Mini Marathon 2017 - Rusinan voimalla mitali kaulaan

Lauantaiaamuna 12. elokuuta koettiin Eläintarhan kentän ja Telia 5G - areenan välillä suurta urheilujuhlan tuntua, kun Helsingissä juostiin/käveltiin/kannettiin noin 1 km pituinen Chiquita Marathon eli Mini Marathon. Lähtöryhmät oli 2012 ja sen jälkeen syntyneistä aina 2005 syntyneisiin.

Haastatteluryhmämme tavoitti ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 10 matkaan lähteneen reippaan Suomi-verkkareihin sonnustautuneen nuoren miehen, jolle Mini marathoni oli ensimmäinen. Alle kaksi vuotiaalta juoksijalupaukselta liikeni hetki haastattelulle ennen syöksymistä seuraavaan kävyn perään.

Paikalla oli tapahtumasponsorin maskotti. Maskottiin ei uskaltanut tehdä liian läheistä tuttavuutta

Alkulämmittelyyn kuului kentän tamppaus

Haastattelija (H): Noh, ensimmäinen juoksu juostu. Mitenkäs se omasta mielestä meni?
Juoksija (J): En nyt tiedä, kun en ole ennen tämmöiseen osallistunut.

H: Ha-ha-ha (väkinäistä naurua). Aivan, vaikeahan se silloin arvioida. Miten lähtö meni?
J: Lähtö tuli nopeasti. En edes tajunut mitä pitäisi tehdä. Ekaksi siinä jorattiin huolettomasti ja sitten huoltojoukot tuuppivat minua eteenpäin. Kun ympärillä ihmiset alkoi juoksea, niin eihän siinä voinut itsekään muuta kuin lähteä liikkeelle. Välittömästi kyllä palautetta annoin huoltojoukoille, koska mitään puhetta ei ollut valokuvaajista. Paparazzit piirittivät minut radan reunalta ja askeleet meni aivan sekaisin. Siinä vaiheessa vauhti hieman hidastui, mutta pian pääsin taas vauhtiin.

H: Onneksi pääsit jälleen matkaan. Miltä reitti tuntui? Ehtikö matkan varrella katsomaan maisemia?
J: Reitti oli suhteellisen vaativa ja vaihteleva, kun oli ainakin kolme ylämäkeä.  Hiekkapätkä oli haastava, kun olisi pitänyt kiviä tutkia tarkemmin eikä minun annettu sitä tehdä. Asfaltti tuntui tahmealta ja useamman kerran piti tukea tiestä ottaa. Huoltojoukot olivat onneksi välittömässä läheisyydessä ja matka jatkui iloisinmielin. Myönnetään tosin, että kyllä siinä rusinarasian voimalla loppuun asti puskettiin. Välillä olin ehkä hieman turhan itsevarma ja osan matkaa kävelin takaperin. Mutta yleisö rakasti minua! Kyllähän se mitali kruunasi koitoksen. Paitsi, että sitä ei voinnut syödä.

H: Aivan, aivan. Aika hurmuri kyllä olet. Mutta mitenkäs tällaiselle matkalle valmistaudutaan?
J: Ollaan tehty muutamia pienempiä lenkkejä tässä edellisviikolla. Isi olisi ostanut uudet kengät, mutta niitä ei olisi ehtinyt sisäänajaa. Lepo, nesteytys ja ravitsemus. Niillä ollaan menty ja mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Eilen päiväunet jäi lyhyeksi, kun piti harjoitella päiväkodissa nukkumista. Hieman haastavaa kesken harjoittelukauden siirtyä joukkuelajiin, kun on kuitenkin tottunut yksilösuorituksiin. Yöunet vedin sitten hieman pitkäksi, joten levätty on. Aamupalaksi nautittiin marjoja sekä kauramuroja. Tästä kun pääsen, niin kotona odottaa pasta-annos. Hiilarit balanssiin, tiedäthän sinä.

H: Kuulostaa hyvältä. Mitenkäs ensi vuosi, joko toukokuun Mini Marathoni siintää mielessä?
J: Kyllähän tämä kausi on kohta taputeltu. Huomenna otetaan palauttavapäivä ja katsotaan sitten maanantaina miltä se ensi vuosi näyttää. Ja vieläkö tässä uraa jatketaan. Ensi vuotta voisi ajatella, jos äiti ja isi maksaa osallistumismaksun.

H: Mitä terveisiä haluaisit lähettää järjestäjille?
J: Juoksupaidoista voisi löytyä pienempiäkin kokoja. Huoltojoukot veti solmun paidan kulmaan, koska helma oli liian pitkä. En tiedä vaikuttiko solmu kuinka paljon loppuaikaan, joka siis oli 22 min 36 sekuntia. Kengässäkin taisi olla hiekkaa eilisen hiekkalaatikkoleikin jäljiltä. Maalissa tarjottu banaani, makuvesi, rusina ja keksi kyllä oli ihan jees näin rankan koitoksen jälkeen. Tuli vaan syötyä jo ennen lähtöä ne saadut pastillit, niin ei ollut sitten mitään aterioinnin jälkeen.

H: Kiitoksia haastattelusta ja onnea tuleviin kisoihin.
K: Kiidos, nyt pitää mennä nukkumaan. Päiväuniaika on jo ylitetty.

Maalisuora häämötti, mutta kierrätykseen taipuvainen kilpailija ehti kerätä roskat matkan varrelta talteen

Mitali kaulassa!