Saimaa soikoon! Urheilujuhlan tuntua Huvila-teltassa

Minulla on hämärä mielikuva keskusteluista, joita valkoinen teltta Tokoinrannassa aikoinaan herätti. Ymmärtääkseni tästä ei niin halutusta rakennelmasta on kuitenkin kehittynyt Helsingin Juhlaviikkojen paikka johon keikkaliput on haluttuja ja teltta Juhlaviikkoon kuin Finlandia sirkus lokakuussa Kaisaniemen kentälle.

Lopultakin, myös minä olen Huvilateltan kokenut. Teltta on korkattu.

Kesällä pikkusiskoni suositteli Saimaa -nimistä bändiä. Hän oli sen livenä nähnyt pari vuotta aiemmin ja kehotti tutustumaan. Usein siskoni suositukset on istunut myös minun musiikkimakuun ja Saimaa ei tehnyt poikkeusta. Omalla kierolla tavalla tieto siitä, että Tehosekoittimen Matti on bändissä vaikutti myös siihen, että otin työkseni tutustua yhtyeen tuotantoon. 

Kun sitten huomasin Saimaan esiintyvän Huvila-teltassa oli täysin päivänselvää, että menen sitä kuuntelemaan. Tässä vaiheessa oli tullut kuunneltua Saimaata, mutta ei niinkään sitä Urheilu-Suomi levyä, joka oli kantava teema teltan konsertissa.

Alkujaan kyselin kaveria keikalle, mutta arki-ilta taisi omalta osaltaan vaan vaikuttaa siihen, että en saanut ketään mukaan.Tai sitten syy oli tämä progeen kallellaan oleva bändi. No problem, heidän tappio jotka eivät mukaan lähteneet, koska keikka oli upea, lennokas ja mukaansa tempaava! 

Saavuin huvilaan hyvissä ajoin. Lämppäri oli lopettanut ja osa katsojista oli varannut paikan itselleen ennen siirtymistä virvokkeiden, tai biobreikin, pariin. 

Katsoin vapaan paikan ja istuin odottamaan. Jostakin syystä minusta on erittäin kiinnostavaa seurata roudareiden (tai muusikoiden, ken siellä lavalla ikinä puuhaileekaan) toimintaa sound check aikana. 

Samaa viehätystä on jääkiekko-otteluissa, kun jäädytysauto ajaa kentälle. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua ja paikalta puuttuu enää shown vetäjät - muusikot tai pelaajat, tilanteen mukaan. Tänä iltana sain kumpaakin - musiikkia urheilusta. 

Ennen keikan alkua kuuluttaja kannusti ihmisiä permannolle seisomaan. Käytin tilaisuuden hyväksi ja menin eturiviin. Täytyy mainita, että tässä vaiheessa hajurako yleisön ja lavan reunan välillä oli n. 1 metri. Keikan aikana väli kummasti supistui. Liekkö lattia viettänyt lavan suuntaan.

Keikalla kuultiin lähes koko Urheilu-Suomi levy. Levyn kappaleet on hyvin pitkälle instrumentaaleja, mutta huikean kokoinen bändi/orkesteri (lavalla oli vähintään 16 muusikkoa!), tanssitytöt, valot ja screenillä pyörivät videot loi kyllä tunnelmallisen atmosfäärin. Mutta mitä muuta pystyikään odottamaan - spektaakkelia luvattiin ja se saatiin.

 
Koska olin tehnyt kotiläksyt huolella eli kuunneltua Urheilu-Suomi levyä oli biisit tuttuja. Itse jäin kaipaamaan Marja-Liisa biisiä. Naisbiisi sentään tuli, kun bändi soitti sovituksensa Myrskyluodon Maijasta. Vihoviimeinen biisi oli Per Vers runoilijan ja sekin lyhyenä versiona, koska aika on katoavaa ja jokainen urheilija tietää, kuinka kello voi olla raadollinen kenelle tahansa. Joskus se on sadasosista kiinni, nyt minuuteista. Soittoaikaa oli kello 22 asti eikä sitä sopinut ylittää.

Kuten kaikissa hienoissa urheilutapahtumissa, loppukiri on tärkein ja kannustukseen käytetty ääni auttaa urheilijaa antamaan vielä vähän. Keikan vimeinen huutomyrsky ja esityksen saattaminen maaliin saatiin viimeisen minuutin aika, kun tunnelmaa nostettiin kattoon teltassa (sai vastarannallakin kuulla) ja huudon päättyeen hiljaisuuteen tasan klo 22. Se oli vähän kuin kaatuminen maalinjan jälkeen - kaikki oli annettu. Onnistunutta suoritusta tosin tulee juhlia ja nyt se tapahtui laulamalla yhteislauluna Aamua - niiltä osin kuin alusta sanoja kukaan muisti. 

Minun ensimmäinen kertani Huvila-teltassa oli erittäin onnistunut. Jos olisin jäänyt istumaan paikalleni toiseen riviin, olisin harmitellut sitä pitkään. Nyt tuli otettua kaikki keikasta. Huvilaan, kuten myös Saimaan keikalle, menen toistekin se on varma.

Kävellessäni Hakaniemen torille pimenneessä elokuun illassa ihastelin vastarannan rakennustn huikeata heijastusta Töölönlahteen. Tuuli oli tyyntynyt, voittajien oli aika mennä lepäämään ja keräämään voimia ennen seuraavia koitoksia.

Mummolaleski

Mies jäi elokuun puolessavälissä hoitovapaalle ja viikkoa myöhemmin ajoi Ukkelin  kanssa kotiseudulle mummolakierrokselle. Tämä aika on minule kuin lomaa arkirutiineista.

Vaikka ikävä iskeekin aika ajoin, on ihanaa olla hetki ilman, että tarvitsee huolehtia muusta kuin itsestään. Työ hieman haittaa harrastuksia ja viikko on loppupelissä äärettömän lyhyt aika, mutta tarvitsen välillä tällaista yksinoloa.

Olen tehnyt asioita, joita ei tulisi tehtyä, jos Ukkeli ja mies olisi kotona:
- Maalannut ovenkarmit
- Maalannut keinutuolin
- Jättänyt vaatteet ympäriinsä
- Jättänyt likaiset astiat tiskialtaaseen
- Päättänyt siivota jälkeni huomenna
- Katsonut lähes kaksi kautta Orange Is the New Black - sarjaa
- Elänyt kananmunilla ja nuudeleilla
- Syönyt suklaata keskellä päivää
- Käynyt leffassa
- Käynyt syömässä ravintolassa ja juonut punaviiniä pari lasia liikaa
- Jättänyt maalipurkin ja - tuubit keskelle olohuoneen lattiaa
- Nukkunut keskellä parisänkyä

Kun kotona ei ole muita, on voinut elää hieman huolimattomampaa elämää, jolloin ei tarvitse tehdä jatkuvaa riskikartoitusta tai olla "esimerkkinä". Tehdyistä asioista toki leffaan ja syömään pääsee silloinkin, kun pojat on kotona, mutta ei silloin joka illalle kehtaa* keksiä omaa ohjelmaa. Ja pitää ottaa huomioon, että nuori herra osaa olla vaativainen, kun herää ennen kello seiskaa. Mielellään on silloin vastaanottavassa mielentilassa henkisesti ja fyysesti.

Mutta onneksi tämä mummolaleskeys päättyy pian ja pojat ajelee kotiin perjantaina. Ennen perjantaita ehdin nauttia koti-illasta sekä käydä Huvilateltalla kuuntelemassa Saimaa - bändiä. Vaikka kotona yksin olo on kivaa, ei tätä tavaksi viitsisi ottaa.

*Kehdata savossa ei liity millään tavoin siihen, että homma hävettäisi. Kun ei kehtoo niin ei kehtoo eli ei vaan viitsi.

Sisustusvinkkejä Lasten kaupungista

Senaatintorin kupeessa sijaitsee Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki. Monelle paikka on tuttu, mutta oletko koskaan miettinyt mitä sisustusvinkkejä museosta voisi adoptoida omaan kotiin?

Tässä muutama idea, jotka osui silmääni elokuussa Lasten kaupungissa käydessämme.

 - Värikkäät koukut sisälle. Ei ainoastaan lastenhuoneeseen, mutta toimii myös eteisessä. Koukkujen keskelle voi teettää kuvia tai esim. vanerille painettuja muotoon leikattuja kuvia

- Magneettimaaliin päälle voi rakentaa kokonaisen maailman. Magneettihahmot saa askarreltua liimaamalla askartelukaupasta myytävät irtomagneetit/magneettitarrat esim. paperinukkien taakse.

- Free your mind. Vaikka aivan laivanmuotoista sänkyä ei olisi mahdollista saada, antaa irtopurje sisustukseen luonnetta. 

- Vanerista voi leikata ikkunan/seinän eteen siluetin. Sopii  myös sängyn päädyksi.

- Teetä kuvateippi/-tapetti seinään tai oveen. Lastenhuoneen tai vessan huoneen tunnistaa...

... kun laittaa yksityiskohdat kuntoon.

- Älä rajoita mielikuvitusta seinille vaan nouse korkeuksiin. Miltä sinun kattomaalaus voisi näyttää? 

3-vuotissynttärisuunnitelmat - teemana Muumit

Kuvan lähde: Moomin.com

Vauvani täyttää lokakuussa 3 vuotta. Jo. Viime vuonna vietettiin synttäreitä Heikunkeikun leikkihuoneella, mutta tänä vuonna synttärit pidetään kotona.

Teemaa miettiessä kysyin Ukkelilta mikä oli hänen mieleen: Ryhmä-Hau, Puuha-Pete vai Muumit. Onneksi Ukkeli valitsi yksiosaisen teeman eli Muumit. Omasta mielestäni Muumit oli se helpoin näistä kolmesta tämän hetkisestä suosikista. Teema on myös monipuolinen sen suhteen mitä voi löytää valmiina, joten olen erittäin tyytyväinen, että sen sankari valitsi. Ja tätähän teemaa ei enää vaihdeta sanoisi sankari mitä tahansa.

Ystäväni Pinterest tarjoaa useita ideoita, kaupasta löytyy mehua, kaakaota, rusinaa, ja keksiä jotka menee teeman sisään ja aikuisille löytyy Muumikahvia Muumimukeista. Ah, kuinka helppoa.

Vieraslistaa tehtiin yhdessä Ukkelin kanssa ja Mieskin innostui suunnittelusta. Tämä on varmasti ensimmäinen kerta kun suunnittelemme jotakin koko perheen voimin (toteutus tosin taitaa jäädä sitten minun harteille).

Tarjoiluksi olen ehtinyt miettiä (edellä mainittujen rusinoiden, mehun ja keksien lisäksi) täytekakkua, joka todennäköisesti toteutuu parista levystä käärretorttutaikinaa + täytteet tai kasasta pannukakkuja/lettuja. 

Lisäksi esim. piparkakkumuotilla hedelmähahmoja, koristeltuja pikkuleipiä ja muffinsseja. Aktiviteetiksi voisi järjestää Nuuska Muikkusen kalastusnurkkaus tai Muumin hännän kiinnitystä. 

Mitä muita ideoita tulee mieleen mitä voisi teeman ympärille askarrella ja laitella?

Suojelijapöllö suojaa

Kesällä 2016 näin kaverini Facebook - päivityksen, jossa hän jakoi kissoilleen (kyllä, KISSOILLEEN) teetättämien Suojelijapöllöjen kuvat. Ihastuin ajatuksesta yksilöllisestä, suomalaisesta, vartavasten lapselleni tehdystä suojelijapöllöstä.

Otin yhteyttä pöllöjä tekevään Nora Helsinkiin ja pääsimme diiliin pöllön kuvituksesta, vaikka hän sanoikin, että ei näköistöitä tee. Annoin taiteiljalle vapaat kädet. Ainoana toiveena oli, että pöllöstä löytyy Ukkeli ja Kissamme. 

Nora teki hienoa työtä ja koska pöllön nouto oli oma show (myöhässä, toisella muuta menoa kuin odottaa minua... Ei paljon ehditty muuta kuin vaihtaa raha tuotteeseen) huomasin pöllön olevan kaksi puolinen vasta kotona. Pöllössä on maalatti käsin sama kuva kummallakin puolella. Ihana!

Pari kesää myöhemmin pöllö on päässyt Ukkelin huoneeseen toteuttamaan tehtäväänsä. 

Kun ensimmäisen kerran kaivoin pöllön esille ja kerroin Ukkelille tämän olevan suojelijapöllö, hän automaattisesti yhdisti sen unien näkemiseen. Omien sanojensa mukaisesti ei enää näkisi unia pääkalloista. 

En tiedä onko pääkallot pysynyt poissa unista, mutta ainakaan niistä ei ole enää vähään aikaan puhuttu. Suojelijapöllö istuu suojelusenkeli -taulun edessä ja vartioi toisen unta. Ja on se vain edelleenkin hieno. 

Verenluovutus - ojenna sinäkin kätesi

Olen luovuttanut verta 24 kertaa. Siinä ei ole yhtään kertaa liikaa, mutta kertoja voisi toki olla huomattavasti enemmän.

Sain pari viikkoa sitten tekstarilla pyynnön saapua luovuttamaan verta, koska tarvitsijoita oli. Olin tuolloin kotipaikkakunnalla ja lähin luovutuspaikka olisi ollut Kuopiossa. Jätin puolentoistatunnin ajomatkan  välistä ja päätin käydä luovutuksessa heti, kun palaisin kotiin.

Eilen vihdoinkin sain aikaiseksi mennä ojentamaan käteni.

Siinä pedillä käsiojossa maatessa mietin kuinka vaivatonta veren luovutukseen tulo onkaan Helsingissä: On useampi paikka mihin mennä, eikä matka ole ongelma.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli seinällä oleva valkotaulu johon oli merkitty viikkotavoite ja toteutuma. Kuukausitasolla oli suunnilleen joka toinen kuukausi tavoite saavutettu. Miten tämä on mahdollista?

Verenluovutus ei tietenkään ole mahdollista kaikille erinäisistä syistä. Luovuttajille on asetettu tarkat ehdot syystäkin, mutta sen lisäksi tulee henkilökohtaiset rajoitteet kuten neulakammo.

Joka kerta kun menen luovuttamaan verta, uhmaan pelkojani. Hemoglobiinin otto ei ole enää samanlainen viiltävä toimenpide mitä se oli 80-luvulla. Silti, joka kerta neulan lähestyessä, haluan vetää sormen pois. Ja sitten se tulee, pienen pieni "nips" ja pisto.

Entä sitten itse neula suonessa? Kerran neula osui hermoon ja tuntemukset säilyi kädessä lähes pari viikkoa. Sen jälkeen olen joka kerta pelänyt tuota lämmintä kipua.

Miksi sitten luovutan verta? En tee sitä se teekupin tai kolmioleivän vuoksi, satunnaisen ruusun, kangaskassin tai ilmaisten rautatablettien vuoksi. Ei. Luovutan verta, koska minä voin ja vereni voi auttaa jotakuta. 

Toivon, että jokainen joka on vain kykeneväinen kävisi luovuttamassa verta. Henkisesti uhraus voi olla suurempi, mutta sitäkin arvokkaampi jollekin.

Toivottavasti seuraavalla verenluovutus kerralla voin katsoa valkotaulua ja nähdä, että jokaisen kuun tavoitteet on saavutettu.

Elokuu 2016 - Mitä meillä tehtiin?

Elokuu 2016 alkoi Kouvolassa. Yövyimme hotellissa, kävimme Aquaparkissa (saatanan kylmää!) ja Tykkimäessä. Kouvolasta ajeltiin Kiuruvedelle mummmolaan.

Kiuruvedellä oli vattukausi parhaimmillaan ja tuli itsekin poimittua muutamat marjat pakkaseen. Löytyi muutama kanttarellikin.

Elokuussa aloitettiin myös asioita: Aloitin opintovapaan ja palasin opiskelemaan AMK:hon (neljänä iltana viikossa!). Ukkeli aloitti vuorostaan muskarin.

Muskariin lähdöt oli ainoita aamuja, jolloin piti kello laittaa soimaan. Ukkeli nukkui tosi hyvin ja tämä oli iltakoulua käyvän äidin onni, koska opiskelin öisin sekä ne pari-kolme tuntia päivisin, jolloin Ukkeli otti päiväunet.

Ukkelin taidot kehitttyi päiväpäivältä ja ruokamastui. Sormiruokailu oli parasta ja mikään ei jäänyt maistamatta.

Päivisin olimme aika paljon kotona, mutta esim. Rööperifestiin ehdittiin. Koko kesä oli kylmä, eikä elokuu tehnyt poikkeusta.

Ukkeli sai man caven olohuoneen nurkkaan, kun uuden pakastimen pakkauslaatikko jäi lelujen pitopaikaksi sekä barrikaadiksi, että Ukkeli ei pääsyt kissan makuupaikalle/kiipeilypuuhun. Epätyylikäs  ratkaisu oli tarpeen, koska rakkautta riitti ja jotenkin toinen piti pitää irti toisesta. Toinen kun ei osannut poistua paikalta (eikä ole vieläkäään oppinut).
****


Tämä postaussarja sijoittuu vuoteen  2016 eli mitä meillä tehtiin silloin.

Toukokuun 2016 tapahtumapostaus luettavissa tästä

Kesäkuun 2016 tapahtumapostaus luettavissa tästä

Heinäkuun 2016 tapahtumapostaus luettavisa tästä

Potta, pönttö vai puska?

Toukokuun lopulla kertoilin miten meidän pikkariharjoitukset on lähtenyt käyntiin. Pari kuukautta (vai paljonko tässä onkaan aikaa mennyt) myöhemmin on ilo huomata, että vaippojen määrä on vähentynyt dramaattisesti ja kohta täällä ollaan oikeasti luonnonystäviä.

Ukkeli osaa jo ilman kehotusta mennä vessaan ja etenkin nyt kesälomalla puska on ollut erittäin suosittu pissipaikka. Mummollassa ovenpielessä sijaitseva kukkapuska onkin erittäin ahkerassa käytössä.

On hienoa, että pissaamis- ja kakkaamisjutut hoituu hyvin. Tienpäällä ollessa ei ole muodostunut ongelmaksi vieraassa paikassa asiointi vaan pönttö kuin pönttö (tai potta kuin potta) kelpaa kyllä.

Kakkaaminen on ilmiselvästi  vielä iso asia, koska kakkahätä tai kakan tuleminen pitää ilmoittaa isoon ääneen. Toisinaan tämä aiheuttaa hymyileviä katseita vastaantulijoissa. Näin esimerkiksi kerran Helsingin rautatieasemalla, kun Ukkelin piti vääntää aiheesta laulu. "Kakkahätä, kakkahätä, kaakkaahäätää" (kera sävelen) kirkkaalla lähes kolmevuotiaan äänellä (kera kaiun) kirvoitti muutamat hymyt ohikulkijoissa.

Olen myös miettinyt tätä eritteistä puhumista. Todennäköisesti ensimmäiset ikävuodet pienellä ihmisellä on juuri ne, kun vanhempia kiinnostaa suureesti hänen eritteet (kyllä! Ensimmäisestä kakasta on kuva vieläkin tallessa) ja niistä puhutaan huomattavasti avoimin, kun sitten vanhempana. Toisaalta, jos jauhaisimme enemmän pissa- ja kakkajuttuja saisimme huomattavasti enemmän tietoa terveydentilastamme. Mutta paskanjauhanta sikseen... palataan taaperoon.

Mutta osataan sitä hätää käyttää hyväksikin. Lähes päivittäin kesken ruokailun tai nukkumaan mennessä iskee pakottava vessahätä. Ei siinä kummempia kysellä, kun penkistä/sängystä hypätään pystyyn, kun pitää mennä vessaan. Tosin lähimuisti taitaa vaivata lapsiraukkaa, kun usein suuntana on aivan joku muu kuin vessa. Tai jos sinne vessaan tie käy, on ohjelmanumerona kaikkea muuta kuin itse asiointi.

Päikkäriaikaan vaippaa ei enää käytetä ja pari kertaa on vahingot tullut. Enemmän nukkumaan menoa käydään toki yrittämässä, mutta aina ei mitään tule. Yöllä vaippa on pidetty, mutta ilokseni olen havainnut, että nyt loman aikana on aamulla ollut kuivavaippa yhä useammin (ja ollaan käytetty samaa vaippaa seuraavana yönä, koska tuntuu tyhmältä heittää puhdasvaippa roskiin).

Olen suunnitellut, että syyskuun alusta voitaisiin ostaa parit suojalakanat lisää ja aloittaa nukkumaan ilman vaippaa yölläkin. Noita aikoja odotellessa

P.S. Ja kuten kuvituskuvasta huomaa, on meillä jo varasuunnitelma ylijääville vaipoille. Toukokuussa  Ukkeli esitteli tämän kesän kuuminta hottia olevan vaippakokonaisuuden johon kuului tyylikäs päähine, toppi sekä tuplapöksyt. Vapise Jean-Paul Gaultier!
 

Enemmän lauantaita arkeen!

On taaskin lauantai...

Jos Ukkelilta kysyy, kaikki tapahtuu lauantaina. Lauantaina mentiin uimaan ja lauantaina syödään lettuja. Lauantaina saunotaan ja lauantaina käytiin uimassa. Lauantaina tehtiin  hiekkakakkuja ja lauantaina mennään mummolaan. Mistä tahansa asiasta puhutaan, tapahtuu/tapahtui se lauantaina. 

Mutta mikä voisikaan olla ihanampaa? 

Toivon itsekin, että voisin saada "ikuinen lauantai" - moodin päälle, valitettavasti vain "taas maanantai" - tunnelmat pitää vallassa liikaa. 

Kaksi viikkoa vielä lomaa, mutta nyt on jo ajatukset kääntyneet ensimmäiseen työpäivään - ja niihin viikon jokaiseen päivään, jotka ovat kuin ikuisia maanantaita.

Mennyt puoli vuotta oli kiireinen ja tein pitkää päivää. Siis pidempää, kuin edes pitäisi, mutta tieto siitä, että tekemättä jättämisellä on vaikutus toiseen asiaan lähes pakotti pysymään töissä. Ylitöitä ei tietenkään makseta vaan ylimääräiset tunnit kerryttää saldoa. Tunnit pitäisi pitää joskus pois, jolloin yhden vapaapäivän tekemättömät työt tehdään seuraavan päivänä, siis niiden sen päiväisten töiden lisäksi. Ikuinen maanantai fiilis...

Maanantain sijaan haluan enemmän lauantaita. Lauantait edustavat minulle heräämistä ilman herätyskelloa, valinnan vapautta, sitä vapaa-aikaa jolloin voi tehdä asioita - tai jättää tekemättä. Omaa aikaa yksin ja/tai perheen kanssa.

Lomaillessa kaikki tuntuu jälleen mahdolliselta. Tiedätkös: Loman jälkeen aloitan kuntoilun, sykyllä menen kansalaisopistoon, aikaa riittää, aina on hyvä keli, opettelen uuden kielen, jne. Minä olen tuuminut, että syksyn tullen vietän enemmän lauantaita ja vähemmän maanantaita. 

Lomalta palattuani (silloin maanantaina) tiedän edessä olevan 4 viikon sähköpostit ja sen lisäksi ei ainoastaan lomakuulumisien päivityksen, mutta itsensä saattaminen ajantasalle tehdyistä töistä. Päivästä tulee pakosta pidempi kuin 7 h 36 min. MUTTA kun tuo suo on (heittämällä) ylitetty alan tekemään "normaalia" työpäivää. Eli enemmän omaa-aikaa ja vähemmän työaikaa. Enemmän lauantaita, vähemmän maanantai-moodia. On aika vaihtaa ajattelutapaa.