Stockmann Hullut päivät - se aika keväästä

Muutin vuonna 1996 Helsinkiin. Paljon enemmänkin on varmasti muistoja tuon vuoden lopulta (ei se maalariammattikoululaisen elo niin tinnerin hajuista ollut), mutta erityisesti kaksi muistoa on piirtynyt verkkokalvoilleni ja sydämen sopukoihin.

Toisessa muistossani on muuttopäivä ja oltiin pikkusiskon kanssa Linnanmäellä. Viikinki-laiva oli siihen aikaan pääporttien läheisyydessä (siinä missä Sea Life nykyään). Lintsillä ei ollut oikein ketään ja Viikinkilaivakin tyhjä: Toisessa päässä istuin minä siskoni kanssa ja toisessa kolme Tarot-bändin jäsentä (Yksi oli takuuvarmasti bändistä. Muista en ole varma, mutta samaan nippuun ne niputan. Jos Tarot ei sano mitään, niin Nightwishin Marco Hietalan bändi). Voi sitä hiusten hulmuamista ja savolaisten ilakointia (itseni mukaan lukien)...

Toinen muisto liittyykin otsikon mukaiseen aiheeseen eli Stockmannin hulluihin päiviin. Pieni maalaistyttö ei ollut koskaan mistään Hulluista päivistä kuullutkaan, mutta kun koulukaverit siitä meuhkasi, ajattelin minäkin käydä kurkkasemassa millaiset päivät nämä Hullut päivät onkaan (ja tämä menee sitten niin kuin siinä "Millaista viinaa tuo Absintti on?" -sketsissä).

Koulun jälkeen sitten suuntasin kulkuni avoimin mielin Helsingin keskustan Stockmannille. Todennäköisesti keltaisia kasseja oli tullut vastaan enemmän ja vähemmän - keltainen kassihan on se merkki, että mukana on oltu. Stockmannin alakerrassa heti pääovista sisään käydessä on hajuvesi- ja kemikaalio-osasto. Tuo sisäänmarssiminen oli myös minulle ensimmäinen kosketus Stockmanniin.

Voi luoja! Ihmisten paljous, kuhina, järkyttävät keltaiset kassit silmissä viuhuen, taistelevat mummot käsilaukut heiluen tappelemassa viimeisestä tarjous Tena-sidepaketista, äidit hyökkäysvaunuineen ryhmittyneenä alelaarin eteen, eksyneet lapset etsimässä kadonneita vanhempiaan räkä nenästä valuen.

 Ahdistus, kylmä hiki, kuolema. 

No ei ihan, mutta poistuessani liukkaasti samoista ovista, joista olin noin minuuttia aiemmin sisään tullut vannoin, että ei enää ikinä!

Sitoumukseni päätökseen kertoo ehkä se, että seuraavan kerran menin Stockmannin hulluille päiville heti perään syksyllä 2016. Silloin oli vuorossa Itäkeskeskuksen Stockmanni ja hetki äidin omaa aikaa poissa kotoa (Ukkeli oli tuolloin noin vuoden).

Kerran kahdessakymmenessä vuodessa on oikein hyvä käydä juoksemassa tarjousten perässä. Nykypäivänä Stockmann ja Hullut päivät ovat tosin kärsineet inflaation. Uskon, että silloin 90-luvun lopussa Stockmann pystyi vielä tarjoamaan sellaisia artikkeleita, jonka vuoksi tuotteista tapeltiin. Lentomatkatarjoukset oli oikeasti tarjouksia ja Finnairin lennoilla kuuluivat matkatavarat ja ruoat samaan hintaan. Löydöt oli löytöjä.

Kuinka moni nettikauppojen helpouden omaksunut ihminen enää jaksaa raahautua "ämpärin" perässä itse kauppaan? Koska Hulluissa päivissä on kyse rituaalin omaisesta toimenpiteestä "ämpärin" jonottajia varmasti on riittänyt. Siellä on jonossa ollut ne samat, jotka ovat edellisviikon aikana selannut kuvastoa läpi miettien mikä on paras ajankohta mennä kaupoille ja mitä reittiä kuljetaan. Sotasuunnitelmat valmiina joukkueet on asettuneet asemiin ja oikean hetken lyötyä ampaisseet matkaan. Hyvät kaupat - muuta ei lähdetä hakemaan.

Minua ei tänä(kään) vuonna Stockmannilla keltaisten päivien aikaan näe. Täti keltainen ei tule kylään. Mutta täysin en Hulluja päiviä laiminlyö minäkään vaikka paikan päälle en raahaudu: Ostin netistä.

Nettikauppa on jopa pahempi kuin paikan päälle meneminen. Netissä ei pääse fyysiseen kontaktiin muiden shoppailijoiden kanssa, hiki ei valu talvivaatteiden alla eikä selkä oireile ostosten painosta. Suurin ketutus iskee siinä vaiheessa, kun myöhästyt tuotteet myynti aloitusajankohdasta ja saldot on nollilla yrittäessäsi ostaa tuotetta.

Mitäkö minä sitten ostin? Kameran. Onnistuin välttämään Stockmannin mainokset, joten minulla ei ollut hajuakaan mitä tarjouksia voisi olla tarjolla. Sitten menin lukemaan Asikaine -blogin ja hänen Hullari tärpeistään löytyi Olympus E-PL 8 Pancake . Piti sitten tallettaa linkki ja aamulla ennen Ukkelin herättämistä shoppailin tuon kameran itselleni. Tieto loi jälleen tuskaa enkä voi syyttää kuin heikkoa luontoani. Onneksi tuotteella on 30 päivän palautusoikeus, jos vaikka iskee Hullujen päivien morkkis.