sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Lasten Kapsäkki: Taikametsä - Siipien suhinaa Lastenkonsertti



Pitkästä aikaa pääsimme käymään koko perheellä kulttuuririennoissa. Tälläkin kertaa painotus oli lapsille suunnatussa esityksessä, mutta myös vanhemmat viihtyi esityksen kokonaisvaltaisuuden vuoksi.

Ravintola Kapsäkiin tiloissa Vallilassa, Mäkelänkadun ja Hämeentien risteyksessä, nähtiin lapsille suunnattu Taikametsä - yhtyeen Siipien suhinaa - konsertti. Taikametsän kuusihenkinen yhtye loihti lavalle satumetsän taikaa tanssien, laulujen ja erillaisten rytmien siivittämänä.

Käynti Kapsäkissä oli meille ensimmäinen ja lähtöaikataulu meinasi jälleen venähtää. Aikataulu asiaa ei auttanut, että otin tehtäväkseni soittaa hätäkeskukseen, että saimme apua eräälle miestä vahvempaa nauttineelle naishenkilölle. Nainen makasi bussipysäkillä eikä millään olisi halunut, että häntä autetaan. Lopulta hätäkeskus ilmoitti lähettävänsä paikalle sini-valkoisen kyydin (enkä tarkoita Finnairin konetta).

Ennen 112:seen soittamista lähetin Miehen ja Ukkelin edeltä matkaan, että osa meistä edes ehtisi paikalle ajoissa. Onneksi minullakaan ei mennyt montaa minuuttia ja hätäkeskus ilmoitti, että minun ei tarvitse jäädä odottamaan rouvan kyydin saapumista. Tässä vaiheessa olisi ollut hyvä, jos olisi ollut joku "apua jo tilattu" -tarra rouvaan kiinnitettäväksi, koska noustessani bussiin näin jonkun toisen kyselevän rouvan vointia. En siis häntä jättänyt heitteille, apua oli jo tulossa.

Back to business eli Lasten konserttiin. Kapsäkkiin ehdin lopulta ennen Miestäni ja Ukkelia. He olivat valinneet hieman pidemmän kävelyreitin. Esityksen alkuunkin oli vielä kymmenen minuuttia, joten eihän meillä mitään kiirettä ollut! No problemos. Liput olimme varanneet etukäteen, mutta lippuja olisi saanut vielä oveltakin. 

Olemme oppineet kokemuksesta, että Ukkelin kanssa ei kannata liian aikaisin istumapaikoille mennä (pätee varmasti 80% ikäryhmänsä edustajista). Meillä ainakin keskittyminen riittää tällä hetkellä n.30 minuuttia ennen kuin alkaa kääntely, vääntely ja pakottava tarve päästä liikkeelle. Esitys kesti 40 minuuttia, joten viimeiset 10 minuuttia oli tälläkin kertaa pientä kikkailua. (Pahoittelut edessä istuneelle pienelle pojalle, jonka selkänojasta Ukkeli piti kiinni hyppiessään ylös ja alas. Tiedän, että yksi ärsyttävämpiä asioita on selkänojaan potkijat ja penkin puskijat)

30 minuuttia Ukkeli tosiaankin pysyi hienosti paikallaan katsellen tarkkaavaisesti ja osallistuen esityksen kulkuun. Siipien suhinaa -esitys oli osallistuva konsertti. Tarinaa vei eteenpäin eri musiikkityylit sisältäen vaihtelua sopivasti niin, että pienemmänkin lapsen mielenkiinto pysyi yllä (lähes) koko konsertin ajan vaikka kappaleet itsessään oli ainakin meille uusia. Itse ihastelin kehoperkussio osuuksia, jotka luulen myös Ukkelia kiinostaneen myös. Ainakin hyvin tarkkaavaisesti esitystä katsoi.

Lauluissa oli kohtia, joissa lapset pääsi osallistumaan mukaan kappaleisiin. Sanaton viestintä lapsille ei ole helppo laji (omaan kokemukseeni pohjautuen), mutta hyvin yhtye ohjasi yleisöä tekemään mitä pitikin.

Ensi kosketus Kapsäkkiin ja Taikametsä -yhtyeeseen oli erittäin miellyttävä kokemus. Tällä hetkellä Taikametsän keikkakalenterissa ei näkynyt tulevia tapahtumia, mutta  hyvinkin voisin kuvitella meidän menevän toistekin heitä katsomaan ja kuuntelemaan. Musiikkiteatteri Kapsäkin kevään ohjelma tuli mukaan otettua ja hieman jo ääneen mietittyä milloin Ravintola Kapsäkissä ehtisi pistäytymään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!