keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Yksi Perhekuplan bloggaajista


Viime viikolla sain tiedon, että olin päässyt Perhekuplan bloggaajaksi. Ihana päästä mukaan energiseen blogiyhteisöön, jonka kanssa uskon blogini kehittyvän uudelle tasolle.

Minusta on mukavaa, että vaikka Perhekupla on uusi blogiyhteisö on mukana pidempään blogia pitäneitä, mutta myös vasta vähän aikaa bloganneita. Itseni luen uusiin, koska tänä vuonna tulee blogin aloittamisesta kaksi vuotta.

Perhekupla on blogiyhteisö, jonka blogit käsittelee perhe-elämää, vanhemmuutta äidin ja isän näkökulmasta, lapsiarkea, raskausaikaa, ruokaa, sisustusta, muotia, ajankohtaisia asioita. Siis kaikkea sitä, mitä perheelle kuuluu päivittäin.

Perhekuplan bloggaajat lisäkseni (aakkosjärjestyksessä)
Askeleita - Blogia kirjoittaa 29-vuotias äiti ja vaimo Päijät-Hämeestä. Perheeseen kuuluvat 6/2015 syntynyt esikoinen ja 9/2017 syntynyt vauva. Blogi on kirjoittajalleen paikka purkaa tuntojaan ja tallettaa muistoja raskaus- ja pikkulapsiajoista; täältä löydät arjen kertomuksia, lasten kasvun ihmettelyä sekä äidin haaveiluja ja välillä syvällisempiäkin mietteitä.

Askeleita isyyteen - Blogia kirjoittaa n. 40 -vuotias insinöörimies. Järki-ihminen ja usein väärässä. Perheeseen kuuluu avovaimo, jonka kanssa odotamme vauvaa saapuvaksi elokuulla 2018. Blogi käsittelee isäksi tuloa, parisuhdetta, raskautta ja muita elämän suuria ja pieniä asioita. Kevyiden aiheiden lomassa pohditaan välillä syvempiäkin.

Askeleita perheenä - Blogia kirjoittelee 27-vuotias kahden lapsen (Tobias 2/13 ja Liljah 4/16) äiti ja yhden miehen vaimo. Kirjoittelen tavallisesta perhearjesta iloineen ja suruineen. Remontoidaan, sisustetaan, shoppaillaan ja rakastetaan. Tavallista tai tavallisuudesta poikkeavaa nuoren perheen elämää. Mukana jaloissa pyörimässä kaksi koiraa (Bella ja Eddie), kaksi kania (Nipa ja Tikru) ja kissanpentu Lumi.

Erityisenisi - Tänne kirjoittaa hämeenlinnalainen kahden lapsen (06/2008 ja 08/2011) vuorotöitä tekevä iskä. Perheeseen kuuluu myös äiti ja 2 kissaa. Vanhempi pojista on erityislapsi.Blogissani kerron erityisesti mistä itse saan virtaa ja jaksamista.

Kat von Yvon - Tätä blogia kirjoittelee 25 -vuotias nainen, Satakunnan Kankaanpäästä. Asuu avoliitossa ja toimii kotiäitinä, samalla nettilukiossa opiskellen. Etsii itseään ja tyyliään, pohtii arkisia ja ajankohtaisia asioita. Ikuinen laihduttaja ja mieletön kenkäfriikki. Noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota ja soveltaakin erilaisia reseptejä ruokavalioon sopiviksi. Poika 11/14, Tyttö 05/17

Karhusola - Blogia kirjoittaa 25-vuotias kahden pienen pojan(Onni 2/16 & Oiva 10/17) äiti Helsingistä. Fiilistellään lastenvaatteita ja jaetaan positiivista mieltä. Blogissa keskitytään lapsiperhearkeen, siihen mitä se rehellisesti on. Lisäksi pohditaan äitiyttä ja äidiksi kasvamista. Menossa ovat mukana myös kihlattu Eetu ja kaksi englanninbulldoggia.

Kolmen lapsen kaaos - Blogin takana 20-vuotias kolmen lapsen äiti. Äiti, joka on hulluna lastenvaatteisiin, sekä armoton suklaaholisti. Äiti, joka ei ole täydellinen jälkikasvunsa kasvattaja, mutta onko täydellistä ja virheetöntä vanhempaa olemassakaan?

Kotona ja kaupungilla - Kolmekymppisen turkulaisäidin blogi (kaupunkilaistunut maalaistyttö), joka käsittelee perhe-elämää, arkea ja juhlaa, pienen taaperon kanssa vietettyä (laatu)aikaa ja vähän kaikkea mitä elämäämme milloinkin kuuluu (matkailua, ruokaa, sisustamista, mökkeilyä, askartelua/diy) ja muuta hömppää. Lisäkseni perheeseemme kuuluu mieheni ja taaperoikäinen lapsemme (10/14).

Lapsen tyhjä lautanen - Blogi pitää 29 -vuotias kahden moniallergikko lapsen äiti. Pojalle 01/17 sopii noin 20 ruoka-ainetta ja tytölle 05/17 sopii 5 ruoka-ainetta. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Blogi sisältää kurkkauksen meidän elämään ja myös käytännön vinkkejä allergiaelämän helpottamiseen. Samalla toivon, että voin tuoda enemmän esille allergiatietoutta niille, joille tämä elämä on vieras. Se ei ole "vain" allergiaa. Allergiaperheen elämä pyörii ruoan ja oireiden ympärillä ja se on erittäin raskasta, vie yöunet, mielenterveyden, rahat ja mahdollisesti myös parisuhteen.

MoMo - MoMo on katsaus meidän perheen monikulttuuriseen monikkoarkeen. Minun tieni vei aikanaan opiskelujen kautta työharjoitteluun Gambiaan ja sieltä mukaan tarttui monien kokemuksien lisäksi isämies. Mannerten välisen kaukosuhteen ja pitkän oleskelulupaprosessin jälkeen isämies kotiutui Suomeen syksyllä 2014. Lopullisesti elämä muuttui tammikuussa 2015 kun alkuraskauden ultrassa näkyikin kaksi sykkivää sydäntä. Monikkoarkea on eletty nyt pari vuotta ja koko ajan opitaan uutta. Blogi on täynnä kommelluksia meidän arjesta, perheen yhdessä tekemiä reissuja sekä minun intohimojani eli ruoanlaittoa ja leipomista. Kaikkea tätä maustaa monikulttuurisuus ja blogissa paljon vilahtelee myös Gambia, meidän perheen toinen kotimaa.
 Pahimpia on aamut - (Perhekuplan sivulla ei vielä esittelyä ole, mutta blogista löytyy: PAHIMPIA ON AAMUT-blogi on ruuhkavuosissa rämpivän, sopivasti nörtin, nuoren naisen julkinen päiväkirja. Blogi on paikka, johon kerään talteen reseptit, suunnitelmat, arjen taistot sekä pienet että suuret mielipiteeni. Tämä on paikka, johon taltioin arkea, unelmia, kokemuksia, niksejä ja niitä matkan varrella sattuvia, hauskoja kömmähdyksiä. PAHIMPIA ON AAMUT-blogi on paikka, jossa saan sanoa ennen kuin ajattelen ja jossa elämä on muutakin kuin lapsiperhekuplaa. Ennen kaikkea tämä on paikka, joka on jotain ihan omaa.)

Sinä olet aurinko - Blogia kirjoittaa 25-vuotias vegaanista elämäntapaa kohti pyrkivä äiti ja vaimo Pirkanmaalta. Uskon, että ihmisen on hyvä kehittää itseään vähän kokoajan, ja omaksi kehittymispolukseni olen valinnut eläimiä ja luontoa kunnioittavan elämäntavan vaalimisen. Perheemme arkea värittävät kaksi poikaa (2012 ja 2014), tytär (2017) ja aviomies. Mukana vilahtelevat myös perheen lemmikit, japaninpystykorva Jokke ja maatiaiskissa Eemeli. Blogi pitää sisällään aitoa lapsiperhearkea kevyillä tyttöjen jutuilla maustettuna. Vuoden 2017 syksystä alkaen blogi alkaa päivittymään myös vegaanisen/cruelty-free kosmetiikan ja ekologisen ja eettisen muodin parissa.

Unelmien elämistä - Blogia kirjoittele 33-vuotias viiden lapsen ylpeä äiti ja yhden miehen onnellinen vaimo. Blogissa otetaan tällä hetkellä kaikki irti äitiydestä, ollaan totaalisen hurahtaneita lastenvaatteisiin, kirppistellään ja sisustellaan.Tätä kaikkea suurella sydämellä ja hymy huulilla.Välilä kaipaillaan vuorokauteen lisää tunteja, että ehtisi kaikki mielessä olevat projektit toteuttaa.

Vauhtihirmun elämää - Tätä blogia kirjoittelee 26v moniallergisen 08/15 syntyneen pojan äiti. Kirjoittelen meidän lapsiperhe-elämästämme, johon oman mausteensa tuo lapsen laajat allergiat.

Esittelytekstit on otettu suoraan Perhekuplan kotisivuilta. Blogien lisäksi nettisivuilta löytyy artikkeleita sekä muuta mielenkiintoista luettavaa.

Perhekuplan Facebook -sivua kannattaa seurata, jos Facbookissa vietät aikaa muutenkin. Perhekuplan sivuille päivittyy kaikkien bloggaajien tekstit.

Perhekuplalta löytyy myös Instagram -tili ja senkin saa laittaa seurantaan: @perhekupla

Tervetuloa kanssani Perhekuplaan. Jee!

6 kommenttia:

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!