maanantai 28. toukokuuta 2018

Willimaku - Makuja luonnosta koko perheelle ja jokaiseen tilaisuuteen





Yhteistyö: Willimaku

Oi ihana toukokuu! Turha toistaa asiaa mikä varmasti on jo monelle selvä: tämä toukokuu on ollut mahtavin useisiin vuosiin. En muista milloin viimeksi on tällaisesta kesästä saanut nauttia näin varhain. Olemme ottaneet kaiken irti lämpimistä ilmoista eikä toukokuun viimeinen viikonloppu tehnyt poikkeusta. Lauantaina saimme viettää aivan upean ulkoilmapäivän jonka kruunasimme Lapinlahden sairaalan puistoon tekemällämme eväsretkellä.

Eväsretkelle olimme varanneet saslik-tikkuihin askarreltuja marja- ja hedelmävartaita sekä perunasalaattivartaita. Kylmien vartaiden lisäksi tarajolla oli tsatsikia, tapas lajitelma (juusto, corizo ja parmankinkku) sekä briejuustoa. Juusto syötiin kotona paistetun patongin sekä Willimaku Pihlajansilmuhillon kanssa. Ruokajuomana  oli Willimaku Mesiangervokuohujuomaa.

Willimaku -tuotteet on käsintehty villinä kasvavista kasveista ja yrteistä. Kasvit on kerätty kesän parhaimpiin satoaikoihin, jonka jälkeen ne kuivataan tai pakastetaan, jotta ne on käytettävissä koko vuoden ajan. Pohjois-Savon alueelta käsinkerätyt kasvit käsitellään Kiuruvedellä omassa valmistamossa. Willimaku tuoteperheeseen kuuluu mesiangervo-,pihlajansilmu-,kuusenkerkkäterva-,horsmankukka- ja kuusenkerkkätuotteita.

Meidän piknikillä mukana ollut koko perheelle sopivaa alkoholitonta kuohujuomaa löytyy mesiangervon, kuusenkerkkätervan, horsmankukan ja kuusenkerkän makuisena. Meillä kuohujuomaa on nautiskeltu eväsretken lisäksi alkukesän kuumina iltoina parvekkeella sekä kaverijuhlissa, kun kuskikin halusi kuplivaa. Oma suosikkini on kuusenkerkkäkuohujuoma, mutta poikani ilmoitti
suosikikseen kuusenkerkkätervakuohujuoman, jossa on hauska tervainen potku ilman, että homma olisi tervanjuontia.

Piknikin ja seurustelujuomien lisäksi kuohujuomaa sopii maljajuomaksi rippijuhliin, ylioppilasjuhliin, häihin ja mihin tahansa tilaisuuteen, jossa halutaan tarjota alkoholittomana kuohuvana muutakin kuin limua. Lasipullo etiketteneen on tyylikäs ja sitä kelpaa esitellä vieraillekin.

Ensimmäistä kertaa haistaessani pihlajansilmuhilloa tuli vastaan erittäin vahva tuoksu, mutta rohkeasti kun tuotteelle antoi mahdollisuuden löytyi makuelämys, joka vei muistoissa lapsuuteen. En tiedä kuinka moni on lapsena ampunut pihlajanmarjoja koiranputken läpi tai kiipeillyt pihlajassa, mutta jos joskus olet päässyt haistamaan tuoksun, joka syntyy murtuvasta pihlajanrungonpinnasta, voit maistaa kielelläsi hillokkeen maun. Pihlajansilmuhillo  valmistetaan keväällä kasvavista 3 senttimetrin lehtiaihioista sekä suomalaisista marjoista. Hillon maku on amarettomainen eli pihlajan luontainen mantelimaisuus puskee läpi. Hillo sopii hyvin juustoille ja ainakin omasta kokemuksesta suosittelen vahvoille juustoille.

Willimaku-mesiangervo-, kuusenkerkkä- ja kuusenkerkkätervetuotteita on saatavilla kuohujuomana, siirappina ja marmeladina.
Pihlajansilmutuotteista löytyy mainitsemani hillo.
Horsmankukkatuotteista kuohujuoma.

Willimaku tuotteet valmistetaan Kiuruvedellä ja toistaiseksi niitä löytyy helpoiten Pohjois-Savon alueelta (Iltalypsy ravintolat Kiuruvesi ja Iisalmi) sekä jälleenmyyjiltä, mutta muualle Suomeen niitä voi tilata Kellopuodin nettisivujen kautta.
Helsingissä tuotteita löytyy myös Easton kauppakeskuksen Citymarketista. 

Willimaku yhteistiedot: kirsi.tikkanen@iltalypsy.com , puh: +358 40 182 4433

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Toivottavasti leviää Turunkin suuntaan.
    Itse en alkoholia juo, ja on kiva kuulla näistä uusista mahdollisuuksista! :)
    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää juhannusviikonloppua sinnekin :) Jospa löytyy jossakin vaiheessa. Tuotteet on kyllä ihanan raikkaita.

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!