maanantai 2. huhtikuuta 2018

Väriä eteiseen - viimeistä viimeistelyä vailla



Edellinen omistaja on päivittänyt kaappeihin peili-liukuovet. Jostakin syystä eteisen toinen kaapistosetti ol jätetty kuitenkin alkuperäiseen kuosiin muovisilla vetimillä.

Eteinen on vielä kesken, mutta saadakseni edes hieman päivitystä tilanteeseen maalasin ovet. Maaliksi valitsin Tikkurilan Liitu-maalin jonka saa sävytettyä Tikkurilan värikartan mukaisesti.

Väreiksi tuli Suitsuke, Lumo ja Mustikkamaito. Lumon tilalla piti alkujaan olla Näköala, mutta tuota sävyä ei voinut sävyttää 0,225 l koossa. 0,225 l maalasi helposti yhden pinnan kahteen kertaan. Väriä jäi vielä myöhempiä askartelutarpeita varten. Työvälineinä minulla oli pikkutela, kapea maalikaukalo, maalarin teippiä ja roskapusseja.

Suojaamalla maalikaukalon roskapussilla ei maalia mennyt viemäriin yhtään ylimääräistä: Kaukaloa ei tarvinnut pestä ja pussista sai loput maalit puristettua takaisin maalipurkkiin.

Liitu-maalin ansiosta voimme käyttää ovia muistitauluna. Tätä en keksinyt itse vaan hovisisustusmentorini Talo Kahdelle -blogista vinkkasi idean.

Muistitauluideaa olen nyt jatkanut ja tarkoitukseni olisi teettää teipit oviin. Mutta millä tekstillä? Jotakin kivaa pitäisi keksiä. Tähän mennessä olen ideoinnut:

Perheen jäsenten nimet

Jostain syystä tämä ei iske. Omaa nimeä ei ehkä jaksaisi pitkään jaksaisi ovessa tuijottaa. Pahoin myös pelkään, että se minun ovi olisi kaikista käytetyin mitä muistiin panojen osalta tulee.

Kiva teksti [ääntämisohjeena]

Yksi kaapeista on siivouskomero. Oveen voisi laittaa [Si:vous], mutta mitä muihin? Keksimmäisen oven takana on ruuvit, meisselit, sudit ja muu remontointi ja kodin kunnossapito irtaimisto. Viimeisen oven takana miehen urheilukamppeet. 

Kyriliset kirjaimet

Ottaisi sopivan sanan ja kirjoittaisi sen kyrilisillä aakkosilla. Mutta jälleen kysymys on, että mikä sana? Tämä idea voisi toimia ihan meidän nimilläkin.

Toinen mitä vielä pohdin on kaapiston vetimet. Tällä hetkellä muoviset vetimet on korvattu Clas Ohlsonista ostettuilla puuvetimillä. Kaipaisin kuitenkin jotain kivempaa.

Pinterest onneksi tarjoaa ideointi kuvia... Sitten kun osaisi vaan valita mieleisen.



140026 dörrknoppar

Lähde: Från albumet BarnrumStyleRoom

Lähde: Pinterest

Lähde: Etsy.com

4 kommenttia:

  1. Tuo maalikaukalon suojaaaminen muovipussilla olikin loistoidea! Seiniä ja huonekaluja on tullut sudittua paljonkin, mutta ikinä ei ole tullut tuota kikkaa mieleen. Ja mä niin inhoan sitä maalauskamppeiden pesemistä :D Kiitos vinkistä siis!

    Ps. Viimeisen kuvan pyöreät vetimet on tosi nätit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla,että löytyi hyödyllinen vinkki. Toisena vinkkinä voin kertoa, että jos maalaa lateksilla, eikä ole kaukaloa suojannut, kannattaa antaa maalin vain kuivua. Kuiva maali on helppo irrottaa muovisesta kaukalosta. On myös ympäristöystävällisempi tapa, niin ei mene vettä pesemiseen.

      Poista
  2. Aivan ihastuttavan väriset kaapinovet tuli! Ja nuo viimeisen kuvan vetimet ovat todella kauniit, kun taas panda-vetimet olisi aika veikeät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin olen väriin tyytyväinen. Keskimmäisen kaapin väri piti vaihtaa kaupassa, mutta luulen tuon olevan jopa parempi kuin mitä ensni suunnittelin. Pyöreät vetimet saanut kaksi ääntä. Olen itsekin alkanut kallistumaan sinne suuntaan. Olisi myös helppo toteuttaa noihin nykyisiin ja värit saisi sopimaan muuhun sisustukseen.

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!