sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Tissit ojennukseen ja töihin


Huomenna palaan töihin. Melkein kaksi vuotta kotona on sisältänyt vauvavuoden ja iltaopiskeluja. Kaksi vuotta olen myös pärjännyt imetysliiveillä, sporttiliiveillä sekä vanhoilla rintaliiveillä (jotka ostettu 2014...). Tässä vaiheessa alusvaatteittaan kunnioittava ihminen hieraisee silmiään ja miettii, että onko tuossa näpyttelyvirhe. Ei. Olen ostanut edelliset oikeat, tuetut ja topatut, rintaliivit kesällä 2014 Prahasta New Yorker -myymälästä. Ostin silloin kerralla useat, koska ne oli halpoja, kauniita ja hyviä. 

Töihin paluun kunniaksi päätin hankkia uudet liivit. Ja jo liivien ostaminen ajatuksena ahdistaa! Vaatteiden osto ahdistaa! Sovituskopissa ahdistaa aina ihan eniten. Jos joku haluaa ilmoittaa minut johonkin ohjelmaan, jossa ensin kauhistellaan nykyiset vaatteet/tyyli ja sitten tarjotaan uudet vaatteet, niin lähden kyllä mukaan. Kunhan joku muu valitsee ne vaatteet minulle. Ja maksaa ne. Niin ja meikkiopetus kaupanpäälle käy kyllä myös. Emäntä on lähes 40 enkä vieläkään ole oppinut "perusasioita".

Välteltyäni kauppojen alusvaateosastoja sain pakotettua itseni rekkien eteen. Tiedän, että olen tehnyt asian itselleni aivan liian hankalaksi, mutta jo se, että en tiennyt nykyistä liivikokoa ahdisti. Tein kotona tarvittavat mittailut ja uskoin saavani oikean koon. Apua hain netistä ja päädyin MTV:n julkaisemaan artikkeeliin rintaliivien koon mittaamisesta. Artikkelin lopussa on mainittukin sitten se ongelma, mikä aina nostattaa ahdistuskäyrääni entisestään: Liivit ei istu, ota eri koko. Aaaaarghh! 

Olet yksin sovituskopissa riipputisseinesi ja huomaat liivien olevan väärän kokoiset vaikka niiden piti olla oikein kokoiset. Et sinä siinä lähde juoksemaan toista kokoa vaihtamaan, vaan aluksi puet vaatteet päälle ja palaat liivihyllylle vain todetaksesti, että a) oikeaa kokoa ei löydy b) ei sinulla ole mitään hajua mikä on oikea kokosi. Ei minua ainakaan ole ohjelmoitu löytämään automaattisesti oikean kokoisia liivejä (tai mitään muitakaan vaatteita). Seinän tapetointikin on helpompaa kuin alusvaateostoksilla käynti!

Sovitusta ei myöskään helpota liivien hälytyslaitteet. En tiedä muista, mutta mielelläni kokeilisin liivit ilman, että niissä painaa ihon lomolle se korttipakan kokoinen muovimötikkä. Sivistyneissä liikkeissä tämä asia on taidettukin jo huomioida, mutta muistissani kummittelee edelleen kohtaamiset mötiköiden kanssa. 

Asiaan ei auta, että olen itara/saita/persaukinen. Ostan liivini sieltä mistä ne saa halvalla. Tämä myöskin tarkoittaa, että henkilökuntaa ei ole antamassa kokovinkkejä tai tuomassa toista kokoa (että voin kaikessa rauhassa topleksena keikkua sovituskopissa). Jos minulla olisi mieli (ja rahaa) ostaisin kaikki alusvaatteeni alusvaateliikkeissä, joissa joku oikeasti kertoisi minulle oikean koon/mallin/värin. 

Ahdistuksesta välittämättä, sain ostettua uudet liivit. Vain yhdet tässä vaiheessa, mutta koon pitäisi olla oikea. Niillä pärjää ensimmäisen päivän. Eli nyt on tissit ojennuksessa, kun purjehdin rintarottingilla hyvin ilmastoituun toimistoon. Liivit on tietenkin topatut, että ei kylmä pure tai nännit liikoja nöpötä. Kyllä se siitä, kun tietää, että kotiin palattua voi vaihtaa takaisin vanhat, tutut sporttiliivit.

Oletko sinä expertti liiviostoksilla? Jaa salaisuutesi. Kuuntelen.

4 kommenttia:

  1. I feel you! Omat liivini ovat yhtä vanhaa vuosikertaa. Juuri silmäilin kokolappua ja pohdin, onnistuisinko vain kävelemään liikkeeseen ja ostamaan parit samanlaiset. Tuskin, sillä ne tosiaan ovat jo aika (köh) vanhat ja viime vuosien aikana on oltu raskaana ja imetetty pitkään. Mut.. jos kuitenkin? En ole uskaltautunut merkkiliikkeisiin (koska pihiys), tähän asti Lindex on tarjoillut parhaat vaihtoehdot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että en ole liivieni kanssa yksin :D Minulla voisi jo aluksi auttaa, jos saisin itseni Lindexiin asti. Jospa tämä tästä helpottaa :) Onnea liivin ostoon!

      Poista
  2. Yleensä jokaisessa vaatekaupassa on joku myyjä, joka osaa neuvoa sopivien alusvaatteiden valinnassa - kannattaa rohekasti kysyä! :) Mulla on niin erikoinen koko, ettei valitettavasti ole mahdollisuuksia ostaa muutakuin kalliista alusvaatekaupoista. :( En kyllä olisi löytänyt oikeaa kokoa omin avuin, ihan liian monta vuotta kuljin väärän kokoiset rintsikat päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häitä varten kävin ostamassa alusvaatteet alusvaatekaupasta ja sieltä jäännyt hinnat kummittelemaan. Pitäisi rohkeasti käydä katsomassa mitä on tarjolla ja sieltä varmasti saisi asianmukaisen palvelun. Ongelmani (itseni lisäksi) taitaa ollakin liikkeet mistä yritän vaatteet ostaa. Onneksi löytämäni malli istui ;)

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!