Jäähyväiset asunnolle

3 h + s + parveke, Malmi,  2010 - 2017
Hankittu heinäkuussa 2010
Myyty elokuussa 2017

Muutimme Malmille heinäkuussa 2010 ensimmäiseen yhteisesti ostettuun kotiin. Se heinäkuu oli lämmin! Lattian hionnan ja lakkauksen teetimme ulkopuolisella yrittäjällä, mutta seinien sekä kattojen maalauksen hoidin itse. Ja hikoilin. Ennen muuttoa hoidettiin myös keittiöremontti. Keittiö tilattiin valmiina pakettina.

Kaikenlaisia muistoja on ehtinyt seitsemässä vuodessa näidenkin seinien sisään mahtua. Useammat näistä muistoista liittyy yläkerran asuntoihin. Mieleeni tulee kohtaaminen rappukäytävässä presidentti Halosen kanssa hänen mennessä yläkertaan kylään :). Ehkä korkeintaan päivää tajusin sanoa. Mitä siinä presidentillekään osaa rappukäytävässä sanoa, kun aina ei tule naapureitakaan tervehdittyä?

Jossakin vaiheessa yhdessä rapun asunnoista majaa piti joku alkoholisti. Ja hän kyllä saikin sitten häädön aika nopeasti ( ei muuten ollut sama asunto mihin presidentti Halonen oli matkalla. Tiedän tämän varmaksi :) ).

Samassa linjassa oleva yläkerran asunto on jäänyt elävimmin mieleen monestakin syystä. Ensinnäkin äänieristys oli aiemmin erittäin surkea. Se parantui huomattavasti täydellisen remontin yhteydessä 2015. Muuttaessamme asuntoomme 2010 asui yläkerrassa lapsiperhe, ja heidän aamut ei ollut kovin helppoja. Heräsin viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen nuorimmainen ei olisi halunut lähteä hoitoon vaan huutoraikasi kylppärin kautta.

Heidän muutettuaan pois, tilalle muutti uusi asukas, joka rakasti laulaa karaokea. Kyseessä oli nuoripari, ja etenkin viikonloppuisin he järjestivät illanistujaisia ja lauloivat sitten singstaria tai vastaavaa. Jouduin kerran rikkomaan suomalaisia käyttäytymistapoja ja menin yhdentoista aikaan illalla soittamaan ovikelloa, kun pariskunta oli päättänyt lauleskella illan ratoksi kahdestaan. Hienosti he kyllä osasivat laulaa, mutta ajankohta oli hieman väärä. Tämän myös heille kerroin.

Olisikohan heillä lopulta tullut riitasointu laulantaan, koska jossakin vaiheessa äänentoistovehkeet vaimenivat ja ainoastaan toista osapuolta näki silloin tällöin. Myöhemmin hänkin muutti. Jossakin vaiheessa yläkertaan jälleen tuli ääniä. Ja lopulta 2.1.2015 paloautojen saattue, kun yläkerran asunto oli tulessa. Painovoima ei ole kenellekään suotuisa eikä se ollut sitä meidänkään asunnolle: kasteluvedet tuli katosta kämppäämme.

Seuraavana päivänä otettiin kissa kantokoppaan, joitakin vaatteita mukaan ja lähdettiin evakkoon. Kaiken kaikkiaan olimme 7 kuukautta poissa ja kun lopulta elokuussa 2015 päästiin takaisin muuttamaan kotiin ei yläkerrassa asunut ketään. Olin tuolloin erittäin raskaana. Myös yläkerrassa oli remontti saatu päätökseen.Tai ainakin melkein. Jalkalistojen kiinnittämisen hoitivat vasta 9.10.-15. Tuo aamu on jäänyt elävästi mieleeni neljän huonosti nukutun yön jälkeen ja supistusten ollessa voimakkaimillaan siihen menneessä. Parin tunnin kuluttua lähdettiin synnyttämään. Voin vannoa, että jos kipu ei olisi pakottanut minua pysymään sijoillani olisin käynnyt kertomassa pari elämän tosiasiaa niille remonttimiehille. Tilanne oli lähes koominen, paitsi, että ketään ei naurattanut.

Ukkelin syntymän jälkeen on rapussamme vähän väliä kajahdellut vastasyntyneen itku. Yläkerrassa maaliskuussa 2016 syntyi pikkuinen ja se ääni sai minulla maidot  herahtamaan rintoihin. Seinänaapurille syntyneen vauvan itku on välillä sekoittunut meidän kissan naukumiseen (Kyllä, se on mahdollista :) ).

Vaikka monia muistoja on asunnosta kertynyt, odotan jo innolla uusien muistojen syntymistä uudessa kodissamme Käpylässä. Hei, hei, kiva oli asua. Ole yhtä lämmin uusille asukkaille, kun olit meille ❤