tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuodelle 2019...


Hyvä Uusi Vuosi 2019,

Olemme tunteneet vasta hetken aikaa, mutta uskon, että meidän suhteestamme tulee kiinteä ja ikimuistoinen.

Voisi ajatella, että on kovin hätiköityä suunnittella tulevaisuutta yhdessä, mutta koska tiedän, että tulemme viettämään yhdessä seuraavat 364 päivää, on meidän hyvä tehdä edes jonkinlaisia suunnitelmia.

Suhteeseemme liittyen, tämä aamu opetti, että olemme kuin pari Ensitreffit alttarilla ja ennen kuin olemme pääseet kesäkuuhun asti, vietämme aikaa lokoisasti Sohvaperunoiden tyyliin - tuijotellaan maailman menoa ja katsotaan mitä muut tekee, kunnes loppuvuodesta edessä on pakollinen ero. Siihen asti, nautitaan annetusta ajasta.

Itselläni on mielessä muutamia mielenkiintoisa ehdotuksia tätä yhteistä vuotta ajatellen.
Mitä olisit mieltä seuraavista ajatuksista?
Tammikuu: Junamatka Kiuruvedelle
Helmikuu: Ystävänpäivä 
Maaliskuu: Laivamatka Tukholmaan
Huhtikuu: Junamatka halki Venäjän
Toukokuu: Juostaan auringonlaskuun - Tai edes NaistenKymppi
Kesäkuu: Juhannustaikoja
Heinäkuu: Mökkimatkailua, Nelikymppiset, Metallicaa ja maaseutumatkailua
Elokuu: Kesän viimeiset yhteiset yöt yhdessä
Syyskuu: Metsäretkiä ja nuotiotulta
Lokakuu: Vesipuistoilua ja tankotanssia
Marraskuu: Pimeneviä iltoa ja kynttilämerta
Joulukuu: Joulunaikaa Euroopan sydämessä

Miltä kuulostaa? Mitä kaikkea muuta voisimmekaan keksiä ennen kuin uusi sulho, 2020, paukuttelee oven takana.

Sovitaanko kuitenkin jo nyt heti ensitapaamisella, että voisit olla ystävällisempi ja solidaarisempi kuin edeltäjäsi 2018? Vaikka 2018 kohteli minua hyvin, ei se ollut kaikille yhtä miellyttävä. Lehdet kirjoittelivat turhan karuja otsikoita, politiikot ympärimaailmaa teki huonoja päätöksiä ja ilmassa oli enemmän negatiivisuutta, kuin positiivisia asioita.

Uskon, että sinä 2019 tulet olemaan osaltasi fiksumpi ja ymmärrän, että et voi kaikkeen vaikuttaa, mutta kunhan suunnan pidät kohti parempaa, on vuodella 2020 jo huomattavasti helpompi työedessään. Minäkin osaltani pyrin vaikuttamaan teoillani siihen, että asiat menisivät kohti parempaa.

Kiitos 2019, että tulit elämääni. Pidetään yhtä ja vietetään ihanat päivät yhdessä

Ystäväsi, rakkaasi, 364 päivän kuluttua exäsi,
t. Mirkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!