Elä, kun vielä olet elossa

Olen kateellinen ihmisille, joilta löytyy sisäinen pitkäjänteinen polte tavoitella unelmiansa.

Minulta puuttuu tuo ominaisuus, joka auttaa minua jatkamaan ja jaksamaan tavoitella unelmiani. Tai ehkä se ei puutu, mutta en ole vielä päässyt sille taajuudelle jolloin tavoittelisin systemaattisesti jotakin suurempaa tavoitetta.

Joulukuussa valmistuin tradenomiksi. Joku voisi ajatella, että vau, siinä on saavutettu jotain. Kyllä... työtä tehtiin kauan, vapaa-ajasta luovuttiin, vuosia meni, mutta koinko unelmien täyttyneen? En. Tradenomiksi valmistuminen ei ollut minun unelma.

Koulu alkoi halusta saada ammattikorkeakoulututkinto kolmen ammattikoulututkinnon jälkeen (kyllä, kolme. yhtä päiväkoulua ja  kahta iltakoulua myöhemmin olin halukas opiskelemaan ammattikorkeakoulussa) ja jotta saisin paremman työpaikan. Mutta opiskelu tapahtui valmiin suunnitelman mukaisesti ja minä vain toteutin sen. Lapsen syntymän jälkeen vielä pusersin koulun loppuun, koska ei kahden vuoden jälkeen kannata enää koulua jättää kesken.

Vaikka suoritin opinnot loppuun ja vaihdoin työtäkin en koe saavttanut unelmaani. Mielestäni ainoastaan en jättänyt kesken jotakin ja mukaan mahtui hyvää onnea (en nimittäin saanut sitä työtä mitä hain, sain toisen).

Mutta mikä voisi olla unelma, jonka toteuttaminen olisi hartain toiveeni? En tiedä.

Yle näytti perjantai-iltana dokumentin "Lydia Lassila ja lentämisen lumo". En seuraa urheilua ja yleensä tällaiset dokkarit ei minua kiinnosta. Tässä kävi kuitenkin kuin aikoinaan curlingin katsomisen kanssa: Liian monta kysymystä heräsi.
Lydia Lassila on australialainen olympiavoittaja freestylelaskussa. Jäin katsomaan dokkaria, koska en jaksanut vaihtaa kanavaa ja hetkeä myöhemmin halusin tietää a) mikä yhteys Lydiala on Suomeen (sukunimi) b) mikä on tämä laji (en todellakaan seuraa urheilua) ja c) Australiassa lumilajiurheilijoita! What?! (Niin mitä mainitsinkaan urheilun seuraamisesta :) ).

Mitä pidemmälle dokkari eteni, sitä enemmän Lydia kiinnosti minua ihmisenä. Sen lisäksi, että hänellä oli valtava kilpailuvietti, hänellä oli tavoite. Dokkarin kiehtovuus oli ainakin osaltani se, että siinä näki kuinka ihmiseltä löytyy intohimoa jotakin asiaa kohden. Unelman tavoittelu vei vuosia ja mukaan mahtui vakavia loukkaantumisia sekä perheen perustaminen. Tästäkin huolimatta tavoite pysyi selkeänä mielessä. Lopulta Lydia saavutti tavoitteensa, senkin uhalla, että olympialaisista ei sillä kertaa kultamitalia tullut. Hän saaavutti jotain parempaa: hän saavutti unelmansa.

Toinen esimerkki unelmien tavoittamisesta on Astrid Furholt, jonka unelma oli päästä hiihtäen Etelänavalle seuraten Roald Amundsenin historiallista reittiä. Tähänkin meni vuosia, mutta Astrid toteutti lopulta unelmansa 2018 ja oli ensimmäinen nainen, joka oli päässyt Etelänavalle Amundsenin reittiä.

Tekstini otsikko "Elä, kun vielä olet elossa" on peräisin Astridilta. Astrid toimi hoitajana sairaaassa, jossa eräs potilas kannusti häntä seuraamaan unelmiaan vielä kun pystyy.

Vaikka olen kateellinen ihmisille, jotka jaksavat tehdä asioita unelmiensa eteen, olen erittäin onnellinen heidän puolestaan, jotka ovat onnistuneet tai tulevat tavoittamaan unelmansa. He ovat tehneet työn eikä se ole minulta pois. Samalla toivon, että  joku päivä voin vuorostani katsoa aikaa taakse päin ja pystyn sanomaan, että NYT olen saavuttanut sen mistä aina unelmoin.

Toivon itselleni kärsivällisyyttä jaksaa tehdä työtä unelmieni eteen, koska mikään ei ole mahdotonta, jos haluamme jotakin oikein kovasti. Vuodet vierii ja asioita on tehtävä nyt, ei "sitten kun".

Nothing is impossible, it just takes hard work and patience.