keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Superdieetti 4. viikko - Mammakuntoon2019


Blogiyhteistyö: Fitfarm ja Perhekupla

Kyllä, tiedän. Välistä puuttuu kolmannen viikon kuulumiset. Syy tähän on, että a) ei ollut kerrottavaa ja b) en ehtinyt. Tuossa oli myös tiivistettynä menneet kaksi viikkoa.

Kuukausi Superdieettiä takana. Toisaalta aika on pitkä, mutta toisaalta se on mennyt niin helposti, että ei ole tosikaan! Neljännellä viikolla tosin jouduin myöntämään itselleni, että en pysty noudattamaan dieettiä 100 prosenttisesti. Se harmittaa minua vieläkin, mutta koska tiedän millaisen myllytyksen olen viime viikolla kokenut (kiitos työni!) olen erittäin iloinen, että olen pystynyt pitämään ruokavalion ohjeiden mukaisena. Ravitsemus vaikuttaa enemmän kuin liikunta, näin olen kuullut ja tähän tietoon tukeudun.

Kolmannen viikon päätteeksi vaa'alla käynti oli pettymys, koska mitään ei ollut tapahtunut. Masentavaa lukea muiden huolenaiheita, kun "paino on tippunut vain kolme kiloa" ja itsellä ei yhtään. En jäännyt asiaa murehtimaan vaan kirjoitin valmennuksen nettisivujen foorumin kautta valmentajalle, että mitäs teen. Itse ehdotin lisää ruokaa ja hän oli samaa mieltä. Vaikka en valmentajaa tapaa henkilökohtaisesti, ei se minua haittaa. Tärkeintä on tietää, että on ihminen joka auttaa tarvittaessa ja jolta voi kysyä jeesiä. Itse en ainakaan mieti, että mitä muut nyt ajattelee, kun tuonne painojani ja mittojani kirjoittelen. Ennemmin ajattelen, että jospa siellä on joku muu samassa tilanteessa ja ei vaan kehtaa kysyä. Valmennuksessa, kun on kaiken kokoista ihmistä.

Neljäs viikko alkoi siis lisäämällä hiilareita ruokaan, mutta samalla työkuorma jyräsi minut arjenrattaisiin ja kuntosalilla käynnit jäi nollaan. Työpäivän aikana en ehtinyt salille ja työpäivän jälkeen en jaksanut. Tässä kohtaa kuulen päässäni vuosien takaa erään kuntosaliketjun jäsennyysmyyjän kommentin, että "aina löytyy aikaa treenaamiseen". Ei muuten löydy! Joskus ihmisen pitää nukkua. Kiireistä huolimatta ruokaa söin ohjeiden mukaan enkä lähtenyt lipsumaan.

Työpaikallani vietetään syyskuun lopussa kvarttaalin loppua.Tämä  on erittäin stressaavaa aikaa ja yleensä hiilarinkulutus on normaalia kovempaa - ainakin suun kautta alas. Nyt olen pitänyt hiilarit ohjeiden mukaisena ja lisänyt vitamiineja. Tämä kvarttaalinloppu on myös syy, miksi salille ei ehdi vaikka tämä on juuri se hetki, kun sinne pitäisi ehtiä. Liikkuminen tekee nimittäin pirun hyvää pääkopalle, mutta kun on syvällä siellä työtuolin ja näytön välissä, huomaa, että ajatukset seuraa myös sinne urheiluun. Burleskilla tunnilla meni yksinkertaisimmatkin askeleet sekaisin, kun puski jostain mieleen joku tyäasia.

Viides viikko on lähtenyt valitettavasti samoilla kuntosalia välttelevillä toimilla. Tähän on syynä kurkkukipu ja perheessä jylläävä flunssa. Vielä ei ole tauti pahana. Jospa ei pahaksi muutukkaan.

Superdieetti on minulle neljässä viikossa opettanut paljon itsestäni. Pidän valmentajan luennoista ja tuesta mitä ohjelman kautta saa. Vaikka moni asia on tuttua, on kertaus hyvästä, koska aikansa kestää, että asioita sisäistää. Itse opin, että oma heikkokohtani on syödä liian vähän. Tai syödä vääriä asioita. Ja se, että aina ei tarvitse olla dieetillä.

Ei ole aivan sama mitä suuhunsa laittaa, mutta on väliä mitä ajatuksia pään sisällä on. Ruokaan tulee osata suhtautua terveellisesti. Kukaan ei voi kituuttaa ikuisesti dieetillä, ja täytyy osata olla itselleen armollinen. Kuusi viikkoa Superdieettiä ei ole tie onneen (itse en näin ole ajatellutkaan) ja pudotetut kilot tulee varmasti takaisin, jos palaa vanhoihin tapoihin "palkkiona" tehdystä työstä.

En asettanut itselleni valtavia tavoitteita, mutta toivoin jotakin tulosta. Neljännen viikon jälkeen pääsin jälleen alle 80 kg ja se oli yksi kirjoittamaton tavoite. Vielä pari viikkoa ja sitten aion lomalla, mutta en vetää läskiksi. Loman jälkeen tarkoitus aloittaa uusi ohjelma, koska minulle tällainen ohjeiden noudattaminen toimii. Etenkin, kun vaihtoehtoja annetaan ja niitä voi noudattaa itselle sopivalla tavalla. En halua sanoa, että "niitä voi soveltaa", koska mielestäni voi alkaa soveltamaan, kun osaa perusteet.

Kun aloitin Superdieetin, päätin, että tätä noudatan kirjaimellisesti. Se oli sitoutuminen kuudeksi viikoksi. Olen neljän viikon aikana käynyt kahdesti ulkona syömässä. Silloin en ole raaka-aineita punninnut, mutta pyrkinyt koostamaan annokset fiksusti. Viime lauantaina näin ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen vanhoja koulukavereita. Vietin iltaa normaalisti ja omien valintojen kautta pidin dieettiä yllä. Söin kuhaa ja kasviksia sekä tilasin siihen kylkeen vielä lisukesalaatin. Alkupalaksi brusettaleivät. Voin sanoa, että osa noista sopi dieettiin, mutta toki monta ylimääräistä kaloria varmasti tuli. Vähemmän kuitenkin, jos olisin sen hampurilaisen ja raskalaiset ottanut. Juomanakin meni sokerittomia virvoitusjuomia ja vettä. Valintoja. Hyvällä omallatunnolla söin.

Tulokset neljännen Superdieettiviikon jälkeen:
Paino: 79,7 kg  Muutos ensimmäiseen punnitukseen (ep): - 1,1 kg
Rasva%: 40,7 % Muutos ep:- 0,2 %yksikköä
Neste%: 42,1 % Muuto ep: + 0,1 %yksikköä
Lihas: 44,9 kg Muutos ep: -0,5 kg
Mitat:
Ohuin kohta: 83,5 cm  Muutos ensimmäinen mittaus (em):  - 0,5 cm
Napa: 87 cm Muutos em: -2 cm
Vyötärö: 91 cm Muutos em: -4 cm
Lantio: 109,5 cm Muutos em: -0,5 cm
Rinnanympärys: 101 cm Muutos em: -6 cm

Lue myös:
Superdieetin aloitus
1. Superdieetti -viikko
2. Superdieetti - viikko




2 kommenttia:

  1. Hyvin sujuu! Ei kannata tosiaan ottaa asiasta stressiä vaan yrittää saada se luontevaksi osaksi arkea :) tsemppiä! T. Sari / www.pikkuleijonatblogi.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Päivä kerrallaan opitaan ja uskon, että saavutan tavoitteeni kyllä vielä :)

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!