Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2019. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2019. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuodelle 2019...


Hyvä Uusi Vuosi 2019,

Olemme tunteneet vasta hetken aikaa, mutta uskon, että meidän suhteestamme tulee kiinteä ja ikimuistoinen.

Voisi ajatella, että on kovin hätiköityä suunnittella tulevaisuutta yhdessä, mutta koska tiedän, että tulemme viettämään yhdessä seuraavat 364 päivää, on meidän hyvä tehdä edes jonkinlaisia suunnitelmia.

Suhteeseemme liittyen, tämä aamu opetti, että olemme kuin pari Ensitreffit alttarilla ja ennen kuin olemme pääseet kesäkuuhun asti, vietämme aikaa lokoisasti Sohvaperunoiden tyyliin - tuijotellaan maailman menoa ja katsotaan mitä muut tekee, kunnes loppuvuodesta edessä on pakollinen ero. Siihen asti, nautitaan annetusta ajasta.

Itselläni on mielessä muutamia mielenkiintoisa ehdotuksia tätä yhteistä vuotta ajatellen.
Mitä olisit mieltä seuraavista ajatuksista?
Tammikuu: Junamatka Kiuruvedelle
Helmikuu: Ystävänpäivä 
Maaliskuu: Laivamatka Tukholmaan
Huhtikuu: Junamatka halki Venäjän
Toukokuu: Juostaan auringonlaskuun - Tai edes NaistenKymppi
Kesäkuu: Juhannustaikoja
Heinäkuu: Mökkimatkailua, Nelikymppiset, Metallicaa ja maaseutumatkailua
Elokuu: Kesän viimeiset yhteiset yöt yhdessä
Syyskuu: Metsäretkiä ja nuotiotulta
Lokakuu: Vesipuistoilua ja tankotanssia
Marraskuu: Pimeneviä iltoa ja kynttilämerta
Joulukuu: Joulunaikaa Euroopan sydämessä

Miltä kuulostaa? Mitä kaikkea muuta voisimmekaan keksiä ennen kuin uusi sulho, 2020, paukuttelee oven takana.

Sovitaanko kuitenkin jo nyt heti ensitapaamisella, että voisit olla ystävällisempi ja solidaarisempi kuin edeltäjäsi 2018? Vaikka 2018 kohteli minua hyvin, ei se ollut kaikille yhtä miellyttävä. Lehdet kirjoittelivat turhan karuja otsikoita, politiikot ympärimaailmaa teki huonoja päätöksiä ja ilmassa oli enemmän negatiivisuutta, kuin positiivisia asioita.

Uskon, että sinä 2019 tulet olemaan osaltasi fiksumpi ja ymmärrän, että et voi kaikkeen vaikuttaa, mutta kunhan suunnan pidät kohti parempaa, on vuodella 2020 jo huomattavasti helpompi työedessään. Minäkin osaltani pyrin vaikuttamaan teoillani siihen, että asiat menisivät kohti parempaa.

Kiitos 2019, että tulit elämääni. Pidetään yhtä ja vietetään ihanat päivät yhdessä

Ystäväsi, rakkaasi, 364 päivän kuluttua exäsi,
t. Mirkka

maanantai 31. joulukuuta 2018

3. Uudenvuodenlupaukseni - #mammakuntoon2019


Here we go again! Jos yhtään olet seuranut blogiani ehkä osasit tätä jo odottaa: #Mammakuntoon2019

Muistatko #Mammakuntoon 2017 kampanjani? Minä muistan. Muistan kuinka hyvin alkuvuosi lähti käyntiin ja paino tippui. Mitäs sitten tapahtui? Elämäni kiireisin syksy ja + 10 kg. Mutta tikkupullalla silmään, joka vanhoja muistaa.

Tänä vuonna (2018) taas yritettiin, mutta.... ei lähtenyt käyntiin. Uusi työ, uudet haasteet, motivaatio kadoksissa ja kaikki muut tekosyyt. Viime vuoden palopuheesta itselleni vaihdoin vain vuosiluvun, koska kaikki kirjoittamani asiat pätee edelleen (Kyllä, tapanani on kirjoittaa itselleni kannustuspuheita)

Mutta nyt... Uusi vuosi, uusi motivaatio, 40 vuotta tulee mittariin ja pakko tehdä itselleni jotain. Oikeasti.

Eli #Mammakuntoon2019 on kolmas uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2019. Ja elämäntaparemontti alkaa huomenna.

Syntymäpäiviäni juhlin heinäkuussa, mutta tarkoitus ei ole, että olen "elämäni kunnossa" puolen vuoden rääkin jälkee. Nope, se urakka olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten.

Tälle vuodelle olen tavoitteeksi laittanut rasvaprosentin pudottamisen kehostani liikunnan ja ruokavalion avulla. 1,5 kg - 2 kg per kuukausi jos saisi painokiloja alentumaan olisin heinäkuussa jo normaalipainoinen eikä tahdinkaan pitäisi olla yhtään liian kova.

Haaveissa myös juoksun aloittaminen jälkeen, mutta ensin tavoiteena vakiinnuttaa kävelylenkit ja liikunnan lisääminen.

Uudenvuodenlupaus nro 3:

Vaatekoko pienemmäksi

P.S. Blogin kuvassa Kristen Visbal:n Fearless Girl patsas, jonka kuvasin Oslossa toukokuussa. Tavoitteena ei pikkutyttöpäinen olemus, vaan muistutus, että minä itse päätän tekemisistäni!

Lue myös:
Uudenvuodenlupaus nro 1 - lukuhaaste
Uudenvuodenlupaus nro 2 - linoprint

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

2. uudenvuodenlupaukseni - linoprintin opettelu


Joulukuun alussa kävin Maininki&ystävät -kässäkerhossa Salla Torstin vetämässä linoprint -kurssilla. En ollut koskaan aiemmin linoprinttiä kokeillut, mutta huh kun oli kivaa hommaa ja kyllä se joku linprint kärpänen puraisi.

Kävin ostamassa ennen joulunpyhiä tarvikkeita (aloitussetin verran) ja siskonpoikien kanssa askarreltiin hieman joulunvapailla.

Ja sitten menin Pinterestiin ja löysin "muutaman" kuvan muiden tekemistä töistä. Huuu. Pakko oppia.

Tässäpä siis uudenvuodenlupaukseni nro 2:

Ottaa aikaa linoprintille


Aivan ylimmäinen kuva Maininki&Ystävät -kässäkurssin tuotoksesta eli siitä elämäni ensimmäisestä kaivertelutyöstä.

Toisessa kuvassa siskonpoikien ja minun tuotokset. Pupuseni tein yhteistyössä Ukkelin kanssa eli Ukkeli piirsti pohjalle jotain ja minä siitä sitten kehittelin jotakin. Lopputulos oli pirajoja kalastava pupu bambumetsässä.

Ja tässä kuvia Pinterestistä mitä se voisi olla, kun asiaan paneutuu.... (Lähde: Pinterest)