Kuulin tänä aamuna tarinan naisesta, joka käytöksellään leimaa koko naiskunnan.
Miettikää nyt. Tämä naikkonen valitsee miehekseen puolison, joka on täysin omistautunut työlleen. Tai ainakin näin luulen. Kuulemani perusteella tyyppi ei tee muuta kuin soittelee viulua. Päivät pitkät! Onhan se hienoa, jos ihmisellä on intohimoa ja paloa johonkin asiaan, mutta jos hän ei tee mitään muuta kuin soita sitä viuluaan, niin onko se kovin tervettä? Uusi puoliso on siis muusikko ja juuri instrumenttinsa hallinta taisi olla syy miksi, nainen valitsi miehen.
Onhan tarina toki romanttinen ja roturajoja rikkova, mutta varjon tälle rakkaudelle tekee sen, että nainen oli luvattu jo toiselle.
Kyllä! Hänen perheensä oli järjestänyt naiselle puolison. Mutta tämäkään ei riitä. Juttu on kuin suoraan Kauniista ja Rohkeista: Naisella on vielä kolmaskin sulhasehdokas! Joku vanha heila, joka oli sitten palanut kuvioihin tietämättä tästä perheen järjestämästä sulhosta.
Rakkaudessa riutuva ressukka oli vihdoin rohkaissut mielensä ja saapunut kukkien ja sormuksen kera naikkosen luo kuullakseen, että hänelle on jo sulhanen valittu eikä voi hyväksyä kosintaa. Mitäs ei aikoinaan tajunut toimia.
Kuulemani persuteella haluan uskoa, että naikkosella olisi ollut tunteita kosijaa kohtaan, mutta perheen valinta vei edelle. Mutta kuten jo kerroin, tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun pitkän huiskea pelimanni osui kohdalle ja niin unohtuu kaikki muut. Siinä jäi kaksi sulhasta nuolemaan näppejään.
Onhan se nykypäivänä yleistä, että seurustellaan ja erotaan, mutta se mikä särähti korvaan oli, että tämän hempukan liikkeistä huomattiin, että millaisia ne naiset oikein on. Siis, että nainen on nainen aina vaan. Eli yhden hempukan pelit miesten kesken yleisti taas naiskunnan.
Kaikenlaisia emäntiä niitä onkaan liikkeeellä! Toisaalta, ehkä minun ei kannattaisi kuunnella Saku Sammakko kosiomatkallaan -laulua ennen aamupalaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!