lauantai 20. toukokuuta 2017

Ensimmäinen kerta musiikkitalossa


Musiikkitalo on hienolla paikkaa ja monikaan ei ehkä tiedä, että taloa voi käyttää läpikulkuväylänä kulkiessa Kansalaistorilta ylös Mannerheimintielle. Tällä kertaa emme olleet läpikulkumatkalla vaan osallistuimme Piilometsän soitinsatukonserttiin.

Ikäsuositus esitykselle oli 4 vuotta ja myönnän vielä aamullakin miettineeni pitäisikö lähtö perua. Ukkeli ei ole vielä kahtakaan ja esitys sentään kesti 45 minuuttia (ilman väliaikaa). Se on pitkä aika paikallaan menevälle taaperolle.

Koska en kaihda haasteita, ja yleensä ottaen Ukkeli on hyvä julkisilla paikoilla, lähdimme konserttiin. Ja hyvä vaan, että lähdettiin.

Ikäsuosituksen perusteella en taapero rynsäystä odottanut, mutta silti hämmästyin, että paikalla oli todella paljon lapsiryhmiä (arvioisin esikoululaisia ja päiväkotiryhmiä) ja sali olikin täynnä. Meidän paikkamme oli B-lohkossa (eli alapuolen kuvassa keskellä vasemmalla), joten meillä oli hyvä näkyvyys orkesteriin ja lavalle. Penkit on toki suunniteltu aikuisille, joten Ukkelin paikalla pysymisen katselunautinnon takaamiseksi pidin häntä suurimmaksi osaksi sylissä.

Soitinsatukonsertin orkesterina toimi Radionsinfoniaorkesteri (RSO) kapelimestarina Sakari Oramo. Musiikkina oli osia Elgarin 2. sinfoniasta.

Mitä siellä sitten nähtiin? Musiikkiin oli rakennettu opettavainen satu Pupusta ja Siilistä. Pupu on hieman huithapeli ja ei hirveänä välittänyt toisten omasta. Siili taas oli hieman hyvätahtoinen höpsö, joka kaipasi vain ystävää. Traagisten vaiheiden jälkeen Pupu ja Siili löytävät yhteisen sävelen ja satu saa onnellisen lopun.

Hyvän esityksen lisäksi pidin paljon salin arkkitehtuurista, kuinka soittimet esitettiin yleisölle sekä näyttelijöiden heittäytymisestä. Ukkeli piti, noh, hän piti ainakin rusinoista, joilla sain pidettyä hänet paikallaan.

Kiristys ja uhkailu ei (vielä) toimi, mutta sentään lahjonnalla saa voitettua nykyään aikaa. Myönnän, että kun esitystä oli mennyt 20 minuuttia aloin jo laskemaan minuutteja esityksen loppuun. Syy ei siis ollut esityksen, vaan Ukkelin pikku hiljaa kasvavan levottomuuden. Vaikka Ukkeli olisi halunut lähteä tutustumaan saliin tarkemmin istutin häntä paikoillamme. Liikkuvuudesta huolimatta, uskon hänen nauttineen esityksestä, koska välillä piti hytkyä musiikin tahtiin, taputukset tuli kohdilleen ja laulamaankin olisi pitänyt päästä (siinä vaiheessa vähän hyssyttelin, kun on tuo lapsen ääni aika kantava...).

Kaiken kaikkiaan käynti Musiikkitalossa oli antoisa ja uudelleen mennään heti kuin vain mahdollisuus tulee :)
Esityksen aikana kuvaaminen oli kielletty ja sen vuoksi kuvat "soundcheckistä"

Lue myös nämä:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!