sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Populaarikulttuuria helletuolista


Kirjoja ja nettiaikaa. Mitäpä sitä lomalla muuta tarvitseekaan tehdä? Toukokuussa fiilistelin jo loma-ajatuksilla ja sillä kuinka lomalla sitten lukisin. Tuli hankittua etukäteen neljä kirjaa.

Helteen helliessä olen päässyt toteuttamaan itseäni (lukien) ja illan viilentyessä on voinut tutustua netin sarjatarjontaan. Tässäpä poiminnat ajankuluistani...

Kirjat 

John Irving: Kaikki isäni hotellit
Kirja on hyvä! Eräs perhetarina ja kertomus erään perheenpään halusta toteuttaa unelmansa. Muut henkilöhahmot tukevat (ja tuhoava) siinä rinnalla.  Tarkemmin miettien kirja on kuitenkin perverssi,. lähes sairas ja jälkeenpäin tuli mietittyä, että mitä tulikaan luettua. Kirjassa tapahtuu asioita, jotka monta kertaa ylittää säädyllisyyden rajan. Kaikki on kuitenkin esitetty niin hyvin, että lukijana teoille antaa siunauksen tai ainakaan niistä ei välitä. Kuten ei kukaan hahmoistakaan ei tunnu välittävän. Tietyllä tapaa tuli mieleen Black -sarjan Mirror jakso, jossa katsoja antaa symptiat päähenkilölle vaikka näin ei kävisi, jos tietäisi kaikki taustat. 
Kirjaa suosittelen ja tulen itse tutustumaan John Irvingin tuotantoon enemmän..

Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Siitäkin huolimatta, että murhaajan muistin tuli kirja ostettua matkalukemiseksi. Riistohintainen (3€) vuoden 1978 painos oli ainoa kirpputoripöydän kirja, joka ei ollut rakkaudentäyteinen seikkailijatar romaani. 
Agatha Christie kestää aikaa (noh, ehkä jokusta sanaa ei nykypäivänä enää käytettäisi tai kirjasta on tehty uusinta käännös ) ja lukemista. Poirot on lempihahmojani Christien tuotannossa ja tämäkin kirja oli oivaa kesälukemista. Mukaan kun laskee paahtavan kesäpäivän voi kuvitella olevansa Niilin rannoilla. Vaikka siellä en ole koskaan käynyt. Eiköhän Niilillä ole lämpimät päivät.

Alan Bradley: Kolmeati naukui kirjava kissa
Toistan itseäni kun hehkutan Alan Bradleyn luomia kirjoja (tätä samaa sanoin Lähimatkailua - miniloma Flamingoon postauksessa), mutta vieläkään kirjat ei ole alkanut toistamaan itseään. Kolmasti naukui kirjava kissa on kirjasarjan kahdeksas suomennettu osa (Jee!!! Syyskuussa tulee uusin: On hieno paikka haudan povi) ja vaikka neiti Flavia de Luce ei ole vanhentunut vielä iällisesti on hänen roolihahmonsa alkanut kehittymään entistäkin terhakammaksi etsiväksi. Ilman, että kirjasta enempää kerron, niin on tapahtunut murha, Flaviahan ruumiin tietenkin löysi ja nyt on aika löytää murhaaja. Vapise Bishop's Lacey!

Sarjoja

Pose (HBO Nordic)
Jäin koukkuun tähän minulle tuntemattomaan maailmaan ja aikaan. On siis vuosi 1987 ja ympäristö New York. Sarjassa on luvassa väriä, vogue, vaatteita, HIV, surua, rakkautta ja kaikkea mitä hyvältä sarjalta vain voi odottaa. Lisätään siis vielä, että kyseessä ei ole mallipiirit vaan homot, transsukupuoliset, ilotytöt ja Trump Towerin työntekijät. 

Castle Rock (HBO Nordic)
Pelkoa ja kauhua pikkukylässä. Poikaani lainatakseni "mitä täällä tapahtuu?". Sarjaa on nyt ensimmäiset kolme jaksoa näytetty ja pikku hiljaa alkaa koukuttamaan. Sarja pohjautuu Stephen Kingin tarinaan ja toivon, että sarja pysyisi hyvänä eikä sille kävisi kuin Kuvulle (Under the Dome) johonka minulla loppui mielenkiinto oman mahdottomuutensa vuoksi.
Skarsgård klaanin pojan (Bill Skarsgård) hahmon kehittymistä täytyy ainakin hetki seurata. Pirun lahjakkaita isä ja pojat!

Sharp Objects (HBO Nordic)
En oikeasti tiedä haluanko sarjaa seurata vai en. Annan tällekin vielä mahdollisuuden. Sarja alkoi pari viikkoa sitten ja nyt saatavilla kolmas jakso. Siinä missä bändit yleensä soittaa kolmantena kappaleena tutun biisin, niin sarjoissa tuntuu kolmannessa jaksossa selviävän/tapahtuvan jotakin joka  innostaa jatkamaan... Moniongelmainen nainen ja hänen äitinsä, murha ja pikku kylä. Pienissä kylissä tuntuu tapahtuvan... P.S. Alkoholinvaikutuksen alaisena ei kannata ajella

The Tunnel (YLE Areena)
Sillan uusintafilmaus brittiläis-ranskalaisittain. Sillan nähneenä tarina on tuttu ja turvallinen, ympäristö on vain uusi. Tämän aloitin vasta eilen joten vielä en kovin paljon voi vertailua tehdä, mutta so far so good. On vain yksi Saga, mutta Elisessa taitaa olla potenttiaalia...

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Kesäloman ensimmäinen viikonloppu - Helsinki ja Tampere

Aiemmassa postauksessa kerroinkin kesälomasuunnitelmistamme nyt kun ollaan (JO!!!!) loman puolessa välissä on hyvä kertoa mitä sitä on tullut tehtyä.


Heti loman alkuun vietimme perheaikaa parturi-/kampaamoreissun muodossa. Aamuni toki alkoi lasilla cavaa, koska olin sen edellisen illan työrupeaman jälkeen niin ansainnut. Kampaajani parturoi ensin pojat ja sitten oli minun vuoroni. Uutta väriä tukkaan ja olinkin valmis illan rientoihin - kuoron kesäpiknikille Alppipuistoon, syömään paikkaan X (sijaintia kun en aamulla vielä tiennyt) ja kotiin pakkaamaan.

Mies oli järjestänyt synttäriylläriruokailun Hrd Rock Cafeeseen ja pikniltä siirryin suoraan ruokapöytään. Ruokailun jälkeen nautimme lämpimän sään suomasta mahdollisuudesta ulkoiluun ja kävelimme keskustasta kotiin Käpylään. Linnunlaulun huviloiden kohdalla piti käydä kurkkaamassa sinisen huvilan leikkimökki. Taiteilijakahviokin olisi Ukkelia kiinnostanut (hän kun on herkkusuu :) )



Sunnuntaiaamuna pakkasimme auton ja lähdimme kohti Tamperetta. Päivän ensimmäinen kohde oli  Särkänniemi. Auton ilmastointi taitavasti auttoi unohtamaan ulkona odottavan hellesään, mutta äkkiä se mieleen muistui ja huvipuistopäivä oli lämmin!

Emme ostaneet rannekkeita vaan hyödynsimme ilmaislaitteet. Ne sattui sijaitsemaan tietenkin varjottomalla alueella eikä Angry Birds leikkipuistokaan ollut yhtään vilpoisampi. Vettä kului ja hiki valui. Angry Birds leikkipuiston vessassa sentään oli ilmastonti ja ajattelin leiriytymistä sinne.

Toki kävimme Näsinneulassa. Oli mielenkiintoista huomata kuinka monta kertaa Ukkeli ehti juosta huipun ympäri ennen kuin huomasi jäätelökioskin - ei yhtään. Vauhti hiljeni välittömästi, mutta sama ralli jatkui, kun sai kieltävän vastauksen herkuille (Herkkusuu on the road...).

Yöpaikaksi olimme varanneet Sokos Hotelli Villan. Torni ja Villa sijaitsee aivan vierekkäin ja aamupala tarjoiltaan Tornin puolella. Hotelli oli viihtyisä ja kerrankin ilmastointi ei huutanut täysillä ja puhaltanut liian kovaa.

Tällä kertaa emme tutustuneet Tampereeseen lähemmin. Ruokailimme Tornin Grill It ravintolassa ja saapuessammesaliin oli siellä juuri sopivasti auennut lasten illallisbuffee. Hinta oli muistaakseni 6,5 € ja tarjolla oli Ukkelille sopivat vaihtoehdot. Lastenmenun  annokset oli järjestäen 8 €, joten buffee oli varma valinta.

Hotellilta löytyi iso lastenleikkipaikka pomppulinnoineen ja pallomerineen. Miehen katsellessa jalkapallon MM-finaalia (miten osuikaan samalle illalle?) leikimme Ukkelin kanssa leikkipaikassa.

Aamulla kävimme tapaamassa vielä kaveripariskuntaa ja heidän lastaan Nekalassa. Alue on kyllä ihastuttava ja vaikutti erinomaiselta paikalta asua. Kyläreissun jälkeen oli aika sanoa isille heipat, kun äidin ja pojan road trip jatkui kohti Jyväskylää ja Kiuruvettä.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Matkalla 4kymppiseksi - linkki uuteen matkablogiin

Täytin viime viikolla 39 vuotta ja tulevien pyöreiden kunniaksi avasin uuden matkustamiseen keskittyvän blogin. Ja tarkemmin ottaen 40-vuotissynttärimatkoihini keskittyvän projektiblogin, jossa jaan matkasuunnitelmat (matkoja useampi kuin yksi!) sekä kerron tietenkin miten toteus meni.
Blogin nimi on Matkalla 4kymppiseksi ja blogiin pääset klikkaamalla blogin nimeä tai navigoimalla itsesi sivuvalikkoon.

Vietän synttäreitä - matkustaen :)







tiistai 24. heinäkuuta 2018

Kuninkaansaari - käsivarrenmitan päässä Vallisaaresta

Meidän heinäkuun alun Vallisaaren retki muuttui Kuninkaansaaren retkeksi siinä vaiheessa, kun ajattelimme "nopeasti" kiertää Kuninkaansaaren kierros ennen Vallisaareen tutustumista. Valinta ei ollut huono, mutta opimme, että aikaa saa varata koko päivän, jos haluaa kummankin saaren kurkata.

Kun Ukkeli päätti herätä heti kuuden jälkeen heinäkuisena lauantai-aamuna, olimme (kerrankin) ajoissa liikenteessä. Aamun ensimmäinen ajatus oli käydä Suomenlinnassa, mutta hetken ajatuksen hauduttua päätimme kokeilla jotakin muuta saarta Helsingin edustalta. Saaria kun löytyy ja suurin osa niistä on vielä meille vieraita. Eli tällä kertaa, johonkin muualle kuin Suomenlinnaan vaikka sinne on niin helppo mennä ja tietää mitä saa.

Pienen googlettelun jälkeen päädyimme Vallisaareen. Aikataulullisesti ehtisimme hyvin ensimmäisille lautoille, joten ei muuta kuin kamat kasaan, eväät Kauppatorilta ja nokka kohti merta. Vallisaareen liikennoi kaksi yksityistä toimijaa (Aava Lines Oy a JT Lines Oy). Emme ostaneet lippuja ennakkoon vaan toivoimme mahtuvamme kyytiin. 

Kauppatorilla tarkistimme aikatauluja ja päädyimme Aava Lines'in kyyditettäväksi. Lipun hinta oli 8 €  per aikuinen ja sillä pääsi Vallisaareen ja takaisin. JT Lines olisi tarjonnut samaan hintaan saarihyppelyä Lonni-Vallisaari-Suomenlinna, mutta tämä selvisi vasta kotona. Eikä kyllä oltaisi jaksettu/ehditty moista retkeä. Ehkä sitten, kun Ukkeli on isompi.

Aava Lines liikennöi Kauppatorin (ihan siinä Suomenlinnan lautan vierestä) ja Torpedolahden väliä. Torpedolahden sijainti olikin suurin syy miksi hairahduimme Kuninkaansaaren kierrokselle. Vallisaaren toiselle puolelle liikennöivä JT Lines olisi mahdollisesti houkuttanut kiertämään vain Vallisaaren ja jättämään kauempana sijaitsevan Kuninkaansaaren vähemmälle huomiolle.

Ilma oli mitä ihanin ja Kauppatorilta ostetut eväät oli pakattu rattaisiin. Annoimme Ukkelin juosta vapaana, koska tiet oli hyvä kuntoisia ja tietä ja merta rajoitti kivipiennar.

Kuninkaansaari sijaitsee Vallisaaren ja Santahaminan välissä. Vallisaareen Kuninkaansaari yhdistyy pienen sementoidun kannaksen kautta. Saaressa pääsee helposti kulkemaan hiekkatietä vaikkakin välistä mäet nouseekin jyrkästi. Ainakin niin jyrkästi, että Ukkeli sai istua rattaden kyydissä. 

Niin Vallisaaressa ja Kuninkaansaaressa on merkityt polut, joita pitkin tulee kulkea. Kuninkaansaaren kierros on 2,5 kilometria ja Vallisaaressa sijaitseva Aleksanterin kierros 3 kilometriä. Kuninkaaren kierrokselle mahtuu alueen epävirallinen uimaranta, mutta ainoa paikka, jota suositellaan uimapaikaksi sekä hulppeat maisemat vanhojen pommisuojien päältä. Paikan päällä on retkeilypöydät eli siellä oli lupa kävellä.

Kuninkaansaaren kierroksen kierrettyämme harkitsimme  hetken aikaa Vallisaaren kierrosta, mutta päädyimme jättämään ne nähtävyydet seuraavaan kertaan. Sen sijaan kävimme jäätelöllä Jäätelökahvila Pajassa. Nam, oli hyvää. Ja sitten kotiin päiväunille...







Meidän huippuhetket:

+ Merimatka - vain n. 20 minuuttia Kauppatorilta (+ Aava Lines henkilökunta ja laivakoira)
+ Pommisuojat/tunnelit
+ Kuivikekäymälät - ainakin heinäkuun alussa erittäin siistissä kunnossa
+ Kerrankin saa näyttää kieltomerkkiä, jos ei muuten lapsi usko pysyä reitillä (niin kuin merkkiä tunnistaisi...)
+ Jäätelö
+ Marjat ja herneet

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

ICL -linssileikkaus - 3 kk myöhemmin kokemuksia silmäleikkauksesta

Huhtikuun alussa pääsin eroon laseista. Leikkauksesta voi lukea enemmän postauksestani Näkökohtia ICL-linssileikkauksesta ja leikkauksen jälkeen , josta löytyy myös linkit aiempiin leikkausta edeltäviin postauksiin.


Kolme kuukautta myöhemmin on varmaan hyvä kertoa, että mitä leikkauksen jälkeen tapahtunut ja onko kaikki edelleen yhtä hyvin, kuin edellisen postauksen aikaan.

Kaikki on hyvin

Noin kuukausi leikkauksesta oli kontrollikäynti. Alustavasti oli varoitettu, että mahdollisesti mustuaisia laajentavia tippoja laitetaan. Niiltä vältyin ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Lääkäri kehui, että silmät on parantunut hyvin. Kontorillikäynnillä lääkäri kirjoitti Trafille todistuksen, että näen ilman laseja. Tämä merkintähän löytyy ajokortista, joten tulevaisuutta ajatellen asia on hyä päivittää. Silmätippoja suositteli käyttämään tarvittaessa. 

Tapaamisen aikana selvisi myös, että normaalisti näkevätä ihmiset (= he jotka ei tarvitse laseja) eivät oikeasti näe senttien päähän silmistä. Tätä kykyä kaipaan lasillisesta elämästä.

Ajokorttia varten tuli poliisilta kryptinen lausekirjelmä, jossa osoite oli käsinkirjoitettu.  Sen verran sitä tulkitsin, että lääkärinlausunto oli riittänyt eikä tätä käynyt kukaan kiistämään tai lisätutkinnalle ei ollut aihetta eli kortista voidaan poistaa merkintä silmälasien käyttämisestä ajonaikana. Toistaiseksi kortin tilaus on viivästynyt. Trafin sivuilta kortin saisi tilattua edulliseen 20 € hintaan, mutta saamattomuuttaani en sitä ole vielä tehnyt.

Seuraava kontrolli on vuoden päästä ellei akuuttia tarvetta silmälääkärille ennen sitä ilmene.