Helsingin Sea Life - Kaloja ja ristiriitaista toimintaa

Lokakuun lopussa teimme sunnuntairetken Sea Lifeen. Retki oli yhteinen perheenä ja hauskojen akvaarioseikkailujen jälkeen palasimme todellisuuteen ja materialismin saastuttamaan maailmaan. (Tämä olkoon tämän viikonlopun puheenaiheeni)

Ajankohdallisesti retkemme osui nappiin, koska sateisesta päivästä huolimatta ei Sea Lifessa ollut liikaa muita kävijöitä ja saimme haahuilla ja juoksennella edestakaisin mielin määrin.

Vertailukohteita muihin Sea Life -kohteisiin minulla ei ole. Berliinissä käydessä suunittelimme myös paikallisessa  Sea Lifessa käyntiä, mutta sillä matkalla jätimme sen välistä ja tyydyimme Eläintarhan akvaarioihin. Helsingin Sea Life on kompaktin kokoinen ja tarjoaa katsottavaa monipuolisesti. Akvaarioiden asettelu ja muodot antavat hauskan ympäristön isommalle ja pienemmälle kävijälle.
Myös erillaiset ruokintanäytökset sekä muu aktiviteetti antaa vieraille uutta nähtävää.

Mielenkiintoisimmat kohteet:
- Äidistä hauskinta oli päästä koskettamaan merisiiltä. Siilin koskettaminen onnistuu siis vain ja ainoastaan henkilökunnan ollessa läsnä ja valvoessa tilannetta. Meduusat ovat myös elämiä, joita on kiehtova seurata. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta.
- Ukkelille kalat taisi olla hieman tois'sijaisia, mutta keskellä akvaarioaluetta oleva hiekkalaatikko oli ehdottomasti pysäyttävinpaikka. Myös akvaarioalueen jälkeinen koulutustila (?) kiinnosti, koska laatikoista löytyi pehmoleluja.

Mikä äitiä ärsytti:
- Lahjatavaramyymälä. Kun kaloja on ihasteltu onkin todella mukava nousta takaisin maanpinnalle miljoonien ja biljoonien pehmolelujen ja muovirihkamatilpehöörin keskelle. Kauppa on pakko kävellä läpi ja varmasti useammalla lähtijälle joku ostos etsiytyy mukaan.
- Plastic ain't Fintastic -kassi. Merien saastuminen on asia mihin pitääkin puuttua, mutta tuo kassi sen muovikrääsä- ja lelumeren jälkeen ei sopinut yhteen.

Ymmärrän miksi kohteesta löytyy tavaramyymälä: Lisämyynnin vuoksi. Lipputulot yksistään ei riitä tuomaan riittävästi tuloja kassaan. Ymmärrän myös miksi yritys panostaa johonkin suojelukohteeseen: se sopii heidän imagoon ja samalla antaa yritykselle pisteet yhteiskuntavastuullisuudesta.

Ostamalla kangaskassin todennäköisesti annan lantin merten suojelutyölle, mutta ostamalla kaupasta lapselleni muovitetun merirosvolakin tuen ainoastaan yrityksen kassavirtaa.

Voin lahjoittaa kalojen hoito- ja tutkimustyöhön oman roposen ja toisen merten suojelulle, mutta henkilökohtaisesti en tarvitse siitä vastiketta. SeaLife tuskin pystyy tarjoamaan kestävän kehityksen mukaista tuotetta jota massat ostaisi lähtiessään. Halvalla tuotetusta lelusta käteen jäävä kate on kuitenkin yritykselle tärkeämpi, kuin mielikuva mihin lelu päätyy, kun lapsi kyllästyy sillä leikkimään.

SeaLifen lahjatavaramyymälä varmasti on ja säilyy, mutta ehkä me kuluttajat voimme Black Friday krapuloissamme miettiä mihin rahamme työnnämme. Helsingin Sanomat kertoivat 18.11.2017 Suvi Haimin ja Laura Kyllösen keksinnöstä hyödyntää puukomposiittia kosmetiikkateollisuudessa muovipurkkien tilalla. Muovijätteen vähentäminen on viisasta, kun puhutaan tuotteista, jotka ovat pitkälti kertakäyttöisiä. Itselleni heräsi kysymys, mihin muuhun esimerkiksi puukomposiittia voisi hyödyntää? Pystyisikö siitä tekemään sellaisia leluja, jotka tunnetusti eivät ole tarkoitettukaan kestämään ikuisuuksia esim. hiekkalelut, jotka jossakin vaiheessa vuotta jää luontoon tai häviää merelle.

P.S. Ristiriitaisesti sisälläni elää pieni yrittäjä ja hiekkalaatikkoleikkejä katsoessani tuli mieleen liiketoimintaidea: Sisähiekkalaatikkokeskus. En muista kuulleni, että sellaista ainakaan Suomessa olisi. Lipun hintaan kuuluisi suojapuku perheen pienimmille.