keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Äidin kriisi lapsen vaatteista - miten puen lapsen oikein?

Tässä sitä ollaan - kriisitilassa. Tilanteen uhkaavuus oli aistittavissa viilenevissä aamuissa, mutta yritin olla huomioimatta enteitä. Mennyt kesä ei missään vaiheessa näyttänyt kauniita kasvojaan kunnolla, joten harvassa on ollut ne päivät jolloin ei pitkähihaista olisi Ukkelin päälle laitettu. Tai sitten aurinko paistoi ja jälleen pitkät hihat suojasi herkkää ihoa.

Ollaan syyskuun puolella ja päiväkodista tuli vinkki, että lämpimämpää vaatetta voisi tuoda. Ei lapsi ole alasti liikenteessä missään vaiheessa ollut, mutta ilmiselvästi ulkoiluhousut olisi aika vaihtaa vahvempaan. Mutta mihin?

Haalari on oiva vaihtoehto, mutta niissäkin löytyy liikaa vaihtoehtoja. En ole valmis sijoittamaan lähemmäs sataa euroa ulkoilupukuun, jonka todennäköisesti saa seuraavana keväänä myydä/luovuttaa eteenpäin. Teknisetvaatteet ovat toki myös käteviä, mutta mikähän omiaisuus niistä olisi tärkein pari vuotiaalle? liikkuvuus, hengittävyys vai veden kesto? Kun Ukkeli istui vielä rattaissa valitsi puvun, joka piti tuulta ja vettä, mutta nyt ei enää istuta paikallaan. Niin kauan kuin lapsi liikkuu ja hengittää voi hänelle pukea kurapuvun, jolloin alle kelpaa kevyempikin pukuversio. 

Jos puku on vuorostaan kevyempi, paljonko tarvitsee vaatetta alle? Etenkin, jos niitä kuravaatteitakaan ei tarvitse kuivana päivänä päälle laittaa. Ostin Ukkelille haalarin, jossa alaosa oli kurahousumallinen ja yläosa normaaliakangasta (kai tuolle on nimikin, en harrasta merkkejä enkä tiedä vaatteiden oikeita nimityksiä). Koko oli vaan hieman liioiteltu ja haalari saa jäädä odottamaan kevättä ( ja pojan kasvupyrähdystä, joka sitten jättää puvun pieneksi ennen ensimmäistäkään käyttökertaa)(oli sentään alessa).
Kuvat elokuulta, kun vielä tarkeni vähemmällä vaatetuksella...
Aamujen kylmyys ja päivien lämpö on myös oma yhdistelmä, mitä ei osaa edes itse ottaa huomioon. Jos en osaa pukea itseäni, miten voi olettaa, että osaisin valita lapselleni juuri oikean vaihtoehdon? Onneksi olen kuullut huhuja, että tämä pukeutumisasia on muillekin vaikea. Siis lasten pukeminen sään mukaan.

Olen harkinnut matka-arkkua (sellainen vanhan mallinen, joka aukeaa keskeltä ja jossa toisella puolella on vetolaatikot ja toisella puolella vaatetanko) johonka voisin pakata vuoden vaatteet uimapuvusta pilkkihaalariin. Arkku voisi olla päiväkodin nurkassa ympärivuoden ja valitsisivat sitten kyseisen hetken mukaan oikean vaatetuksen päivän ulkoiluja varten. Ei tarvitsisi joka aamu miettiä, että meniköhän tänään oikein.

Toinen harkinnan arvoinen asia on muutto ulkomaille (johonkin lämpimään, missä ympärivuoden pärjää bikineillä), koska sillloin voisi säästää pitkän pernnin jo sen takia, että ei tarvitse murehtia sään mukaisesta vaatetuksesta (ja vaatteiden varavaatteista). Todennäköisesti sillä rahalla, minkä lapsiperhe käyttää lapsien vaatteisiin eläisi herroiksi jossakin hiekkarannikolla katsellen, kun lapset rakentaa palmun alla hiekkalinnoja. Voisi olla huolehtimatta onko varahaalarin varahaalari tänään märkä tai käynnyt pieneksi, kestääkö toppapuku puolitalvea vai koko talven ja joko raskii investoida uuteen haalariin vai vieläkö mennään tällä serkun kaverin pojalta saadulta.

Tiedän olevani vasta tämän suon alkumetreillä, mutta jo nyt joku voisi alkaa tarjota kättäpidempää. Hirveän huonosti olen ehtinyt harrastamaan mitään googlausjuttuja viime aikoina, mutta onko kukaan vielä keksinyt tarjota palvelua, jossa myydään kelin mukaisia asukokonaisuuksia (aikuisille ja lapsille)? Tiedättehän: Jokainen paketti olisi rakennettu säähän sopivaksi. Voisit valita esim. +10 kelin valikoimasta mieluisat alusvaatteet, sisävaatteet, ulkovaatteet, mahdolliset välikerrastot, pipot yms.  Nettikaupassa aloittaisi siitä millaiseen keliin ja käyttötarkoitukseen etsii vaatteita ja sitten kohta kohdalta pitäisi valita vaatevaihtoehto (tai useampi) ja kassalle pääsisi vasta, kun jokaisesta keliin sopivasta kategoriasta olisi tuote noukittu. Tästäpä vinkkiä Reima, Ellos, Zalando ja kaikki muut rahojemme perässä juoksijat (käyttäisin nimittäin....).

Jatkan harjoituksia (ja haaveiluja)

2 kommenttia:

  1. Toinen lapsi jo menossa, mutta en osaa tätä hommaa vieläkään... Sitten kun vielä olen niin pihi, että haluaisin ostaa aina käytettynä. Lapsillani kun on vielä paha tapa vetää polvet auki housuista ekan kuukauden aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piheys ei ole pahasta,vaan vaatteiden hinnat!! Siskolta olen kuullut tarinoita päivän kestävistä housuista,joista on saatu polvet auki leikin tiimellyksessä. Pojat tosin oli silloin vanhempia kuin taaperot ja housut taisi olla ohuempaa kangasta. Perustetaanko kommuuni johonkin lämpimään? :)

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!