sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Näkökohtia ICL-linssileikkauksesta ja leikkauksen jälkeen


Kuten aiemmin olen kertonut kävin korjauttamassa likinäköisyyteni ja hajataiton ICL -linssileikkauksessa.

Tässä postauksessa kerron miten leikkaus meni ja jälkihoidosta leikkauksen jälkeen. Loppuun laitoin faktoja ICL-linsseistä ja mahdollisista linssien aiheuttamista haitoista.

Kun laseista pääseminen alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta etsin tietoa (nykyisen mittapuun mukaisesti) perinteisesti googlettamalla. Saatuani tietoa netistä varasin ajan ilmaiseen tutkimukseen, joka ei vielä vahvistanut onnistuuko leikkaus, mutta antoi lisätietoja ja kertoi vaihtoehdoista.

Lisää ilmaisesta tutkimuksesta ja syistäni päästä laseista eroon on luettavissa postauksessa:
Toiveena rillitön elämä - silmien laserleikkaus

Ilmaisen tutkimuksen jälkeen varattiin aika esitutkimukseen jonka yhteydessä myös selvisi onnistuisiko suunnittelemani laserleikkaus. Tutkimuksessa todettiin, että sarveiskalvoni on liian ohut eli riittämätön, jotta laserleikkaus olisi mahdollinen vaihtoehto. Vaihtoehdoiksi jäi jatkaa silmälasien käyttöä tai tehdä ICL-linssileikkaus. Esitutkimuksesta voi lukea lisää postauksesta:
Laseista eroon - ei laserleikkauksella vaan silmänsisäisellä piilolinssillä

Ennen leikkausta

Päätettyäni lähteä leikkaukseen lääkäri tilasi linssit. Leikkausaika sovittiin vasta, kun linssit oli saapuneet. Linssit tilatttiin Sveitsistä valmistajalta (SAARO Surgical) ja toimitusaika riippui siitä  ovatko n.s hyllytavaraa vai teettävätkö oikean vahvuuden mukaisesti.

Linssien saavuttua hoitaja otti yhteyttä ja sovimme leikkauksen minun aikatauluihin sopivaksi.

Esitutkimuksesta sain mukaan reseptit sekä leikkaukseen valmistautumisohjeet sekä hoito-ohjeet.
Kaksi päivää ennen leikkausta aloitin antibioottikuurin.

Leikkaus

Leikkaus tapahtui keskiviikkona ja leikkausaamuun ei liittynyt mitään erikoista. Ainoa ohje oli saapua ilman meikkiä ja esitietolomake valmiiksi täytettynä. Leikkausaika oli sovittu aloitettavaksi klo 10 ja minun piti kirjautua sisään klo 9.

Alkuun lääkäri teki tutkimuksen ja aloitti esivalmistelut leikkausta varten. Silmiin laitettiin puuduttavia sekä mustuaisia laajentavia tippoja. Tutkimuksen jälkeen sain odottaa odotushuoneessa ja hoitaja kävi lisäämässä tippoja silmiini. Noin tunnin odottelun jälkeen hoitaja pyysi minut mukanaan leikkaussaliin. Tässä vaiheessa maailma oli sumunen laajojen mustuaisten vuoksi.

Leikkaussaliin saapuessa käteni desifioitiin ja sain käydä leikkauspöydälle. Jätin lasini hoitajan huomaan. Henkilökohtaiset tavarat olin jättänyt jo aiemmin lukittuun kaappiin, joten myös mukanani kantama avain meni tässä vaiheessa hoitajalle. Toimenpidettä varten ei tarvinnut vaihtaa vaatteita tai käyttää mitään suojia. Pedillä maatessani hoitaja mittasi verenpaineen, asetti sormianturin paikalleen ja puhdisti silmiä ympäröivän ihon sekä asetti leikkauslakanan. Ennen lakanan paikalle laittamista rinnalleni asetettiin tötterö, josta tuli happea. Lakana peitti pääni, joten lisähapen lähde oli varmasti paikallaan. Hoitajan tehdessä valmisteluja anestesialääkäri kiinnitti kanyylin, josta sain rauhoittavi.

Lääkäri oli ennen leikkausta kertonut, että aikaa per silmä menee noin 30 minuuttia, josta noin 5 minuuttia itse silmän operointiin. Todennäköisesti rauhoittavat tehosi, koska mielestäni koko leikkaukseen ei voinnut mennä tuntia vaan huomattavasti vähemmän.

Leikkaus itsessään oli erittäin helppo ja tapahtui paikallispuudutuksena. Vaikka kyseessä oli silmäoperaatio ei mitään näkynyt. Tällä tarkoitan, että en missään vaiheessa päässyt edes kurkkasemaan millaiset välineet silmässäni kävi. Ennen leikkausta laitetiin "silmänlevitin"ja jotenkinhan se linssi sinne silmään oikealle paikkaa meni. Potilaana ei tosiaankaan tarvinnut tehdä muuta kuin maata paikallaan.

Leikkauksen jälkeen
Itselleni leikkauksen epämiellyttävin hetki alkoi, kun silmiiin laitettiin mustuaisia pienentäviä tippoja. Lääkäri varoitti, että tippojen vaikutus voi tuntua jomottavana tunteena. Itselläni tunne oli lähempänä migreeni päänsärkyä. Tilannetta ei helpottanut, että rauhoittavan lääkkeen lopettamisen jälkeen iski "krapula". Itselläni se ilmeni uneliaisuutena ja lievänä huonovointisuutena (en pystynyt syömään tarjottua leipää). Leikkauksen jälkeen siirryin lepohuoneeseen, mutta lepohuoneen tuolit eivät olleet parhaat mahdolliset ihmiselle, joka olisi vain halunut nukkua.

Tarkalleen en tiedä kauanko olin lepohuoneessa, mutta mahdollisesti vain tunnin. Tässä vaiheessa aika tuntui hidastuvan. Aikani levättyäni kävin lääkärin tarkastuksessa ja hän antoi minulle luvan lähteä kotiin, kun tunsin oloni varmaksi lähteä liikenteeseen. Sovinne myös tarkastusajan perjantaille.

Tarkastuksen jälkeen hengailin vielä hetken lepohuoneessa. Hoitaja kävi antamassa jälkihoito-ohjeistuksen sekä silmänpainelääkkeet - yhden nautittavaksi saman tien ja toisen samalle illalle. Lääkärin kertoman mukaan n. 5% leikatuista voi ilmetä silmänpaineen kohoamista ja siinä tapauksessa heille määrätään noin viikon lääkekuuri. Itselläni leikkauspäivänä nauttimani lääkkeet riittivät.

Pieni liikkuminen oli tehnyt hyvää ololleni ja lääkärin tarkastuksen jälkeen lähdin aika pian kotiin. Päänsärky vaivasi edelleen, mutta en antanut asian haitata. Noudettuani vaatteet säilytyksestä kävin maksamassa laskun ja lähdin kotiin. Kotimatkan taitoin bussilla. Taksia varten olisi saanut KELA-tuen, mutta tapauksessani omavastuuosuus olisi ollut melkein taksimatkan hintainen.

Leikkauksen jälkeen näköni oli sumuinen, koska mustuaiset oli edelleen lautasen kokoiset. Silmiin katsoessa mustuaiset olikin ainut merkki, että jotain outoa oli tapahtunut. Silmissä ei ilmennyt verenpurkaumia tai muita merkkejä, jotka olisi kielinyt leikkauksesta tai muusta toimenpiteestä.

Kotiin tulin ennen klo kahta iltapäivällä. Loppupäivä meni rauhallisesti ja pakko oli toppuutella Ukkelin rakkauden osoituksia. Etenkin silmiin koskeminen oli kielletty.
Say hello to my little friends

Äidin aamulook - miksi lapsi katseli ihmetellen?

Kotihoito

Olin sairaslomalla loppuviikon. Lääkäri  kirjoitti sairaslomaa keskiviikkosta sunnuntaihin. Torstaina näköni oli täysin kirkas, joten sen puolesta töihin paluu olisi kohdallani onnistunut, mutta otin sairasloman sairaslomana. Muita asioita mitkä liittyi paranemisprosessiin:

  • Antibiootit ja kortisoni tipat neljä kertaa päivässä kahden viikon ajan. Lääkäri kirjoitti reseptin kolmelle pullolle, mutta yksi pullo riitti kahdelle viikolle helposti.
  • Kosteutustipat. Ohjeen mukaisest kosteuttavia ei voi käyttää liikaa. Itse en kokonut silmien kuivumista tai näön sumenemista, mutta käytin kosteuttavia siinä missä reseptilääkkeitäkin. Päivä aikana käytin nestepäisiä ja yöksi laitoin geelimäistä
  • Suojalasit nukkuessa viikon ajan. Pieniä munasuojia muistuttavat lätkät, mitkä piti teipata yöksi silmien eteen. Uskon näiden suojien herättäneet lapsessani enemmän ihmetystä kuin se, että äiti ei käytä laseja.
  • Ei hikoilua viikkoon. En saanut hikoilla viikkoon eli saunominen ja liikunta oli kielletty viikon ajan. Kävely ja askareet jotka ei aiheuttanut hikoilua oli sallittuja. Itselläni rajoite oli viikon, mutta ammatista riippuen rajoite voi olla kaksikin viikkoa.
  • Uiminen kiellettyä.
  • Ei meikkaamista viikkoon. Tämä asia ei tuottanut minulle ongelmaa, koska olen laiska meikkaaja. Toki kun lasit ei ollut enää tuomassa kehystä silmien ympärille alkoi oma ullkonäkö näyttämään hieman alastomalta.
  • Silmien puhdistaminen pumpulilapuilla. Silmien hinkkaamista piti välttää viikkoa. Yöllä käytettävät silmäsuojat oli yksi varokeino, mutta lisäksi silmät tuli puhdistaa hellästi pumpulilapun avulla. Kasvojen pesu oli sallittu, mutta silmien turhaa räveltämistä piti välttää.


Kaikki hyvin?

Torstaina herätessä näkö oli kirkas. Pieni päänsärky kummitteli edelleen ja kaiken kaikkiaan päänsärky vihoitteli noin viikon ajan. Uskon linsseihin tottumisen olleen osa syyllinen, mutta mahdollisesti kirkkaisiin valoihin liittyneet halo-efektit rasitti aivojani.

Olin yllättynyt ensi kerran nähdessäni sähdekehät lamppujen ympärillä. Tunne oli häiritsevä, koska rinkuloista ei päässyt eroon muuten kuin kääntämällä katseen pois.

Perjantain lääkärin tarkastuksessa lääkäri kertoi, että halo-efekti on aika yleinen linssileikkauksien yhteydessä. Etenkin kaihileikkauksien yhteydessä tätä on havaittu. Lääkäri lohdutteli, että tutkimuksissa on todettu aivojen tottuneen noin yhdeksässä kuukaudessa ylimääräisiin kehiin. Kehät ei siis häivy minnekään, mutta aivot lakkaa kiinnittämästä niihin huomiota. Parin viikkoa leikkauksen jälken voin sanoa, että tilanteeseen alkaa jo tottua.

Lääkäri oli tyytyväinen paranemisprosessin alkuun. Kaikilla ei kuulema välttämättä kirkastu näkö näin nopeasti. Hän ei myöskään kommentoinut mitään sille, että olin ennen lääkärintarkastusta käynnyt elokuvissa. Odotusaulassa lukemani kirjan teksti koko kiinnosti kyllä..

Linssileikkauksen jälkeen näköni on kirkkaampi kuin koskaan. Pikku hiljaa alan tottumaan siihen, että näen kauaksi erinomaisesti. Hassu ilmiö on, että se raja, jossa ennen näköni alkoi sumentua (noin 10 cm silmistä) on se raja, josta nyt näen selvästi. Tällä tarkoita, että jos vien liian lähelle silmiäni tarkasteltavan kohteen, täytyy minun hieman viedä sitä kauemmaksi.

Seuraava kontrolliaika varattiin noin 5 viikkoa leikkauksen jälkeen. Jatkossa käyn noin kerran vuodessa tarkastuksessa.

Mentaalipuolella tehtävää

Vanhoista tavoista ei pääsee eroon. Huomaan itselleni muodostuneen vuosien saatossa tapoja, jotka edelleen käväisee ainakin mielessä:
- Silmälasit pois päästä. Illalla nukkumaan mennessä on tapanani ollut asettaa ensin kännykkä yöpöydälle ja sitten heittää lasit. Edelleen kännykän laskun jälkeen sadasosasekunnin ajan olen heittämässä laseja. Samalla hetkellä, kun tajuan että eihän minulla ole laseja käy mielessä ajatus piilolinssien heittämisestä. Piilolinssit päässä kun nukkuminen ei ollut suotavaa.
- Kännykän katsominen ilman laseja. Aamuisin kellon soidessa oli lasi aikaan tapana katsoa somepäivitykset ennen sängystä nousua. En siis laittanut edes laseja päähän vaan kännykän niin lähelle, että näin. Kuten aiemmin kerroin, en enää näe sillä alueella niin selkeästi missä ennen oli paras näkö.
- Aurinkolasit.Aurinkolaseja tulee pidettyä päässä turhankin pitkään. Ne kun tuntuu niin luontevilta päässä.

Mitkä on ICL-linssit?

Implantoitava EVO+ VISIAN(TM) Toorinen  Collamer- linssi (VTICL) on STAA Surgicalin kehttittämä ja myymä ICL-linssituote. ICL-linssit valmistetaan sian kollageeni- ja HEMA-polymeerimateriaalista.VTICL-linssit on tarkoitettu 21-45 -vuotiailla aikuispotilailla likitaittoisuuden korjaamiseen ja vähentämiseen. Linssit asennetaan kokonaan takakammion sisälle välittömästi värikalvon taakse ja mykiön etukoteln eteen. 
Syitä miksi ICL-linssejä ei voi saada:
  • Sarveiskalvoon liittyvät sairaudet 
  • Korkea silmänpaine
  • Kaihi
  • Alle 21-vuotiaat
  • Primaarinen avokulma- tai ahdaskulmaglaukooma
  • Kapeat eukammion kulmat
  • Raskaus tai imettäminen
  • Silmätauti joka voi vaikuttaa toimenpiteen onnistumiseen
  • Heikkonäköisyys tai sokeus
  • Etukammion syvyys ei riittävä
Komplikaatiot ja haittavaikutukset: hyfeema, reagoimaton mustuainen, mustuaissalpaus, YAG-lisäiridotomia, kaihi, ssekundaariglaukooma, intraokulaarinen infektio, suonikalvosten tulehdus tai värikalvontulehdus, verkkokalvon irtauma, lasiaistulehdus, sarveiskalvon turvotus, yli- tai alikorjaus, huomattava häikäisy tai halo (yöllä autoa ajaessa), hypopyon, hajataittoisuuden lisääntyminen, parhaan laseilla korjatun näöntarkkuuden menetys, kiertymä/epäkeskisyys/subluksaatio, silmänpaineen nouseminen perustasolta, sarveiskalvon endoteelisolujen menetys, värikalvon pigmenttidispersio, sekundaarinen kirurginen intervertio linssin poistamiseksi/vaihtamiseksi/uudelleensijoittamiseksi, värikalvon perifeerinen etukiinnike, värikalvon ja implantin välinen kiinnike, sidekalvon ärtyminen, lasiaisen menetys

(Lähde ICL linssitietoihin: STAAR Surgical: Phakic Tpric intraocular lens, EVO+ VisianICL -esite.) 






4 kommenttia:

  1. Olipa jännä lukea aiheesta. Itse en aiheesta siis paljon mitään tiennyt ennestään. Jännä, että on tuollainenkin vaihtoehto. Ja kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laserleikkauksesta puhutaan enemmän, mutta tässäkin on varmasti hinta minkä takia ei niin paljon "mainostettu". Taisin edellisessä postauksessa mainita, että tuo linssileikkaus oli ainakin minulle noin tuplat verrattuna laserinleikkaukseen. Onneksi on vaihtoehtoa :)

      Poista
  2. Kuulostipas helpolta operaatiolta! Meidän pitää tavata, niin näen sinun uudet "silmät" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) joo pitäisi treffata kyllä! Minun kohdalla ainakin operaatio oli helppo enkä usko, että paljon eroavaisuuksia itse toimenpiteen osalta on.

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!