ei katsota lastenohjelmia”

”hienoa, yöpaita riisuttu, laita nyt toinen paita päälle”

”Olen sanonut jo monta kertaa, että jos reippaasti pukeudut, ehtii tekemään muuta ja silloin voi katsoa vaikka lastenohjelmia”

”tällä vauhdilla ei ehditä katsomaan mitään lastenohjelmia”

”laita ne sukat jalkaan nyt”

”pois sieltä sohvan takaa! ”

”usko nyt! Ja ne sukat jalkaan”

”Olen kohta valmis, Mitenkäs sinä? ”

”ja sitten toinen sukka”

”nyt sinä olet 20 minuuttia laittanut niitä vaatteita ja minun on pakko pukea sinulle loput vaatteet. Ja tiedätkö mitä? En tykkää siitä yhtään. Sinä osaat itsekin pukea jo”. jne. 

Kun sisävaatteista on selvitty, on ulkovaatteet oma show. Ja kun mies on lähetty töihin on vuorossa Ukkelin vuoro ja sama show alusta (no ei nyt sentään, vitsi- vitsi. Mies onneksi hoitaa vaateasiat minuakin paremmin).

Hoidossa ei ole mitään ongelmaa pukemisen kanssa. Kotona Ukkeli on oppinut, että tarpeeksi kun kikkaillee niin saa jeesiä. En tiedä kuka on fiksuin, mutta epäilen, että tässä vedätetään vanhempia ihan kuus-nolla.

Väärinhän se on, että ei anna toisen pukea omaan tahtiin, mutta kun aika on rajallista. Kerran jätin ulkoilut välistä, koska ulkovaatteiden pukeminen päättyi asunnon ympäri juoksuksi. Itse en tähän juoksuun osallistunut, vaan kolmannen ohijuoksukerran kohdalla ilmoitin, että ulos ei mennä. Protestointia oli ilmassa, mutta seuraavan kerran vaatteet meni hieman helpommin.

Anna lapsesi pukea sinut -päivä on tosiaankin marraskuussa ja some täyttyy varmasti mitä mielenkiintoisemmista asukokonaisuuksista. 

Ehkä uskallan raottaa lapselleni vaatekaapin ovea ja päästää hänet valitsemaan itselleni vaatteet siinä vaiheessa, kun pukeutuminen hoituu ilman turhauttavaa yksinpuhelua. Ja jos asukokonaisuus peittää ainakin 75 % kehostani voin ikuistaa luomuksen somekanavilla. Tässä ei ole kyse kehopositiiviudesta vaan siitä, että ne uimalasit voi olla yksistään aika kylmät...