Ensimmäisen työviikon tunnelmia

Viime viikko oli ensimmäinen työviikko sitten elokuun 2015. Melkein pari vuotta meni uskomattoman nopeasti pikkumiehen kasvua seuratessa. Töihin paluu päivämäärä vahvistui jo vuodenvaihteessa, joten tähän oli ehtinyt hyvin asennoitua. Miten sitten meni ensimmäinen viikko noin niinkuin omasta mielestä.

Jos kertoisin kuinka vaikeaa minun oli sulkea maanantai-aamuna kotioveni ja lähteä kohti työpaikkaa, jossa kaikki tuntui vieraalta ja oudolta, valehtelisin pahemman kerran. Vaikeinta oli herääminen herätyskellon soittoon ja ripsivärin laitto. Lopputulos muistuttu Kellopeli Appelsiini -elokuvaa (ei potkimista, mutta ripsarit pitkin poskea). Myös aamuaskareiden hoito herättämättä Ukkelia vaati omaa taitoa. Ukkelin huone sijaitsee keittiön vieressä, joten aamuaskareet aamupalaa myöten hoidin vessassa. Perjantaiaamuun mennessä olin jo palannut työarkitahtiin siltä osin, että olin onnellinen ettei lauantaiaamuna tarvitsisi laittaa kelloa soimaan.

Heinäkuinen töihin paluu on välivaihe siihen, että Ukkeli menee päiväkotiin elokuussa. Koko heinäkuun voin harjoitella itseni saamista valmiiksi mahdollisimman lyhyessä ajassa, koska olen aamuhaahuilija ja pystyn käyttämään helposti puolitoistatuntia "aamuaskareisiin" eli tuijottamaan. Jatkossa omaa aikaa vessassa on noin vartti miehen töihin lähdön ja pojan heräämisen välillä. Tai näin kuvittelen. Katsotaan mikä on sitten todellisuus.

Yhtenäkään aamuna en torkuttanut kelloa enkä herättänyt lasta (ensimmäinen torkutusu toisen viikon maanantaiaamuna.). Miehelle kävin huikkaamassa heipat (hänkin teki minulle niin joka aamu), mutta Ukkelia en uskaltanut käydä katsomassa, vaikka mieli olisikin tehnyt. Ettei siis olisi herännyt.

Päätin heti ensimmäisellä viikolla kokeilla kaupunkipyöriä. 4/5 aamusta sain Pasilan asemalta (Haaga-Helian edustan parkista) pyörän, mutta melkein joka iltapäivä kävelin asemalle. Työpaikan nurkalla on kaksikin pyöräpaikkaa, joten palautus onnistui vaivattomasti. Käyttöaste iltapäivästä on vaan sen verran korkea, että vapaita pyöriä ei ollut kuin yhtenä päivänä.

Haikeutta on aiheuttanut se, että en saa viettää poikani kanssa niin paljon aikaa kuin aiemmin. Yritän paikata vajeen iltaisin, mutta ei sielläkään kovin montaa tuntia ole ennen nukkumaan menoa. Ajan suppeuden vuoksi yritän olla läsnä. Ensimmäinen viikko piti sisällään kaikenlaista menoa ja säätöä, mutta hengissä ollaan vielä kaikki ja oloani helpottaa, että tiedän isällä ja pojalla olevan monta upeaa hetkeä yhdessä.

Isä ja poika -quality time on pitänyt sisällään mm. Fallkulla kotieläintilalla käynnin,polkupyöräretkiä, shoppailua, syömistä ja nukkumista. Perheaikaa ollaan vietetty iltaisin käymällä esim. Linnanmäellä.

Töihin paluussa on kyllä oma viehätys, mutta ei myyntitiimin assarina olo paljon lapsen hoidosta eroa. Edellisestä lauseesta saa kukin itse tehdä omat johtopäätökset, mutta vihjataan sen verran, että myyjät ei tiputa syödessä ruokaa lattialle eivätkä päristele mennessä. Ainakaan kovin paljon. Ah, kuinka töissä onkin ihanaa :)