Lelu, jota ei koskaan pitänyt meille tulla

Kun Ukkeli oli pienempi, minä vannoin, että meille ei koskaan tule Plaston mopoa sisälle. Siis sitä perusmallista potkittavaa lelua joita näkyy kaikkialla ja jokaisessa värissä. Klassikomalli siis.

Itse mopoa vastaan minulla ei ole mitään. Rajoittuneisuuteni mopoa kohtaan johtuu kokonaan asunnonkoostamme. Mielestäni meillä ei ole tilaa nelirenkaiselle lattian kuluttajalle.

Olen ehkä maininnut, että tietyissä asioissa olen helppo ja niinhän siinä kävi tämänkin asian suhteen. Myönnän: Minä ehdotin, että entä jos sittenkin ostetaan Ukkelille sellainen mopo.

Mikä sitten muutti mieleni? Kaksi asiaa: Ukkeli pääsi kerran kokeilemaan lelua ja aina sellaisen nähtyään on siihen pitänyt istuutua (jos mahdollista). Toiseksi, katseltuani hänen yritelmiään ratsastaa kymmenen kertaa liian pienien leluautojen katolla, myönsin tappioni. Kuvitelkaa, kun vaippapylly laskeutuu tuon kuvassa näkyvän kuorma-auton lavalle ja jalat yrittää potkia eteenpäin... voi toista 💙

Toissailtana kävimme kaupassa ja Ukkelin ilme oli kaikkien pyörrettyhen sanojen arvoinen hänen tajutessaan, että saisi mopon itselleen. 

Yritin liimata mukana tulevia tarroja leluun, mutta vaatimustaso mopon käyttöön oli sen verran kova, että jätin homman myöhemmäksi. Starttaus hoituu manuaalisesti, koska starttinappulaa kone ei ilmiselvästi kaipaa. Ukkeli irrotti sen ensimmäisenä.

Mopokausi on siis startattu meidän pirtissä ja seuraavaksi pähkäillään, milloin ajokki viedään ulos asti.