maanantai 8. toukokuuta 2017

Vihreä maa - Kukkiva Kaupunki Keravalla







Sunnuntaina vierailimme kaverin ja hänen lapsien (n. 5 ja 7 vuotta) kanssa Keravan taidemuseo Sinkassa. Sinkassa on esillä heinäkuun alkuun asti Vihreä maa - Kukkiva Kaupunki näyttely, joka on koonnut näytille joukon suomalaisia taiteentekijöiden vehreitä teoksia.

Puolitoistavuotiasta sai näyttelyssä pitää aisoissa, koska työt kuuluvat kategorioihin "ei saa koskea" sekä "ei saa koskea missään nimessä!". Esimerkkinä näistä töistä ylläolevat kuvat: Aino Kajaniemen Airam-Maria (ylin), Polku (toinen kuva) sekä Luwasa Oyn toteuttama sammalseinä Kytäjä. Kytäjässä kasvaa aitoa sammalta, joten tämä työ kuului "Älä edes ajattele koskettamista" -kategoriaan.

Yläkerran kaunis lummevideo hurmasi Ukkelin, joka useamman kerran palasi videon ääreen, (ja hieman piti myös tanssia). Yläkerrasta löytyi myös lapsille leikkikaappi. josta luukkuja avaamalla mahdollisesti löytyi aarteita (joita pystyi sitten siirtämään seuraavan luukun taakse) sekä manuaalisesti liikutettava mekaaninen sormiteatteri. Emme tosin keskittyneet kaapilla leikkimiseen, mutta tällainenkin mahdollisuus olisi löytynyt ajankuluksi perheen pienimmille.

Koska Ukkelin himo koskettaa kasvoi ylitsepääsemöttämäksi, otin hänet reppuselkään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävimme näyttelyssä ilman rattaita tai kantoreppua. Homma onnistui ilman apuvälineitäkin,mutta tarkkana sai olla. Vielä tämän ikäistä kannattaa katsoa tarkkaan perään, jos tarkoitus on poistua paikalta ilman syytteitä taidevandalismista.

Kesää vielä odotellessa, ja kelien vaihdellessa, on Sinkassa hyvä mahdollisuus päästä nauttimaan vihreydestä valokuvien, installaatioiden ja vihersisustuselementien keskellä. Ja jos sää sallii, on Keravalla kirsikkapuu kierros, jonka matkanvarrelta löytyy paljon katsottavaa.

4 kommenttia :

  1. Onpas teillä ollut hauska reissu Sinkkaan! Kiva, että onnistui ilman kantoreppua tai rattaita. Uskon kyllä, jostain syystä, että tarkkana on saanut olla. :D Vain silmänräpäys riittää totaaliseen tuhoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli noinkin kokeiltua, mutta kyllä vielä rattaisiin/kantoreppuun palaan ;) Tämä oli vähän tälläinen kokeilu... Mutta oli mukava reissu ja Keravalla olisi muutakin nähtävää. Pitää tehdä vielä toinenkin reissu :)

      Poista
  2. Ihanaa vihreyttä! Kävin talvella Sinkassa katsomassa Näkyväksi neulottu näyttelyn. Nyt mietin onko tämä näyttely ajamisen arvoinen. Meiltä kun tulee vähän matkaa Sinkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi Näkyväksi neulottu näkemättä, vaikka tarkoitus oli sinne ehtiä, joten en pysty vertaamaan siihen. Minun mielestäni näyttely on näkemisen arvoinen, mutta tämäkin on mielipidekysymys. Jos nauttii luontokuvista niin siinä tapauksessa suosittelen, koska metsää, kukkia, kasvillisuutta ja luontoa on tarjottu erityylein ja luulen, että sieltä löytyy jokaiselle se oman mieleinen teos. Ja toki tarinat kuvien takana. Valitettavasti en itse pystynyt keskittymään kaikista pienimpiin töihin, mutta mitä ohi ravasin, niin puhuttelevia olivat.

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!