tiistai 30. toukokuuta 2017

Muutoksia blogiini


Nyt on tullut hetki, jolloin minun on pakko myöntää vajavaisuuteni. Olen jotenkin onnistunut (vaikka en ole varma miten) luovinut syksyn ja kevään hoitaen lasta kotona päivät, tehden kouluhommia päiväunien aikaan sekä iltaisin (usein yömyöhään) ja tämän lisäksi suoltanut ulos blogipostauksen joka toinen päivä.

Tämä on tarkoittanut sitä, että joku osa-alue on aina joutunut kärsimään ja kyllähän se on ollut koulutyöni, yöuneni sekä perheen kesken vietetty aika.

Tältä erää lukukausi on päättynyt, mutta se ei tarkoita, että opinnot olisi jätetty kesälomalle. Ei missään nimessä. Kurssit on suoritettu, mutta edessä on se viimeinen rutistus eli opinnäytetyö. Opinnäytetyöni liittyy bloggaamisen aloittamiseen ja tavoitteenani on tehdä aloitustyökalu jollaista en ole vielä missään nähnyt. Koska haluan toteuttaa työn kunnolla, tämä projekti vaatii minulta panostamista ja aikaa. Olen määritellyt opinnäytetyön palautusajankohdaksi lokakuun lopun, joten vaikka päiviä on välissä monta, ei loppupelissä aikaa ole kovin paljon.

Ajankäyttöön vaikuttaa myös töihin paluu heinäkuussa ja Ukkelin päiväkodin aloitus elokuussa. Sitten ei enää öitä kukuta ja oteta niitä kirjoitustunteja jostakin.

Jatkossa postailen harvemmin. Kesäaikaan noin joka kolmas päivä, jonka periaatteessa pitäisi helpottaa ajankäyttöäni. Syksyn tullen pitää tilannetta katsoa uudelleen.

Instagram on minulla aktiivisessa käytössä, joten vaikka tekstin määrä blogissa vähenee, kannattaa meitä seurata Instagrammissa :) Löydyn sieltä @hima_saimi

P.S. Jos kiinnostuit opinnäytetyönaiheesta, voi siitä kysyä minulta lisää himasaimiblogi@gmail.com. Myös KAIKKI linkit/vinkit blogin aloitustyökaluihin voi tuonne lähettää. Bloggaajille on lähiaikoina aukeamassa kysely johon kaipaan runsasta osallistumista, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!