keskiviikko 1. elokuuta 2018

Enemmän lauantaita arkeen!


On taaskin lauantai...

Jos Ukkelilta kysyy, kaikki tapahtuu lauantaina. Lauantaina mentiin uimaan ja lauantaina syödään lettuja. Lauantaina saunotaan ja lauantaina käytiin uimassa. Lauantaina tehtiin  hiekkakakkuja ja lauantaina mennään mummolaan. Mistä tahansa asiasta puhutaan, tapahtuu/tapahtui se lauantaina. 

Mutta mikä voisikaan olla ihanampaa? 


Toivon itsekin, että voisin saada "ikuinen lauantai" - moodin päälle, valitettavasti vain "taas maanantai" - tunnelmat pitää vallassa liikaa. 

Kaksi viikkoa vielä lomaa, mutta nyt on jo ajatukset kääntyneet ensimmäiseen työpäivään - ja niihin viikon jokaiseen päivään, jotka ovat kuin ikuisia maanantaita.

Mennyt puoli vuotta oli kiireinen ja tein pitkää päivää. Siis pidempää, kuin edes pitäisi, mutta tieto siitä, että tekemättä jättämisellä on vaikutus toiseen asiaan lähes pakotti pysymään töissä. Ylitöitä ei tietenkään makseta vaan ylimääräiset tunnit kerryttää saldoa. Tunnit pitäisi pitää joskus pois, jolloin yhden vapaapäivän tekemättömät työt tehdään seuraavan päivänä, siis niiden sen päiväisten töiden lisäksi. Ikuinen maanantai fiilis...

Maanantain sijaan haluan enemmän lauantaita. Lauantait edustavat minulle heräämistä ilman herätyskelloa, valinnan vapautta, sitä vapaa-aikaa jolloin voi tehdä asioita - tai jättää tekemättä. Omaa aikaa yksin ja/tai perheen kanssa.

Lomaillessa kaikki tuntuu jälleen mahdolliselta. Tiedätkös: Loman jälkeen aloitan kuntoilun, sykyllä menen kansalaisopistoon, aikaa riittää, aina on hyvä keli, opettelen uuden kielen, jne. Minä olen tuuminut, että syksyn tullen vietän enemmän lauantaita ja vähemmän maanantaita. 

Lomalta palattuani (silloin maanantaina) tiedän edessä olevan 4 viikon sähköpostit ja sen lisäksi ei ainoastaan lomakuulumisien päivityksen, mutta itsensä saattaminen ajantasalle tehdyistä töistä. Päivästä tulee pakosta pidempi kuin 7 h 36 min. MUTTA kun tuo suo on (heittämällä) ylitetty alan tekemään "normaalia" työpäivää. Eli enemmän omaa-aikaa ja vähemmän työaikaa. Enemmän lauantaita, vähemmän maanantai-moodia. On aika vaihtaa ajattelutapaa.


2 kommenttia:

  1. Kyllä, lauantai on ehdottomasti viikon the-hetki! Sunnuntaina pitää jo henkisesti valmistautua maaanantaihin. Herätä ja mennä nukkumaan ihmisten aikaan. Laiskotella, koska "ei tänään enää kerkiä mitään tehdä".

    https://aatenarikka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! Perjantaina ei jaksa, sunnuntaina on jo "myöhäistä". Lauantai on hyvä päivä :)

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!