Lastenklinikalla käynti ja haaste lukijoille

Tällä viikolla kävimme Helsingin Lastenklinikalla sydänultrassa. Tässä ei meidän osalta mitään dramaattista, mutta käynti oli mieltä avartava, kun tajusin kuinka meidän jokaisen tulisi osaltamme tukea työtä, jota lapsien hyväsi tehdään.

Ennen kuin olimme virallistaneet Ukkelin nimeä maistraattiin, ehdimme käydä ensimmäisen kerran sydäntutkimuksissa Lastenklinikalla. Lähetteen sinne kirjoitti neuvolalääkäri, joka epäili kuulevansa sydänäänissä jotakin poikkeavaa.

Myönnän muutaman kyyneleen  vierättäneen asian suhteen, vaikka samaan aikaan mieli vakuutti, että mitään ei ole hätänä. Niinhän siinä kävi, että neuvolalääkärin epäilemiä sivuääniä ei kuulunut, mutta sydänultrassa lääkäri epäili havainneen reiän sydämessä.

Reikä sydämessä ei ole mitenkään poikkeavaa. Niitä ilmenee lapsilla ja aikusilla. Duodecimin mukaan Suomessa syntyy 500 sydänvikaista lasta vuosittain. Reikiä sydämessä ilmenee etenkin vastasyntyneillä, mutta ne yleensä umpeutuvat ensimmäisen ikävuoden aikana.

Kontrolliaika saapui sovitusti, kun poika täytti kaksi vuotta. En uskonut Ukkelilla löytyvän sydämestä mitään erikoista. Hän on vilkas ja energinen lapsi eikä mitään huolestuttavaa väsymistä, voimattomuutta, hikoilua tai värimuutoksia oltu havaittu näiden kahden vuoden aikana.

Koska en uskonut mitään löytyvän, oli asennoitumisenikin sen mukainen . "Mennään nyt sitten,  käydään kontrollisssa ja saadaan tämäkin pois päiväjärestyksestä".

Olimme hyvssä ajoin paikalla ja bongasin odotustilassa istuvan sairaalaklovnin. Ukkeli ei nähnyt pelleasuisessa istujassa mitään erikoista, jätti hänet noteeraamatta ja keskittyi sytyttämään Legoakvaarion valoa. Itse seurasin kuitenkin odotellessani syrjäsilmällä kuinka Sairaalaklovni kävi ilahduttamassa erästä äitiä ja viihdytti käytävällä omaa tutkimusvuoroaan odottavaa potilasta.

Siinä odotellessa ehdin huomata useammankin erikuntoisen potilaan odottavan vuoroaan tai menossa tutkimuksiin.

Kun meidän aika tuli, Ukke käyttäytyi tosi hyvin, Kotona olin kertonut, että mennään lääkäriin tutkittavaksi, mutta ei ole mitään jännitettävää, koska tutkimus ei satu ja Ukkeli on terve. Aamulla kävin läpi mitä lääkärissä tehtäisiin eli pitäisi heittää paita pois ja ihoon laitettaisiin tarroja, joista lähtisi johtoja. Myöhemmin sitten lääkäri laittaisi ensin geeliä palikan päähän ja tutkisi sitten Ukkelia. Demostroin tätä tyhjällä juomapullolla. En tiedä vaikuttiko tutkimuksen läpikäyminen etukäteen, mutta sydänfilmi saatiin kerralla (Minun soittaessa ja laulaessa Ukkoa Nooa kellopelillä) ja sydämen ultaräänen aikana Ukkeli pysyi liikkumattomana eikä säikähtänyt edes anturin geeliä (joka on yleensä kylmää - ainakin mitä itse olen kokenut).Ultraäänitutkimus vie kymmeniä minuutteja, joten toki pientä levottomuutta loppua kohden alkoi ilmetä.

Tutkimus siis meni hyvin ja lopputulema oli, että lääkäri ei löytänyt mitään poikkeavaa. Tehdessämme lähtöä purjehti aulaan kolme kaunista niukkavaatteista gladiaattoria. Enkä nyt höpötä, vaan kyseessä oli Gladiaattorit ohjelman kolme kaunotarta, jotka olivat tulleet Lastenklinikan Kummien nimissä ilahduttamaan pikku potilaita.

Kokemukseni Gladiaattoreista rajoittuu siihen 90-luvun versioon, joten tutuin neitokaisista oli vain Martina Aitolehti. Ukkeli ehti saamaan kuitenkin nimmarikortin Safiiri -nimiseltä kilpailijalta ja kyllähän se poikaa ihastutti. Kortin kuva nimittäin. Kuvassa kuulema oli Ukkeli itse.

Tässä vaiheessa olisin voinut läpsiä itseäni pitkin naamaa ajatuksieni takia. Kun huomasin Gladiaattorit aulassa, ja muistin vielä Sairaalaklovnin, oli ensimmäinen ajatukseni "Vau, täällä on kaikkea kivaa. Tänne voisi tulla useamminkin". Mitä helvettiä? Me olimme sairaalassa, jossa hoidetaan sairaita lapsia. Itse tulin, ja lähdin, terveen lapsen kanssa sairaalan ovista, mutta kuinka moni oli tullut sairaan lapsen kanssa ja kuinka moni lapsi valitettavasti ei koskaan enää pääse kotiin? Kuinka moni oli tullut terveen lapsen kanssa ja lähtenyt sairaalan lapsen kanssa kuultuaan diagnoosin?

Eivät Sairaalaklovnit ja viihdyttäjät ole siellä minunlaisia "käydään nyt sitten katsomassa" varten. Ei. He ovat tuomassa lapsille ja lapsien vanhemmille iloa päivään. Pienen hetken pois arjesta, jotta voivat unohtaa sairauden edes pieneksi toviksi. Sairaala ympäristössä Gladiaattorien, tai jonkun muun julkisuuden henkilön, näkeminen ei saa aiheuttaa kateellisia ajatuksia kenessäkään, jonka ei tarvise aikaa sairaalasa viettää.

Vierailu laittoi minut ajattelemaan mitä voisin tehdä lasten hyväksi. Minusta ei ole lastenviihdyttäjäksi, mutta yksi keino on tukea  Kummien ja Sairaalaklovnien toimintaa. Kummankin järjestön sivulla voi tehdä lahjoituksia (lisäämäni linkit vie suoraan lahjoitus- ja tukisivulle).

Kummit järjestävät aika-ajoin tukitapahtumin, joista ajankohtaisin on sunnuntaina 17.12. MTV3:lla näkyvä Joulu Mielelle -tukikonsertti. Konsertin yhteydessä on keräys, jonka kautta pääsee tukemaan kummien toimintaa Yliopistollisissa lastenklinikoilla.

Lahjoittaminen on helppoa ja aineettomalla lahjalla ilahdutat monia. Lahjoitusvarojen kautta lapsien oloja sairaalassa pyritään helpottamaan ja tekemään sairaala-ajasta mielekkäämpää.

Meillä on jo lahjat ostettu, mutta ajattelin jättää joulusuklaat ostamtta ja lahjoittaa rahat Kummien ja Sairaalaklovnien toimintaan. Summa ei ole suuren suuri, mutta kun tarpeeksi moni antaa vähästään, kertyy siitä iso potti, jolla voidaan hankkia sairaalalaitteita, leluja yms. sekä ylläpitää klovnitoimintaa.

Haastankin jokaisen tämän postauksen loppuun asti lukeneen lahjoittamaan 10 € sunnuntain konserttikeräyksen yhteydessä. Se onnistuu:

10€:n lahjoituksen voi tehdä soittamalla numeroon 0600-9-6010 tai tekstaamalla KUMMIT10 numeroon 16499 (Lisäohjeet Kummien sivulta). Yhdessä olemme voimakkaampia!