Pokémon MOM - ulkoilua lapsen kanssa

Tämä on Mammalandian yhteistyöpostaus. Mammalandian kotisivulta pääset lukemaan muiden Mammalandian bloggaajien mietteitä Ulkoilusta Lapsen kanssa.

Heinäkuun 16. päivänä on maailmanhistoriassa tapahtunut suuria asioita: 1969 Apollo 11 laukaistiin kohti kuuta, 1979 synnyin minä ja 2016 Suomessa sai virallisesti ladattua Pokémon GOn. Miten Pokémon GO (tuo "so last season" -peli) liittyy ulkoiluun taaperon kanssa? 

Ensinnäkin Pokémon Go teki viime kesänä sen missä Kansanterveyslaitos ei ollut onnistunut yhtä tehokkaasti: sai lapset vapaaehtoisesti ulos kävelemään - kilometrejä. Eikä villitys jäänyt lapsiin vaan öttiäisten ja muiden pöppiäisten perään säntäsi myös kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Ja sinnehän sitä minäkin säntäsin.

Viime kesänä Ukkeli oli 8 - 9 kuukautta ja liikkuminen tapahtui kontaten. Kaikki mikä käteen osui piti viedä suuhun, joten rehellisesti sanottuna hiekkalaatikot ja nurmikot ei minua kiehtonut ulkoilupaikkana. Niin kauan kun kädet pysyi nätisti sylissä ei minun tarvinnut huolehtia mitä suusta löytyy. Tämän vuoksi päivittäiseen ohjelmaan kuului vaunulenkit.

Vaunulenkkien yhteyteen oli hyvä yhdistää Pokémonit ja siinä puuhassa vietimme useamman tunnin. Yleensä lenkit meni niin, että Ukkeli nukahti päiväunille rattaisiin minun työntäessä rattaita metsästäen Pokémoneja ja haudutellessa munia. Mikäs siinä olikaan kulkea mantuja ristiin rastiin ja välillä havaita ympärillä muitakin metsästäjiä.

 

 

Talven tullen Pokét sai jäädä ja Ukkelin opittua kävelemään tuli ulkona tutustuttua ympäristöön enemmän (eikä minun kännykän akku olisi kestänyt ja sormetkin siinä olisi kohmettunut).Viime talvena pääsimme nauttimaan lumestakin ja todistettavasti mäessäkin käytiin, kun nautittiin ulkoilun riemusta helmikuussa ja laskiassunnuntaina pulkkämäestä koko perheen voimin. 

Vaikka Ukkeli oppi kävelemään, ei meno ollut vielä niin varmaa, että toppavaatteissa olisi kulku ollut sujuvaa. Liikkuvuuden vaikeus ja aamu-unisuus oli syitä, miksi talvella ei tullut joka päivä ulos mentyä. Heräsimme usein vasta yhdeksältä, jolloin aamut venyivät usein niin, että ulos ei ehditty ennen päiväunia (ja kun olisi pitänyt pukeutua) ja illalla pimeys tuli varhain, eikä silloin enää viitsinyt lähteä ulos. Välillä vuorostaan tuli keksittyä syitä miksi meidän ei kannata ulos lähteä ja välillä oli oikeasti niin huono ilma, että ulos ei menty ellei ollut aivan pakko.

Ilmojen lämmetessä ja päivän pidentyessä on jälleen ollut haluja pistää nenä ulos. Nyt kun Ukkeli on ohittanut iän, jolloin kaikkea pitää maistaa, on hiekkalaatikkoleikitkin kutsuvampia. Leikkiautot ovat in ja onneksi läheinen leikkipuisto tarjoaakin hyvän varustelun. Omassa pihassa pääsee myös hiekkalaatikolle, mutta puistossa parempi lelutarjonta. Emme toki ole jättäneet vaunulenkkejä, mutta (usein) lenkit  on funktionaalisempia eli suuntautuvat johonkin mielenkiintoiseen tai tarpeelliseen kohteeseen, kuten esim. katsomaan rakennustyömaata.

Uskon, että olemme nyt käännekohdassa, jossa meillä alkaa ulkoilmaelämä. Kesän jo näyttäydyttyä on vaatetusta pystynyt vähentämään entisestään ja ulos lähtökin helpottuu. 1 v 7 kk liikkuu jo niin huolettomasti, että hänen kanssaan voi harrastaa muutakin kuin keinumista, esim. seuraa johtajaa, jossa minä en ole johtaja. 

Kesältä odotan montaa ihanaa ulkoiluhetkeä. Unelmissa on, että päästään pian koko perheellä pyöräilemään. Kypärät löytyy koko perheelle ja pyöränistuinkin on jo hankittu eikä ole kuin kiinnitystä vaille lähtövalmis. Jos menen asioiden edelle, niin ensi kesänä voi sitten jo Ukkelille harkita ensipyörän ostoa.

Myös metsäretkiä suunnittelen. Itse olen kasvanut maalla, jossa metsä ja järvi oli aina läsnä. Nyt kun asun kaupungissa ymmärrän sen, kuinka helppoa oli mennä leikkimään metsään tai läheiselle pellolle. Saksassa lomaillessamme huomasin, että Ukkeli vierasti nurmikkoa, koska hän ei ollut sellaista ennen kohdannut. Kuvittelin, että hän lähtisi välittömästi juoksemaan kohti vihreää, mutta hän kiersikin nurmikkoalueen siihen asti, että istutin hänet keskelle aluetta. Hetken varovaisen koskettelun jälkeen hän ymmärsi, että nurmikko on hyvä asia. Itselleni metsä on turvallinen paikka, mutta pelkään, että lapsi ei opi tajuamaan metsän hyvyttää, jos hän ei pääse tutustumaan siihen. Siksi toivon, että saamme vanhempina itsestämme niin paljon irti, että kulkumme käy yhteisille retkille metsään.

Mutta palataan vielä Pokemoneihin. Hankittuani uuden puhelimen pääsi Pokémon metsästyskausi jälleen käyntiin. Ukkeli (onneksi vielä) jaksaa istua rattaissa, joten olen päässyt jatkamaan rakasta harrastusta (ja yhdistänyt funktionaaliset lenkit siihen). Rattaiden aisa tukee hyvin kännykkää, jolloin lenkkiä ei tarvitse keskeyttää vaativan metsästystoimenpiteen ajaksi. Pelistä on kytketty äänet pois, mutta värinä hälyttää ympärillä piileksivistä öttiäisistä. Kiitos värinätoiminnon, ei näyttöä tarvitse koko aikaa vilkuilla. Ja kun näyttöä ei tarvitse tuijottaa, voi keskittyä ympäristöön, liikenteeseen - ja lapseen.

Vaikka tällä hetkellä Pokémon Go on minun juttu eikä liikuta poikaani, haluan uskoa, että hänen tullessa "pokémon ikään" on ulkoaktiviteettitarjonta kasvanut entisestään. Itse haaveilen (itselleni) Walking Dead tyyppisestä AR (lisätty todellisuus)- pelistä, jossa pääsisi mätkimään vastaantulevia zombeja. Tai jotain yhtä mukavaa ja terveellistä K-18 matskua. Pojan kasvamista ja uusia pelejä odotellessa: Kaikkien maiden Pokémon äidit, yhtykää!

Lue myös:
Laskiaissunnuntain 3 huippuhetkeä
Ulkoilun riemua!