torstai 20. syyskuuta 2018

Sähköttäjänpuiston uusi look

Pasilassa sijaitseva Helsingin kaupunkin ylläpitämä leikkipaikka Sähköttäjänpuisto sai tänä syksynä päivitetyn ilmeen. Ja onhan se kyllä parempi kuin ennen.

Puisto koki täydellisen päivityksen, kun alue käännettiin ympäri, koirapuisto uusittiin, leikkipaikka sai uusia aktiviteetteja ja alueelle tuli enemmän paikkoja oleskella. Vaikka emme Pasilassa asu tulee puiston ohi kuljettua lähes päivittäin ja Ukkelin hoitopaikassa vieraillaan puistossa.

Mielestäni leikkipuiston parasta antia on monipuoliset aktiviteetit. Alueelta löytyy paritkin keinut, hiekkalaatikko, kiipeilyteline sekä pelialue esim. sählylle. Kaiken perinteisen leikkipuistoaktiviteetin rinnalle on tuotu myös sähköinen peli, joka saa myös aikuiset liikkeelle.

Olen jopa hieman haaveilut, että työporukalla lähtisimme pelaamaan värihimmaa yms. pelejä, mutta pahoin pelkään, että lounastauolla paikalla voi olla niitä perheen pienimpiä, jotka ei arvostaisi tällaista työpaikkaliikuntaa.

Onneksi voin vierailla puistossa pojan varjolla ja pelata samalla muutamat pelit.

Pasilan asemalta puistoon on lyhyt matka, joten kannattaa käydä katsastamasta paikka vähän kauempaakin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!