lauantai 31. joulukuuta 2016

Vauvasta Taaperoksi - vuosi 2016 sanoin ja kuvin

Meidän perheen vuoteen mahtui paljon. Suurimmat muutokset ja ajankulumisen havaitsi parhaiten pienestä, komeasta pojasta, joka vuoden aikana kehittyi paikallaan makoilevesta vauvasta vauhdikkaaksi taaperoksi. Jokainen kuu toi uutta koettavaa ja nähtävää. Hämmästyin itsekin miten paljon kaikkea on tullut vuodessa tehtyä.

Tammikuu

Meillä oli kolmen kuukauden ikäinen poikanen, joka kovasti yritti harjoitella kääntymistä. Hammasharja otettiin käyttöön, koska ensimmäiset alahampaat puhkesivat suuhun. Tammikuun alun pakkasista huolimatta lenkillä käytiin lähes joka päivä ja luntakin oli. Minä ja Hercule Poirot -kirja saatiin päätökseen ja aloitettiin Narnian tarinat iltasatuna. Tammikuu oli hyvin pitkälle kotoilua, mutta teimme ensimmäisen hotelliyöpymisen Katajanokan Scandic Gran Marinassa. Osallistuin koko viikonlopun kestäneeseen Herbalifen seminaariin ja poika oli vielä rintaruokinnassa. Mieheni pojalle pukema marinovillainen haalari ei ollut lainkaan turha yöpuku, koska huone oli todella kylmä.

Helmikuu

Kävimme koko perheen voimin Vauvauinti Kultakalojen järjestämässä vauvauinnissa Käpylän Hesevan tiloissa. Tilasin Myyräkaupasta äidille ja pojalle samanlaiset myyräsukat. Myönnän, että minulla on pienimuotoinen myyräkuume. Taidetta ja kulttuuria koettiin kokeilemalla sormivärimaalausta, mutta koettiin myös ensimmäinen teatteriesitys Studio Pasilassa. Kävimme katsomassa 0-1 vuotiaille suunnatun BabySauna-esityksen kaverini ja hänen poikansa kanssa. Helmikuussa vierailtiin kotipaikkakunnalla.


Maaliskuu

Teimme Pikku-ukon ensimmäisen ulkomaanmatkan Tallinnaan yhdessä vanhempieni kanssa. Tanssinriemua koettiin äiti-vauva lattaritunneilla. Tanssit jatkui aina toukokuuhun asti. Kuukauden kulttuurikokemus oli Oopperan vauvojen taidetuokio. Kuun puolivälissä vauhti kiihtyi, kun Ukkeli oppi ryöminnän alkeet. Pääsiäistä vietetiin Kiuruvedellä hampaita ja taitoja esitellen.



Huhtikuu

Merenneito asento muuttui ryöminnäksi. Äidille yksi kuukauden kohokohtia oli Game of Thrones -näyttely Narinkkatorilla. (Katso HS:n video, missä mekin vilahdetaan ;) ). Kaverin ja hänen lapsien kanssa käytiin Lapsimessuilla Messukeskuksessa. Kevät teki tuloaan ja ensimmäiset kukat nousivat esiin. Pojulla puhkesi etuhampaat myös ylös. Kiinteiden maistelua aloiteltiin porkkanasoseella.

Toukokuu

Vappupäivää vietettiin aurinkoisessa ja lämpimässä Helsingissä. Ukkelin toinen ulkomaanmatka oli risteily Ruotsiin, kun helatorstain aikaan menimme Tukholmaan kaveriperheen kanssa. Tukholmassa kävimme Globenin alueella, jossa haistelimme Euroviisutunnelmia ja kävimme Globen Skyview -näköalahississä. Siskoni kävivät kylässä. Pikkusiskon pojan kanssa kävimme Korkeasaaressa ja Linnanmäellä. Isosiskon kanssa nautimme Roihuvuoren Kirsikkapuiston kukkaloistosta. Äitienpäivä yllätyksenä sain kasvohoidon Flamingo Spassa. Kuukauden kulttuurikohtaaminen tapahtui Kiasmassa, jossa kävimme Lasten tapahtumassa. Osallistuimme Vauvojen värileikkiin ja ihastelimme Choi Jeong Hwa'n värikkäistä teoksista Happy Together -näyttelyssä. Kävimme myös vauvakinossa treffaamassa lokakuun 2015 mammoja. Kevään kelit oli erinomaiset ja Ukkeli pääsi keinumisen makuun, ja nauttimaan vauhdin huumasta. Kumpulan kyläjuhlilla poika nukkui Mokoman keikan ajan. Ensimmäisen blogitekstini aiheet kokosin kasaan toukokuun viimeisen päivän tapahtumista, johon kuului mammatreffit, lastentarvikekirppareita ja Designmuseo. 12.5. pääsimme loppuun Narnian tarinoissa.



Kesäkuu

Blogin aloittaminen. Ukkeli jatkoi liikkumista kontaten. Kelit salli eväs-ja keinuntaretket lähialueen puistoihin. Eväiden lisäksi Ukkeli tutustui luonnonantimiin ainakin voikukan ja piharatamon muodossa. Kävin viettämässä laatuaikaa ystävien kanssa Kämp Brasserien iltapäiväteellä (Afternoon tea). Haagan Alppiruusupuisto ihastutti kukkaloistollaan. Juhannus vietettiin Kiuruvedellä ja ehdimme mökkeilemään. Menomatkalla yövyimme Scandic Lahdessa ja kävimme ostoksilla Kärkkäisessä. Juhannuksen jälkeen retkeilimme Lapinlahden Väisälänmäelle ihastelemaan perinnemaisemaa.



Heinäkuu

Kesä ja mansikat! Heinäkuun alku meni lomatunnelmissa Kiuruvedellä. Kävimme tutustumassa Kotiseutumuseossa avautuneeseen 80-luku -näyttelyyn. Ukkeli keksi kiipeämisen riemun. Vanhempainvapaa loppui ja minulla alkoi vuosiloma. Helsinkiin ajettiin siskonpoikien kanssa, jotka tulivat samalla viettämään lomaa tädin luo. Poikien kanssa käytiin Rush -trampoliinipuistossa, Luonnontieteellisessä museossa ja Suomenlinnnassa. Heinäkuuhun mahtui myös karkkikauppakierros ja nopea tutustuminen Helsingin kaupunginmuseon lastenmuseon alakerran veistoksiin. Teimme päiväretken Hauholle, testasimme uutta kehärataa junailemalla Helsinki-Vantaan lentokentälle sekä risteilyllä Tallinnaan. Heinäkuu toi mukanaan PokemonGo:n ja hieman viileämmät ilmat. Kesällä tuli ulkoiltua ja nautittua kaupungin monipuolisesta kesätarjonnasta.



Elokuu

Miehen loman alkuun kävimme pari päivää lomailemassa Kouvolassa. Sokos hotellin lisäksi näimme Tykkimäen ja Aquaparkin. Sääolosuhteet tekivät temput, mutta muuten ihan mukava pari päivää. Kotiseudulle päästyämme suuntana oli vadelmapusikko ja kanttarellin metsästys. Kansallismaisemia tässä kuussa tarjoili Korkeakoski. Opintovapaani alkoi elokuun puolessa välissä samana päivänä, kun koulukin. Aloitimme muskarin syyslukukauden 1-2 vuotiaiden ryhmässä.




Syyskuu

Kulttuuria tarjosi pimenevien iltojen päiviin Ernesto Neton näyttely Kiasmassa, Gommi ja Pommi -konsertti Lahden Sibeliustalossa sekä Helsingin Kulttuuritalossa nähty M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen konsertti Kielletyt laulut. Tein yön yli retken Kuopioon, jossa kävin katsomassa pikkusiskon kanssa Nick Cave & Bad Seedsin leffan, joka näytettiin päivää ennen uuden levyn (Skeleton tree) julkaisua.



Lokakuu

Meidän vauva täytti vuoden ja oppi kävelemään. Kuukauteen mahtui päiväristeily myrskyisenä lauantaina Eckerölinella, retki tuulisena päivänä Korkeasaareen sekä viikonloppumatka Kiuruvedelle. Kiuruvedellä vietettiin myös Ukkelin synttärit. Pääsin nauttimaan M.A. Nummisesta jo kolmannen kerran tänä vuonna Nosturilla järjestetyssä Ylioppilaskunnan laulajien ja M.A.Nummisen Uusi Vappu -konsertissa. Toisenlaista kulttuuria pääsin kokemaan Volbeatin keikalla Harwall Arenalla.


Marraskuu

Marraskuu oli vettä erimuodoissa eli nestemäisenä ja kiteenä, kun ensi lumi tuli - ja suli. Kiuruvedellä käytiin kekrimarkkinoilla ja juhlittiin halloween'ia. Tavastialla soitti Weeping Willows, erikoisvieraana maestro Esa Pulliainen. Keikalla kävin pikkusiskoni kanssa. Jouluvalmistelut lähti käyntiin joulukalenterin askartelulla. Pikku-ukkelin kuukauden kulttuurikokemus oli Oopperan vauvojen taidetuokio taaperoille ja Kusaman näyttely HAMssa. Parit hillitysti vietetyt pikkujoulutkin mahtui kuukauteen.



Joulukuu

Itsenäisyyspäivän aikoihin kävimme kaveriperheiden kanssa Tukholmanristeilyllä ja kiertelemässä Södermalmin alueella. Joulukuu meni koulutöitä viimeistellessä, mutta sekaan mahtui myös joulukalenterin tekoa ja julkistamista, blogin siirtäminen Blogger -pohjaan, joulukorttien lähettäminen, joulun vietto ja miettimistä, kuinka nopeasti tämäkin vuosi taas meni.





Tämä vuosi on paketissa ja hyväksi taputeltu. Yhtään hetkeä en jättäisi pois. Pikku-ukko on kehittynyt, lähes kaikki hampaat on puhjennut, kikkailu ja akrobaattinen osaaminen kehittyy päivä päivältä. Sama meno jatkuu todennäköisesti myös ensi vuonna.

Toivon sinulle, lukijani, oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2017! 

2 kommenttia :

  1. Oi vaude! Teillä on ollut tosi kultturellivuosi! Kuulostaa tosi kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin yllätyin, mitä kaikkea ehtikään tehdä. Toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä antoisa :)

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!