sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Heinäkuu 2016 - Mitä meillä tehtiin?


Jatkuu edellisestä postauksesta eli juhannuksen jälkeen jäimme viettämään kesää Kiuruvedelle.

Kotimatkalla kyytiin lähti serkkupojat eli isosiskoni lapset. Heidän kanssa vietimmekin hauskat pari päivää (aika kultaa muistot - oli tädillä välillä rakempaa nuorison kanssa, kun juniorin).
Parin päivän aikana kävimme Rush -trampoliinipuistossa, metroajelulla Itäkeskus-keskusta, Luonnontieteellisessä museossa, Helsinkiristeilyllä ja Suomenlinnassa. Pojat sai lisäjännitystä (tai tylsän loppuhuipennuksen), kun matkustivat kahdestaan ensimmäisen kerran junalla takaisin Pohjois-Savoon.

Ukkelin kanssa kävimme karkkikauppakierroksella (tästä erillinen postaus ja linkki löytyy sivun alareunasta heinäkuun 2016 postauksiin)

Heinäkuun kotimaanmatkailua edusti päiväretki Hauholle, Mikonheikin pirttiin. Talonväki syötti ja juotti meidät oikein kunnolla ja saimme vielä livemusiikkia pianolla esitettynä.

Ulkomaanmatkailua edusti päiväretki Tallinnaan. Lähdin ensimmäiselle merimatkalle Ukkelin kanssa ja eihän se voinut mennä kuin hyvin :) Maissa meitä oli vastassa mummo ja ukki, jotka olivat omalla kesäretkellään.

Heinäkuu ei ollut kovin helteinen, mutta otimme kaiken irti kesästä. Tähän kuuluu tietenkin käynti rannalla. Pikkukosken beachille sovitut  treffit ei oikein mennyt putkeen kaverien hieman (tunnilla) myöhästyen sekä sään ollessa hieman kostea. Tunnin kulutin kierrellen työntäen rattaita ja pelaten Pokemon Go:ta. Se oli silloin uutuus. Vedessä Ukkeli ei käynyt, mutta hiekkaa söi senkin edestä.

Heinäkuuhun kuului Ukkelilla myös kiipeämis ja seisonta harjoitukset. Tukea vasten hän pääsi seisomaan esim. Helsinki-Vantaa lentokentälle tehdyn retken aikana. Näköalatasannetta kiertäviin laseihin oli hyvä nojailla ja tutkia kentän mennoa.

Heinäkuuhun mahtui ainakin yksi hellepäivä (ei ehkä helle, mutta lämmin päivä se oli) jolloin teimme keskustassa kävelyretken. Retki alkoi ruokailulla Naughty brgr:ssa, Esplanadin kautta Hakaniemen rantoja pitkin Isoisän sillalle.

Heinäkuun loppuun tultaessa Miehellä alkoi kesäloma ja suuntasimme auton kohti Kiuruvettä. Ennen lopullista määrän päätä teimme parin yön pysähdyksen Kouvolaan, koska Mies oli avustajana Tuntematon Sotilas -elokuvassa ja kuvauspäivä osui elokuun ensimmäiseen päivään. Heinäkuun viimeinen päivä, ukkosen jyristessä, kirjauduimme sisään hotelliin...

****

Tämä postaussarja sijoittuu vuoteen  2016 eli mitä meillä tehtiin silloin.
Toukokuun 2016 tapahtumapostaus luettavissa tästä
Kesäkuun 2016 tapahtumapostaus luettavissa tästä

Heinäkuun 2016 blogipostaukset luettavissa tämän linkin takaa

2 kommenttia:

  1. Hauska muistelopostaus.
    Itse tykkään katsoa kuvia ja tapahtumia vuosien takaa, varsinkin nyt kun
    huomaa miten lapsi on kasvanut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Enemmän taisi aikaa mennä kuvien katseluun ja muisteluun, kuin postauksen tekoon. Kummasti oli moni asia unohtunut, mutta palautui kyllä mieleen kuvia katsellessa. Heinäkuulta oli suhteellisen paljon videoita esim.seisomaan nousemisesta ja niitä oli kyllä ihana katsella :D

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!