tiistai 12. joulukuuta 2017

Melkein myöhästynyt joululehtikatsaus


Kun lokakuun lopulla posti kiikutti Kaikkien aikojen joulu -lehden melkein ennustin arvasin TIESIN tässä käyvän jälleen näin: Joulu (voi luoja - melkein kirjoitin juhannus ) ensi viikolla ja joululehdet kokonaan avaamatta.

Maanantai-illan kunniaksi (kun ensin olin joulukortit laittanut postituskuntoon) päätin jättää netti-tv:n katselun ja selata lehdet läpi. Siis kerran ennen joulua, että ei tarvitse harmitella sitten jälkikäteen.

Joululukemistooni kuuluu kotiin kannetut A-lehtien edellä mainittu Kaikkien aikojen joulu sekä Kaikkien aikojen jouluherkut. Tuossa muuten lehdentilaus -konsepti, jonka täytyy olla vähintään laitoin: kestotilaus kahdesta lehdestä joiden tilausvuotta ei enää muista, ilmestyminen kerran vuoteen eikä niitä muista myöskään perua ennen kuin lasku jälleen kolahtaa ensi vuonna postiin. Kolmas jouluteemainen lehti on Sanoma konsernin Glorian ruoka&viini.

Kaikkien aikojen joulu

- Sisällysluettelo kuin blogin otsikkolista. Kaikkea kivaa luvataan.
Nämä voisi ehtiä toteuttaa:
- Kaupunkisiluetti paperista
- Joulupallot ja -kuuset ikkunaan liitutaulu- ja lasitussilla. 
- Ostaa kranssin oveen. Kivoja ideoita tarjolla, mutta taitaa olla joulu ohi, jos alan nyt jotain kranssia tekemään.

Marimekon Oiva Kiiruna -lautanen olisi kiva lahja. Eikä kovin pahan hintainen. Koko jäi hieman epäselväksi

Kaikkien aikojen jouluherkut

Granaattiomenan käyttöä oli rajoitettu tänä vuonna. Viime tuntui tarvitsevan sitä lähes joka reseptiin.

Ihania reseptejä tarjolla! Koko joulun saisi kokata halutessaan ja sinä saisi olla puolisokin avoimin mielen, jos korvaisi perinneruoat uusilla.

Ennen kuin kerron suosikkini, kerron mikä särähtikorvaan tai ainakin osui silmään:
Porkkala. Eli vegaaninen "kylmäsavulohi". Rakkaat kokit ja ruokien kehittäjät: Voin kuvitella kuinka nimen keksijä on hykerrellyt nokkeluudelleen: Porkkana + Kala = Porkkala. Google osasi kertoa, että tämä oli jo viime vuonna hitti, joten jätän asian sikseen. Mutta silti:ARGH!

Mutta löytyi sieltä kaikkea kivaakin, mitä voisi kokeilla ennen joulun viettoon lähtöä:
- Peltigaletti
- Karamellisoidut pähkinät ja hedelmiä riisipuuron kaveriksi
- Tahnabaari (Meze-lautaset kunniaan)
-Nutella-banaanisarvet (tai sitten pääsen helpommalla ja syön pelkän Nutellan purkista suoraan)
-Ruisnapit ja niiden päälliset

Toinen ruokalehti oli aivan yhtä houkutteleva:

Glorian ruoka&viini

Koska lehtikatsaus oli nopea, keskityin suurimmaksi osaksi kuviin. Kikkien aikojen jouluherkut lehden kuvat olivat enemmän minun mieleen, mutta kyllä Gloriakin tarjosi herkkuja.
Näitä täytyy vaikka joulun jälkeen:
- Herkkusienifettuccine
-Punajuuricarpaccio ja karamellisoidut kantarellit
-Mantelilohi

Uudenvuoden aaton menuusen voisi lisätä Blinipannarin jonka olemassaolon olin jo unohtanut, mutta onneksi lehti muistuttu siitäkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!